Google Website Translator

perjantai 5. syyskuuta 2014

Jane Austen-tyyliä ja noitia

Taas tuli lukaistua muutama kirja.
Törmäsin eräässä kirjoituksessa kirjaan Synnin palkka on kuolema (Marko Nenonen, Timo Kervinen).
Kirjasta kiinnostuin, koska moni noitaoikeudenkäynti ja noituuskertomus ovat Pohjanmaalta. Niinpä luin sen ja suosittelen muillekin. Mielenkiintoista kirjassa oli se tieto, että useimmiten noituussyytteiden taustalla ei ollut noituus, vaan naapuririidat. Ja suustaan ilkeät ihmiset. Ja tietenkin tosiasia, että koska 1500-1700-luvuilla lääketiede oli mitä oli, vanhoja loitsuja käytettiin esim. synnytyksen yhteydessä helpottamaan synnyttäjän oloa. Oma osansa oli myös papistolla ja muulla virkamiehistöllä, joka pyrki valvomaan jokaista elämän osa-aluetta. Kuulostaako tutulta?
Ja sitten Jane Austin-osastoon. Luin kaksi teosta, jotka ikään kuin pohjautuvat Austinin teoksiin. Kirjassa Avioliitto Jane Austinin tapaan (Kim Izzo) tavoittelee lähellä 40-vuotias nainen perheensä takaiskujen jälkeen vain rikasta aviomiestä. Saatuaan tavoitesulhasensa hän joutuu loppujen lopuksi toteamaan, ettei rikkaus tuo aina onnea. Tuo rikas toivemies löytyy kuitenkin, mutta täysin eri tavalla, kun olisi kuvitellut.
Toinen Jane Austen tyyppinen kirja oli Syystanssiaiset (P.D.James). Se jatkaa Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa siitä, mihin Austen jäi. Tosin hieman erilaisena eli murhamysteeriona. Mutta kuitenkin jotakuinkin kunnioittaen Austenin tyyliä. Niin kuin kirjan takakannessa sanotaan, herkkua perinteisen brittidekkarin lukijoille.

Seuraavaksi pitää tietenkin arvostella TV-ohjelmia. Nykyisin me kaikki maksamme TV-veroa. Ja mitä sillä saadaan. Kuuntelin illalla ilmoitusta seuraavan päivän ohjelmista. Ja luvassahan oli päivän kohokohta. Nimittäin lentopallo-ottelu Etelä-Korea vastaan Kuuba. Joo, joo, tätäkö me haluamme verorahoillamme?

En ole hirveän hyvä kertomaan hauskoja juttuja, mutta yritän kuitenkin. Istuin iltana muutamana katsomassa TVstä jotain hupiohjelmaa. Ja Heta-kissa nukkui vieressäni umpiunessa levittäytyneenä sohvalle, kuten sen tapana on. Jossain hauskassa kohdassa aloin nauraa, enkä ole niitä maan hiljaisimpia. Seuraavassa hetkessä kuului hirveä rysähdys ja kissa oli kadonnut. Heta-reppana oli pelästynyt nauramistani niin, että oli pudonnut sohvalta. Ja katosi piiloon sohvan alle koko loppu ohjelman ajaksi. Ehkä pitäisi totuttaa kissat ääneen nauramiseen vaikka naurujoogalla.
 
Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)