Google Website Translator

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Terveisiä viljelypalstalta

Growing veggies
Palsta 30.6.2013
Olen viettänyt kaksi päivää (ma-ti) viljelypalstalla seuranani talikko, lapio, möyhennin ja ämpäri. Kiitos leudon talven maan kääntäminen tämä keväänä on paljon raskaampaa kuin viime keväänä. Koska olen yleensä syksyisin jo lopen kyllästynyt koko viljelypalstaan, en käännä maata syksyisin sadonkorjuun jälkeen vaan teen sen vasta keväällä. Ja tänä keväänä maassa kasvaa jo ennätysmäärä rikkaruohoja, jonka takia iso osa ajasta menee valtavien rikkaruohomättäiden poistamiseen ja juurenpätkien kalasteluun mullasta. Arvioni 3-4 päivää taisi mennä hieman hutiin. Koska tänään pidin vapaapäivän kaupunkikäyntiä ja kotitöitä varten, saan jatkaa kääntämistä ainakin torstaina ja perjantaina ja jotain todennäköisesti jää myös maanantaiksi.
Oli loppujen lopuksi hyvä asia, että jouduin pitämään tämän päivän vapaata. Olen kumpanakin edellisenä päivänä huhkinut n. 5 tuntia ja saanut kipeäksi mitä kummallisimpia paikkoja. Selkä kumpanakin päivänä nyt on itsestään selviö. Lisäksi maanantaina kipeytyi vasen ranne niin, etten meinannut illalla saada pilkottua kanaleikkeitä suikaleiksi. Se kuitenkin parani seuraavaksi aamuksi. Tiistaina kipeytyi niinkin kummallinen paikka kuin nivuset, varsinkin vasen. Eilisillan ja tämän päivän olenkin könkännyt kummasti ontumalla. Kaipa nekin paranevat huomiseksi. Ja kahdessa päivässä paino on noussut 0,5 kg. Huolimatta kaikesta raatamisesta. Syönyt olen kuten ennenkin tai maanantaina pikemmin vähän normaalia vähemmän, koska en jaksanut heti kotiin tultuani ruveta tekemään lämmintä ruokaa vaan korvasin sen salaatilla ja kokojyväsämpylällä. Eikä kukaan saa minua uskomaan, että lihasmassa olisi 2 päivässä lisääntynyt reilusti yli 0,5 kiloa.

Tuli tänään käytyä vähän ostoksilla. Sain vihdoinkin ostettua vuosia haaveilemani pastakoneen. Oli tarjouksessa. Ihanaa, nyt kun vielä löytyisi aikaa kokeilla sitä. Tuli ostettua myös sähköhammasharjan vaihtopäitä, ihmesieniä ja ruokatarvikkeita. Ja 10 kg kissanhiekkaa. Ja vietyä keittiönkaappien ja vaatehuoneen siivouksessa löytyneitä "turhia" tavaroita SPR:n kirppikselle. Ja kaikki tuli hoidettua pyörällä.
Luin muuten lehdestä kirjoituksen siitä, kuinka vaikealta joskus tuntuu tavaroista luopuminen. Itse olin aikanaan 60-70 luvuilla pikkutyttönä keräillyt postimerkkejä, joita oli 4 kansiota ja vielä silloin tällöin myöhemminkin talteen otettuja irtomerkkejä. Niitä olen nyt kymmeniä vuosia raahannut mukanani paikasta toiseen muuttaessani ja aina laittanut ne olohuoneen kirjahyllyn alimpaan laatikkoon. Tänä vuonna päätin, että on aika luopua niistä. Panin ne Tori.fi-sivuille myyntiin ja menivät samana iltana. Myös hyväkuntoisista vaatteista on ainakin itseni ollut vaikea aikanaan hankkiutua eroon. Mutta kun joitakin vuosia sitten tajusin, etten koskaan enää tule mahtumaan kolmekymppisenä hankkimiini ihaniin hameisiin, vein ne kaikki keräykseen. Sen jälkeen on ollut helpompi luopua vaatteista, joita ei käytä koskaan tai käyttää kerran kahdessa vuodessa.

Food
Tuli kyhättyä kasaan itämaistyyppinen Kookos-broilerikeitto. Se tuli nyt vähän tyyliin "mitä kaapista sattui löytymään". Vaikka ulkonäkö ei ehkä ole siitä kaikkein onnistuneimmasta päästä, maku on tosi hyvä. Ja keitto oli nopea tehdä. Siihen lisäksi hyvä voileipä (tässä tapauksessa suomalaista kokojyväkauraleipää ja kinkkua), niin kyllä taas jaksaa. Tosin kuvistani näkee, ettei se uusi, hieno kamerani ole vielä tullut perille. Ehkä sitten joskus ensi viikolla kuvien laatu paranee.


Muistakaa äitiä tänä viikonloppuna. Tai jos asutte kaukana äidistänne, muistakaa häntä viimeistään huomenna. Oma äitini asuu Vantaalla, joten en oikein voi viedä hänelle kukkia. Siispä sujautan kortin väliin pussin kauniiden kukkien siemeniä, jotka hän voi sitten kylvää pihalleen. Itse taas saan tyttäreni tänne viikonlopuksi. Teetä en kyllä voi odottaa sänkyyn, koska nukun hänen täällä ollessaan olohuoneen sohvalla ja herään aina ensimmäisenä. Enkä voi teeskennellä nukkuvaa, koska kissat tietävät minun heränneen ja vaativat ruokansa heti eikä myöhemmin. Mutta pelkkä tyttären läsnäolo riittää. Ja toivottavasti lämmin, aurinkoinen päivä.
Growing flowers
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)