Google Website Translator

tiistai 21. marraskuuta 2017

Kollaasi - Collage



Life is like a collage. Its individual pieces are arranged to create harmony. Appreciate the artwork of your life.
- Amy Leigh Mercree

Pieni Lintu - MakroTex challenge

maanantai 20. marraskuuta 2017

Aloituksia ja lopetuksia

Tällä kertaa kirjani ovat osia useamman kirjan sarjoista. Oli aika lukea yhden trilogian lopetuskirja ja aloittaa uusi kirjasarja sen ensimmäisistä kirjoista. Kuten huomaatte, olen yrittänyt parantaa tapani lukemalla sarjoja 1. alkaen, en aloittaen aina keskeltä ja seilaten sitten alun ja lopun välillä.

Varjojen vartija (Nora Roberts) päättää O'Dwyerin serkut-trilogian. Aiemmista osista Varjojen ratsu ja Varjojen saalistaja olen jo kirjoittanutkin. Kirjan valkoisten noitien kolmikosta uusi serkku Iona ja veli Connor ovat löytäneet rinnalleen rakastettunsa, Iona Boylen ja Connor Mearan. Yhdessä serkukset ja heidän rakastettunsa sekä lemmikkinsä muodostavat tiiviin hyvien noitien ryhmän, tosin Boyle ja Meara ovat vain tavallisia ihmisiä, eivät noitia. Sen sijaan ryhmän tuleva Harmaa noita, Brenna on edelleen rakastunut nuoruudenrakkauteensa Finiin. Fin on kuitenkin osittain sukua mustalle noidalle ja pahuuden lähettiläälle Cabhanille ja kantaa tämän suvun merkkiä, joten huolimatta keskinäisestä rakkaudestaan he eivät usko yhteiseen tulevaisuuteen ja ovat olleet jo 10 vuotta vain "ystäviä", joilla on palavat tunteet toisiaan kohtaan. Myös Fin omaa noitavoimat ja toimii ystäväpiirinsä apuna verisukulaistaan vastaan. Ystävykset ovat jo 2 kertaa aiemmin yrittäneet tuhota Cabhanin siinä vielä onnistumatta. Tässä osassa heille selviää, että Cabhan ei toimi yksin vaan häntä hallitsee vahva demonihenki, joka voimistaa hänen pahuuttaan ja voimiaan. Molemmat on siis tuhottava. Onnekseen heillä on voimavarana paitsi oma piirinsä myös alkuperäisen Harmaan noidan, 1200-luvulla eläneen Sorchan lasten muodostama ensimmäinen noitatrio. Nämä kaukaiset sukulaiset pystyvät matkaamaan ajassa ja tapaamaan toisiaan. Kaikki 9 valmistautuvat viimeiseen, valtavaan taisteluun tuhotakseen pahan. Edellisessä yhteenotossa Cabhan haavoittui ja on vielä heikko, mutta pystyy vähitellen kokoamaan voimansa, toipumaan ja härnäilemään noitia kaiken aikaa. Samaan aikaan Brennan ja Finin on aika turvautua toisiinsa ja antaa periksi keskinäiselle rakkaudelle. Sarja huipentuu tietysti siihen viimeiseen, suureen taisteluun.
Edelleenkään fantasiakirjallisuus ei kuulu suosikkeihini, mutta tässä trilogiassa oli sitä jotakin. Joissakin kohdissa teksti tosin vetää hieman överiksi kaikessa siirappimaisessa rakkaudentäyteisessä imelyydessään, mutta sen kestää. Samaan aikaan nimittäin edetään vääjäämättä kohti taistelun huipennusta, ensin haparoiden mutta sitten yhä päättäväisemmin ja suunnatummin toimien ja taktikoiden. Juuri tuo taktikointi, suunnittelu ja vastaaminen Cabhanin jatkuvasti kiihtyviin härnäämistoimiin pitää kirjassa jännitystä yllä. Vaikka välillä yli-imelä rakkaus tuntuu valuvan siirappina sivuilta, kaiken kaikkiaan tulevaa odottava jännitys saa jatkamaan tekstin lukemista.

Oli aika aloittaa myös uusi sarja, 7-osainen Clifton-kronikka. Valitettavasti näistä 7 osasta on suomennettu vasta 3, joten aikansa pitää odottaa saadakseen kaikki osat luettua.
Kronikan aloittaa Vain aika näyttää (Jeffrey Archer). Kirja käsittää ajanjakson 1919-1940. 5-vuotias Harry Clifton asuu äitinsä, tarjoilijatar Maisie Cliftonin, enonsa satamatyömies Stanin ja isovanhempiensa kanssa työläisalueella. Hänen isänsä on kadonnut salaperäisesti palaamatta eräänä työpäivänä töistään satamasta Barringtonin telakalla kotiin. Harryn pitää mennä kouluun paikallisen kyläkoulun Merrywoodin ala-asteelle. Hänen opettajansa herra Holcombe huomaa Harryssä erityisiä kykyjä kehittyä erittäin hyväksi, mutta Harrya koulu vähät kiinnostaa. Hän lintsaa usein, karkaa satamaan Stan-enon työtä katsomaan ja haaveilee satamatyöstä tai purjehtimisesta. Satamassa hän tutustuu myös salaperäiseen Jack Tariin, joka asuu satamassa hylätyssä junanvaunussa, toimii telakan yövahtina ja on äärettömän oppinut mies. Harrya vaan ei koulu kiinnosta, kunnes hänen huomataan olevan erittäin lahjakas laulaja ja hän pääsee rva Mondayn johtamaan kirkkokuoroon ja sen tähdeksi. On vain yksi mutta. Kuuluttuaan kuoroon vuoden laulajien tulee osoittaa osaavansa lukea virsien ja laulujen tekstit kokeessa voidakseen jatkaa laulamista. Joten Harryn on pakko keskittyä koulunkäyntiinsä. Hänen lahjakkuutensa puhkeavat kukkaan opettaja Holcomben ja ennen kaikkea Jack Tarin takapirumaisen työn ansiosta.
Maisie on edennyt urallaan teehuoneen tarjoilijasta omistajan, Tillyn erityisoppilaaksi ja pärjännyt hyvin. Hänelle tarjotaan uutta, parempipalkkaista työtä Palmuhovissa ja hän hyväksyy uuden työpaikan. Hyvien oppiensa takia hän menestyy työssään ja etenee tarjoilijoiden esimieheksi. Hän tekee myös päätöksen. Harrystä taitoineen ei tulisi uutta pikkupoikaa satamatyöhön, vaan hän menisi hienompaan ylä-asteen kouluun St Bedehen. Harry selvittää pääsykokeet, saa laulutaitonsa ansiosta stipendin ja ensimmäisenä koulupäivänään 2 uutta ystävää, neron Deakinsin ja Barringtonin suvun tulevan perijän, Giles Barringtonin. Kummallisten käänteiden myötä Gilesin isä, telakan nykyinen johtaja (telakan hallituksen puheenjohtaja on edelleen Hugon isä, Harryyn myös mieltynyt rehellinen ja reilu sir Walter Barrington) ja täysin vastuuton, rahanahne Hugo on koko prosessin ajan yrittänyt kammeta sekä Maisieta että Harrya pois tältä nousujohteiselta elämänsuunnalta. Syy selviää Maisien muisteloista. Hän oli hyvin rakastunut mieheensä Arthuriin, mutta juuri ennen heidän häitään hänellä oli ollut yhden illan seksisuhde Hugon kanssa. Oliko Harryn isä siis Hugo vai Arthur, se vaivaa Maisieta.
Harry ja hänen ystävänsä pärjäävät St. Bedessä ja kasvavat vähitellen nuoriksi miehiksi. Kyläillessään usein Gilesin luona Barringtonin kartanossa ystävyksiä kuitenkin hämmentää Gilesin isän Hugon käytös Harrya kohtaa. Mutta perheen äiti ja tytär Emma pitävät Harrysta. Jopa niin paljon, että Harry ja Emma myöhemmällä iällä rakastuvat toisiinsa ja suunnittelevat naimisiinmenoa. Maisien lisäksi kuitenkin myös Jack Tar tietää Maisien salaisesta seksikohtauksesta kuten myös tietenkin Hugo, joka omista syistään vastustaa häitä. Kaikki 3 nuorta miestä ovat saaneet opiskelupaikan Oxfordin yliopistosta ja Emma ja Harry valmistelevat häitään. Sitten Harry saa kauhukseen tietää olevansa mahdollisesti Emman velipuoli. Myös sodan uhka leijuu taivaanrannalla. Ratkaistakseen ongelmat Harry pestautuu sir Walterin avulla laivaan päällystöharjoittelijaksi ajatellen häipyä kuvioista antaakseen Emmalle mahdollisuuden uuteen rakkauteen. Saksalaiset upottavat kuitenkin laivan, jolla hän purjehtii. Amerikkalainen alus pelastaa hänet ja perämies Tom Bradshawn, joka kuolee heräämättä koomasta. Harry vaihtaa henkilöllisyytensä Tom Bradshawn kanssa, purjehtii Amerikkaan tarkoituksenaan palata Englantiin liittyäkseen sotavoimiin ja antaakseen muiden äitiään lukuun ottamatta luulla Harryn kuolleen.

