Google Website Translator

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Pakotusmuutto

Kävi huono tuuri. Olen asunut reilut 26 vuotta Vaasan kaupungin vuokratalossa. Joulun alla saimme ilmoituksen, että kaupunki aikoo myydä koko 3 talon taloyhtiön. Tiedä sitten, onko persaukinen, ensi vuonna todennäköisesti kriisikunnaksi ajautuva Vaasa likvidoimassa omaisuutta vai onko kyseessä vaan kaupungin asuntoja vuokraavan yhtiön tarve päästä eroon huonon maineen omaavissa kaupunginosissa olevista rakennuksista. (Palosaarelaiset varokaa).

Joka tapauksessa, kesäkuun alussa saimme ilmoituksen, että taloyhtiö on myyty. Isännöintifirmaksi nimettiin eteläsuomalainen yritys, uusi omistaja on täysi mysteeri. Edes täyttä selvitystä omistuksesta ei vaivauduttu tekemään. Sitten ilmoitettiin vuokranmaksun perusteiden muuttumisesta eli aikaisemman kiinteän vuokran sijasta saimme perusvuokran, vesimaksun/hlö, pesutupa ja sauna muuttuivat maksulliseksi käytön mukaan. Viimeinen yllätys tuli maanantaina. Kävin illalla viemässä roskat ja huomasin rapun ulko-oveen liimatun lapun, jossa kerrottiin että asunnot remontoidaan omistusasunnoiksi ja kaikki meidät vuokralaiset irtisanotaan.

Koko kulunut viikkoni on ollut asioiden selvittämistä. Mikä on todellinen irtisanomisaikani (6kk) ja mistä se alkaa? Mitkä ovat vaihtoehdot uuden asunnon löytymiseen omilla kriteereilläni. Niitä on nimittäin 3. Lähellä pitää olla metsäalue, kauppa ja kirjasto. Miten alkaisin etsiä asunto varsinkin, kun oman asuinalueeni vuokra-asuntotarjonnasta esim. netissä iso osa on juuri tämän asuntoyhtiön asuntoja (mikä vitsi)? Niin että tällä nyt mennään, joten selvittelyjen takia nämä päivitykset blogiin jäävät hieman vähemmälle. Varsinkin, jos joskus tulevassa asunnossani ei ole nettiyhteyksiä. Katsotaan.

Kristiina

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Piknik, välipala tai grillilisuke

Viime viikkoina ovat ukonilmat häirinneet kesänvietto ja tietokoneenkäyttöä. Kesään kuuluvat kuitenkin piknikit, joko omassa pihassa tai muualla. Harjoituksen vuoksi päätin kokeilla pikaisesti muutamaa piknikreissulle sopivaa ruokaa.

Kun viimeksi olin ystäväni kanssa piknikillä haimme kaupasta kolmioleipiä, salaattia, makkaraa ja mansikoita. Siispä nämä ruoat olivat kokeiluni lähtökohta. Kolmioleivän täytetahnat voi tehdä vaikka mistä. Revitty kana, savulohi, palvikinkku, metvursti jne. Itse valitsin tällä kertaa tonnikalan. Tarkoitus oli käyttää tavallista tonnikalaa purkissa ja maustaa se. Ylättäen tonnikalahyllystä löytyi uusi tuttavuus, tonnikalaa sitruunaliemessä mustapippurilla maustettuna. Pakkohan sitä oli kokeilla.

Kolmioleivät

12 kpl täysjyväpaahtoleipää tai vuokaleipää
Tonnikalatäyte:
1 prk sitruunalla ja mustapippurilla maustettua tonnikalaa
(tai 1 prk tavallista tonnikalaa, 0,5 sitruunan mehu ja mustapippuria)
1 rkl tilliä
1 tl savupaprikajauhetta
5 aurinkokuivattua tomaattia
150 g kreikkalaista jogurttia
ripaus suolaa
Kurkku-fetatäyte:
15 cm pala kurkkua
200 g salaattijuustoa
tuoretta tai kuivattua minttua
1 rkl juoksevaa hunajaa
150 g kreikkalaista jogurttia
suolaa, mustapippuria

Tee ensin tonnikalatäyte. Pilko aurinkokuivatut tomaatit. Valuta tonnikala ja kaada se kulhoon. Hienonna haarukalla. Jos ostat maustamatonta tonnikalaa, lisää sekaan sitruunan mehu ja pippuri.
Sekoita tonnikalaan tilli, savupaprikajauhe ja pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Lisää lopuksi jogurtti ja sekoita ainekset hyvin. Laita jääkaappiin maustumaan.
Kurkku-fetatäytettä varten raasta ensin kurkku raastimen karkealla terällä. Laita raaste siivilään valumaan.
Valuta salaattijuusto ja hienonna se kulhossa haarukalla. Hienonna tuoretta minttua ja lisää salaattijuuston sekaan tai lisää sekaan n. 1 tl kuivattua minttua. Lisää kulhoon valutettu kurkkuraaste ja jogurtti. Sekoita, mausta makusi mukaan hunajalla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua hetken jääkaapissa.
Kana ja tonnikala ovat suhteellisen mietoja, joten kurkku-fetatäyte sopii niille hyvin. Sen sijaan käytettäessä voimakkaampia makuja eli esim. palvikinkkua tai metvurstia, ehdottaisin valitsemaan kurkun sijasta jotain voimakkaammin maistuvaa kuten paprikaa.
Aseta lautaselle 4 palaa leipää. Levitä leiville kerros tonnikalatahnaa. Aseta päälle toinen kerros leipää ja levitä päälle kurkkutahna. Peitä lopuksi leivät kolmannella leipäviipalekerroksella. Laita leipien päälle laakea lautanen tai kevyt leikkuulauta ja kevyt paino. Nosta leivät vetäytymään jääkaappiin vähintään 2 tunniksi, mieluummin vaikka yön yli. Leikkaa leivät vinottain kolmioksi ja niin syntyvät kolmioleivät kotikutoisesti. Pakkaa ne leivin tai voipaperiin, jos piknik suuntautuu muualle kuin kotipihaan.

Salaattiin päätin valita omenaa ja juustoa. Omena voi olla kirpeä, kuten omani, tai makea. Säätele salaattikastikkeen makeutta omenan mukaan. Yleensä teen ensin salaatin ja kastikkeen sen jälkeen joukkoon sekoitettavaksi. Mutta tällä kertaa, koska yksi pääraaka-aineista oli omena, joka ruskettuu helposti, kastike piti tehdä ensin ja upottaa omena siihen. Lisäksi olisin halunnut salaattiin myös fenkolia, mutta valitettavasti sitä ei ollut saatavana meidän paikalliskaupastamme juuri silloin.

Omena-juustosalaatti

Salaattikastike:
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl soijakastiketta
1 rkl Dijon-sinappia
1-2 rkl hunajaa
2 rkl seesamöljyä, oliiviöljyä tai rypsiöljyä
Salaatti:
1 omena
15 cm kurkkua
1 tl kapriksia
50 g jääsalaattia
100 g edam-, emmental- tai kermajuustoa
1-2 tl kuivattuja, maustettuja kikherneitä tai pähkinöitä

Sekoita kulhossa kastikeainekset öljyä lukuun ottamatta vispilällä hyvin sekaisin. Lisää öljy ja vispaa, kunnes kastike on tasainen. Voit käyttää pelkästään seesam- tai oliiviöljyä (itse käytin seesamöljyä, joka antaa vahvan "savun" maun), mutta jos haluat vähentää öljyn makua kastikkeessa, käytä 1 rkl seesam- tai oliiviöljyä ja 1 rkl rypsiöljyä.
Leikkaa salaattiomena ensin viipaleiksi ja sitten suikaloi se. Sekoita suikaleet heti kulhossa olevaan kastikkeeseen. Jatka, kunnes koko omena on suikaloitu ja sekoitettu kulhossa.
Suikaloi kurkku ja lisää kulhoon. Lisää kaprikset ja salaatti revittynä ja sekoita niin, että kastike levittyy salaatin aineksiin.
Leikkaa juusto kuutioiksi, lisää kulhoon. Lisää lopuksi kikherneet tai pähkinät ja tee viimeinen sekoitus juuri ennen tarjoilemista.

Olen tapojeni orja, joten ostan 1. kerran uudet perunat aina juhannukseksi ja kotimaisina ehdottomasti. Yleensä nautin ne sillin, salaatin ja paistettujen sipuleiden kera. Ja tietysti grillatun lihan tai makkaran palanpainikkeena, jos ei ole metsäpalovaroitusta (joka tänä vuonna oli). Tällä kertaa löysin lehdestäni kuitenkin uuden ohjeen, jota oli pakko kokeilla. Jos grillaatte jotain (liha, kana, kala) tai ihan muuten vaan esim. salaatissa, nämä perunat ovat mainio lisäke tai lisä. Jos joku on joskus tehnyt hölskykurkkuja/mummonkurkkuja, tämä on perunaversio niistä. Kävisi muuten vaikka muillekin lisukkeille.


Hölskypotut

500 g suunnilleen samankokoisia, pieniä uusia perunoita
vettä, suolaa
1 kevätsipuli varsineen
1 ruukku tilliä
Mausteliemi:
3 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl etikkaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
0,5 tl kokonaisia mustapippureita

Pese uudet perunat esim. perunahanskoja tai juuresharjaa käyttämällä. Laita reilusti (n. 1-1,5 litraa) suolalla maustettua vettä kiehumaan. Kun vesi kiehuu, laita perunat sekaan ja anna niiden kiehua, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Tyhjennä kattilasta vesi, pidä kansi päällä, jotta perunat säilyvät lämpiminä (voit käyttää myös aiemmin keitettyjä kylmiä perunoita, mutta silloin maustumisaika on hieman pidempi).
Sekoita mausteliemen kaikki ainekset toisessa kattilassa ja laita se kiehumaan. Kiehuta, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet ja nosta liemi ilman kantta jäähtymään.
Pilko sipuli varsineen, silppua tilli. Valitse isohko kannellinen lasipurkki, kasaa kerroksittain ensin sipulia ja tilliä, sitten perunoita. Toista kerrokset, kunnes kaikki perunat ovat purkissa ja laita päällimmäiseksi vielä kerros sipulia ja tilliä. Ravistele purkkia varovasti, jotta perunat eivät hajoa. Katso kuitenkin, että kaikki perunat maustuvat. Anna marinoitua yön yli välillä illan mittaan vaikka hölskytellen. Syö grillatun lihan, makkaran tai sillin kanssa salaatilla höystettynä.
Resepti: Kodin Kuvalehti 12/2019

Sitten vaan jälkkäriksi marjoja kaupasta, omasta puutarhasta tai metsästä. Riippuen piknikin ajankohdasta.

