Google Website Translator

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kasvimaata ja kirjoja

Kasvimaalta ei tänä vuonna kuulu erityisen hyvää. Tosin polvi on vieläkin oikutellut sen verran, ettei se siedä pitkään kyykistelyä. Joten huonosta tuloksesta saan oikeastaan kiittää myös itseäni, kun tuo rikkaruohojen nyppiminen ei ole luonnistunut tarvittavalla tavalla.
Sipulit sentään onnistuivat, tällä hetkellä niitä on parvekkeella kuivumassa 3 uunipellillistä. Perunat ovat vielä nostamatta, samoin porkkanat. Lanttuja on jo tullut muutama ja lisää on vielä kasvamassa. Kurkku meni täysin puihin, alku oli hyvä mutta nyt se kasvaa vain pitkää vartta ja vasta kukkii ja samalla alaosasta lakastuu. Onneksi niitä tuli viime vuonna niin paljon, että niitä on säilöttynä tarpeeksi. Ei vaan saanut syödä tuoreita, paitsi kaupasta. Vihreät pavut jäivät aika pieniksi ja jokin eläin söi osan niistä, mutta sain sentään jotain satoa. Retiisiä ja salaattia tuli, samoin tilliä. Ja niitä mansikoita. Ajattelin ensi viikolla nostaa perunat, saas nähdä mitä tulee. Punajuuren kanssa minulla on jo toista vuotta sama ongelma, alku on hyvä ja sitten ne alkavat nuutua.
Lisäksi minulla on parvekkeella yrttejä ruukussa. Ja salaattia ja retiisiä ämpärissä. Sekin on muuten kumma
Veggie growing
juttu. Kylvin ne kesäkuun alussa. Koska oli kylmää, mitään ei näkynyt ja ajattelin, että siemenissä oli vikaa. Retiisejäkin tuli tasan 1. Sitten tulivat helteet ja olin varma, että yrtit alkaisivat kasvaa, kunhan vettä riittäisi. No, tilli ja persilja alkoivatkin kasvaa hyvin ja basilikassa ja kirvelissä oli jo taimia. Muut ruukut ammottivat edelleen tyhjinä. Vasta sitten, kun päivisin oli vielä kivan lämmintä, mutta yöt viilenivät, tuli muihinkin ruukkuihin vihdoin taimia. Nyt tillit alkavat jo nuutua, tilliä ja persiljaa on pakkasessa ja basilikaa ja kirveliä jo kaapissa kuivattuna. Muista ruukuista odotan edelleen kunnon yrttejä, jos ei muuten niin jatkavat sitten keittiön ikkunalla kasvamistaan. Toivottavasti.

Books
Sain vihdoinkin käsiini ja luettua paljon kehutun Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Joel Dicker).
Kirjasta on kirjoitettu niin paljon eri lehdissä ja blogeissa, että tuntuu vähän hassulta kommentoida sitä. Kun aloitin yli 800-sivuista tiiliskiveä ihmettelin, mitä tästä on oikein niin paljon kohuttu. Alku oli hidas ja mielenkiinnotonkin. Mutta se kuului asiaan, kuten ymmärtää kirjan edetessä. Eikä vain alku yllättänyt, vaan myös loppu. Jäin ihmettelemään, miten murha oli ratkaistu ja kuitenkin luettavaa oli jäljellä vielä vino pino liuskoja. Ja sitten.... Äh, lukekaa itse, kannattaa.
Books
Suljettu maa (Barbara Demick) on mielenkiintoinen kurkistus elämään maailman ehkä viimeisessä, täysin suljetussa kommunistisessa diktatuurissa, Pohjois-Koreassa. Koska ulkomaalaiset eivät pääse maahan kuin satunnaisesti, valvottuna ja vain pääkaupunkiin ja muutamiin turistikohteisiin, elämää Pohjois-Koreassa kuvataan Etelä-Koreaan ja Kiinaan loikanneiden ihmisten kuvaamana. Ja kyllä elämä maassa on kurjaa, alkukantaista ja valvottua. Jokaista tekoa ja sanaa tulee harkita ja varoa ja kaikkea ohjaa rakastettu johtaja. Karmeaa. Ja köyhää. Ja alkeellista. Ja elämä siellä on edelleen tänä päivänä samanlaista, koska suurin osa "verotuloista" sijoitetaan sotateollisuuteen. Ihmisiä kuolee jatkuvasti nälkään, he eivät saa palkkaa, vain kuponkeja valtion kauppaan. Jossa ei ole tavaraa. Tämä kurkistus Pohjois-Koreaan todella avaa silmät erittäin huonosti hoidetun maan todellisuuteen. Tai valheellisuuteen.
Jos on tottunut lukemaan jännäreitä, jossa jokainen luku hyppää ihmisestä toiseen ja asiasta toiseen, Ihan tavallisena päivänä (Kate Atkinson) sopii lukemiseksi erittäin hyvin. Loppua lukuun ottamatta kirjan henkilöitä tuntuu sitovan yhteen vain yksityisetsivä Jackson Brodie. Kaikki kirjan muut henkilöt tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän vinksahtaneita ja omituisia. Alkuihmettelyn jälkeen he kuitenkin muuttuvat oudon mukaviksi. Ensi alkuun kirja tuntuu omituiselta eikä miltään jännäriltä, vaan kokoelmalta erilaisia tapahtumia ja halua saada niistä jotain selvää. Jos kirja ei siinä vaiheessa ala tympiä ja jatkaa, se muuttuu aina vaan jännemmäksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vaikka teos alussa tuntuu kuinka omituiselta, kannattaa sinnitellä, lopussa kiitos seisoo.
Tositapahtumaan perustuva Murhenäytelmä (Jayne Anne Phillips) käy läpi 1931 tapahtuneita asioita fiktiivisen lehtinaisen, Emily Thornhillin, silmin. Sen sijaan kirjasta löytyvät valokuvat ja lehtikirjoituspätkät ovat autenttisia. Kirja ei ole rikosromaani, vaan pikemminkin kertomus tapahtuneesta ja samalla rakkauskertomus. Kirja on taitavaa, kaunista kerrontaa loistavan kertojan ja kirjoittajan kynästä.

Piti välillä tuossa käydä syömässä, kun vatsa kurni ja uunista levisi mitä ihanin tuoksu. Tuli nimittäin laitettua
Foodpitkästä aikaa kinkkukiusausta. En laita reseptiä tänne, sillä noita reseptejä kiusaukseen on jo valmiiksi pilvin pimein. Tosin 95 % niistä koostuu ohjeesta 1 pussi peruna-sipulisekoitusta ja 1 pussi kinkkusuikaleita. Käyhän sekin, jos on kauhea kiire ja 3 tenavaa kiljuu ruokaa. Koska meillä ei kilju kun oma mahani (siis ihmisten ruokaa, kissannapsuja kyllä kiljutaan sitäkin innokkaammin), käytin 7 keskikokoista perunaa, 1 sipulin ja 300 g palvikinkkua ja suikaloin ne itse. Niin se on parasta. Ja kyytipojaksi 2 dl vispikermaa ja 2 dl savujuusto-ruokakermaa. Siihen kun ynnää mausteet ja juustoraasteen, niin viikonloppu on kruunattu. Hyvää ruokahalua.
Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)