Clifton-kronikan toisessa osassa Isän synnit (Jeffrey Archer) jatketaan samaa huimaavaa menoa. Harry on saapunut Amerikkaan ja heti satamassa hänet on Tom Bradshawnina pidätetty oman veljensä murhasta (siis Tomin, ei Harryn). Hänen asianajajakseen ilmoittautuu lipevänovela Sefton Jelks, joka suostuttelee Harryn esiintymään oikeudessa Tomina. Jelks lupaa, että murhasyytteistä luovuttaisiin ja hänet tuomittaisiin vain sotilaskarkuruudesta vuodeksi-kahdeksi vankilaan. Harry suostuu, mutta ankara tuomari pamauttaa hänelle 6 vuoden tuomion ja hän joutuu Lavenhamin vankilaan. Jo matkalla sinne hän saa uuden ystävän, pitkäaikaisvangin ja rikoksenuusijan Quinnin, joka opettaa hänet vankilan tavoille. Harry kirjoittaa vankilaanjoutumisestaan ja vankila-ajastaan päiväkirjaa, pääsee vaikeuksien kautta vankilanjohtajan suosioon ja töihin vankilan kirjastoon, jossa kirjastonhoitajana toimii vanki Max Lloyd. Max pääsee vapaaksi, Harry kirjastonhoitajaksi. Max suostuttelee Harrya antamaan kirjoittamansa päiväkirjat luettavakseen sanoen olevansa siviilissä mm. kirjallisuusagentti ja palauttaa ne luettuaan.
Samaan aikaan Emma on saanut suvun Skotlannin linnassa Harryn lapsen. Gilesin ja Emman isä ja äiti ovat eronneet ja Hugo on paennut Lontooseen aiheuttamaansa skandaalia pakoon. Isä, sir Walter on katkaissut häneen kaikki siteet ja rahojen loputtua Hugo hakeutuu rikkaiden naisten elätettäväksi luvaten viimeisimmälle rakastajattarelleen avioliittoa. Emma on vakuuttunut, että Harry elää nähtyään tämän lähettämän kirjeen Maisien kotona (Maisie ei osaa lukea, joten kirje on avaamaton). Hän saa selvitettyä, miten kirje on tullut ja päättää matkustaa viikoksi Amerikkaan selvittämään Harryn vaiheita. Matka kuitenkin venyy yli vuoden mittaiseksi sodan takia. Emma saa kuitenkin selvitettyä, että Harry elää ja on vankilassa. Hän myös lukee USAssa juuri julkaistun Max Lloydin kirjan Vangin päiväkirja. Hän tajuaa heti, että kirjaa ei ole kirjoittanut Max vaan Harry. Hän yrittää painostamalla Maxia saada Harrylle ja hänen äidilleen kuuluvat rahat mieheltä, mutta ovelasti Max piiloutuu huijariasianajaja Sefton Jelksin huomaan. Tämä torpedoi Emman ja uhkaa häntä mitä erilaisimmilla syytteillä. Emma ottaa yhteyttä New Yorkissa asuviin sukulaisiinsa, Phyllis-tätiin ja tämän poikaan, serkku-Alistiriin, lakimieheen, muuttaen sodan alkaessa heidän luokseen asumaan.  Emma kääntyy kirjan kustantajan hra Guinzburgin puoleen, joka kauhistuu tilannetta. Yhdessä Emma, Alistair ja herra Guinzburg laativat ovelan juonen, jonka avulla Emma saa Cliftoneille kuuluvat rahat, he saavat julkisuuteen myös Harryn kirjoittaman ensimmäisen päiväkirjavihon, jossa kerrotaan tapahtumista ja Jelksin osuudesta hänen vangitsemiseensa ja tuhoavat sekä Jelksin uran että Maxin.
Vankilassa vankilanjohtaja on jo arvannut Harryn olevan joku muu kuin Tom ja antaa Harrylle Englannin armeijan avulla mahdollisuuden päästä ulos vankilasta ja osallistua sotaan rintamalinjojen takana ovelissa operaatioissa. Harry ja hänen ystävänsä Quinn ilmoittautuvat ilomielin mukaan ja joutuvat sotaan. Emma myöhästyi vain muutaman päivän Harryn henkilöllisyyden todistamisesta ja hänen saamisestaan kotiin. Emma saa kyydin takaisin Englantiin ja jää toivomaan poikansa kanssa Harryn paluuta kotiin.
Emman veli Giles yritti ensin värisokeuteen vetoamalla vapautua rintamapalveluksesta, mutta kuultuaan isoisiensä halveksivan keskustelun hänestä hän värväytyy kuitenkin armeijaan sotamiehenä. Hän pääsee vähitellen upseeriksi koulutuksen kautta ja rintamalle. Siellä hänen komentava upseerinsa on entinen St Beden öykkärivalvojaoppilas Fisher, täysin kyvytön upseerina ja miesten komentajana. Giles tekee muutaman mitalin arvoisen urotyön, mutta joutuu lopuksi Fisherin epäpätevyyden takia yhdessä sotilastoverinsa, kylänsä teurastajanpojan Batesin kanssa Tobrukissa saksalaisten sotavangiksi Saksaan. Giles pakenee vankileiriltä Sveitsiin ja sieltä kotiin Englantiin.
Myös Harry haavoittuu sodan lopussa ja hänkin saa passituksen takaisin Englantiin. Siellä hän saa tietää lapsestaan ja tapaa ensimmäistä kertaa poikansa Sebastianin, saa kuulla Emman onnistuneesta missiosta Amerikassa ja siitä, että hän on tunnustettu kirjailija, jolta kustantajat odottavat lisää kirjoja. Hänen ja Emman ainoa haave on todistaa, että Henry ei ole Hugo Barringtonin poika ja he pääsevät naimisiin. Koska sir William on kuollut sodan aikana ja Hugo peri arvonimen ja telakan, herää kysymys perimisoikeudesta. Hugo rahanahneuksineen ajoi telakan pienessä ajassa konkurssikypsäksi, yritti paeta maasta mutta pidätettiin, vapautui syytteistä ja joutui entisen rakastajattarensa tappamaksi. Henry ilmoittaa kaikille kuuleville luopuvansa arvonimestä ja perinnöstä politiikkaan työväenpuolueen edustajana ryhtyneen Gilesin hyväksi. Hän on vain kirjailija ja isä, jota telakka ja arvonimi eivät kiinnosta tippaakaan, vain avioliitto ja kirjoittaminen. Mutta silloin laki ja eräs kärkäs kansanedustaja puuttuvat asiaan ja perimysasia riitautetaan ja menee sekä lakimiesten, kirkon että ylähuoneen käsiteltäväksi. Gilesin ja Harryn liittolaisena asian selvittämiseksi molempien toivomalla tavalla toimii Emman ja Gilesin äidinisä, lordi Harvey. Kesken asian äänestyksen lordi Harvey kuolee ja näin seuraavaan osaan jää sen kertominen, miten äänestyksessä ja perintöasiassa kävi. Odotan innolla jo seuraavaa, suomennettua osaa Vaietut salaisuudet. Valitettavasti joudun odottamaan sitä ensi vuoden puolelle, koska kirjaston jonossa on 5 varaajaa kirjalle ennen minua.
Jos teistä nyt tuntuu, että olen tällä kirjoituksellani paljastanut molempien Clifton-kronikkojen juonet ja niiden kulun, eihän niitä nyt enää kannata lukea, niin älkää unta nähkö. Olen vasta raapaissut kevyesti pintaa. Näissä teoksissa tapahtuu niin paljon ja niin sujuvasti, että tuntuu kuin lukisi Kauniiden ja rohkeiden tai Emmerdalen käsikirjoituksia. Lisäksi kirjat on ihanasti kirjoitettu useamman henkilön näkökulmasta, joten ne salaisuudet, jotka jäävät paljastamatta yhden kertojan osalta, paljastuvat seuraavan kertojan kertomuksessa. Sekä kertomus että suomennos ovat suoranaista tapahtumien ja juonenkäänteiden ilotulitusta. Jeffrey Archer on kertakaikkiaan loistava juonenkehittelijä ja kirjoittaja. Vika on vain siinä, että osat päättyvät niin jännittäviin kohtiin, että seuraava kirja olisi jo pakko saada käsiinsä. Minkäs teet, kun Kauniissa ja rohkeissa tai Emmerdalessa juonenmutka paljastuu seuraavana päivänä tai viikon sisällä seuraavissa jaksoissa, mutta kirjan seuraavan osan suomennosta on odotettava 6-8 kuukautta. Vauhtia villapöksyihin.

Kristiina

torstai 16. marraskuuta 2017

R.I.P. Vieno

Tällä kertaa viesti on lyhyt, koska mieleni on maassa. Meidän nuorin kissamme Vieno siirtyi tänään päivällä leikkimään toisten edesmenneiden kissojen kanssa sateenkaarisillalle. Toivottavasti ne olivat sitä vastassa ja vievät sen mukanaan omiin iloihinsa. Vienolla todettiin verisyöpä. Se lakkasi taas syömästä tämän viikon maanantaina ja eläinlääkärin mukaan ilman verensiirtoja ja eläinsairaalaa sillä olisi ollut vain pari päivää elinaikaa ennen sisäelinten toiminnan lakkaamista. Lähin eläinsairaala olisi Tampereella ja Vienolle, ihmisiä inhoavalle kissalle, jo linja-automatka tänään paikalliseläinlääkäriin oli tuskallinen kaikkien vieraiden ihmisten takia. Jatkuvat matkat Tampereelle olisivat olleet sille kidutusta. Valitettavasti Vieno menehtyi liian aikaisin, vain 8-vuotiaana, mutta toivottavasti sillä on nyt hyvä olla. Olihan sillä silti 8 hyvää vuotta kisukavereiden ja sen ärsyttävän, joskin namuja jakavan ja rapsuttelevan palvelijan kanssa.