Kristiina

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kuumat kissat

Meillä oli tässä viime viikon lopulla paitsi mehevä ukonilma myös muutama kuuma päivä. Koska minä ja kamut olimme tottuneet syksystä asti tuollaiseen +19 ºC sisälämpötilaan (hrrr), lämpimien päivien kohottama huoneiston lämpö asteisiin +25 ºC tai jopa enemmän väsytti paitsi minua myös kamuja eli kissoja. Niinpä ei auttanut kuin hieman valokuvailla niitä päiväsaikaan, kun ne olivat reporankoja. Valitettavasti vain lämpötilan lasku yöllä sai ne sitten liikkeelle, joten oma nukkuminen jäi hieman rauhattomaksi.

HETA

Voiskohan tästä liukua syömään tarvitsematta nousta ylös?
Paistattelen päivää. Ei vaan, ihoa esiin niin hikoilee vähemmän. Eikä dödökään petä niin helposti.
UKKO

Sä yrität vaihtaa lakanoita, mä yritän nukkuu. Priorisoi!!

Matka sohvalta ruokakupille katkesi huilitaukoon ruokapöydällä. Hei, kyllä mä kohta jaksan lopunkin matkan.














AKKA

Tässä rapsupuun "kulhossa" saa olla rauhassa
Tai sit ei. Luuleks, etten mä nää!





Kristiina

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Kusti polkee mutta posti ei kulje

Täytyy ihailla tätä nykyistä postin toimintaa. Tai vihailla.

Lähetin äidilleni Vaasasta Vantaalle äitienpäiväkortin keskiviikkona 8.5.2019, jotta se olisi perillä ennen äitienpäivää. Meillä on tapana soitella toisillemme aina sunnuntaisin, jos viikolla ei ole muuta asiaa. Äitienpäivänä soitin tietysti onnittelusoiton. Samalla kysyin, että saihan hän äitienpäiväkorttini. Äitini kertoi, että korttia ei ollut tullut. Koko juttu muuttui keskinäiseksi vitsiksemme alkaessamme spekuloida, että ehkä kortti tulee perille jo ensi vuoden äitiepäiväksi. Silloinhan säästäisin yhdeltä vuodelta kortin ja postimerkin hinnan.

Viime sunnuntaina kysyin onko korttia vieläkään näkynyt. Äiti kertoi, ettei ole. Tänään hän kuitenkin soitti. Ei jäänyt kortti ensi vuoden äitienpäiväkortiksi. Se oli tullu perille tänään eli tasan 2 viikkoa postittamisesta. Äiti oli tarkastellut kortin kuorta ja totesi, että osoite oli täysin oikea ja kortti oli leimattu Tampereella 9.5.2019. Missä se seikkaili seuraavat 2 viikkoa jää arvoitukseksi. Ehkä ensi vuonna tilaan postilta äidilleni ruohonleikkuun äitienpäiväksi. Sovimme kuitenkin äidin kanssa, että jatkossa se onnittelupuhelu riittää, kortit jääköön kaupan hyllyyn. Ei ihme, että postilta vähenevät työt eli kannettava posti, kun vähäkin kannettava viipyy matkalla viikkokausia.

Kristiina

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Tähtiä ja Bill Clintonia

Viime viikolla vietimme Kirjan ja Ruusun päivää.  Pitäisi kai kirjoittaa kotimaisesta kirjallisuudesta. Vaikka luen paljon suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, tällä kertaa lukukokemuksen kohteeksi valikoituivat kuitenkin ulkomaiset kirjoittajat.

Seitsemän sisarta (Lucinda Riley) aloittaa kirjasarjan, jonka viimeiset osat (6-7) eivät ole ilmestyneet vielä edes englanniksi. Ensimmäinen osa kertoo vanhimman sisaren, Maian tarinan. Kuusi adoptoitua sisarusta ovat saapuneet Sveitsiin juuri kuolleen isänsä Pa Saltin omistamalle saarelle kuullakseen hänen testamenttinsa. Sisarukset on kaikki nimetty Seitsemän sisaren eli Plebeijien tähtikuvion mukaan, mutta heitä on vain 6. Saaren ja rahavarojensa lisäksi isä on testamentin luvun yhteydessä jättänyt jokaiselle tyttärelleen kirjeen ja vihjeen siitä, mistä he ovat peräisin. Olisi tyttärien oma asia, haluavatko he etsiä alkuperänsä.
Maia, sisarista vanhin, on ainoa joka vielä asuu saarella. Hän on nuoruuden pettymyksen takia vetäytynyt kuoreensa ja huolimatta menestyksekkäästä urastaan kääntäjänä ei ole halunnut jättää turvallista kotiaan. Saatuaan hieman myöhemmin viestin hänet nuoruudessa pettäneeltä mieheltä tämän aikeista tulla tapaamaan häntä Maia selvittää synnyinpaikkansa koordinaatit Brasiliaan ja lähtee sinne ottamaan selvää syntyperästään. Hän löytää talon, johon hänelle annetut koordinaatit osoittavat ja talosta vanhan, sairaan naisen palvelijansa kanssa. Vanhus ei kuitenkaan ole vielä valmis tunnustamaan häntä sukulaisekseen. Maia tarvitsee apua ja sen hän saa saman tien otettuaan yhteyttä brasilialaiseen kirjailijaan ja historioitsijaan Floriano Quintelasiin, jonka kirjan Maia on juuri kääntänyt portugalista ranskaksi. Mies osoittautuu sinnikkääksi suostuttelijaksi ja tutkijaksi ystävyyden lisäksi ja lopulta Maian sukutarina kaikessa karuudessaan aukeaa hänelle. Samalla löytyy myös rakkaus ja sisältö elämään. Maian tarinan ohella kirjassa kuljetetaan hänen 80 aiemmin eläneen isoisoäitinsä tarinaa. Siinä tarinassa italialaissyntyinen isä haluaa Maian isoisoäidin Izabelan naimisiin Brasilian arvostetuimpaan sukuun statuksensa kohottamiseksi. Ennen avioliittoaan Izabelan matkustaa Pariisiin Kristus-patsaan suunnittelijan ja rakentajan da Silva Costan perheen kanssa, jonka tytär oli hänen paras ystävänsä. Pariisissa hän rakastuu kuvanveistäjä Paul Landowskin, patsaan tekijän, apulaiseen Laurent Brouillyniin. Izabella palaa kuitenkin Rio de Janeiroon ja menee naimisiin. Kaupunkiin matkustaa myös Laurent valvomaan patsaan kokoamista ja nuorten välille syntyy salarakkaussuhde. Izabella asuu juopon miehensä ja tämän kontrolloivien vanhempien kanssa perheen kartanossa, johon Maian koordinaatit ovat osoittaneet. Salarakkaussuhteesta syntyy tytär, mutta loppujen lopuksi Laurentin matkustaessa takaisin Ranskaan Izabella jää Brasiliaan ja uskottelee miehelleen lapsen olevan tämän. Tästä sukutarina jatkuu vähitellen vihdoin taipuneen ja Maian sukulaisuuden hyväksyneenä vanhan rouvan, Maian isoäidin tarina tähän päivään. Tutkiessaan tämän vanhan tarinan mutkia Maia ja Floriano ovat vähitellen rakastuneet ja ...

Sarjan toinen osa, Myrskyn sisar (Lucinda Riley) kertoo toiseksi vanhimmasta sisaresta, Ally D'Aplièsesta. Hän on aikanaan musiikkiopistossa koulutettu huilisti, mutta taitavana purjehtijana ryhtynyt opiskelun jälkeen ammattipurjehtijaksi. Lisäksi hän on isänsä kuoleman aikaan palavasti rakastunut purjeveneensä päällikköön Theoon, joka vastaa tunteisiin ja pari salakihlautuu. Theo kuitenkin kuolee pian kihlautumisen jälkeen vaarallisessa purjehduskisassa, jonka miehistöstä hän oli määrännyt Allyn poistumaan rakkautensa takia. Murheen murtama Ally vetäytyy suremaan Theon äidin luokse Lontooseen. Tietäen, ettei voi jäädä sinne määrättömäksi ajaksi Ally etsii omien koordinaattiensa osoittaman paikan ja päätyy Norjaan. Johtolangat vievät hänet Ibsen-museoon Osloon ja sieltä edelleen Bergeniin Per Gynt musiikkinäytelmän ensiesityksen kautta Edvard Griegin jäljille. Bergenissä hän tutustuu Per Gyntin esityksen sankarittaren Anna Larvikin pojanpoikaan, viulisti Tomiin ja ystävystyy tämän kanssa päästen tutustumaan myös heidän kotitaloonsa, jossa Tom asuu. Hän pääsee Tomin kautta tapaamaan nerokasta, juoppoa pianistia, Tomin isää. Isän kautta Ally saa tietää, että tosiasiassa hän on Tomin kaksoissisar. Samaan aikaa Ally huomaa odottavansa Theon lasta ja päättää Tomin neuvosta jäädä Norjaan asumaan tämän tai oikeastaan heidän yhteiseen taloonsa. Valmisteilla on myös suuri konserttitapahtuma, jossa Ally lupautuu soittamaan huilua.
Samaan aikaan Allyn tarinan kanssa kuljetetaan tarinaa Anna Larvikinsta, tämän muuttuessa vähitellen hienosti laulavasta pienestä maalaistytöstä musiikkinäytelmien suurenmoiseksi tähdeksi. Mukana on myös tarina hänen miehestään Jensistä sekä Edvard Griegistä, Annan rakastajasta ja hänen lapsensa isästä.
Toisaalta pidin näistä molemmista lukujärkäleistä ensilukemalla. Molemmissa oli jännä tarina. Kun luin molemmat läpi toisen kerran, en voinut itselleni mitään. Hypin suurelta osin yli historiasta kertovat osat, koska minua kiinnosti enemmän se, mitä itse päähenkilölle tapahtui. Vaikka historialliset osat ovat sinänsä kiinnostavia, ne on kirjoissa venytetty niin pitkiksi ja täysin arkipäiväisistä asioista kerrotuksi, että ne saavat kirjat tuntumaan ajoittain pitkäveteiseltä. Ei ihme, että opukset saadaan venymään 600-700 sivuisiksi. Mieluimmin olisin itse keskittynyt lukemaan kustakin tytöstä ja heidän elämästään ja jättänyt historiaosuuden tiivistetyksi yhden luvun kertomukseksi.

