Google Website Translator

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kuka olet?

Yleensä en kirjoita lauantaisin. Mutta nyt tuli pieni ajattelun paikka. Kysymyksestä miten miellät itsesi eli kuka olet?

Olen työtön +55 naisihminen. Kohtaan tuttavan, jota en ole nähnyt muutaman vuoteen. Hänen ensimmäisiä kysymyksiään ovat missä olet töissä, mitä teet ja mitä olet puuhannut viime aikoina? Onko tarkoitus kertoa hänelle, että olen työtön, nyt juuri on tylsä vuodenaika enkä puuhaa mitään (paitsi kotitöitä, kirjanlukemista ja käsitöitä). Vai että hyvin menee, työmarkkinoilla on hieman hiljaista ja haen vakityötä ja tokihan päivään mahtuu enemmän tekemistä kuin aika riittää.

Miksi me laskemme arvomme vain työn kautta? Me jokainen olemme niin paljon muutakin. Tehdäänpä supistettua listaa siitä, mitä ihminen on muuta, kuin työkone:
- Olen äiti tai isä
- Olen kodista huolehtiva yksilö
- Teen hyvää muille
- Osallistun aktiivisesti yhteiskuntatapahtumiin
- Teen vapaaehtoistyötä
- Olen vastuullisesti ympäristöstä huolehtiva
- Harrastan ja osallistun lapsieni kanssa
- Pidän eläimistä ja huolehdin niistä
- Minulla on hyvä sydän ja toteutan muiden toiveita sen mukaisesti

Listasta näkyy, että vaikka sinulta korvausta vastaan tehtävää toimintaa puuttuisikin ja ehkä et haluaisikaan sitä, elämäsi on rikasta, olet hereillä ja terävä. Miksi siis ainoa tuomittava asia on se, ettei sinulla ole mahdollista työpaikka ja statusta. Oletko silti huonompi kuin puoliso, joka on 7 päivässä töissä ja 7 tunti nukkuu/huilaa? Päinvastoin, sinä olet se kaiken kasassa pitävä elementti. Jos ei sinua olisi, koko rakennelma hajoaisi.

Eli, me emme ole sitä, mitä teemme työksemme ja kuinka paljon ansaitsemme, mitkä ovat säästömme. Me olemme sitä, mitä teemme joka päivä kaikkien lähellä oleviemme hyväksi. HYVÄ MINÄ.

Kristiina

2 kommenttia:

  1. Ajattelen tätä nyt toisin, kuin töissä ollessani. Työ tuo raamit ja niiden turvaan on helppo nojata. Nyt eläkkeellä ollessani, huomaan, että tekemistä riittää juuri tuon ylläolevan listasikin mukaan. Tuttava tuskin ajattelee kysymystä mitenkään arvioivana, se vaan on oletettava kysymys. Älä anna sen madentaa tai aliarvioida itseäsi. Eikä tarvitse luetella hänelle kaikkia tekemusiäsi. Näytä olemuksellasi, että olet tyytyväinen tässä ja juuri nyt. http://wondersbykaari.com/2012/01/01/who-will-i-be/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Itse en määritä itseäni työn kautta. Määritän itseni sen mukaan, miten aktiivinen olen muissa asioissa, miten teen asioita ja miten hyvä olen monessa suhteessa. Pyrin tähän myös muden ihmisten kohdalla. Minusta paljon kivempi tapa vanhan tutun tavatessa on kysyä, mitä jännää hän on tehnyt viime aikoina. Tai mitä kivaa hänen elämäänsä tätä nykyä kuuluu.

      Poista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)