Kristiina

tiistai 14. marraskuuta 2017

Marraskuu - November



November comes and November goes, with the last red berries and the first white snows.
-Elizabeth Coatsworth

Pieni Lintu - MakroTex challenge

maanantai 13. marraskuuta 2017

Ruokaa urakalla

Aamut alkavat taas vähän aikaa tässä tuvassa pehmeästi ja vatsaa hellivästi, sillä tällä kertaa aamupalaksi taipui hirssi. Se valmistui melkoisen samaan tapaan kuin jokunen viikko sitten tekemäni tattariuunipuuro.

Hirssiuunipuuro

2 dl kuorettomia hirssinjyviä
1 ltr maitoa (ei rasvatonta)
1 rkl voita
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
1-2 dl kermaa, maitoa tai vettä
voita vuoan voiteluun

Esilämmitä uuni 175 ºC. Voitele uunivuoka.
Huuhdo hirssit ja kaada ne vuokaan. Lämmitä maitoa, voita ja suolaa kattilassa, kunnes voi on sulanut. Kaada vuokaan hirssien päälle.
Kypsennä puuroa uunissa keskitasolla n. 1h-1h 15 min. Sekoita kypsennyksen alussa puuroa muutaman kerran. Kun puuro tuntuu pehmeältä, lisää joukkoon 1-2 dl nestettä,
Kun puuro tuntuu pehmeältä, lisää joukkoon 1-2 dl nestettä, sekoita ja nosta vuoka hieman ylemmäksi uunissa, jotta saat puuron pintaan vähän väriä. Anna paistua vielä 10-15 min.
Tarjoa puuro voisilmän, maidon tai vaikkapa mansikkakiisselin kanssa. Jos seuraavat annokset tuntuvat lämmitettäessä hieman liisterimäisiltä tai kuivilta, lisää puuron lämmityksen jälkeen sekaan tilkka maitoa ja sekoita, niin tuntu häviää.

Kävin torstaina taas REKOssa ja nappasin mukaan joukon ihania tuotteita: sieniä, kalaa, leipää ja vihanneksia. Ostin mm. kilon punaisia, kypsiä, ihania tomaatteja. Koska tiedän, että menotäytteisen ensi viikon jälkeen täytyy aloittaa joulusiivoamisia ja silloin ei aina ruoanlaittoon ehdi, päätin tehdä varoiksi pakastimeen tomaateista keiton ja soodaleipää sen kyytipojaksi. Keittoa voi "terästää" esim riisillä, pavuilla tai lihalla. Itse päädyin tällä kertaa broilerinsuikaleisiin.

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista

300 g maustamattomia broilerinsuikaleita
öljyä + 1 tl savupaprikajauhetta, ripaus chilihiutaleita, 0,5 tl valkosipulirouhetta, suolaa, pippurisekoitusta
1 dl vettä
800 g tomaatteja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
4 dl vettä
1 rkl maissitärkkelystä
1 kana- tai kasvisliemikuutio
70 g tomaattipyreetä
2 tl kuivattua basilikaa
0,5-1 tl suola
ripaus mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 rkl sokeria
100 g maustettua tuorejuustoa (tomaatti-basilika, aurinkokuivattu tomaatti, yrtit)

Paista ensin broilerinsuikaleet. Lämmitä öljy paistinpannulla, lisää sinne savupaprika, chilihiutaleet ja valkosipulirouhe. Anna niiden irrottaa hetki makua ja lisää sen jälkeen broilerinsuikaleet. Paista lihat kypsiksi ja anna niiden saada aavistus väriä. Lisää suola ja pippurisekoitus. Kun suikaleet ovat valmiit, lisää pannulle 1 dl vettä, jotta myös pannuun tarttuneet aromit tulevat talteen. Siirrä paistinpannu sisältöineen syrjään odottamaan keiton valmistumista.
Kalttaa tomaatit (leikkaa risti tomaatin päähän, kiehauta kattilassa vettä, laita tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen. Kun tomaatin kuori alkaa irrota n. 30-60 sekunnin päästä, ota tomaatit pois vedestä reikäkauhalla ja kuori ne).
Hienonna sipuli ja kuutio kuoritut tomaatit. Murskaa valkosipulit veitsen lappeella ja leikkaa pieneksi.
Lämmitä öljy kattilassa. Lisää sipuli ja valkosipuli, anna kuullottua n. 3-4 min. Älä polta. Lisää tomaattikuutiot ja leikkuulaudalle irronnut mehu ja anna ainesten hautua n. 10 min.
Sekoita maissitärkkelys 4 dl vettä ja kaada seos keittopohjan sekaan. Lisää liemikuutio ja mausteet. Anna keiton hautua hiljaisella tulella vielä 20-25 min. Siirrä keitto hetkeksi pois kuumalta keittolevyltä, poista laakerinlehdet ja soseuta sauvasekoittimella (ei ole pakko, mutta sileä keitto on mukavampi).
Siirrä keitto takaisin keittolevylle. Lisää joukkoon tuorejuusto ja anna sen sulaa n. 5 min. Vatkaa käsivispilällä keitto tasaiseksi. Lisää sekaan paistinpannulla olevat kanasuikaleet ja neste. Anna keiton porista hiljalleen, kunnes kanat ovat lämmenneet. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Nauti hyvän leivän kanssa.

REKOsta sain myös sieniä: osterivinokkaita ja suppilovahveroita. Osa meni pakkaseen, mutta osan päätin muuntaa tuoreeltaan viikonlopun ateriaksi. Kun lisäksi samalla reissulla piipahdin keskustan Citymarketissa ja löysin sieltä niitä japanilaisen ruoan mausteita, jota täältä periferiasta ei saa (riisiviinietikka, Mirin, Panko ja vähän muita normiostoksia), konsepti oli selvä. Tällä kertaa resepti löytyi ihan netistä. Löysin Ruoka-alkemistin blogin ja sieltä reseptin Japanilaisittain marinoidut sienet. Ei kun toteuttamaan. Kaverikseen sienet saivat keitetyn riisin (ei pikariisiä vaan tavallista tummaa riisiä, keittoaika 35-40 min.) ja keitetyt, voissa kuullotetut ja rakuunalla maustetut porkkanat (meinasivat unohtua lautaselta eivätkä siksi päätyneet kuvaan).
Ihana viikonloppuateria, tosin varoitan: kiitos soijan marinadikastike lipsuu helposti suolaisen puolelle, joten ennen hulauttamista pannulle sitä kannattaa maistella ja miettiä, miten suolaisuutta saisi tasattua. Voit joko lisätä etikan määrää suhteessa soijaan tai, mikä helpompaa, puristaa kastikkeen joukkoon limen tai sitruunan mehua. Kastikkeessa happamuus tasaa suolaisuutta.

Jälkiruoka ei ole tällä kertaa varsinainen jälkiruoka sellaisenaan, vaan jälkkäriksi leivoin keksejä käyttäen kauden hedelmää, persimonia. Kiitos persimonisoseen näistä kekseistä ei tule tyypillisiä rapsakoita keksejä vaan pikemminkin minimuffinseja. Kun luette persimoneista huomaatte, että kova, keltainen persimoni on raaka. Makean, kypsän persimonin tulee olla syvän oranssi, pehmeä ja sen pintaan saa muodostua jopa laikkuja, jotka normaalisti näyttäisivät siltä, että hedelmä on alkanut mädäntyä. Tosiasiassa laikut ilmoittavat, että sokeri on alkanut kertyä hedelmään. 
Ole varovainen pikkuleipätaikinan vahvojen mausteiden kanssa, maistele ennen kuin laitat lisäystä.
Ohjeen mukaisesta taikinasta tulee reilu 40 pikkuleipää.

Persimonipikkuleivät

2 kypsää persimonia
2,5 dl sokeria
115 g voita tai margariinia
1 kananmuna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivontasoodaa
0,5-1 tl kanelia
0,25-0,5 tl inkivääriä
0,25-0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
0,5 tl suolaa
2 dl pähkinöitä (saksan-, hassel- tai maapähkinä)

Esilämmitä uuni 2000 ºC. Soseuta persimonit sauvasekoittimella (itse en kuorinut niitä ennen soseuttamista, poistin vain kannan). Sekoita vehnäjauhot, sooda, mausteet ja pähkinät keskenään erillisessä astiassa. Jos pähkinäsi ovat kokonaisia, murskaa ne ensin koneella tai huhmareessa. Voit myös käyttää valmista rouhetta.
Vatkaa kulhossa sokeri ja rasva vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa tasaiseksi. Lisää sen jälkeen persimonisose ja varmista seoksen tasaisuus.
Lisää kuivat aineet erissä taikinaan ja vatkaa aina tasaiseksi.
Nostele leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kukkuran teelusikallisen kokoisia taikinaklönttejä. Pikkuleipien ei tarvitse näyttää viimeistellyiltä, vaan ne saavat olla rustiikkisia. Ne eivät leviä uunissa, joten isoja välejä ei tarvitse jättää.
Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla 15-18 min, kunnes pinta saa hieman väriä. Jos ei-kiertoilmauunissa on 2 pellillistä yhtä aikaa, nosta ylempi pelti pois kun sen pikkuleivät ovat valmiit, siirrä alempi pelti sen tilalle ja paista sitä vielä n. 3-4 min.
Anna pikkuleipien jäähtyä peittämättä ja laita ne pussissa tai rasiassa jääkaappiin.

Taas on uusi viikko ja uudet kujeet. Tämän viikon ohjelma onkin tiukka. Ohjelmassa on mm. hiustenleikkaus, Marttatilaisuuksien valokuvauksia ja Vienon eläinlääkärikäynti. 