Ollessani kerran poistumassa jo kirjastosta silmiini osui kirja Kadonnut presidentti (Bill Clinton, James Patterson). Tiesin toki jännityskirjailija James Pattersonin, mutta mitä tekemistä Clintonilla oli kirjoittajana hänen kanssaan. Pakko ottaa mukaan ja lukea. 
Yhdysvaltojen presidentti joutuu kuulusteluihin puhelustaan terroristijohtajalle. Pahin vainoaja on edustajanhuoneen puhemies, joka haluaa presidentiksi nykyisen presidentin paikalle. Vallassa oleva presidentti Duncan on kuitenkin saanut tietoonsa, että Yhdysvaltoihin ollaan kohdistamassa massiivinen kyberhyökkäys tarkoituksena lamauttaa koko maan tietoverkot ja alentaa maa Keskiaikaan, joka on myös annettu koodinimeksi salaiselle operaatiolle. Saatuaan yhteyden kahteen operaation suunnittelussa mukana olleeseen henkilöön, joista toinen tapetaan, presidentti piiloutuu salaiseen paikkaan maan parhaiden tietokoneasiantuntijoiden kanssa aiotun viruksen eliminoimiseksi. Samaan aikaan hänelle selviää, että joku hänen lähimmistä apulaisistaan on petturi, joka on paljastanut hänen yrityksensä estää kyberhyökkäys ja saada tekijät kiinni. Alkaa ankara kilpajuoksu aikaa vastaan ja samalla jonkinasteinen juonittelu vallasta presidentin ollessa saavuttamattomissa.

Nyt toivotan kaikille vain ja tapahtumarikasta vappua.

Kristiina

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Äänestäminen

Huomenna on varsinainen äänestyspäivä eduskuntavaaleissa. Jos et ole vielä äänestänyt ennakkoon on korkea aika piristyä ja lähteä äänestämään. Muista, että jokainen äänestämättä jätetty ääni on tilaisuus muille päättä puolestasi. Niin kuin mainokset sanovat, mutta myös totuus. Jos sinä et äänestä, joku muu valitsee ehdokkaan eduskuntaan ja tämä toisen valitsema ehdokas edustaa myös sinua. Olisiko kiva, jos sinua edustaisi joku, joka ei ole asioista yhtään samaa mieltä kuin itse olet?

Toki puolueen mielipide menee aina ehdokkaan/kansanedustajan mielipiteen edelle. Mutta äänestämäsi ehdokas saattaa vaikuttaa puolueen mielipiteeseen. Siksi on niin tärkeää äänestää. Jos me äänestäjät emme vaikuta, vaikuttajina ovat vain ne 200 ihmistä Arkadianmäellä. Omasta mielestäni me kansalaiset olemme tärkeämpiä kuin valitut kansanedustajat, joiden pitää edustaa meidän ääntämme. Menkää siis äänestämään viimeistään huomenna ja kertokaa, mitä mieltä olette.

Kristiina

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Tattia, maissia ja raparperia

Talvella ei oikein saa tuoreita raaka-aineita, joten kiitän ja kumarran niille, jotka keksivät kuivaamisen (ilmeisesti kivikauden ihminen), pakastamisen ja hilloamisen. Tällä kertaa, kun käytössäni oli kuivattuja tatteja, päätin värkätä pastakastikkeen. Piti tulla nopea ruoka nälkään. Onneksi olin pannut jo aamusta sienet likoamaan. No, ei tästä hauduttamisineen ihan pikaruokaa tullut, mutta kun ennakkovalmistelun sienien osalta aloitti aamulla ja lorautti hautumaan heti nälän tullessa pääsi helpolla ja toki tulos palkitsi.

Tattipasta

3 dl kuivattuja herkkutatteja (tai muita metsäsieniä)
6 dl kylmää vettä 
1 rkl voita tai öljyä 
1 iso sipuli 
2 valkosipulinkynttä 
0,5 tl curryjauhetta 
0,5 tl savupaprikajauhetta 
2 rkl vehnäjauhoja 
2 dl sienten liotusnestettä
1 tl kuivattua timjamia 
2,5 dl kolmen juuston kermaa
mustapippuria, suolaa
kourallinen parmesaani- tai grana pagano-raastetta
persiljaa
Pasta:
250 g tagliatellepastaa tai tuorepastaa
1 ltr vettä 
1 rkl suolaa 
Annoksen päälle:
parmesaani- tai grana pagano-raastetta
persiljaa
(ripaus tryffeliöljyä)

Laita sienet likoamaan 6 dl vettä ja anna liota paino päällä vähintään 3 h tai aamusta iltaan.
Ota erilleen 2 dl liotusvettä. Kaada sienet ja loppu liotusneste kuivalle paistinpannulle ja laita liesi keskilämmölle. Anna sienten muhia, kunnes liotusvesi on haihtunut. 
Silppua nesteen haihtuessa sipuli ja pilko valkosipuli. Laita myös pastavesi kiehumaan suolalla maustettuna.
Kun neste on imeytynyt/haihtunut sienistä, lisää pannulle voi sulamaan. Voin sulattua lisää sipulisilppu, curry ja paprikajauhe. Anna hautua hiljaisella (2-3) n. 5 min., kunnes sipuli on kuullottanut, mutta ei ruskettunut. Hauduttamisen loppuvaiheessa lisää pannulle valkosipulisilppu.
Lisää jauhot, timjami, persilja ja pippuri ja anna kypsyä hetken.
Sekoita pannulle ensin talteen ottamasi 2 dl sienten liotuslientä vispilällä niin, ettei liemeen synny kokkareita. Lisää kerma ja suola. Anna hautua alhaisella lämpötilalla n. 10 min.
Keitä samaan aikaan pasta ohjeiden mukaan.
Lisää lopuksi kastikkeeseen juustoraaste, anna sulaa, maista ja tarkista mausteet.
Valuta vesi kypsästä pastasta ja lisää valutettu pasta kastikkeen joukkoon. Annostele tattipasta-annos lautaselle, raasta päälle juustoa ja koristele persiljalla. Halutessasi ripsauta päälle ripaus tryffeliöljyä ja kyytipojaksi sitrussalaattia tai vihreää salaattia.

Yleensä maissileivät ovat ohuita lettusia, mutta itse halusin kunnon limppua. Siitä syntyi edellisenä iltana tämä leipä.

Maissilimppu

Esitaikina:
100 g maissijauhoja
200 g vehnäjauhoja
15 g tuorehiivaa tai 5 g kuivahiivaa
3 dl lämmintä vettä (kädenlämpöistä tuorehiivalle, 42-asteista kuivahiivalle)
Sekoita taikina tasaiseksi ja anna kohota pari tuntia lämpimässä liinan alla. 
Toinen vaihe:
10 g suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl hunajaa
n. 300 g (5 dl) vehnäjauhoja

Sekoita kaikki ainekset esitaikinaan tasaiseksi taikinaksi. Vaivaa hyvin. Öljyä kulho ja nosta sinne vaivattu taikina. Anna taikinan nousta n. 1 h.
Vaivaa kohonnut taikina pöydällä ja jaa se kahteen osaan. Muovaa paloista 2 pyöreää limppua,  ripottele päälle maissijauhoa (voit käyttää maissijauhoja myös vaivausalustalla, jolloin pyöritä limput kauttaaltaan maissijauhossa). Nosta leivät leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
Paista leipiä 200 ºC uunissa n. 40-45 min. Anna jäähtyä ritilällä.

Jälkiruokani näytti lehdessä niin jännältä, että päätin muokata siitä oman version käyttäen kuitenkin alkuperäistä punosmallia.

Raparperi-mascarponepiirakka pellillinen

Pohja:
150 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
3 dl kermaa
Täyte:
1,5 prk (375 g) mascarponejuustoa
1 iso tai 2 pientä kananmunaa
3 rkl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
(1 tl kanelia tai kuivattua minttua)
500 g raparperia
Pinnalle:
sokeria

Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää munat, rasva ja kerma ja sekoita taikina sekaisin puuhaarukalla. Riko isoimmat jauhoklimpit puuhaarukalla, pienemmät sekoittuvat taikinaan paistettaessa. Kaada pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille ja tasoita nuolijalla. Tee mascarpone-sekoitus. Kaada kaikki aineet raparperia lukuun ottamatta kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Seoksen voi maustaa kevyesti kanelilla tai mintulla. Levitä mascarponeseos varovasti tasaiseksi pohjataikinan päälle nuolijalla. Jätä reunoihin n. 1 cm tilaa. Leikkaa tuoreet, puhdistetut tai pakastetut raparperinvarret n. 5 cm palasiksi. Halkaise palaset pituussuunnassa. Lado palaset korinpohjakuvion mukaan päällimmäiseksi piirakkapohjalle. Ripottele päälle sokeria. Paista piirakkaa ensin uunin alatasolla 200 ºC n. 15 min. Alenna lämpötila 175 ºC ja jatka paistamista vielä n. 20 min.
Täytteen resepti ja idea: Kodin Kuvalehti 11/2018 

Kristiina

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Kerrostaloasumista

Kerrostalossa asumisessa on aina ollut omat kommervenkkinsa. Jotkut asukkaat noudattavat asumisen sääntöjä, jotkut taas viis veisaavat niistä. Itse sain viikonloppuna omat kokemukseni siitä viis veisaamisesta.

