Google Website Translator

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joko on joulusiivouksen aika?

Books
Kun edellisessä postauksessa herkuteltiin ruoalla, nyt herkkupalana ovat kirjat. Jää (Ulla-Lena Lundberg) kertoo pastori/kirkkoherra Petter Kummelin, hänen vaimonsa Monan ja heidän lastensa elämästä Luodolla 2,5 vuoden ajan. Pastori perheineen saapuu sota-ajan jälkeen hänelle määrättyyn uuteen seurakuntaan johonkin Ahvenanmaan ulkosaaristoon, jota ei näy edes kartalla. Seurakunta koostuu useista saarista, jotka jakautuvat kilpaileviin itäiseen ja läntiseen osaan ja pappi asettuu ikään kuin noiden kahden ryhmän välimaastoon omalle kirkkosaarelleen. Kirja seuraa paitsi papin ja hänen perheensä, myös kirjassa esiintyvien useiden saarelaisten elämää ja elämäntyyliä sekä kaikille heille tavallisessa elämässä sattuvia asioita. Myös menneisyyden tapahtumia nähdään välähdyksinä kirjassa. Tuntui aluksi kummalta aiheen valinnalta seurata aivan "tavallisten" ihmisten tavallista, arkista elämää. Kirjan kertomus kuitenkin soljuu mukavasti sekä eteen- että taaksepäin ja vaikka elämä on arkista, koko ajan tapahtuu asioita. Petter Kummel on iloinen, positiivinen, tiedonhaluinen ja avaramielinen mies. Kaikki pitävät hänestä ja hän pitää kaikista. Sen sijaan pastorska Monasta en erityisemmin pitänyt henkilönä. Vaikka hän on tarmokas ja aikaansaava, hän on samalla välinpitämätön ja ankara lapsiaan kohtaan ja peittää täysin kaikki tunteensa aherrukseen ja ankaruuteen. Kirjassa esiintyvät muut henkilöt ovat sekä hauskoja, kuten välikommentoijana toimiva posti-Arttu, Lukkari, Suntio ja kauppias Adele Bergman tai surullisia, kuten kätilönä toimiva venäläistaustainen tohtori Gyllen tai sisäkkö Hilda. Arki kulkee kulkuaan kaikkine tapahtumineen. Odotin koko ajan jotain poikkeavaa sattuvaksi, mutta sitä ei kuulunut. Ennen kuin teoksen loppuosassa. Mutta sen tapahtuman saatte itse lukea.
Itselleni ominaiseen tapaan onnistuin aloittamaan dekkarikirjasarjan sen viimeisimmästä suomennetusta osasta. Kohtalokkaan voikanan tapaus (Tarquin Hall) on intialaisen yksityisetsivän Vish "Pullukka" Purin, Mitä yksityisimmät etsivät Oy:n toimitusjohtajan, entisen poliisietsivän (kuusi kansallisen tason palkintoa ja Maailman etsiväliiton Supernuuskija-palkinto v.1999) kolmas ja samalla uusin ratkottava mysteeri. Siinä tutkitaan kahta tapausta, kriketin sopupuleihin sekä Intian ja Pakistanin alamaailmaan liittyvää murhaa ja viiksien varkauksia. Vish Puri on fiksu ja samalla hieman koominen hahmo, jotenkin kuin Intian vastine Hercules Poirotille. Hän kamppailee jatkuvasti ylipainonsa ja ruoanhimonsa kanssa, salailee asioita vaimoltaan ja äidiltään ja tuntee jotakuinkin kaikki Intiassa. Kirja on sinällään kevyttä ja hauskaakin luettavaa, mutta sen ymmärtämistä vaikeuttaa täysin erilainen, tuntematon kulttuuri ja tavat sekä kirjassa käytetty kieli, joka vilisee intialaisia sanoja ja tapoja. Vaikka kirjan lopussa onkin pienimuotoinen sanakirja, lukiessa joutuu asettamaan rajan sille, kuinka paljon jokaisen sanan ymmärtämistä tarvitaan ja kuinka paljon jaksaa plärätä sanastoa. Kirjoittaja suhtautuu tekstissään erittäin sarkastisesti nykyajan intialaisiin ilmiöihin kuten kuluttamiseen ja tavaroihin, luokkaeroihin, uhkapeliin ja mafiankaltaiseen rikollisuuteen, kaikkialla ja kaikessa yhteydessä esiintyvään korruptioon, asioiden toimimattomuuteen ja liikenteen kaaokseen. Varsinkin liikennekuvaukset ovat suomalaislukijalle todella hauskankauhistuttavia.

Aloitin tällä viikolla virallisesti joulusiivouksen. Joku varmaan ihmettelee, miksi jo nyt? Olen aiemminkin
Cleaning
maininnut, etten halua siivota hosuen kuin heinämies. Siksi siivoan yhden huoneen/viikko. Siivouksen aloitti 4 tunnin pesutupavuoro, jolloin pesin kaikki makuuhuoneen ja WC:n tekstiilit sekä matot. Paitsi kynnysmatot, niitä tarvitaan vielä niin paljon. Kehumani pyykinkuivauskone, josta saa yleensä ottaa ulos vain sileitä tekstiilejä, petti pahan kerran makuuhuoneen verhojen kohdalla. Maanantai-ilta jatkui siis silittämisen merkeissä. Toinen kotityö tiskaamisen ohella, joka kuuluu mielestäni kastiin "Onks pakko?" No oli ja nyt verhot riippuvat taas siististi ikkunassa. Tämän päivän urakka tosin vähän venyi, koska vatsani oli ison osan päivästä hiukkasen sekaisin. Mutta tälle päivälle aiotut työt tulivat tehtyä. Kuvasta näkyy, miltä makuuhuone näyttää, kun kirjahyllyä pestään ja kiillotetaan. Tai oikeastaan vasta toista puolta hyllystä. 

Cats
Edellisessä postauksessa kerroin, että kokeilin hieman erilaisia joulutorttuja. Vaikka ehdin syödä jo puolet ja todeta hyviksi (mitä nyt viikunansiemenet hieman ratisevat verrattuna sileään luumuhilloon), päätti Hetakin katsastaa tortut. Ja kiinteästä tuijotuksesta päätellen päässä oli idea siitä, että "Voisin minäkin noita maistaa". Sen sijaan siivous kirjanimurointeineen herätti yleistä kauhua "Karkuun, se heiluu taas rätteineen ja hirveänhajuisine aineineen. Ja lisäksi se otti esiin tuon ilmestyskirjan äänekkään pedon".

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)