Kristiina

perjantai 10. marraskuuta 2017

Raha ja kauppa

Vaasan lehdissä on jo pari viikkoa esitetty erilaisia mielipiteitä Vaasan päättäjien suunnitellusta rahankäytöstä ja priorisoinnista. Vaasan kaupungin budjetti on edellisiltä vuosilta 24,5 miljoonaa alijäämäinen. Säästötoimet ovat vaikuttaneet siihen, että tiet ovat surkeassa kunnossa, homekouluja ei korjata vaan ne lakkautetaan ja oppilaat survotaan muihin kouluihin, sivistystoimen osa-alueita supistetaan ja ajetaan niiden palveluja alas, vanhuspalvelujen taso on huonontunut, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tukea supistetaan koko ajan jne. Eli toisin sanoen kaikki palvelut, jotka koskevat enemmistöä asukkaista ovat olleet suurennuslasin alla tutkittaessa säästömahdollisuuksia. Mihin rahoja sitten tulisi laittaa, jos ei peruspalveluihin? Vaasa sijoitti taannoin 17 miljoonaa veronmaksajien rahoja jalkapallostadioniin. Nyt harkitaan suunnilleen samansuuruisen veroeuromäärän sijoittamista jäähallin uudistamiseen. Pesäpallokenttäkin tulee siirtää ja perustaa uusi muualle, koska ei-laajan päivystyksen sairaala Vaasassa laajentaa koko ajan ja tarvitsee lisää parkkipaikkoja. Siitäkin huolimatta, ettei sinne saada tarpeeksi lääkäreitä ja hoitajia ja kun saadaan, heidät potkitaan pois riittämättömän suomen- tai ruotsinkielen taidon takia. Lisäksi rakennetaan myös Wasa Station, johon tulee liike- ja parkkitilaa, musiikki- ja kongressikeskus, hotelli, monitoimikeskus ja muutama asunto. Vaasassa on jo ennestäänkin tyhjää liike- ja maksullista parkkitilaa (maksuttomat puuttuvat) sekä vajaakäyttöisiä hotelleja enemmän kuin tarpeeksi. Jäähallin uudistamista perustellaan myös sillä, että siellä voidaan jatkossa järjestää myös konsertteja ja muita suuria tapahtumia. Jos meille tulee kerran erikseen musiikki- ja kongressikeskus, ei tuo väite ole oikein perusteltu tai sitten musiikki- ja kongressikeskuksen rakentaminen on turhaa. Yrittäkää nyt päättä.
Vaasa ArenaJäähallin uudistamisen puoltajat ovat perustellet sitä ja jo tehtyä jalkapallostadionin uudistamista sillä, että ne tuovat Vaasaan kävijöitä muualta kotimaasta ja ulkomailta sekä uusia asukkaita. Kyllä se nyt vaan on niin, etteivät turistit tule tänne kyttäämään sitä kerran viikossa pelattavaa jalkapallo- tai jääkiekko-ottelua, josko se sattuisi tapahtumaan vierailun aikana. Jos kaupungilla ei ole tarjottavana muuta kuin urheilua, tänne saadaan minimaallinen määrä kävijöitä. Mitä taas tulee uusiin asukkaisiin, kyllä he haluavat asuntoja, kouluja, päivähoitopaikkoja, palveluja läheltä, työpaikkoja ja toimivia kaupungin palveluja, ei urheiluareenoita. Vai oletteko koskaan kuulleet kenenkään perustelevan muuttoaan toiseen kaupunkiin sillä, että siellä ovat niin hyvät jalkapallo- ja jääkiekkoareenat? Jos Vaasan budjettialijäämää 24,5 miljoonaa ei saada korjattua vuoteen 2020 mennessä, kaupunki julistetaan kriisikunnaksi ja valtio lähettää tänne omat luottohenkilönsä hoitamaan kaupungin taloutta. Silloin ei kyllä sitten enää rakennella kaupungin rahalla areenoita ja konserttisaleja. Se on muuten kumma, että muut kaupungit onnistuvat rahoittamaan vastaavanlaiset hankkeensa suurelta osin tai jopa kokonaan yksityisellä rahoituksella (Seinäjoen jalkapallostadion, Tampereen monitoimiareena, Mustasaaren OP-Arena), mutta Vaasassa urheiluväki ja erilaiset kissanristiäisten järjestäjät ruinaavat kaiken rahan kaupungilta panematta tikkua ristiin ja "pappa betalar".

Citymarket Itäkeskus, HelsinkiVaasassa asuu yllättävää kyllä vielä ihmisiä, joilla ei ole autoa käytettävissä tai edes ajokorttia. Usein nämä henkilöt ovat senioreita tai nuoria, jotka hakeutuvat asumaan keskustan tuntumaa palveluiden takia. Nyt K-ketju on tekemässä mielestäni todella omituisen ratkaisun. Aikanaan uutena perustettuun kaupankäyntipaikkaan Kivihakaan perustettiin Vaasan toinen K-Citymarket. Nykyään alue on kauppakeskittymä, jossa Citymarketin kanssa kilpailevat esim. Prisma, Gigantti jne. Sinne ei myöskään ole julkisen liikenteen yhteyksiä, en ainakaan minä ole niitä löytänyt. Joten Kivihaka on autoilevien ja kesällä pyöräilevien ostospaikka. Kilpailu siellä on kova ja sen mukaan, mitä itse olen nähnyt saatuani kyydin tai pyöräiltyäni Kivihaan Citymarkettiin, sinne ei kovin kovasti riitä asiakkaita. Prisma vetää useimmat päivittäistavara-asiakkaat ja Citymarketille jäävät vain jämät. Sen sijaan keskustan Citymarketissa asiakasvirta on jatkuvaa ja runsasta, koska aivan lähietäisyydellä ainoa kilpailija on HalpaHalli ja keskustaan pääsee kaikkialta Vaasasta julkisilla liikennevälineillä. Nyt K-ketju on rakentamassa kolmatta Citymarketin tavarataloa uutena perustettavaan kaupankäyntipaikkaan Liisanlehtoon, sekin täällä periferiassa. Tosin sinne on hieman paremmat julkisen liikenteen yhteydet kuin Kivihakaan, mutta ei niissäkään kehumista ole. Koska omistajien mielestä 3
K-Citymarketia tämän kokoisessa kaupungissa on liikaa, he suunnittelevat keskustan Citymarketin muuttamista K-Supermarketiksi. Tämä menee hieman yli hilseen. Keskustan liikkeeseen pääsevät kaikki, myös autottomat, siellä on vähäinen kilpailu ja asiakkaita käy katkeamattomaan tahtiin.  Järkevämpää asiakkaiden kannalta olisi muuttaa Kivihaan liike Supermarketiksi. Liekö päätöksen takana vuokrataso, muussa tapauksessa en ymmärrä ratkaisua. Keskustan palvelut vaan vähenevät ja kaupankäynti siirtyy kauemmas kaupungin laidoille. Näin heikennetään määrättyjen asukasryhmien palveluiden saantia, mikä tekee Vaasasta vähemmän houkuttelevan opiskelijoille, nuorille työntekijöille ja senioreille, joilla on rahaa käytettävänä.

Kristiina

tiistai 7. marraskuuta 2017

Ympyrä - Circle



A boomerang returns back to the person who throws it. But first, while moving in a circle, it hits its target. So does gossip.
-Vera Nazarian

Pieni Lintu - MakroTex challenge

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Ruista, hapankaalia ja klementiinejä

Viikonlopun aloitti ruisjauhoista ja omenista tehty puuro. Yleensä teen ruisjauhopuuron uunissa, mutta tällä kertaa päätin tehdä sen kattilassa hellalla. Ja muistin aloittaessani hauduttamisen, miksi teen sen uunissa. Oli kattila kuinka paksupohjainen tahansa ja sekoittipa puuroa kuinka ahkerasti. aina pohjakerros liisteröityy kattilaan. Joten kannattaa ruisjauhopuurokin tehdä uunissa. Tässä kuitenkin ohje kattilassa keittoa varten.

Ruis-omenapuuro

2 omenaa
1 litra vettä
3 dl ruisjauhoja 
1,5 tl suolaa
1,5 tl sokeria tai hunajaa

Kaada kattilaan 1 litra vettä ja kiehauta se. 
Poista omenista siemenkodat ja lohko ne 4 osaan. Lisää omenalohkot kattilaan kiehuvaan veteen ja anna niiden pehmetä n. 10 min. 
Vatkaa sekaan ruisjauhot vähän kerrallaan hyvin sekoittaen, ettei jauho paakkuunnu. Mausta puuro. Anna hautua miedolla lämmöllä n. 1 h, sekoita puuroa pohjia myöten tasaisin väliajoin. 
Tarjoa voisilmän kanssa.

Pääruoka on ollut suunnitelmissani jo pitkään, halusin nimittäin tehdä jotain hapankaalista. Kun tein hapankaalia kesällä, aloin jo silloin suunnittelemaan tätä ruokaa. Kun katsoo tulosta ja kuvia, padan ulkonäkö ei ole erityisen houkutteleva. Kuten yleensä normi kotiruoka, ei ole annokset kuin MasterChefissä, pikemminkin kuin Katastrofikokissa. Mutta maku olikin jotain aivan upeata. Jos olette jo aikaisemmista kokkauksistani jotain voineet päätellä niin fakta on, että en perusta niin paljoa ulkonäöstä kuin mausta. Tämän ruoan maustamisen kohdalla olisin erityisen tarkkana suolan kanssa, itse en lisännyt lainkaan suolaa. Tosin lopussa, kiitos omituisten ihastumisen kohteitteni, lisäsin hieman misotahnaa. 