Yläkerran asukkaista joku keksi soittaa musiikkia perjantain ja lauantain välisen yön. Samaan aikaan yläpuolellani asuva henkilö pudotteli jotain lattiaan vähän väliä. Pauke oli aika muhevaa. Kun vihdoin nukahdin, heräsin keskellä yötä mahtavaan räsähdykseen. Kun pamahdusten ja musiikin pauhulta oli vaikea enää saada unta, kävin lauantain aamuyöstä parvekkeella saadakseni ehkä paremmin selville, mistä se melu tulee. Ihmettelin hieman, miksi jalkojeni alla rahisi, mutta luulin sen johtuvan vain siitä, että yön pakkanen oli jäädyttänyt veden jäähileiksi. Pistin sitten ajatukseni mietintämyssyyn ja vietin onneksi rauhaisan sunnuntain kissojen kanssa, lukien ja katsoen telkkaria.

Maanantaina, kun päivä oli valjennut, menin uudestaan parvekkeelle. Totesin, että ratina ei ollutkaan jäähileitä. Parvekkeeni oli täynnä lasinsirpaleita. Voihan persikka. Ensimmäinen ajatukseni oli "Miten ihmeessä saan ne siivotuksi?" Imuroida niitä ei voi, imurihan siinä hajoaa. Minulla ei ole pitkävartista lattiaharjaa, vain käsiharja pientä sotkua varten. Sitten alkoi sapettaa. Otin yhteyttä naapuriini kysyen, oliko hänen parvekkeellaan lasinsiruja. Hän ilmoitti, että ei, mutta ainakin alakerran naapurini parvekkeen kaiteella oli, samoin nurmikolla parvekkeittemme alla. Ensin epäilin yläkerrassa ikkunan hajonneen. Muistin kuitenkin oman, kivellä hajotetun ikkunani jokunen vuosi sitten. Silloin sirpaleet olivat isoja ja teräviä, kun taas nämä sirpaleet olivat pieniä ja kulmikkaita. Kiitos Internetin selvisi, että tällaisia sirpaleita syntyy todennäköisesti karkaistusta lasista. Olisiko se rysäys, joka minut herätti, ollut esimerkiksi asunnossa hajotettu pöytälasi tai muu vastaava? Sen sijaan, että hajonneet lasinsirut olisi kerätty muovikassiin ja viety roskiin, ne oli todennäköisesti vain dumpattu alas parvekkeelta muiden huoleksi. Tämä on juuri sitä huolimattomuutta kerrostalossa, joka jaksaa ottaa päähän. Sen vielä ymmärrän, että syksyisin parvekelaatikkokasvit kaadetaan parvekkeelta nurmikolle parvekkeen alle, ne maatuvat ja jopa parantavat maan laatua. Mutta lasi tai tupakantumpit, ei kiitos! Meillä on jo roskikset joka rapun pielessä, kunpa niiden yhteyteen saataisiin vielä "tuhkakupit" (ne pitkulaiset tupakoille tarkoitetut säiliöt), niin sekin ongelma helpottuisi.

Tällaista tämä kerrostaloelämä on. Raikuvaa musiikkia, parvekkeelle aika ajoin ilmestyvää ylimääräistä, no jotakin. Jos se ei ole melusaastetta keskellä yötä, se on lasia parvekkeella tai vaikkapa roskapusseja, joita laiskuri ei jaksa viedä roskalaatikkoon vaan jättää roskapussinsa rapun oven pieleen. Tai huonekaluja/kodinkoneita, joita viedään roskakatoksen liepeille sen sijaan, että ne kuljetettaisiin asianmukaiseen paikkaan. 

Tällä hetkellä puhutaan paljon muovin lajittelusta ja sen uusiokäytöstä. Miten voidaan edellyttää muovien tai muiden roskien lajittelua niiltä asukkailta, jotka eivät osaa edes viedä roskiaan roskapönttöön?

Kristiina

tiistai 15. tammikuuta 2019

lauantai 12. tammikuuta 2019

Cliftonin kroniikkaa ja Tuurin siirtolaisia

Reilu vuosi sitten löysin Jeffrey Archerin Clifton-kroniikan 2 ensimmäistä osaa. Silloin odottelin 3. osan vapautumista kirjastossa. Nyt sain käsiini sekä 3. että jo suomennetun 4. osan.


Vaietut salaisuudet (Jeffrey Arher) jatkaa Barringtonin ja Cliftonien suvun sekä Barrintonin varustamon tarinaa. Perimisriita ratkeaa ja Harry menee vihdoinkin naimisiin Emmansa kanssa. Emmaa on jäänyt vaivaamaan pieni tyttö, joka löytyi Hugon huoneesta hänen murhansa jälkeen. Emma ja Harry päättävät adoptoida tytön sisareksi erittäin villiksi ja hieman hankalaksi kasvavalle Sebastianille tämän rauhoittamiseksi ja saavat adoptioprosessin aikana kuulla myös tytön todellisista juurista. Jessica on rauhallinen, hiljainen ja taiteellisesti hyvin lahjakas lapsi, johon myös Sebastian ihastuu kuten rakkaimpaan sisareensa ja parhaaseen ystäväänsä ensi tapaamisesta asti.
Samaan aikaan Giles Barrington jatkaa työtään poikamiehenä ja parlamentin jäsenenä. Giles tuntuu kuitenkin löytäneen itselleen tulevan vaimonsa ja tuo tytön, lady Virginia Fenwickin esiteltäväksi ensin Cliftoneille ja sitten äidilleen Elizabethille. Valitettavasti samoihin aikoihin Elizabethilla todetaan kuolemaan johtava syöpä. Giles ja Victoria kihlautuvat ja alkavat suunnitella häitä. Kun Elizabeth kuolee ja hänen testamenttinsa luetaan, hän on jättänyt talonsa, Barringtonin varustamon osakkeensa ja suurimman osan omaisuudestaan tyttärilleen Emmalle ja Gracelle jättäen Gilesin perinnöttä. Syy löytyy testamentista. Hän jättää Gilesin tulevalle vaimolle, lady Victorialle testamentissaan siamilaiskissansa, koska "molemmat ovat kauniita, huoliteltuja, turhamaisia, ovelia ja juonittelevia saalistajia, jotka olettavat, että kaikki muut ovat olemassa maan päällä vain palvellakseen heitä - mukaan lukien poikani...". Virginia raivostuu ja uhkaa purkaa kihlauksen, jollei Giles suostu riitauttamaan testamenttia ja anna hänen päättää, ketä häihin kutsutaan. Häät pidetään ja oikeudenkäynti alkaa. Emma ja Grace voittavat ja Victoriaa loukataan jälleen kerran. Koska Giles on täysin tyytyväinen lopputulokseen eikä aio viedä asiaa eteenpäin, Victoria ilmoittaa avioliiton olevan ohi ja muuttaa muualle. Hän huitelee ulkomailla ja esiintyy seurapiiripalstalla milloin kenenkin ylhäisen käsipuolessa.
Koska Emma, Grace ja Giles kaikki omistavat nyt osansa Barringtonin varustamosta, Emma ainoana telakan asioista kiinnostuneena haaveilee pääsystä joskus telakan johtokuntaan, jota johtaa taitava, tietävä ja Barringtonien puolella oleva Ross Buchanan. Buchanan haluaa kuitenkin rakentaa varustamolle uuden, rahaa syövän loistoristeilijän. Suosituksesta Emma käy kuuluisan amerikkalaisen taloustieteilijän, Stanfordin professorin Curys Feldmannin esitelmätilaisuudessa. Professori on nimittäin aiemmin luennoinut mm. siitä, että tulevaisuudessa ihmisiä kuljettaa lentoliikenne ja rahteja laivaliikenne. Professori avaa Emmalle mahdollisuuden opiskella etänä Stanfordissa taloustieteitä. Emma tarttuu tilaisuuteen, saattaa opintonsa päätökseen ja pääsee hallituksen jäseneksi.
Kostonhimoinen lady Virginia, josta Giles ei ole tämän lukuisista miesseikkailuista huolimatta ottanut eroa, päättä tuhota Barringtonit ja Cliffordit omistamiensa varustamon omistamiensa osakkeiden avulla ja palkkaa välikädekseen Harryn ja Gilesin vanhan nemesiksen, majuri Alex Fisherin, joka pääsee Virginian osakkeilla Barringtonin hallitukseen. Osakekeinottelulla he yrittävät tuhota varustamon, mutta kiitos Ross Buchananin ja Emman yritys epäonnistuu. Virginia hylkää Fisherin ja tämä putoaa pois johtokunnasta. Loistoristeilijä päätetään kuitenkin vastoin Emman tahtoa rakentaa.
Näiden tapahtumien aikana Cliffordien lapset, Sebastian ja Jessica kasvavat ja kehittyvät. Sebastin käy ensin St Beden koulua ja jatkaa Beechcroft Abbeyhin Siellä hän ystävystyy kahden pojan, Bruno Martinezin ja Alex Kaufmanin kanssa. Aikanaan hän saa yliopistopaikan Cambridgeen. Sebastian jää kuitenkin kokeiden jälkeen kiinni ryyppäämisestä, tupakoinnista ja naisen viemisestä huoneeseensa ja koulun rehtori erottaa pojan viimeisiksi päiviksi koulusta uhaten peruuttaa Sebastianin yliopistopaikan, jos poika ei matkusta kotiin ja käyttäydy jäljelle jääneitä päiviä kuten koulun säännöt vaativat. Varmana yliopistopaikkansa peruutuksesta Sebastian matkustaakin Lontooseen ja menee setänsä sijasta ystävänsä Bruno Martinezin kotiin. Kiitollisena siitä, että Sebastian pelasti Brunon rangaistukselta samoista rikkeistä Brunon isä tarjoaa Sebastianille matkaa kotimaahansa Argentiinaan, josta Sebastianin pitää saattaa eräs esine Englantiin. Brunon isä don Pedro Martinez on paitsi argentiinalainen liikemies myös täysmittainen gangsteri, jolla on kotimaassaan hallussa 8 miljoonaa natsien väärennettyjä Englannin puntia, jotka hän tahtoo salakuljettaa Argentiinasta Englantiin patsaan sisällä pahaa aavistamattoman Sebastianin avulla. Englannin hallitus on kuitenkin selvillä juonesta ja Cliffordien avulla hanke estetään tuhoamalla rahat. Don Pedro raivostuu ja vannoo kostavansa sekä Barringtoneille että Cliffordeille. Avukseen hän värvää Alex Fisherin. Ensin Fisher saa taas paikan Barringtonin varustamon hallituksessa don Pedron osakkeilla. Samaan aikaan don Pedro päättää tapattaa Sebastianin, kun poika on ajamassa ystävänsä Brunon autolla Cambridgeen. Bruno matkustaakin ennalta arvaamatta tyttöystäväänsä tapaamaan samassa autossa. Toinen pojista kuolee ja toisenkaan eloonjäämisestä ei vielä ole tieto, kun tämä osa päättyy.

