Google Website Translator

tiistai 7. lokakuuta 2014

Vanhan koiran uudet temput ja kirjat

Repairing bicycle tires
Niin se vaan vanha koirakin oppii uusia temppuja. Olen aina ollut sitä mieltä, että yksin asuvan naisihmisen täytyy osata tehdä asioita itse. Varsinkin kun miehet ympäristöstäni alkavat kupsahdella kuin kärpäset syksyllä. Joskus hilavitkuttimet saa korjattua, joskus ne menevät vain lopullisesti rikki. Kuten kelloni, jonka jumiin juuttuneita viisareita yritin korjata. Mutta se siitä. Sen sijaan yhden operaation olen tähän mennessä onnistunut kokonaan laistamaan. Nimittäin yli 20 vuotta pyöräilleenä en ole tähän päivään mennessä vaihtanut tai korjannut pyöräni puhjennutta kumia. Nyt päätin, että on korkea aika. Siispä pieni luku- ja opetusvideohetki netistä ja ei kun toimeen. Olin maanantaiaamuna pumpannut litistyneen renkaan täyteen (jospa joku oli vain tyhjentänyt sen). Kun se tyhjeni uudelleen, hain illalla kuminpaikkauspakkauksen paikalliskaupasta. Seuraavaksi irroitettiin takarengas pyörästä ohjeiden mukaan ja siirryttiin jatkamaan sisälle. Hankalin vaihe oli ulkokumin irrotus. Koska en omista rengasrautoja, joita ohjeissa käytettiin, piti etsiä korvaava tuote. Ja sopivat löytyivät. Naiselliseen tapaan käytin kahden Savonia-lusikan pyöristettyä päätä. Sisäkumille tein vesitestin 3 kertaa peräkkäin, enkä löytänyt kumista yhtään reikää. Siispä vaihdoin venttiilin ja kasasin pyörän uudestaan, jälleen lusikoiden avustuksella. Pumppauksen jälkeen takaisin ulos ja pyörä kiinni. Katsotaan, jos vielä tyhjenee. Silloin täytyy hakea uusi sisäkumi.