Bratwursti-hapankaalipata

1 pkt (140 g) pekonia
230 g bratwurstia
2-3 perunaa (3 pientä, 2 keskikokoista)
1-2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1 pieni paprika
400 g hapankaalia
0,5 tl mustapippuria
1 rkl tai maun mukaan meiramia
1 rkl sokeria
2 dl kermaa (miel. vispi tai kuohu)
(2 tl misotahnaa)

Suikaloi pekoni ja paloittele bratwurstit. Leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli. Viipaloi porkkanat. Poista paprikasta siemenet ja suikaloi se. Tarvittaessa huuhtele hapankaalista liika suola ja valuta.
Laita pekonisuikaleet kylmän tilavan kasarin tai kattilan pohjalle sellaisenaan ilman rasvaa. Käännä hella päälle ja paista pekonia, kunnes rasva on irronnut ja pekonisuikaleet ovat mukavan rapeita. Nosta pekonit lautaselle talouspaperin päälle ja lisää kasariin bratwurstinpalat ja perunakuutiot pekonirasvaan. 
Kun perunat ja makkarat ovat saaneet hieman väriä lisää joukkoon sipuli ja valkosipuli kuullottumaan n. 2 min. Lisää porkkana ja paprika ja anna niiden "lämmetä" n. 2 min. Lisää hapankaali ja pekonit. Mausta pata ja kaada lopuksi päälle kerma. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä n. 1 h. Aivan lopussa lisää halutessasi misotahna, anna sen sulaa pataan ja sekoita. Tarkasta ennen mison lisäämistä suolaisuus ja annostele tahna sen mukaan. 

Jos en ole sattunut leipomaan viikonlopuksi ja haluan jälkiruokaa, pyrin pitämään sen mahdollisimman yksinkertaisena. Niin nytkin. Tällä hetkellä ovat sitrushedelmät kausituotteita ja valitsin niistä jälkiruokaan tarjouksessa olleet klementiinit. Löysin muuten hyvän ohjeen sille, kuinka sitrushedelmien lohkot saadaan helposti kalvottomiksi ilman huipputerävää veistä. Se löytyy YouTubesta. Tosin en tiedä, mistä tuota pektonaasia saa, mutta saman asian ajaa pektolaasi. Sitä pitäisi todennäköisesti saada apteekista (ei voinut viikonloppuna tarkastaa) tai viinin valmistustarvikkeita myyvistä liikkeistä.

Klementiini-mascarpone-valkosuklaavaahto

1 prk (250 g) mascarpone-juustoa
100 g valkosuklaata
1 dl kermaa
2 klementiinin kuoriraaste ja mehu
(sokeria)
Koristeluun:
Klementiinilohkoja
Mantelirouhetta

Raasta klementiinien kuoret (älä valitse niitä kaikkein lötköimpiä hedelmiä) ja purista mehu.
Kumoa kulhoon mascarpone. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää sula suklaa mascarponen kanssa kulhoon. Lorauta mukaan vielä kerma ja vatkaa kaikki tasaiseksi.
Lisää joukkoon kuoriraaste ja mehu ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto hieman sakenee. Annostele vaahto mataliin jälkiruokakulhoihin (ei lasiin, kuten minä) ja anna annosten tasaantua jääkaapissa n. 1 h. 
Koristele annokset klementiinilohkoilla ja mantelirouheella.

Kristiina

perjantai 3. marraskuuta 2017

Pariisia, häähumua ja pyrkyryyttä

Tällä kertaa lukemisto on hieman kevyempää.

Meillä on aina Pariisi (Nicolas Barreau) on jälleen ihanan kevyttä ja romanttista luettavaa. Aiemmin olen kertonut saman kirjailijan kirjasta Pieni elokuvateatteri Pariisissa. Rosalie Laurent pyörittää pientä paperikauppaa Pariisissa. Hänen ykkösmyyntiartikkelinsa ovat hänen itsensä kuvittamat toivekortit, joihin hän kirjoittaa joko itse toiveita tai tekee kortin asiakkaan toiveen mukaisesti hänen kuvittamanaan. Rosaliella on myös poikaystävä, varsinainen terveysruoka- ja fitnessintoilija, joka ei lainkaan ymmärrä tytön romanttisia "haihatteluja". Rosalie haaveilee lisäksi kuvittajan urasta. Tämä toive toteutuukin, kun hänelle tarjotaan mahdollisuus kuvittaa kuuluisan lastenkirjailijan, jo iäkkään Max Marchaisin, uusin teos. Kirjan valmistuttua Rosalie myy näitä lastenkirjoja ylpeänä myös omassa liikkeessään.
Eräänä päivänä liikkeeseen rynnistää Pariisissa Shakespearen vierailevana professorina oleva juristi (tosin sekä juridiikkaan että tyttöystäväänsä kyllästynyt) Robert Sherman. Hän lukee uutta kirjaa kaupassa ja ilmoittaa sitten, että kirjailija on varastanut teoksen. Tämän samaisen sadun on hänen äitinsä kertonut hänelle lukemattomia kertoja hänen lapsuudessaan ja jättänyt kuollessaan hänelle jopa tarinan käsikirjoituksen. Vaikka Rosalie inhoaa ensi näkemältä Robertia, hän päättää selvittää tarinan taustat ja ystävystyttyään Max Marchaisin kanssa kertoo tälle Robertista. Tämä vain tuhahtaa jutulle ja sanoo tarinan olevan hänen. Selvittääkseen asian perinpohjaisesti Rosalien on tehtävä yhteistyötä Robertin kanssa, josta ensimmäisten vastemielisten kohtaamisten jälkeen vähitellen paljastuu romanttinen mies. Vähitellen tarinan yllättävä historia paljastuu ja saamme me toki lisäksi ripauksia romantiikkaa ja yllätyksiä.
Minusta nämä Barreaun kirjat ovat kuin hienoa pitsiä. Ne ovat kevyitä ja hauskalukuisia, mutta niistä löytyy aina muutakin kuin romantiikkaa. Niissä ovat mukana aina laajemmatkin ihmissuhteet, mutta myös jokin ratkaistava arvoitus. Näin ollen lukija voi valita painotuksensa: romantiikka, jännitys vai miljöö, jossa kaikki tapahtuu. Tai kaikki yhdessä kirjassa nautinnollisena yhdistelmänä.

Ikuinen morsiusneito (Lindsey Kelk) on hauska, nopeatempoinen chick-lit kirja. Maddie Frazer työskentelee tapahtumia järjestävässä yrityksessä assistenttina. Hänellä on inhottava, muita alentava ja itsensä ylentävä pomo, joka pitää Maddien huippukiireisenä. Maddie haaveileekin koko ajan paremmasta työpaikasta. Maddien parhaat ystävät ovat Lauren ja Sarah. Lauren kertoo olevansa menossa naimisiin, pyytää ystävättäriään morsiusneidoiksi ja lisäksi Maddieta järjestämään häänsä ystävänä (= ilman, että Maddie saisi palkkiota). Samaan aikaan Sarah taas kertoo, että hänen miehensä on ilmoittanut haluavansa avioeron ja muuttanut pois kotoa. Itsellekin pitäisi löytää poikaystävä.
Laurenista kehittyy todellinen hirviömorsian jatkuvine tekstiviesti- ja puheluvaatimuksineen, Sarah kaipaa koko ajan lohdutusta, Maddielle tarjotaan ylenemismahdollisuutta, joka edellyttää työnäytettä järjestämällä itsenäisesti vaativat nimenantojuhlat ja Maddiella itsellään on elämässään tavallaan 2 uutta miestä. Toisen hän mieltää komeaksi, mukavaksi petikaveriksi, mutta onko tämä oikea poikaystävä? Toiseen, Tomiin hän tutustuu samassa juhlassa kuin "poikaystäväänsäkin", mutta ei pidä aluksi tästä. Mutta Tom pyytää Maddieta järjestämään äitinsä 60-vuotisjuhlat juhlanjärjestäjänä ja he saavat tilaisuuden tutustua vähitellen hieman paremmin. Kaikki tämä hillitön pyöritys saa Maddien hiljalleen ajattelemaan, miksi hän aina laittaa kaikki muut itsensä edelle?
Kirja on kieltämättä ylilyövässä älyttömyydessään hauska ja kevyt. Normaalielämässä tuskin kukaan kestäisi sellaista pyöritystä kuin kirjan sivuilla. Tai sellaisia ihmisiä, joita kirjan henkilöt ovat: sabotoiva pomo, vain sänkyseuraksi tytön kelpuuttava "poikaystävä", yltiövaativa morsian, koko ajan surullinen ystävä. Mutta jos kaipaa kepeää, liioittelevaa lukemista, kirja on oikea valinta.

