Google Website Translator

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Aina sattuu ja tapahtuu


a capella group
Kävin lauantaina Mustasaaren kirkossa kuuntelemassa lauluyhtye Kumon esiintymistä. Erittäin tunnelmallinen tapahtuma. Kun erittäin sointuva a capella lauluyhtye lauloi niinkin idyllisessä miljöössä kuin Mustasaaren kirkko, oli asetelma täydellinen. Erityisesti minua säväytti kappale "Missä muruseni on". Se kruunasi muutenkin kauniin ja onnistuneen esityksen.

Kun aiemmin valitin tekemisen vähyyttä, niin nyt se vasta vähissä onkin. Tunsin jo alkuviikosta oikeassa olkapäässäni jonkinlaista kipua ja torstai-aamuna se oli äitynyt jo hirveäksi säryksi. Ja liikkuvuudeltaan erittäin rajoittuneeksi kivun takia. Soitin TK:seen, mutta koska olin alkanut ottaa särkylääkkeitä vasta edellisenä iltapäivänä, sovin hoitajan kanssa, että otan vielä torstain Ibumaxia. No, olkapää oli edelleen kipeä perjantai-aamuna. Klo 8.02 sen päivän akuuttiajat olivat jo menneet. Joten viikonloppu menee kipulääkkeillä ja kantositeellä, joka muistuttaa, että olkapään pitää levätä. Viikonlopun siivoukset, tiskaus ja pesutupa saavat tällä kertaa jäädä väliin. Oikeastaan ainoat asiat, mitä voin tehdä, ovat lukeminen ja TV:n katsominen. En edes täytä sudokuja, koska epäilen niiden yliannostuksen vaikuttaneen olkapään kipeytymiseen. Perjantaina viikonlopuksi tehty ruokakin piti vaihtaa helpompitekoiseen, koska en olisi voinut poistaa nahkaa broilerin koipireisistä enkä suikaloida munakoisoa.
On se muuten metkaa tuo normaalien hommien hoito, kun ei oikeakätinen voi liikuttaa oikeata olkapäätään. Hillitön tunnelma oli suihkussa, kun totesin, ettei oikea käsi taivu saippuoimaan vasenta kainaloa. Piti ottaa sellainen varrellinen selkäharja avuksi. Saati sitten, kun koitin kuivata tukkaa lämpökihartimella. Tuli hieman outo kampaus tällä kertaa.

BooksInnostun aina, jos saan käsiini eläimiä käsittelevän kirjan, jota en ole aiemmin lukenut. Nyt sellainen sattui Gatukatten Bob (James Bowen). Kyseessä on tosikertomus huumeista eroon yrittävästä katusoittajasta Jamesista, joka löytää eräänä iltana hieman kolhiintuneen oranssi kollikissa talonsa rapusta. Hän ottaa kissan luokseen ensin hoitaakseen sen terveeksi ja päästääkseen sen sitten takaisin vapauteen. Hitaasti hänelle valkenee, että kolli Bob on valinnut hänet omakseen. Kumppaneista kasvaa erottamattomat, elämän kolhimat kaverukset ja vähitellen huolehtiminen Bobista ja kissan oma asenne alkavat muuttaa myös Jamesin suhtautumista omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Ja ympäristön suhtautuminen Jamesiin muuttuu Bobin ryhtyessä auttamaan häntä myös rahanhankinnassa ensin katusoittajana ja sitten kodittomien myymän lehden myyjänä. Sydämeen käyvä tarina, suomeksi julkaistu nimellä Katukatti Bob. Kaksikko on kirjoittanut jo jatko-osankin kirjalle, tosin en sitä ole vielä nähnyt suomennetun. Ruotsiksi sen sijaan se on jo saatavana.
silmiin kirjastokäynnillä.
Ruotsalaisen tv-kirjoittajan ja ohjaajan Alexander Söderbergin Guzman-trilogian ensimmäinen suomennettu osa on nimeltään Andalusialainen ystävä. Tässä dekkarissa ruotsalainen sairaanhoitaja ja yksinhuoltajaäiti Sophie Brinkman tutustuu potilaaseensa Hector Guzmaniin ja tuntee vetoa häneen. Tämän suhteen kautta hän joutuu keskelle espanjalaisen ja saksalais-venäläisen rikollisliigojen sekä erikoispoliisin välistä köydenvetoa. Kirjassa ei mikään ole sitä, mitä henkilöhahmoilta odottaisi. Kuka on hyvä ja kuka paha? Poliisit käyttäytyvät häikäilemättömämmin kuin yksikään roisto ja roistot taas ovat enimmäkseen arvokkaasti käyttäytyviä, ystävällisiä ja omiensa puolta pitäviä. Tosin ruumiita tässä kirjassa kyllä syntyy enemmän, kuin keskivertodekkarissa. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, tapahtumat etenevät sutjakkaasti ja jännite säilyy läpi kirjan. Asetelma tuntuu hieman keinotekoiselta, miten perusruotsalainen nainen joutuu keskelle kaikkia näitä tapahtumia lintukotoruotsissa. Mutta se ei vähennä kirjan lumoa. Odotan jatkoa.

Cats
Kissoillani on koko joukko omalaatuisia tapoja. Yksi hassuista tavoista on Ukon tapa rakastaa vessanpytyn vesiloroa ja vaatia sitä aina lisää. Yleensä sillä viimeisellä käynnillä ennen nukkumaanmenoa. Se tietää, että kun valoja aletaan sammuttaa ja kehotetaan nukkumaanmenoon, makuuhuoneeseen siirtymistä edeltää vessassa käynti pesuineen. Sinne se juokseekin heti ja odottaa kiltisti, kunnes pytty vedetään. Silloin alkaa hurmaantunut tuijotus pyttyyn. Ja kun loro loppuu, kiljumalla suht' kovaa palvelija vetää uuden loron valumaan. Olen yrittänyt opettaa sitä vetämään vessan itse, sen veteleminen hammasharja ja vaahdot suussa kun on aika rasittavaa. Toisaalta voi kai laskea onneksi sen, ettei se välitä itse hoitaa vetämistä. Kai silloin saisin kuunnella vessan ääniä pitkin yötä. Myös Vienoa kiinnostaa loro, mutta syrjäänvetäytyvänä se tyytyy tuijottamaan toimitusta vessan oven luota eteisestä.

Saimme Vaasaankin ensilumen perjantaina. Ja lauantaina siitä ei enää ollut tietoakaan. Lyhyesti virsi kaunis.

Weather Weather











Koitan muuten tässä postauksessa hieman isompikokoista tekstiin liittyvää kuvitusta. Olisi kiva kuulla mielipiteitänne siitä, kummat ovat parempia: aiemmat pienet vai tämänkertaiset keskikokoiset?.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)