4. osa Maksun aika (Jeffrey Archer) jatkaa taas suoraan siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Emma ja Amerikassa kirjakiertueella oleva menestyskirjailija Harry Clifford saavat viestin, että heidän poikansa Sebastian on kuollut auto-onnettomuudessa. Emma menee sairaalaan tunnistamaan poikaansa ja silloin käy ilmi, että Seb on hätinä hengissä, kuollut on Bruno Martinez. Kahta kostonhimoisempi don Pedro värvää IRAn sabotoimaan Barringtonin varustamon uuden loistoristeilijän, Buckinghamin, rakentamista joka vaiheessa. Viivästykset saavat Ross Buchananin eroamaan varustamon hallituksen puheenjohtajan paikalta ja Emma valitaan hänen tilalleen. Molemmat aavistavat Martinezin ja Fisherin olevan syypäitä tilanteeseen.
Sebastianin maatessa sairaalassa hänen viereisessä sängyssään makaa pankkiiri Cedric Hardcastle. Tämä lämpenee vähitellen Sebille ja alkaa hänen liike-elämän mentorikseen vuodepotilaiden kesken. Kun molemmat ovat päässeet kotiin sairaalasta, Cedric tarjoaa Sebille harjoittelijan paikkaa avustajanaan pankistaan ennen yliopisto-opintojen aloittamista ja Seb ihastuu työhönsä. Tekeillä on iso sopimus japanilaisten kanssa, jota Fisher ja Martinez yrittävät sabotoida. Näin he puolestaan saavat itselleen vihollisen myös Cedrid Hardcastlesta, joka ostaa Barringtonin varustamon osakkeita, kunnes pääsee johtokuntaan. Sebastian taas päättää olla menemättä yliopistoon ja jää sen sijaan töihin Hardcastlen omistamaan pankkiin.
Cliftonien adoptiotytär Jessica on päässyt ja valmistumassa Slade School of Fine Arts-taidekoulusta koulun tähtioppilaana. Hän myös seurustelee saman koulun oppilaan Clive Binghamina kanssa ja he aikovat kihlautua vierailullaan Cliven kotiin. Cliven vanhemmat, Bob ja Priscilla Bingham, kalatahnatehtaan omistaja vaimoineen, ihastuvat Jessicaan ja päättävät pitää nuorelle parille kihlajaisillalliset. Kutsuttuna on myös Priscillan ystävätär, lady Virginia. Henry ja Emma Clifton eivät ehtineet ennen kihlautumista kertoa Jessicalle hänen alkuperästään, mutta tyttö kuulee koko tarinan lady Victorian kertoessa sen Priscilla Binghamille. Jessica purkaa saman tien kihlauksen ja lähtee takaisin kotiinsa Lontooseen ehtien kuitenkin kertoa syyn kihlauksen purkamiseen Bobille. Clive ajaa hänen peräänsä ja löytää Jessican taulut hänen kotoaan tuhottuina ja Jessican kuolleena kylpyammeesta.
Giles hakee avioeroa lady Virginiasta asettaen edustajanpaikkansa vaaraan tulevissa parlamenttivaaleissa esittämällä itse syyllistä aviorikokseen. Syy on yksinkertainen. Hän on tehnyt sovinnon Cliftonien kanssa avioliittokatastrofinsa jälkeen sisarensa Gracen syntymäpäiväjuhlassa ja tavannut samassa tilaisuudessa ihastuttavan Gracen opiskelijasuojatun Gwyneth Hughesin. Avioeron saatuaan hän kihlautuu Gwynethin kanssa ja avioituu ennen vaaleja, joissa häntä vastaan asettuu jälleen Alex Fisher.
Bobin ajettua lady Victorian talostaan tämä tarvitsee taas Fisherin apua yrittäessään sabotoida Bob Binghamin kalatahnoja. Yritys ei onnistu toivotulla tavalla. Myös don Pedro Martinez yrittää IRA-iskujen jälkeen ajaa Barringtonin varustamon tiukoille kikkailemalla osakekursseilla. Pankkiirina Cedric Hardcastle saa selville juonen ja Cliftonien, Giles Barringtonin, Sebastianin ja Bob Binghamin avulla hän onnistuvat torjumaan viimeisen iskun ja hankkimaan Martinezin osakkeet Bob Binghamille aiheuttaen Martinezin omaisuuden tuhoutumisen lähes kokonaan. Fisherin yritys erota julkisuuden saattelemana Barringtonin varustamon hallituksesta ja siten lisätä varustamon tuhoutumista epäonnistuu ja Emma ilmoittaa hänelle erottamisesta hallituksesta, koska Martinezin osakkeet ovat mennyttä. Tilalle hallitukseen tulee Bob Bingham.
Barringtonin varustamon uusi loistoristeilijä, Buckingham, lasketaan vesille ja neitsytmatkalle lähtevät niin hallituksen jäsenet kuin heidän sukulaisensa. Laivalla ovat Cliftonit, Harry, Emma, Sebastian ja tämän tyttöystävä Samantha Sullivan. Mukana ovat myös Giles ja Binghamit sekä varustamon entinen puheenjohtaja ja joukon juonittelukumppani Ross Buchanan vaimoineen. Cedric Hardcastle ei ole mukana, koska hän on joku aika aiemmin eronnut johtokunnasta myytyään osakkeensa osana Martinezin kukistamissuunnitelmaa.
Martinez puolestaan on menettänyt kaiken Englannissa olevan omaisuutensa. Kassakaappiin jäljelle jääneillä rahoilla hän palkkaa osamaksulla IRA:n asentamaan pommeja Buckinghamiin sen neitsytmatkalla tuhotakseen vihollisensa. Täyttä maksua hän ei aio IRAlle koskaan maksaa vaan paeta Argentiinaan, jonne hänen poikansa Diego ja Luis ovat jo paenneet hallituksen järjestettyä heidät pidätetyiksi mm. osakekeinotteluista ja murrosta Jessican asuntoon. Tämä osa päättyy pommien räjähtäessä laivalla.
Olen iki-ihastunut näihin kirjoihin, joissa tapahtuu koko ajan jotain. Vaikka kirjan jokainen luku on kirjoitettu eri henkilöiden näkökulmasta, luvut eivät vatvo samaa tapahtumaa eri vinkkelistä, vaan tapahtumat etenevät koko ajan jatkaen siitä, mihin edellisen ihmisen näkökulmasta katsotut tapahtumat jäivät. Eri näkökulmat valottavat vain taustavaikuttimia tapahtumille. Ei ehditä jäädä paljolti märehtimään ympäristöllä ja toimintatavoilla vaan tehdään ja koetaan asioita. Siitä minä pidän. Ainoaksi harmin aiheekseni jäi, että joutuisin odottamaan vielä n. 3 vuotta, ennen kuin tämän Clifton-kroniikan viimeisetkin osat olisi suomennettu. Sitä ennen, miten saisin tietää kuinka tarinassa lopulta käy? No, tilasin AdLibriksesta loput 3 osaa englanninkielisinä ja nyt odotan kieli pitkällä niiden tuloa. Minäkö kärsimätön, ei kai!

Kirjaston hyllystä käteeni tarttui myös 2 Antti Tuurin kirjaa. Molemmat kertoivat suomalaisista maahanmuuttajista Ruotsissa ja ovat tarinoita osittain samoista henkilöistä mutta ne voi lukea myös erillisinä kirjoina.

Tangopojat (Antti Tuuri) kertoo eteläpohjalaisen hanuristi Saulin tarinaa. Hän soittaa tanssiorkesteri Hurmassa, joka kiertelee Pohjanmaan tanssilavoja. Hänellä on jonkinlainen suhde saman orkesterin laulajan Elinan kanssa. Yllättäen Elina irtisanoutuu orkesterista ja Sauli saa tietää, että nainen on muuttanut Ruotsiin toisen miehen mukana. Elinan äiti ja sisar eivät kuitenkaan kerro, mihin siellä. Kun Sauli kuulee, että Vaasassa värvätään työväkeä Volvon tehtaille Ruotsiin, hän päättää toisen soittajakaverinsa kanssa hankkiutua sinne töihin ja etsiä jollain tapaa Elinan käsiinsä. Niin kaverukset huomaavat olevansa Ruotsissa siirtolaistyöläisinä. Hyvänä hanuristina Sauli löytää suomalaispiireissä soittavasta orkesterista lisätyöksi soittajan paikan ja pääsee kavereineen taas lempipuuhaansa. Sinnikkyydellä löytyy myös Elina lapsineen ja "vapautetaan" hyväksikäyttävän miehen vallasta
Kirja on osuva kuvaus varsinkin Pohjanmaalta Ruotsiin huonolla kielitaidolla paremman tulevaisuuden toivossa muuttaneesta siirtolaisaallosta ja heidän tilanteestaan 60-luvulla. Oltiin hyviä työmiehiä, ryypättiin välillä rankasti, kohennettiin kielitaitoa ja sopeuduttiin ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Kotiuduttiin. Saulilla tosin muutossa olivat takana myös muut motiivit kuin toimeentulo ja paremmat olot. Kaiken takana oli nainen. Kirja on hieno ajankuva ja valottaa suomalaisten oloja ruotsalaisen yhteiskunnan maahanmuuttajina.

