Google Website Translator

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pelihimoa ja hulluja kissoja

Jewels
Olen tällä viikolla joutunut pelihimon valtaan. Lauantaina kävin ystäväni houkuttelemana 10 vuoden tauon jälkeen paikallisessa kapakissa pelaamassa bingoa. Aikoinaan kävimme samassa paikassa tiistai-iltaisin bingokierroksella. Sittemmin bingoaminen ja toivotut tiistai-illat unohtuivat. Mutta nyt lauantaina vanhan muistot ystävän houkuttelemana muistuivat mieleen. Ja mikä hieno lauantaipäivä se olikaan. Voitin 9 kierroksella 4 bingoa. Samaan aikaan sain sähköpostitse tiedon, että olin voittanut Taikamyllyn Facebook-arvonnassa. Sain valita palkinnon ja se oli ihanat, farkkuihini sopivat korvarenkaat. Jotka tupsahtivat kotiini tällä viikolla. Pusi, pusi ja suurkiitokset ihanasta voitosta. Koitin onneani vielä Keno-arvonnassa, mutta se meni jo sitten metsään. Tosin tunnukseni on, ettei kahta ilman kolmatta. Joten odotan edelleen sitä kolmatta onnenpotkua.

FoodResepteissä on taas uusi ruoka. Löysin ihanan kanapiirakan reseptin Hyvää ruokahalua kaikille.

Meillä kissa tuli aivan hulluksi. Kissanminttu ei toimi tässä taloudessa. Katit voisivat vähemmän välittää siitä. Mutta pyyhkäiseppäs lattiaa tai pyttyä kloriitilla ja kissat suorastaan hullaantuvat. Ilmeisesti se desinfioivana aineena pyyhkii kissan luontaisen hajun pois ja tuloksena se tuoksu on hetimiten saatava takaisin siihen pintaan, josta se on poistettu. Eli kloorattuun paikkaan on pakko heti mennä kierittelemään kuin pahkapäinen. Ja sitä jatkuu 20-30 minuuttia taukoamatta. Ja se on sitten pöntön näköistä.Sääli, etten omista hienoa videokameraa, koska se olisi ollut kuvaamisen arvoinen suoritus.
Growing plants

Pienet istuttamani siemenet ovat poikineet ensimmäiset taimet. Söpöjä, vai mitä. Tosin ne saattavat vielä löpsähtää pitkiksi ja honteloiksi valon puuttumisen takia. Mutta alku on ainakin kiva. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Ja sama toivo elää täälläkin, kesä tulee ennenkuin huomaakaan. Tai sitten ei. Sitä odotellessa.

Kristiina

2 kommenttia:

  1. Bingo... Hmm... Tekisipä mieleni joskus käydä kokeilemassa. :-)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa vaihtelua. Kunhan ei tule tavaksi. Kerran 10 vuodessa sopii.

    VastaaPoista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)