Onnentyttö (Jessica Knoll) liittyy näiden kahden kirjan seuraan hieman erilaisena. TifAni/Ani FaNell on New Yorkilainen menestyksekäs toimittaja Womens World-lehdessä, vaatekaappi viimeisen päälle, ulkonäkö trimmattu, sulhanen seurapiirien huipulta. Hän on siis viimeisen päälle menestyjä ja on erittäin ylpeä siitä. Näin ei ole aina kuitenkaan ollut. Ani on alun perin kotoisin Philadelphiasta keskiluokkaiselta alueelta keskiluokkaisille vanhemmille. Alakoulunsa hän on aluksi katolisessa koulussa. Mutta hänen hienosteluun kaikin voimin pyrkivä äitinsä päätti, että yläkoulun alkaessa hän siirtyy kouluun paremmalle alueelle hienoon kouluun. Siellä hän tutustuu ensin koulun älykkäisiin, mutta ei niin hienoihin oppilaisiin, mm. kaikki juorut tuntevaan pulleaan Arthuriin ja hänen piiriinsä. Koko ajan Ani toivoo kuitenkin pääsevänsä koulun eliitin ryhmään. Eräänä päivänä hänet kutsutaankin syömään heidän pöytäänsä ja myöhemmin bileisiin. Ani 14-vuotiaana, katolisen koulun käyneenä ei kuitenkaan aivan tajua eliitin menoa. Hän on vain ylpeä (samoin kuin äitinsä) siitä, että hänet kutsutaan komeisiin taloihin, hienojen ihmisten luokse kylään. Eräissä bileissä tapahtuu jotain ikävää. Sama uhkaa toistua toisissa illanistujaisissa, mutta Ani herättää huomiota ja saa isäntäperheen isän puuttumaan asiaan. Sen jälkeen Ani saa huonon maineen ja joutuu vähitellen ulos eliittiryhmästä ja heidän pilkkansa kohteeksi. Sitten koulussa tapahtuu tragedia, jonka osasyyllisenä myös Ania pidetään. Hänestä tulee opiskelunsa loppuajaksi melkeinpä hylkiö. Mutta koulun jälkeen Ani onnistuu mielestään elämässään loistavasti. Hän menestyy, saa hienoja ystäviä ja sulhasen ja opettelee kantapään kautta hienoston tavat. Mutta kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan täysin kunnossa. Ani on sisimmässään hyvin epävarma: hän pelkää lihomista, töppäämistä käyttäytymisessään tai tavoissaan, aina jotakin menetystä. Ainoa todellinen ystävä nykyisessä elämässä, suorapuheinen Nell aavistaa hänkin, että jotain puuttuu.
Tämä kirja on tyypillinen kuvaus sosiaalisesta pyrkyristä. Anin äiti on opettanut hänet pyrkimään aina vaan hienompiin piireihin ja hienompiin materialistisiin asioihin. Juuri tuota elämäntyyliä Ani sitten noudattaakin alkaen 14-vuotiaasta ja jatkaen läpi koko kirjan. Hän ei ole paha ihminen, päinvastoin. Hänelle on vain aikanaan opetettu täysin väärät elämän arvot. Nuo väärät elämänarvot ovat aikanaan johdattaneet hänet vaikeuksiin, mutta hänen mielestään nykyisyys korvaa kaiken, ainakin ulkoisilta puitteiltaan. Sisimmässään hän tuntuu aikuisena tietävän näiden ulkoisten seikkojen höttöyden, mutta sitä ei ulospäin saa näyttää.

Kristiina

perjantai 27. lokakuuta 2017

Ensilumi

Niin se taas tuli, ensilumi. Kuten kaikkea tänä vuonna, luntakin tuli sitten kerralla ylenpalttisesti, n. 15 cm. Ensin tuli kylmä kesä ja sitähän kesti. Sitten tulivat vesisateet, jotka saivat kadut ja pellot tulvimaan. Ja nyt viimeiseksi lunta enemmän kuin tarpeeksi. Mutta muutaman kuvan tästä veden nykyisestä olomuodosta kuitenkin sain napsaistua.

Kaunista


Luminen vartiosto


Hei jätkät, venatkaa, mä myöhästyin


Kristiina

tiistai 24. lokakuuta 2017

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Satokauden aikaan vol. 2

Löysin hiljan lehdestä hieman erilaisen, uunissa tehtävän omenahillon reseptin. Eihän sitä voinut sivuuttaa, vaan kokeilla. Ensimmäisenä mieleen tuli omenoiden hankinta. Kas kun kerrostaloasujalla ei noita omenaongelmia ole. Eikä omeniakaan. Yhteydenotto aikanaan Facebookissa tutustumaani, lähellä asuvaan Marikaan kuitenkin korjasi tuon pulman. Hänellä oli omenoita yli oman tarpeen, joten pussi mukaan ja pikku pyöräretki lähelle omenastamaan.
Seuraavaksi ei kun työstämään ja keittelemään. Hyvä vinkki sille, jolla on yli 3 kg omenia laitettavana. Ota iso, mieluimmin n. 10 litran kattila. Täytä se puolilleen kylmää vettä ja purista joukkoon 1/2 sitruunan mehu. Sen jälkeen vain ala poistamaan omenaporalla siemeniä omenoista, halkaise ne neljään osaan ja heitä kattilaan sitä mukaan kun niitä työstät. Eivät omenat tummu ja tule ikävän näköisiksi. Iloiseksi lopuksi kaada osa liotusvedestä talteen erilliseen astiaan ja käytä sitä hillon tekemiseen. Jos haluat joulun tuntua ennen joulua, tämän hillon tuoksu saa mielesi hetkeksi hyvin jouluiseksi näin 2 kk ennen aikojaan.

Vaivaton omenasose

3,5 kg omenaa
2 dl omenoiden liotusvettä (kts. ylhäältä)
1 kg hillosokeria
3 dl fariinisokeria
2-3 kanelitankoa
1 tl jauhettua neilikkaa

Kotimaisia omenia ei tarvitse kuoria, ulkomaiset sen sijaan pitää. Pese omenat, poista siemenet ja leikkaa ne 2-4 osaan.
Kun olet poistanut siemenkodat ja halkonut kaikki omenat, käytä samaa kattilaa, mutta valuta vesi erilliseen astiaan.  Nosta kattila, jossa ovat omenalohkot ja 2 dl liotusvettä 200 ºC uuniin n. 30 minuutiksi.
Kun omenat ovat pehmenneet, soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää sokerit ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
Nosta kattila takaisin uuniin. Anna kypsyä uunissa 200 ºC 2,5-3 tuntia. Purkita kuumennetuihin tölkkeihin ja sulje puhtaalla kannella.
Alkuperäinen resepti: Kotivinkki 18/2017

On se kumma, että kun illat pimenevät ja ilmat kylmenevät, mieli halajaa heti tuhtia lihasoppaa. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut lihakeiton reseptin, joten ei toisteta sitä enää. Tosin kuten jo silloin mainitsin, keiton teko on paljolti mielialasta ja satokaudesta kiinni. Joten tällä kertaa lisäsin keittämisen loppuvaiheessa sopan joukkoon myös n. 100 g hienonnettua lehtikaalia. Lisäksi paistoin pannulla 1 litran metsäsieniä (tällä kertaa suppilovahveroita, mutta mitkä tahansa metsäsienet käyvät). Niitä voi sitten ottaa suoraan pannulta lautasen pohjalle ja annostella keiton siihen päälle. Syksyisen ihana yhdistelmä.

Keitto kaipaa kaverikseen myös leipää. Yleensä tuhti siivu ruisleipää juustolla käy hyvin kaveriksi, mutta tällä kertaa ajattelin kiitos REKOn kaurahiutaleiden ja kaurajauhon yrittää kaurarieskasia. Ei tullut ihan rieskoja, mutta hyvältä maistuvia ja erilaisia kaurakakkusia kumminkin. Taikina oli nimittäin raakana sen verran löysää, ettei niistä saanut muotoiltua rieskoja, mutta ihanan rapeapintaisia, sisältä pehmeitä kaurakakkusia hyvinkin.

Kauraleipäset

5 dl kaurapuuroa (1,5 dl kaurahiutaleita+3,5 dl vettä)
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl maitoa
1 rkl öljyä
2 dl kaurajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
Voiteluun voita

Jos keität kaurapuuron varta vasten leipäsiä varten, laita kattilaan hiutaleet, vesi, suola ja hunaja ja kiehauta seoksesta puuro. Lisää maito ja öljy. Jos käytät 2 päivää vanhaa, jo hieman jämähtänyttä kaurapuuroa, lisää hieman maidon ja öljyn määrää, tarvittaessa suolaa ja hunaja sekä lämmitä seos.
Lisää jauhot ja niihin sekoitettuna leivinjauho.
Lusikoi leivinpaperilla peitetylle leivinpellille n. 1 kukkura ruokalusikallinen taikinaa/leipänen (n. 12-14 leipää). Paista 250 ºC uunissa15 min. keskitasolla, kunnes pinta on rapea ja kullanvärinen ja sisus vielä pehmeä. Voitele leipäset halutessasi voisulalla ja syö lämpimänä tai anna jäähtyä peittelemättä pellin päällä.
Alkuperäinen resepti: http://kanelikaruselli.blogspot.fi/2013/04/kaurarieskat-pelkasta-kaurasta.html

Tällä kertaa jälkiruoaksi tuli nykäistyä vain vaatimaton kerma-rahka-omenahillojälkkäri. Mutta päässä ja paperilla pyörii hieman erilainen omenapiirakka tuosta hillosta ja hieman muusta. Lähiviikkoina se toivottavasti konkretisoituu ja ilmestyy sivuille.

Kristiina

perjantai 20. lokakuuta 2017

Sadesäällä luettua

Pimenevät, sateiset illat antavat aikaa lukemiselle. Joskus luetaan tuttua, joskus erilaista ja uutta.