Aavan meren tuolla puolen (Antti Tuuri) on Tangopoikien itsenäinen jatko-osa. Saulin ja Elinan kouluttautuneet, ruotsalaistuneet lapset Kaija, Antero ja Leena saavat viestin, että isä Sauli on kuollut sydänkohtaukseen ja matkustavat jokainen vanhempien kotiin Skövdeen. Samaan aikaan tulee tieto, että Kaijan tyttärentyttären käymään ruotsinsuomalaiseen kouluun on heitetty nationalistien toimesta polttopullo. Tyttärentytär Elvira on kunnossa mutta kateissa ja epäillään lapsen turkkilaisen isän kaapanneen tytön aikeissa viedä hänet Turkkiin. Suomalaisten 60-luvun maahanmuuttajien lapset ovat ruotsalaistuneita menestyjiä, mutta nyt maahan on tullut täysin erilaisia maahanmuuttajia, jotka eivät sopeudu suomalaisten tavoin yhteiskuntaan. Asiaan sekaantuu myös Kaijan tyttären suomalainen ex-mies talvisotahenkisine ystävineen ja lapsen katoamista siirtolaisuuskysymyksineen setvitään surutalossa suvun ja muutaman ystävän kesken samalla, kun muistellaan siirtolaisuuden alkuaikoja ja Saulin elämää.
Jos edellinen kirja kuvasi 60-luvun suomalaissiirtolaisten sopeutumista ruotsalaiseen yhteiskuntaan, tässä kirjassa hahmotetaan erilaista siirtolaisuutta. Suomalaisperäisillä ruotsalaisilla on juurensa ja kesämökkinsä Suomessa, mutta he ovat menestyviä ruotsalaisia. Tilalle ovat tulleet täysin erilaiset siirtolaiset, jotka eivät sopeudu vaan muodostavat omat yhteisönsä. Samalla on noussut myös nationalismi. Suomalaissiirtolainen tai heidän jälkeläisensä eivät ole oikeita ruotsalaisia ja kuitenkin ovat verrattuna uusiin tulokkaisiin. Välillä farssiksikin yltyvää kuvausta nykypäivän siirtolaisuudesta ja kansallistunnosta.

Kristiina

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulua


HYVÄÄ JOULUA      MERRY CHRISTMAS      GOD JUL

Toivottaa

Kristiina

torstai 20. joulukuuta 2018

Käsipuoli

Eipä tule tällä kertaa suunnittelemiani joulukarkkien, kakun, leipomusten tai ruokien reseptejä blogiini. Ei DIY askarteluja joulun koristukseksi. Ei mitään jänniä joulunalusajan tapahtumia (jos mukaan ei lasketa Kauneimmat joululaulut-tilaisuutta). Ja miksikö ei? Onnistuin reilu viikko sitten liukastumaan talomme pihatiellä ja sen seurauksena vasen käteni on tällä hetkellä käyttökelvoton. Ainoa, josta voisin kirjoittaa ovat kirjat, TV-ohjelmat ja vinkit siitä, miten kissanhiekka-astiat tyhjennetään tai säilykepurkit avataan yksikätisenä. Kirjoista kirjoittaminenkin olisi työlästä, kun käytössä on vain toinen käsi. Joten säästän teidät lukemisen tuskalta ja pidän taukoa siihen, kunnes kädellä voi tehdä muutakin kun roikottaa sitä sivulla.

Kristiina

torstai 6. joulukuuta 2018

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kalkkunaa ja lohta

Kun mielikuvitus ja kekseliäisyys ovat kovilla ruoan laiton kohdalla sanon kiitos REKOlle. Viime viikolla tarjoilla oli kalkkunaa ja ostin muiden tuotteiden ohella yhden savukalkkunafileen. Osan säästin ruokasalaatiksi ennen joulun herkutteluhetkiä, mutta en voinut pitäytyä laittamasta osaa heti.

Savukalkkunakiusaus

500 g savustettua kalkkunan rintafileetä
800 g perunaa
2 (n. 200 g) porkkanaa
2-3 sipuli
1 tl rakuunaa
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 dl kanalientä
4 dl ruokakermaa
Päälle:
juustoraastetta

Silppua sipuli. Kuori perunat ja porkkanat. Leikkaa peruna ja porkkana tikuiksi (voit käyttää kiireessä myös peruna-sipulisekoitus 1,5 pussia ja suikalevihanneksia 0,5-1 ps). Tikuta myös kalkkuna.
Laita sipulit, porkkana, peruna, mausteet ja kalkkuna uunivuokaan. Itse tein niin, että laitoin vuokaan sipulit, porkkanatikut ja puolet perunoista, ripottelin päälle mausteet ja lopuksi loput perunat ja kalkkunan. Sekoita hyvin.
Kaada vuokaan ensin yksi ruokakerma, sitten kanaliemi ja lopuksi toinen ruokakerma. Ripottele päälle juustoraaste.
Paista kansi päällä (tai folio) uunin keskitasolla 175 ºC n. 1 h. Jos haluat väriä pintaan, viimeisen 5 minuutin ajaksi poista kansi ja paista uunin ylätasolla.

Tällä kertaa ei tullut salaattia, koska edellistä oli vielä kyytipojaksi. Sen sijaan tein eturuoaksi ostamastani kokonaisesta savulohesta (osasta) terriinin. Tai pateen, miten vain haluatte. Tai murekkeen tai timbaalin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Katsoin oikein netistä määritelmää ja tämän löysin vastaukseksi:
Mureke: Muodoltaan pitkänomainen ruokalaji, joka valmistetaan jauhamalla tai hakkaamalla tai muulla tavoin hienontamalla lihasta, sienistä, kalasta tai kasviksista tehdystä murekeseoksesta, joka kypsennetään vuoassa uunissa tai vesihauteessa liedellä.
Patee (ransk. paté): Uunivuoassa vesihauteessa kypsennetty lihasta, riistasta tai linnusta valmistettu mureke, jonka pinnalla on usein taikina- tai silavapäällys.
Terriini (ransk. terrine): Hieno mureke, joka on kypsennetty vesihauteessa terriinivuoassa ja joka tarjoillaan yleensä kylmänä.
Timbaali (ransk. timbale): Annosvuokiin tehty, usein vesihauteessa kypsennetty, hienoksi jauhettu liha- tai kalamureke.
Oli, miten oli, tässä ohje tekemälleni kökäykselle.

Savulohiterriini

400 g lämminsavulohta
0,5 dl korppujauhoja
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
0,75 sitruunan mehua
1,5 rkl hienonnettua tilliä
70 g tomaattisosetta
0,25 tl chilihiutaleita
suolaa, sitruunapippuria
ripaus sokeria
Sisälle:
2 kovaksi keitettyä kananmunaatai kylmäsavulohiviipaleita+tilliä

Poista savulohesta nahka ja ruodot. Laita lohipalat kulhoon.
Nyt tullaan laiskuusfaktoriin. Jos laiskottaa eikä huvita kaivaa koneita esiin, hienonna lohi haarukalla. Lisää sen jälkeen kaikki muut ainekset järjestyksessä ja sekoita massa tasaiseksi. Jos olet konefriikki, laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi tehosekoittimella tai monitoimikoneessa. Maista massaa ja lisää mausteita tarvittaessa.
Päällystä leipävuoka leivinpaperilla. Varaa päällystämiseen niin suuri paperi, että vuoan reunan yli menevät osat riittävät peittämään terriinin pinnan paiston ajaksi.
Annostele puolet massasta leipävuoan pohjalle. Puolita kovaksi keitetyt kananmunat ja aseta ne riviin pituussuunnassa vuoan keskelle. Voit vaihtaa munat esim. kylmäsavulohisiivuiksi. Annostele loppu massa vuokaan.
Lämmitä uuni 175 ºC. Aseta leipävuoka isompaan uunivuokaan. Kiehauta n. 1 ltr vettä (riippuu alemman vuoan koosta) kattilassa tai vedenkeittimellä. Laita leipävuoka-vuokayhdistelmä uuniin alemmalle keskitasolle ja kaada kiehuva vesi alempaan vuokaan. Eli paista terriini vesihauteessa.
Paista terriiniä n. 1-1,5 h, kunnes terriinin sisälämpötila on n. 75 ºC. Ota vuoka uunista ja anna jäähtyä.
Kumoa terriini tarjoiluasetille ja koristele esim. kirsikkatomaateilla ja persiljalla tai tillillä.

Kehuskelin viime viikolla itse tekemilläni täysjyväkorpuilla. Ajattelin sen seurauksena laittaa nyt sen korppujenkin ohjeen tähän mukaan. Korpputaikinan maustamisessa menen aina mielialan mukaan. Tällä kertaa mausteina olivat anis, fenkoli ja pomeranssinkuori. Joskus se on kumina, joskus yrtit ja välttämättä ei tarvitse mitään. Myös jauhoseoksen koostumus vaihtelee. Tällä kertaa täysjyvävehnäjauhoja oli vain 1 dl, koska ne loppuivat.

Täysjyväkorput

5 dl vettä
25 g hiivaa
3 rkl siirappia
2 tl suolaa
1 tl fenkolin siemeniä
0,5 tl aniksen siemeniä
0,5 tl pomeranssia
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
6 dl graham täysjyvävehnäjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita tai margariinia.

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, siirappi, pomeranssi ja huhmareessa jauhetut aniksen- ja fenkolinsiemenet. Alusta joukkoon jauhoja, kunnes taikina on pehmeää, mutta ei enää tartu kulhon reunoihin. Vaivaa lopuksi hyvin taikinaan sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
Anna taikinan kohota n. 1 h vedottomassa, lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.
Vaivaa taikinaa kohotuksen jälkeen jauhoitetulla alustalla, jotta saat siihen sitkoa. Leivo taikinasta pieniä pyöreitä tai pitkulaisia sämpylöitä (20-25 kpl). Nostele sämpylät pellille, peitä liinalla ja anna kohota n. 0,5 h.

