Google Website Translator

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tip tap pikkujoulua

Typsy tuli kyläilemään viikonlopuksi ja vietimme epäviralliset pikkujoulut. Ei lauleskeltu, mutta koelaitoimme hieman jouluista jälkiruokaa eli piparkakkupannacottaa glögikastikkeella. Ja typsy suostui jopa laittamaan päähänsä tonttulakin. Uhkauksella, että jollei lakki ole päässä, kutitan hänet kuoliaaksi. No, jollei nyt kuoliaaksi, niin ainakin läkähdyksiin. Hän leipoi pikkujoulun kunniaksi myös joulupiparit, kuten meillä on ollut tapana tehdä ennen joulua. Koristelukin on aivan omaa luokkaansa. Tehty ihan itse tomusokerista, vedestä ja elintarvikeväristä. Ja se koristelun levittäminen oli paljon hauskempaa kuin valmiin, kaupasta tuubissa olevan koristelun levitys.


Näiltä näkyvin tuntuu, että tein viimeisen pyöräretkeni kaupunkiin perjantaina. Tuli osteltua paitsi ruokatarvikkeita myös uudet tabletit joulupöytää varten. Koska alla tulee olemaan vaalea pöytäliina, ne tulee kierrättää pesukoneen kautta ennen käyttöä. Samalla hain äitini joululahjan (vielä salaisuus) Salkarilta ja kävin pikakäynnillä tytsyn isän haudalla. Niin se talvi ja lumi yllätti sekä minut että varmasti muutkin.

Taas on kirjatietämystä kartutettu muutamalla eepoksella. En ole vielä lukenut Mielensäpahoittajia, mutta sen sijaan tartuin kirjaan Kerjäläinen ja jänis (Tuomas Kyrö). Letkeätä, kulkevaa tekstiä. Romanialainen Vatanescu lähtee venäläisen orjakauppiaan Jegor Kugarin matkaan Suomeen, kapinoi, kohtaa yhtä lailla sorretun kanin ja he matkaavat ympäri Suomea tarkoituksena hankkia rahaa nappulakenkiin kerjäläisen pojalle. Tarkoitus on hyvä, jotenkin yritys ja apu vain menevät koko ajan mönkään. Mutta juuri ennen karkotusta Vatanescusta ja kanista kehkeytyykin jotain aivan muuta. Teos peilaa suomalaista elämäntapaa ja yhteiskuntaa leppoisalla, jopa hauskalla tavalla.
Väliin piti lukeman kevyen luokan dekkarikirjallisuudeksi luettava Kymmenen oksalla (Janet Evanovich). Että palkkionmetsästäjänä toimiva nainen voi törppöillä jatkuvasti. Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum ottaa ammattinsa vakavasti ja koittaa ansaita rahaa, mutta jotenkin epäonni seuraa häntä aina. Jotakuinkin jokaisessa hänestä kertovassa kirjassa hänen autonsa tuhoutuu. Ja muutenkin kaikki menee pipariksi. Jos haluaa lukea jännärin, joka naurattaa, tämä kirja on se, johon tarttua.
Sen sijaan muinaissuomalaista elämää kuvittaa Tuulen vihat (Paula Havaste). Vaikkakin kirjan tapahtumat ja ajattelu ovat fiktiota, kertomus tuntuu kuitenkin totuudenmukaiselta ja loogiselta. Ihana kertomus 1100-luvun Suomesta, jossa talollisen neito Kertte kasvaa vähitellen aikuiseksi ja elää, kuten silloin elettiin. Hänen äitinsä on kuollut ja hän asuu isänsä, piika Uvannan, veljensä Sulen ja muiden kirjassa esiintyvien henkilöhahmojen kanssa. Näin kaukaiseen historiaan nojautuvat kirjat kertovat rikkaasta ja vilkkaasta mielikuvituksesta, koska kukaan meistä ei tunne silloista elämäntyyliä ja -tapaa. Ja kuitenkin tarina tuntuu enemmän kuin todelta ja todelliselta. Vertaan näitä muinaiselämästä kertovia kirjoja usein Mammutinmetsästäjät-sarjaan. Kukaan ei todellakaan tiedä, miten tuolloin elettiin ja ajateltiin, mutta hyvä teksti ja tunnelma saavat sisällön tuntumaan todelliselta. Enemmän kuin odotan jatkoa tälle kirjalle ja kertomukselle.

Olen joutunut viimeaikaisten uutisten perusteella miettimään vaasalaista terveydenhuoltoa. Koska pääni on täynnä aihetta, ei sitä kannata kuitata tässä muutamalla lauseella. Palaan tarkemmin aiheeseen myöhemmin tällä viikolla, kunhan ajatukset päässä ovat järjestäytyneet jotenkin järkeväksi kokonaisuudeksi.


Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)