Heta (Arne Nevanlinna) kuului sarjaan uusia. Heta syntyi isättömänä ja äitikin kuoli onnettomuudessa
synnytettyään tyttärensä, jonka toinen jalka oli toista lyhyempi. Huolimatta rampuudesta Heta eli Kenraalskan eli kenraalitar Gustava Celeriuksen taloudessa piikana ja hyvänä sellaisena. Jopa niin arvostettuna, että edesmenneen kenraalin vaatimuksesta Heta oli saanut käydä kansakoulun. Hän oli muutenkin tiedonhaluinen ja oli salaa lukenut kenraalin kirjaston kirjat ja asioinut jopa kirjastossa. Lisäksi Hetalla oli muuan taito, jonka hän tarkkaan salasi muilta. Hän osasi lukea ihmisten ajatuksia.
Kirjan tapahtumat alkavat, kun vietetään Kenraalskan 70-vuotispäiviä. Kutsuille saapuu Kenraaskan lukuisa lapsikaarti puolisoineen sekä muutama leskisukulainen. Syntymäpäivät sujuvat vanhan kaavan mukaan, mutta Kenraalska väsyy aikaisin ja vetäytyy nukkumaan. Kun sukulaiskaarti myöhemmin käy hyvästelykäynnillä, todetaan Kenraalskan kuolleen. Hän ei ollut mikään varakas nainen, mutta kun testamentti luetaan käy ilmi, että hän oli jättänyt myös jonkin summan kaikille palvelijoilleen. Ja Hetalle hieman suuremman kuin muille, 150 markkaa. Nyt nuo äänekkäät, riitelevät, eripuraiset lähisukulaiset alkavatkin keksiä juonia Hetan päänmenoksi, jotta saisivat sen pikkuosuuden (n. 15 markkaa/perijä), joka oli Hetalle osoitettu. Vähitellen he keksivät syyttää Hetaa siitä, että tämä tiesi testamentista ja tukahdutti siksi Kenraalskan tämän mentyä nukkumaan. Koska Heta sekä kuulee heidän kovaäänisen riitelynsä hautajaistilaisuudessa että lukee heidän ajatuksensa, hän pakenee paikalta. Siitä alkaa Hetan seikkailu, joka päättyy oikeuden kautta mielisairaalaan.
En voi sanoa, että olisin tavannut yhdessäkään kirjassa niin suuren määrän vastemielisiä henkilöitä, kuin tässä opuksessa ovat Kenraalskan jälkikasvu muine etiäisineen. Toisaalta taas Heta on opinhaluinen ja kohtaa elämässään monia hyviä henkilöitä. Hetan viimeiset vuodet sen sijaan ovat mielenkiintoiset ja rakkauden täyttämät, joten jo sen takia kirja kannattaa lukea. Ja irvistellä niille rahanahneille tomppeleille, jotka muutaman markan takia syyttivät viatonta henkilöä murhasta.

Koska vieressä sattui olemaan toinen saman kirjailijan kirja, otin luettavaksi myös kirjan Pako (Arne Nevanlinna). Siinä nuori Josef pakenee vanhempiensa kuoltua Dresdenistä pois johonkin, jota venäläisten miehitys ei uhkaa. Matkalla hän kohtaa nuoren tytön Katharinan, joka on myös pakomatkalla, mutta täysin pallo hukassa. Tyttö on varakkaasta perheestä ja lähtenyt matkaan juhlamekossa ja korkeakorkoisissa kengissä ja kuvittelee, että hänen hyvä taustansa takaa hänelle hyvän kohtelun. Nuoret taivaltavat riitojen jälkeen yhdessä ja osuvat maatilalle, jonka ronski mutta hyväntahtoinen emäntä sallii heidän jäädä sinne ruokapalkalla työpanosta vastaan. Tilalle osuu myös kiero pappi, jonka mielestä nuoripari pitäisi vihkiä, vaikka he ovat vasta 15-16 vuotiaita. Tosin valehdeltuaan olevansa täysi-ikäisiä. Pari vihitään, joskin hääyö päättyy siihen, että "pastori" raiskaa nuoren morsiamen ja häipyy sitten paikalta. Jonkin ajan kuluttua pariskunta jatkaa matkaa ja päätyy hyväntahtoisen, joskin omituisen ambulanssikuskin matkaan. Hänen avullaan ja neuvoillaan (sekä rahoillaan) he pääsevät satamakaupunkiin ja laivaan Amerikkaan.
Tässä vaiheessa kirjassa tulee hieman häiritsevä hyppäys, jossa pariskunta onkin asunut Amerikassa jo pitemmän aikaa ja kummallakin on oma arvostettu asemansa. He rikastuvat pikku hiljaa, muuttavat ensimmäisestä pikku kopistaan aina vaan isompaan asuntoon paremmalle alueelle, mutta samalla avioliittoon tulee kuhmuja matkaan. Kun ollaan kiireisiä työssä, lapsia ei tule ja keskitytään paljolti itseensä, yhdessä ei enää olla kuten pakomatkalla. Mutta huolimatta kuhmuista, pariskunta on yhdessä siihen asti, kun Katharina kuolee. Josef elää vielä vuosia sen jälkeen, mutta muistelee myös heidän pitkää taivaltaan.
Jotenkin tämä kirja teki minut surulliseksi. Hyvä alku ja vastoinkäymiset, kaikki yhdessä koettu, latistui arkipäiväiseksi avioliitoksi, jossa kumpikin osapuoli oli jäykkä kuin uusi nahkasaapas. Kun pyrittiin vain menestykseen ja pärjäämiseen, ei aikaa riittänyt enää toisilleen. Silti nämä kaksi omituisesti naimisiin joutunutta nuorta pysyivät yhdessä elämänsä ja yrittivät luovia avioliittonsa läpi loppuun asti. Lohdullista ja lohdutonta samanaikaisesti.

Kristiina

tiistai 17. lokakuuta 2017

Tarpeetonta - Useless



Mitä meiltä puuttuu, se o tarpeetonta.
Paitsi 15 cm ylimääräistä kangasta housunpuntussa. Sitä ei tarvitse kukaan.

torstai 12. lokakuuta 2017

Kouluruokailu

Hiljan luin lehdestä artikkelin, jonka mukaan Vaasan lukioissa on vegaanin vaikea saada ruokaa, he joutuvat elämään omilla eväillään. Vegetaristit on hyväksytty seuraan eli vegetaristiruoka on normi kouluissa, mutta vegaanit haluavat ruokaa, jossa myös maitotuotteet ja munat on poistettu annoksista.
Tämä vei ajatukseni kouluruokaan yleensä tänä päivänä. Vuonna yksi kello kaksi, kun tämä kääkkä vielä kävi koulua, me olimme oikeutettuja kouluateriaan. Ei enää siihen puuroon (niin vanha minäkään en ole), vaan normaaliin lämpimään ruokaan. Mutta se ateria oli kaikille sama. Ei otettu huomioon minkäänlaisia poikkeuksia, vaan kaikkien lautasille lätkäistiin samaa sapuskaa, jollet itse kontrolloinut asiaa. Esimerkiksi kala-allergikko otti kalapäivänä vain perunaa ja kastiketta tai geliaakikko jätti leivät väliin. Salaatteja ei ollut eikä ihme, siihen aikaan kakarat olisivat todenneet, jotta pupuksiko tässä on muututtu. Tosin itse täytyy todeta, että suorastaan rakastin kaikkea, mitä sinne lautaselle lätkäistiin. Pinaattikeitosta maksapihveihin. Nam.
Tänä päivänä asia tuntuu paljon mutkikkaammalta. Jos jollakulla on lääkärin toteama allergia tai muu sairaus, joka vaatii välttämään määrättyjä ruokatuotteita, oppilas tai oikeammin vanhemmat toimittavat koululle lääkärintodistuksen ja jälkikasvu pääsee erityisruokavaliolle. Hyvä niin, tiedetään ettei lapsi saa mitään kiellettyä. Milloin pähkinää, maitotuotteita, määrättyä allergisoivaa tuotetta tai esim. viljatuotetta.

Sen jälkeen mennäänkin tuntemattomille vesille. Nimittäin eettiset, omat ratkaisut. Vegetaristitkin saavat kouluissa jo omat annoksensa. Mutta niissä ovat mukana maito ja munat. Itsekin voisin ajatella ryhtyväni vegetaristiksi, ei se liha ole niin tärkeätä. Paitsi jouluna, pääsiäisenä ja grilliaikaan kesällä. Se siitä vegetarismista. Asiaan. Mihinkä asti kouluruokailun versus kustannusten on taivuttava? Jos vegaani haluaa omanlaatuistansa ruokaa, onko hänen tuotava omat eväät vai taivuttava siihen, mitä muukin enemmistö syö?