Paista sämpylöitä 225 ºC n. 15 min. Jaa paistuneet sämpylät kahden haarukan avulla puolikkaiksi ja levitä puolikkaat kahdelle uunipellille. Paista puolikkaita ensin 5-8 min 225 ºC, laske sitten uunin lämpötila 100 ºC. Anna paistua n. 1-1,5 h niin, että uunin luukku on hieman raollaan. Varastoi korput kuivassa, esim lasipurkissa tai paperipussissa.

Seuraava leipomus ei ihan onnistunut, koska pidin sitä uunin alaosassa. Maussa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. On myös oman maun mukaista paistaako brownien joko hieman valuvaksi sisustastaan tai täyskypsäksi (kypsien makujen ystävänä minun on tietysti täyskypsä).

Halva-suklaabrownie

220 g hmaa suklaata
113 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna jäähtyä hieman.
Vatkaa voi ja rasva vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten tasaiseksi seokseksi. Vatkaa lopuksi joukkoon sula suklaa.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-voivaahtoon hyvin sekoittaen.
Vuoraa neliön muotoinen (20x20 cm) tai suorakulmainen (18x25) vuoka leivinpaperilla. Murenna pohjalle halva ja levitä tasaisesti vuoan pohjalle. Kaada taikina päälle. Paista 175 ºC uunissa yläkeskitasolla 35-45 min, kunnes pinta on kypsä ja kiinteä. Anna jäähtyä ennen vuoasta poistamista ja leikkaamista.
Alkuperäinen resepti: https://www.thespruceeats.com/halva-brownies-recipe-3987491

Kristiina

torstai 29. marraskuuta 2018

Rikoksia ja nainen intissä

Käytyäni kuulemassa Christian Rönnbackaa aloitin hänen kirjojensa lukemisen sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta.

Operaatio Troijalainen (Christian Rönnbacka) aloittaa suomalaispoliisi Antti Hautalehdosta kertovan sarjan. Kirjan alussa Hautalehto on töissä viimeistä päivää Keskusrikospoliisissa. Etenemistoiveidensa takia hän aloittaa uudet työt Porvoon poliisin teknisessä tutkinnassa. Itse Hautalehto on ronskin huumorintajun omaava hieman alle nelikymppinen, ei ainakaan epäedullisen ulkomuodon omaava, liikunnallinen rikosylikonstaapeli. Häneltä sujuvat erätaidot, lomailu kaverin Lasse mökillä Porvoon saaristossa, ryyppääminen aina silloin tällöin vapaalla, paljasjalkajuoksu ja vanhan talon kunnostaminen itselleen. Antilla on myös taipumus hieman vääntää lakia tutkimustensa aikana. Muutettuaan Porvoon poliisiin hänen ensimmäinen paikkansa ennen siirtymistä tekniseen tutkintaan on ilmoitusten vastaanotossa. Tästä alusta päästäänkin sitten kirjan kolmeen rinnakkain juoksevaan juonikäänteeseen.
Porvoossa Antin tiskivuorolla asemalle saapuu tanssistudion omistaja Heli, joka on muutama vuosi aiemmin joutunut raiskatuksi ilmoittamatta siitä poliisille. Nyt kuitenkin raiskaaja on ilmestynyt uudelleen kuvioihin jättäen Helin tuulilasiin viestin. Mies oli löytänyt Helin ja uhkailee naista, jos tämä ei suostu tapaamaan ja "seurustelemaan". Antti suhtautuu myötätuntoisesti Heliin ja lupautuu auttamaan häntä. Samaan aikaan Antin entisellä työpaikalla Keskusrikospoliisissa tutkitaan huumesalakuljetusjuttua ja löydetään mahdollisuus ujuttaa liigaan oma mies, jolla tulisi olla peitetyökoulutus ja sujuva ruotsin kielen taito. Antin ruotsin taito, kontaktit Ruotsin poliisiin ja peitetyökoulutus tekevät hänestä sopivimman kandidaatin peitehenkilöksi. Tarvitaan vain hänen suostumuksensa ja lupa Porvoosta. Antti lupautuu ja vaaralliseksi osoittautuva operaatio käynnistyy. Kolmas humoristinen juoni on Porvoossa puutarhatonttuja ihmisten pihoilla öisin ammuskeleva tuntematon "sarjatonttumurhaaja".
Kirjassa oli suomalaisen poliisityön tasaiseen arkeen verrattuna todella vauhtia ja vaarallisia tilanteitä. Ja hurttia huumoria yllin kyllin. Jos mielidekkareita ovat Agatha Christien tapaiset hitaasti etenevät, totiset kirjat Rönnbackan Antti Hautalehto-teokset eivät ehkä sovellu lukijalleen. Mutta minun lukemistooni ne istuvat mitä parhaiten. Minä pidin siitä, että tapahtumat etenivät koko ajan ilman turhia katkoksia ja siitä, että poliisit oli kuvattu inhimillisinä, yksilöllisinä ja huumorintajuisina toiminnan ihmisinä. Onneksi sarjan toinen kirja odotti lukemista heti tämän jälkeen ja loputkin luen kun saan käsiini.

Antti Hautalehdon tarina jatkuu kirjassa Julma (Christian Rönnbacka).  Kirja alkaa, kun Antti saa ylennyksen tutkinnanjohtajaksi Porvoossa. Eteen tulee ensin outo tapaus, jossa joku on varastanut pikku tytön alushousut pyykkituvasta. Se ei kiinnitä erityisemmin huomiota. Täyshäly käynnistyy, kun pedofiili kaappaa nuoren tytön, hyväksikäyttää häntä ja vapauttaa lapsen 48 tunnin päästä. Hetken päästä sama toistuu uudelleen. Asialla tuntuu olevan ammattilainen, koska hän ei jätä jälkiä juuri ollenkaan. Miten hänet löydetään, ennen kuin hyväksikäytön lisäksi tapahtuu murha? Ja mitä tekijän päässä liikkuu, kun toinen kaapattu, sairas tyttö vapautetaan melkein heti? 
Antin tutkinnanjohtajan viran alku saa samaan aikaan toisenkin vaikean käänteen. Ruotsin poliisilta tulee viesti, että edellisen osan kärsinyt huumeliiga on luvannut ison palkkion Antin tappamisesta. Hän saa peräänsä ruotsalaiset ammattilaiset. Pedofiliatapauksia tulisi tutkia tehokkaasti ja samalla yrittää välttää menettämästä omaa henkeään. Onneksi ystävä Lars osoittautuu jälkimmäisessä tehtävässä mainioksi apuriksi.
Sama vauhdikas ensimmäisen osan tahti jatkuu tässä ja toivottavasti muissakin Hautalehto-kirjoissa. Lukiessa ei juuri ehdi henkeä vetämään tapahtumien edetessä. Samoin huumorin kukka kukkii ja hienoista romantiikkaakin leijuu ilmassa. Pidän edelleen, tuli heitetty pikainen 1 vrk lukuputki nämä kaksi kirjaa ahmiessa.

Kun naiset alkoivat päästä armeijaan, olin itse jo liian vanha. Mutta minua on aina haluttanut tietää, miten tässä uudessa käänteessä kävi. Niinpä, kun luin lehdestä asiasta tehdystä kirjasta Häiriö! Nainen intissä (Kaisa-Maria Tölli), se oli pakko lukea. Kirja sisälsi paljon tilastotietoa, mutta myös kiitettävästi armeijan käyneiden naisten ja miesten kommentteja sekä yhteenvetoja parantamisesta. Ongelmakohtia tuntuivat olevan esim. naisten vapaaehtoisuus verrattuna miesten pakollisuuteen, huono informointi ennen asepalvelukseen astumista ja majoitus. Nyt naiset majoitetaan erillistupiin. Tällöin ei synny täysipainoista yhteishenkeä ja naiset tuntuvat jäävän yhteistoiminnan ja informoinnin ulkopuolelle. Ongelmaksi koettiin myös varusteet. Varsinkin taisteluvarustus. Nykyisten säännösten mukaan varustus saa muodostaa enintään tietyn prosenttiosuuden sotilaan omasta painosta. Mutta nämä painot on laskettu miessotilaiden (keskipaino n. 70+ kg) mukaan. Naisten keskipaino on 15-20 kg vähemmän, mutta varustus sama kuin miehillä, joten se voi muodostaa jopa 50% naissotilaan painosta. Hassua olivat myös sotilaiden alusvaatteet. Naisille ei armeijassa jaeta omia, erityismateriaaleista valmistettuja alusvaatteita, vaan he joutuvat käyttämään esim. miesten kalsareita. Erikseen tulivat sitten naisten syrjintä, dissaaminen, haukkuminen, ilkeät viestit ja huhut, disinformaatio ja seksuaalinen häirintä. Monet haastatelluista naisista kokivat kohtelun niin syrjiväksi ja ilkeäksi, että saivat siitä kovan kolauksen itsetuntoonsa. Tosin positiivistakin koettiin, hyvin kohdellut naisvarusmiehet kokivat saaneensa lisää itsevarmuutta, ystäviä (toisista naistupalaisista, ei miehistä) ja etua työelämään. Parhaiten armeijassa naisista tuntuivat menestyvän urheilutaustaiset, naiseutensa unohtavat, seksipuheelle immuunit naiset. Paljon tuntuu vielä olevan parantamisen varaa tälläkin saralla ennen kuin naiset koetaan maanpuolustajiksi, ei huoltajiksi. Ikävintä oli lukea tarinoita miehistä (varusmiehistä tai esim. poikaystävistä), joiden egot eivät suvainneet intissä palvelevaa naista ja jotka siksi vaikeuttivat naisen asepalvelusta. Tai niistä hiljaisista miessotilaista, jotka eivät osallistuneet "kiusaamiseen", mutta eivät myöskään tehneet mitään sen vähentämiseksi. Ryhtiliike olisi paikallaan nykyiset ja tulevat varusmiehet.