Books
Suomalainen Mielensäpahoittaja on saanut, jos nyt ei kilpailijaa, niin ainakin hengenheimolaisen ruotsalaisesta Ovesta kirjassa Mies, joka rakasti järjestystä (Fredrick Backman). Harvoin on kirja, jossa käsitellään useita surullisia ja vaikeita asioita, ollut niin hauska. Ove on 59-vuotias korttelin järjestysmies. Hän tarkastaa joka aamu, onko kukaan korttelin asukkaista rikkonut sääntöjä ja jos on, on kärkäs siitä huomauttamaan. Hän antaa ulospäin äreän ja epäystävällisen kuvan itsestään. Hän on täysin teknisesti orientoitunut ja hänen elämänsä sosiaalinen osa on koostunut viimeisten vuosikymmenien aikana vain vaimosta ja työstä. Vaimo on kuitenkin kuollut jo aiemmin ja nyt myös hänen työsuhteensa on loppunut. Ove ei siis tahdo enää elää vaan tehdä itsemurhan. Ja silloin alkaa tulla mutkia matkaan. 
Oven elämään hivuttautuvat enemmän tai vähemmän äkkiä rähjäinen kulkukissa, naapurin "hullu ulkomainen" nainen Parvaneh lapsineen ja tomppeleineen (mies), ylilihava naapurin nuorimies Jimmy, entinen ystävä vaimoineen samasta talosta, tyttöystävänsä pyörän korjausta aikova Adrian ja hänen homohenkilöpomonsa Mirsak vaikeine isäsuhteineen. 
Oven aiemmasta elämästä kertovat takaumat paljastavat, että hän on periaatteellinen, moraalinen ja ystävällinen mies, jolla vain on vaikeuksia ilmaista tunteitaan. Henkilöhahmona Ove on alussa äärimmäisen ärsyttävä ja pikkumainen, mutta kirjan edetessä suhtautuminen häneen alkaa muuttua ja lopuksi hänestä jo pitää erittäin paljon. Ja säälii, koska koko hänen itsemurhaa yrittävä ja omaa rauhaa haluava maailmansa keikautetaan koko ajan ympäri ja hänen on pakko auttaa ja osallistua muiden elämään. Vaikeat asiat saadaan lukijan silmissä kiepautettua kerta toisensa jälkeen naurun puolelle.
Olen aina pitänyt Cecelia Ahernin kirjoista ja kirjojen kertomuksista, joissa aina vastoinkäymiset jalostavat kirjan henkilöitä. Kun aloitin kirjaa Mitä huominen tuo tullessaan olin ymmälläni. Kirjan päähenkilö Tamara on 16-vuotias, varakkaan, etuoikeutetun lapsen elämää elänyt teini. Oli uima-altaat, matkoja jetset-paikkoihin, eliittikoulu ja snobit kaverit. Isän raha-asiat ovat kuitenkin menneet pieleen ja hän tekee itsemurhan. Tamara äiteineen joutuu muuttamaan maalle äidin omituisen, puhumattoman veljen ja tämän touhukkaan, salailevan ja epäilyttävästi käyttäytyvän vaimon luokse "pieneen" mökkiin. Äiti vajoaa melkeinpä katatooniseen tilaan ja Tamaran mieleen mahtuu vain se, että hänen tulisi elää rikkaan elämäänsä eikä tuppukyläelämää. Koko alku oli pelkkää teini-ikäisen angstia ja heitinkin kirjan muutamaan otteeseen kädestäni. Vielä silloin, kun päähenkilö löytää kirjastoautosta päiväkirjan, jonka sivut täyttyvät itsestään seuraavan päivän tapahtumista, kapinointi jatkuu ja Tamara järjestää kirjastoauton ystävällisen kuljettajamiehen vaikeuksiin, vaikka hänen ajattelunsa alkaakin pikkuhiljaa muuttua. Häneen vaikuttavat uudet ystävät, vanha nunna Sisar Ignatius ja kannustajasta ihastukseksi muuttuva Weseley. Kirja kehkeytyy vähitellen ärsyttävästä teinielämän kuvauksesta todelliseksi jännäriksi, jossa Tamaran perheen ja koko ympäröivän seudun salaisuudet pikkuhiljaa paljastuvat. Ärsyttävästä erittäin jännittäväksi, siinä tämän kirjan kehityskulku.
Books
Varjojen ratsu (Nora Roberts) on ensimmäinen osa uudesta O'Dwayerin serkut-trilogiasta. Yleisimmin Nora Robertsin kirjoissa seikkailevat vahva mies ja vahva nainen, niissä on paljon tuittuilua, romantiikkaa ja aina onnellinen loppu. Ja hurjaa seksiä. Toisinaan Roberts tosin heittäytyy aivan toisenlaiseen genreen, kuten mytologisessa Fantasia-sarjassaan tai J.D.Robbina tulevaisuuteen sijoittuvissa poliisikertomuksissa. Tässä uudessa sarjassa yhdistyvät nykyajan tavanomainen elämä ja fantasia. 
Amerikkalainen Iona Sheehan myy kaiken omaisuutensa ja matkustaa Irlantiin tutustuakseen sukujuuriinsa ja sukulaisiinsa. Hänen isoäitinsä on aina kertonut mystisiä kertomuksia suvusta ja Iona haluaa myös tutustua irlantilaisiin serkkuihinsa Brannaan ja Connoriin. Kirjan alkusivuilla "esipuheena" kerrotaan 1200-luvulla eläneestä esiäidistä Sorchasta ja hänen kolmesta lapsestaan, jotka ovat Harmaita Noitia ja luovuttavat voimansa aina eteenpäin perillisilleen. Siinä kerrotaan myös pahojen voimien valtaamasta noidasta Cabhanista, joka haluaa itselleen Harmaiden Noitien voimat.
Ionan serkut ovat jo odottaneet häntä, sillä hän täydentää Harmaiden Noitien kolmikon, joiden on tarkoitus tuhota lopullisesti Cabhan. Sorcha luuli tuhonneensa Cabhanin, mutta osa tästä jäi eloon ja se osa estää nyt nykyajassa eläviä serkuksia elämästä normaalia elämää ja uhkaa tuhota heidät. Mukana seikkailussa ovat myös ratsastustallin omistavat Fin, hänkin noita, sekä tavikset Meagan ja Boyle, joista jälkimmäiseen Iona rakastuu ja jonka kanssa hän alkaa "heilastelemaan". Iona tuntee tulleensa kotiin ja alkaa opiskelemaan noidaksi serkkujensa opastuksella. Cabhan häiritsee kaikkien kirjan henkilöiden sekä päivittäistä että unessa tapahtuvaa elämää ja ensimmäinen keskinäinen tuhoamisyritys kuvataankin kirjan lopussa. 
Hieman verkkaisen tutustumiskirjan jälkeen sopii odottaa seuraavilta kirjoilta hyvää mielikuvituksen lento. Jään odottamaan. Tai sitten tilaan seuraavat 2 osaa englanninkielisenä.

CatsKuten kuvasta huomaatte, en ole perhekunnassamme ainoa, joka lukee Nora Robertsia. Heta lukee paitsi kirjoja, myös sanoma- ja aikakausilehtiä. Viimeksi tänään se repi Pirkka-lehdestä kulman lukiessaan ja häipyi sen kanssa jonnekin leikkimään. Ristikoita ja sudokujakin se täyttää kanssani, tosin sen täyttämistyyli eroaa hieman omastani. Se nimittäin yrittää koko ajan saada suuhunsa käyttämäni kynän leikkikalukseen. Akan ristikkojentäyttämistyyli taas eroaa Hetasta siinä, että Akka pukkailee kättäni täyttäessäni ristikoita, joten joskus niissä on komeita viivoja keskellä sivua. Kissat ovat fiksuja.
Kristiina

6 kommenttia:

  1. Voi Heta, suloinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja uskomattoman utelias, jokaiseen toimintaani pitää osallistua ja jokainen "uusi" tavara tutkia ja merkitä. Kirjaston kirjojen kohdalla se on hieman hankalaa, koska merkkaamisen jälkeen sen tekee joskus mieli hieman jyrsiä kirjan kulmia. Tämän Hetan lukuhetki-kuvan takia ilmoitin sivun MacroTex:n

      Poista
  2. Kiitos mukavista kirjavinkkauksista. Mars kirjastoon etsimään niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tuota Mies, joka rakasti järjestystä suosittelen kaikille, joita masentaa ja jotka siksi haluavat lukea masentavia kirjoja. Surullisesta asiasta on kirjoitettu hauskaa tekstiä

      Poista
  3. Mies joka rakasti järjestystä herätti kiinostukseni. Se täytyy ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)