SchoolLunchItse muistan koulun ruokailun aivan erilaisena. Se oli ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Ensin jonotettiin ruokalaan ja sinä aikana saatettiin hieman naljailla kaverille päivän tai viikon tapahtumista ja kiusoitellakin oppilastoveria. Ei kiusata, vaan pikkaisen vain heitellä "vitsiä". Kun oma ruoka oli haettu, hakeuduttiin samaa pöytään ja juteltiin kaikesta kouluun ja muuhunkin liittyvästä syöden samalla hyvin. Joskus pöytään tuli mukaan myös opettaja, jonka aivoja voitiin ruokailun myötä kaivella, tunnelma oli kevyt ja kaikilla oli kiva olla. Ei ollut eriarvoisuutta, jopa se opettaja oppilaiden joukossa vastaili kysymyksiin ja tuli mukaan keskusteluun. Se oli mielestäni sosiaalista kanssakäymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Nykypäivänä tuntuu, että kaikkien pitää olla erityisiä. Lääkärin määräämän ruokavalion tietysti ymmärrän, ei ole kiva kupsahtaa kesken ruokailun tai saada hurjat vatsanpurut. Mutta jos eettisistä syistä et halua olla osa tätä yhteisöä, ota omat eväät ja esiinny kuin et voisi samaistua muihin. Raja näihin erityisiin on tultava jossain vastaan. Voinhan minäkin väittää, etten voi syödä esim. porkkanaa tai sipulia ja siten en voi osallistua ruokailuun, koska minun tarpeitani ei huomioida. MINÄ, MINÄ, MINÄ. Mihin katoaa se sosiaalinen kanssakäyminen, josta kaikilla on ikään kuin "vapaahetkenä" mahdollisuus nauttia? Oma mielipiteeni on, että lääkärin toteamat allergiat ja kiellot on ehdottomasti huomioitava. Mutta ne eettiset olkoon omana kuppikuntanaan siellä omassa nurkassaan ilman sitä mahtavaa yhdessäolon tunnetta, jonka kouluruokailu suo. Ja kiitos kaunis kaikille niille, jotka ovat aikanaan mahdollistaneet sen, että suomalaiset lapset saavat koulupäivän aikana ilmaisen aterian lisukkeineen jaksaakseen opiskella. Moni muu joutuu tulemaan toimeen vähemmällä ruoalla ja vähemmällä sosiaalisella yhteenkuuluvuudella. Kunnioitetaan me sitä eikä vaadita aina taipumaan omaan tahtoon. Yhdessä olemme parempia kuin yksilö, jolla on korkea käsitys itsestään ja oman kutsumuksensa oikeutuksesta. Jousto suuntaan ja toiseen palkitsee molempia osapuolia.

Kristiina

tiistai 10. lokakuuta 2017

Lokakuu - October



Lokakuu ei ole joka kuu: Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät. Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Satokauden aikaan vol. 1

Pitkästä aikaa: Hei. Kesällä ja varsinkin loppukesästä/alkusyksystä on riittänyt sen verran touhustelua, että on tämä bloggaaminen jäänyt vähemmälle. Mutta nyt on aika palata takaisin. Aloitus tapahtuu kesän rehukuurien jälkeen lempiaiheellani eli viikonlopun menyyllä.

Olen ahkera REKOn asiakas ja jokunen aika sitten hihaan tarttuivat mm. tattarisuurimot. Olen joulunaikaan siirtynyt riisipuuron teossa kattilapuuron sijasta uunipuuroon. Ne kattilapuurot kun tuppaavat palamaan herkästi pohjaan, jos niitä ei koko ajan vahdi ja vatkaa. Nyt mieleeni tuli, että teenpä tuosta tattarista uunipuuron suunnilleen samalla ohjeella. Jos kokeilet reseptiä ja olet perheellinen, määrät kannattaa tuplata.

Tattariuunipuuro

1,5 dl tattarisuurimoita
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 rkl voita
Vuoan voiteluun voita

Lämmitä uuni 200 ºC.
Voitele uunivuoka. Huuhdo ja valuta tattarisuurimot ja kaada ne uunivuokaan.
Kuumenna kattilassa maito, suola ja voi ja kaada seos uunivuokaan suurimoiden päälle.
Anna puuron hautua uunin keskitasolla vuoka kannella tai foliolla peitettynä n. 40 min. Poista kansi ja anna hautua vielä n. 10 min., kunnes suurimot ovat pehmenneet.
Jos haluat puurolle hieman rusketusta pintaan, nosta vuoka vielä uunin ylätasolle ja anna paistua 5-10 min.
Tarjoa marjojen, hillon tai marjakeiton kanssa.

Sienikausi on ollut parhaimmillaan, ainakin joillekin. Sen kunniaksi päätin tehdä ruokaa sienistä. Pähkäilyn jälkeen, nälän kurniessa vatsassa päädyin nopeaan ja helppoon sienipastaan. Kyytipojaksi se sai pikasalaatin. Näiden molempien, sienipastan ja salaatin hyvä puoli oli siinä, että niiden yhteenlaskettu valmistusaika oli n. 15 min.

Mustatorvisienipasta

200 g tagliatellepastaa (kuivapaino)
2-2,5 ltr vettä
suolaa
Pastakastike:
0,5-1 ltr tuoreita mustatorvisieniä (maun mukaan) tai pari kourallista pakastettuja
1 rkl öljyä
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl ruokakermaa
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
0,5 tl sitruunamehua
0,5 tl kuivattua rakuunaa
persiljaa maun mukaan
Lautasannoksen päälle raastettua parmesaania

Mausta vesi suolalla ja sen kiehuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, mutta kiehuta pastaa n. 1 min vähemmän kuin ohjeen määräaika. (yritä saada sekä pasta että kastike valmiiksi suunnilleen samaan aikaan).
Pilko sipuli ja murskaa valkosipuli.
Puhdista tuoreet sienet. Pilko sieniä hieman ja paista sekä pakastettuja että tuoreita sieniä kuivalla pannulla, kunnes liika neste haihtuu.
Lisää pannulle öljy ja sipulit. Anna sipuleiden pehmetä muutama minuutti. Lisää ruokakerma. Anna seoksen hautua n. 5 min.
Mausta sienimuhennos suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, rakuunalla ja persiljalla. Anna hautua vielä n. 1-2 min.
Valuta pasta ja kaada se kuumana sienisoseen joukkoon. Sekoita ja anna pastan maustua kastikkeessa  n. 3 min. Annostele lautaselle ja raasta päälle parmesaania. Tarjoa salaatin kanssa.

Omena-fenkoli pikasalaatti

1 kotimainen omena
n. 100 g fenkolia
150 g rae- tai salaattijuustoa
100 g salaattisekoitusta
(25 g manteli- tai pähkinärouhetta)
Kastike:
4 rkl (oliivi)öljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl Dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta

Tee ensin kastike, jotta se ehtii maustua. Se valmistuu yksinkertaisesti sekoittamalla kaikki ainekset esim. juomalasissa tai säilykepurkissa ja sekoittamalla, kunnes ainekset ovat hyvin yhdistyneet.
Kuutioi omena ja fenkoli pieniksi kuutioiksi kulhoon. Lisää juusto ja kauho sekaan salaattisekoitusta. Halutessasi voit ruokaistaa salaattia myös manteli- tai pähkinärouheella. Sekoita aineet keskenään, kaada päälle salaattikastike ja annostele salaatti lautasille tai kulhoon.

Pitihän sitä viikonloppuna saada jotain pikku jälkkäriäkin. Jostain oli mieleeni jäänyt vanhan ja nykyajankin maitokiisseli. Koska halusin satokauden kunniaksi mukaan myös marjoja, kiehautin mustikoista nopean hillon. Myös muita hilloja, kuten mansikka ja vadelma voi hyvin käyttää.
Annoksen kokoamiseen pieni varoitus. Jos katsotte netistä ohjeita, mainoskuvissa hillo tai kiisseli ovat pohjalla tai päällä hienosti kerroksina. Ei muuten onnistu tosielämässä. Todennäköisesti mainoskuvia varten kiisselit/hillot ja maitokiisseli ovat niin rajusti terästettyjä hyytelöksi, ettei niitä oikeassa elämässä söisi edes Oskarikaan. Kootessani annosta minua aluksi hatutti, että kerrokset alkoivat sekoittua. Mutta niin se on naisen mieli kuin tuuliviiri. Loppujen lopuksi minusta oli kivaa, kun annoksesta tuli ikään kuin marmoroitu. Alla mustikka, välissä sekoitekerros ja päällä puhdas maitokiisseli. Makukin oli hymyn mukainen.
Tämän ohjeen mustikkahillosta tulisi n. 4 annosta, mutta maitokiisselistä ainoastaa 2 annosta. Joten kotiväen tai vierasmäärän mukaan voit laskea annostuksen (jos olet pihi ja valitsen pienen tarjoiluastian, niin riittäähän näistä enempäänkin :) )

Mustikkahillo-maitokiisselijälkkäri

Mustikkahillo:
500 g mustikoita
40 g taloussokeria
40 g hyytelösokeria
1 rkl sitruunamehua
Maitokiisseli:
5 dl maitoa
3 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeri

Jos et käytä jo valmista hilloa, tee ensin mustikkahillo jotta se ehtii jäähtyä. 
Hulauta kattilaan marjat, sokerit ja sitruunamehu. Lämmitä kiehuvaksi ja anna kiehua matalalla lämpötilalla n. 20 min., kunnes ylimääräinen neste haihtuu. Jäähdytä ja annostele hillo tarjoiluastioiden pohjalle. Säilö mahdollinen ylimääräinen hillo tulevaisuutta varten desinfioituun lasipurkkiin.
Tee maitokiisseli. Mittaa kattilaan maito, maissitärkkelys ja sokeri. Kuumenna sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 2 min koko ajan sekoittaen. Nosta levyltä. 
Lisää vaniljasokeri. Siirrä kattila altaaseen kylmään veteen. Sekoittele silloin tällöin ja anna jäähtyä. Näin tehden kiisseli ei kuoretu. Jaa kiisseli annoskulhoihin.
Maitokiisselin voi tehdä myös perunajauhoja (2,5 rkl) käyttäen. Silloin ohje pätee muuten, mutta kiisselin ei anneta kiehua, vaan ensimmäisen pulpahduksen jälkeen kattila nostetaan pois leyltä (kuten marjakiisseli). Muuten toimitaan samoin.
Maitokiisselin alkuperäinen ohje: https://www.valio.fi/reseptit/maitokiisseli

Siinä olivat tämän viikonlopun nopeat ja herkulliset. Otsikon vol. 1 tarkoittaa sitä, että jatkossakin tulen tekemään jokusen satokausiruoan, esim. juurespadan kiitos meidän hirvittävästi myöhässä olevan satokautemme.

Kristiina