Kristiina

P.S. Sain juuri tietää, että olen voittanut Kirsin Kirjanurkka-blogin arvonnassa Max Seeckin uusimman jännitysromaanin Haadeksen kutsu signeerauksella. Jippii.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Vaasan joulunavaus 2018

Olimme eilen koko iltapäivän Tytsyn kanssa kaupungilla katsomassa joulunavaustapahtuman ohjelmaa. Ohjelman katselun ohessa ehdimme käydä katselemassa uudistunutta kauppakeskus Espeniä, keskustan jouluvaloihin liittyvää isoa valaistua lumiukkoa ja asioilla muutamassa kaupassa.

Valoja tuli kuvattua sekä valoisaan aikaan että pimeällä. Ehdimme käydä tervehtimässä myös Aava Kertun tilan eläimiä torilla.


Torin lavalla nähtiin useita eri paikallisia ja hieman pitemmänkin matkan takaa tulleita esiintyjiä.

Kuula opiston Pauhuu yhtye, Tiernapojat, Johan&Juristerna, Joululaulu Duo

Vilahtipa paikalle itse joulupukkikin.



Illan pääesiintyjä oli Pepe Willberg. Hän esitti todella kauniisti kunnioittaen vanhan ajan joululauluja. Kuten hän itse asian ilmaisin, hänen joulunavausohjelmistonsa oli kuin suoraan kouluajan laulukirjasta. Mukana hänellä oli viulisti, sellonsoittaja ja pianisti, joten koko esitys oli klassisen perinteinen.




Illan päätti, kuten ennenkin ilotulitus. Arvatkaa, mikä ottaa päähän eniten? Minulla on kallis järjestelmäkamera, kun taas Tytsy kuvaa taskukokoisella puolijärkkärillä. Mutta siinä Tytsyn tupakka-askissa on säätö ilotulituksen kuvaamiselle. Siinä, missä järkkärini lyö tyhjää yrittäessäni kuvata tai yösäädöillä asettaa liian pitkän laukaisinajan (kuvista tulee ilman jalustaa epäselviä), Tytsyn ilotulituskuvat ovat loistavia. Seuraavan kuvasarjan kuvista vain 3 on minun (10% ottamistani kuvista), loput ovat Tytsyn.


Mukava päivä kaiken kaikkiaan. Aika, jonka viivyimme kaupungissa (6 h) vilahti ohi melkein huomaamatta. Toivottavasti tapaamme samoissa merkeissä jälleen ensi vuonna.

Kristiina

perjantai 23. marraskuuta 2018

Puutteita ja kiitollisuuden aiheita

Oletteko kaupoissa asioidessanne huomanneet, että sieltä puuttuu jotain, jota ennen sai ja joka olisi sieltä edelleen ehdottomasti saatava? Minä olen. Listasin lähiajalta 3 tuotetta, joita ennen sai vaivatta ja jotka nyttemmin ovat kadonneet sukupuuttoon.

1) Savupallas. Meillä savupallas kuului aikanaan ehdottomasti joulupöytään ja sitä nautittiin muutenkin aina silloin tällöin. Se kun on äärettömän herkullista. Itsekin jatkoin traditiota nauttimalla jouluna ehdottomasti pallasta. Muutama vuosi sitten se kuitenkin yllättäen katosi kauppojen tiskeiltä. Sitä piti nimittäin yleensä hakea palvelutiskeiltä, ei pakastealtaasta. Savupallaksen saanti on kuulemani mukaan kiinni siitä, miten maailmalla pyydystetään ruijanpallasta. Tässä kohtaa annan piupaut ylikalastukselle ja vientikiintiöille. Minä haluan joulupöytääni savupallasta.
2) Paakkuuntumaton kissanhiekka. Olen käyttänyt kissoillani yli 25 vuotta paakkuuntumatonta hiekkaa (olikohan silloin Väinämöisen aikaan edes olemassa paakkuuntuvaa). Kaikki kissat, sekä edesmenneet että nykyiset ovat siitä pitäneet. Joskus olen paakkuuntumattoman ollessa lopussa joutunut ostamaan paakkuuntuvaa tai puupellettejä. Molempi huonompi. Puupelletit sotkevat vaikeasti siivottavaa purua joka paikkaan. Kun taas en tapaa hillua kakkalaatikoilla koko ajan paakkujen perässä, paakkuuntuva hiekka muuttuu vaihtojen välillä kovaksi savikakkaraksi laatikon pohjalle. Nyt paakkuuntumaton kissanhiekka (K Menu, Top Katti) on kadonnut kaupoista. K-ketju kertoi hiekan valmistuksen loppuneen (loppuiko Hollannista hiekka?) ja S-ketju kertoi, että Top Katti ei enää kuulu sen enempää selittämättömistä syistä tavallisten markettien tuotevalikoimaan (saa Prismasta - en saa minä, kun ei ole millä hakea se sieltä). Joko Top Katti takaisin kaikkiin S-ryhmän kauppoihin tai K-ryhmälle pian uusi vastaava paakkuuntumaton hiekka tilalle. Ne kymmenet erilaiset paakkuuntuvat voivat tehdä hyllyssä tilaa sille yhdelle paakkuuntumattomalle.
3) Apteekin Salmiakki-mixer. Kun Kinuskikissa aikanaan lanseerasi suureen huutoon nousseen salmiakin käytön leivonnassa, naisväki ryntäsi kauppoihin ja kysyntäpiikin takia mixeriä sai kaikista valintamyymälöistä (K, S, Lidl). Mutta kun piikki tasaantui vain normaaliksi kysynnäksi, mixerit katosivat yhtä nopeasti kauppojen hyllyiltä ja ovat nykyisin saataville enää apteekista ja nettikaupoista 2-3 € kalliimpana kuin aikanaan kaupasta. Eivät ihmiset lakanneet käyttämästä mixeriä jatkuvasti leivonnassa, kaikki eivät vain tänä päivänä ryntää samanaikaisesti leipomaan seeprakakku tai mikä se nyt olikaan, joka kysyntäpiikin aiheutti. Kyllä tuo mixer pitäisi kuulua ihan vakiotuotteena leivontatarvikkeiden hyllyyn.

Paljon muitakin tuotteita varmasti löytyisi, kun tarkkaan miettisi. Lisäksi jokaisella se oma Top kolme on erilainen. Yllämainitut nyt ovat vain minun tällä viikolla huomioimani puutteet. Jos mentäisiin 0,5-1 vuosi taaksepäin, niin lista pitenisi huomattavasti.

Vastapainoksi puutteille menin itseeni ja jenkkien Kiitospäivän kunniaksi mietin 3 yksinkertaista asiaa, joista voisin olla kiitollinen. Ei mitään hienoa lapsia ja perhettä, kavereita, työpaikkaa, terveyttä jne. Vaan sellaisia arkielämään vaikuttavia pikku juttuja.

Kanelisokerikorppu1) Täysjyväkorput. Olin viikolla vatsataudissa ja muutenkin vatsalla jännittäjänä pötsi tuppaa aika ajoin menemään sekaisin. Asiantilan korjaamiseen ja muuhunkin iltanautiskeluun tarvitsen täysjyväkorppuja (kaneli- ja sokerivastaavat eivät aja samaa asiaa). Lidl poisti tuotevalikoimastaan käyttämäni edulliset täysjyväkorput ja merkkikorppujen hinnassa maksan myös merkistä. Siispä olen kiitollinen siitä, että minulla on kyky ja mahdollisuus leipoa itse täysjyväkorppuni. Pieni satsaus aikaan, sähköön ja tarvikkeisiin ja hoplaa. Yhdellä leipomissessiolla taiotaan kaappiin syömistä odottamaan 40-50 korppua.
2) REKO. En ole vähään aikaan piipahtanut REKOssa tai tilannut sieltä tavaraa (aina, kun olen halunnut munia, lampaan niskakiekkoja tai karjalanpiirakoita, ne ovat olleet joko loppu tai niitä ei ole ollut tarjoilla). Nyt tarvitsin luullista sianlihaa uuden kastikepohjasatsin keittämistä varten. En tiedä, olemmeko me nykyihmiset kyvyttömiä käyttämään luiden aromia antavia ominaisuuksia hyväksemme, mutta marketeista ei kerta kaikkiaan löydy kuin sitä luutonta, melko rasvatonta loppuun asti hiottua lihaa. Onneksi REKOn kautta tuottajalta kysymällä sain sopivan palan luullista possunlapaa, joten taas löytyy joulupöydän ja muutaman muunkin ruoan kyytipojasta itse tehtyä kastikepohjaa.
20 euro banknote on ground3) 20€ ylimääräistä rahaa mustana perjantaina. Olin päättänyt käyttää Black Friday-tarjouksia hyväkseni löytääkseni itselleni uudet talvicollagehousut. Kriteerini ovat hieman monimutkaiset: vaalean harmaat (kissankarvat eivät näy), lahkeissa ei saa olla resoria (vähälännät jalkani vaativat aina housujen lyhentämistä), tarpeeksi paksut talvikäyttöön ja tietenkin oikea hinta. Ravasin 3-4 kaupassa, mutta en löytänyt hakemaani. Vaaleanharmaita kyllä, liian ohuita kyllä, resorilla varustettuja kyllä, mutta kaikkiin kolmeen kriteeriin yhtä aikaa sopivia en. Mutta rahat löysivät silti kohteen. Nykyinen kylpytakkini, oikeastaan "koko ajan päällä kotona, kun kämppä on niin kylmä"-takkini, on jo tosi kulahtanut ja täynnä eri syistä syntyneitä reikiä. Onneksi kauppoja kiertäessäni löysin yhdestä liikkeestä marjapuuronpunaisen, nykyisen kaltaisen uuden kylpytakin tuolla "ylimääräisellä" rahalla. Koska pyrin nykyisin olemaan ostamatta mitään, mitä en tarvitse (lukuun ottamatta keittiötarvikkeita ja käsilaukkuja sekä muuta vastaavaa sälää), olen sitä mieltä, että ulkomuotoni siisteys kissojen silmissä vaati ehdottomasti uuden kotipompan.

Siinä oli minun lähiajan vaatimaton Top kolmoseni molemmilta osa-alueilta. Mietipä itse, mitkä olisivat sinun kolmosesi?

Kristiina