Google Website Translator

torstai 29. tammikuuta 2015

Urkeneeko uusi ura?

Nyt on tullut oltua muutama päivä uravalmennuksessa. Ryhmä on opetellut tuntemaan toisiaan ja kurssin sisältöä. Tämän päivän antia oli yksilöllinen asioiden läpikäyminen kouluttajan kanssa. En alun alkaen ollut kovin optimistinen kurssin suhteen, mutta toivottavasti jatkossa saan ainakin hieman runsaampia kanavia työnhakuun kuin ne ikuiset TE-toimiston avoimet paikat. Ja jos ei muuta, niin ainakin uuden tavan laatia työhakemuksia. Saimme heti alussa kuulla, että kolmannelle kurssiviikolle pitäisi löytää itseään kiinnostava ala ja etsiä sitä kautta paikka, jossa voisi viettää viikon yrityksen/oppilaitoksen eri työtehtäviin tutustuen.  Jaa-a. Kun vielä tietäisi, mitä haluaa tehdä isona.

Ruokahan se on, joka naisen tiellä pitää. Koska olen tottunut laittamaan ruokani itse, otan kurssille päivittäin mukaan lämpimän ateria. Yksilöhaastattelujen takia keskiviikkona sain tehdä töitä kotona, joten sain myös tehdä loppuviikon syötävät rauhassa. Päädyin tekemään maissilettuja broileritäytteellä. Täyte maustui tosi hyvältä. Pienoisia vaikeuksia tuottivat maissiletut, jotka hiukan yrittivät hajota rullaus- ja vuokaansiirtovaiheessa. Muttei liikaa onneksi.

Koska kuljen matkat linja-autolla, saan mennen tullen kummasti luettua kirjoja. Parin paksun opuksen jälkeen piti väliin tuntea muutama kevyt ja keskipaksu kirja.
Mama Mojo (Laura Paloheimo) kertoo hieman erilaisen kertomuksen elämästä lapsen syntymän jälkeen. Julia, vintage- ja ekologisia vaatteita ja asusteita netti- ja kivijalkakaupassa myyvän myymälän omistaja ja hänen miehensä Timppa, klaukkalalaisen autokorjaamon omistaja ja ralli-intoilija, ovat 3 kk vanhan Hoppulin tuoreet vanhemmat. He asuvat Julian isoäidin entisessä talossa, jonka remontti unelma-asunnoksi on juuri valmistumassa. Sen sijaan, että nauttisi vanhemmuudesta ja uudesta kodista, Julia löytää itsensä asuntovaunusta rallitapahtumassa seuratessaan Timppaa tämän saadessa tilaisuuden toimia rallijoukkueen varikolla. Tuo tapahtuma tempaa Timpan Dubaihin rallitiimiin, johon kuuluu myös Timpan nuoruudenystävä, nollakuski Taru. Julia palaa Klaukkalaan pyörittämään kodin vauva-arkea, suunnittelemaan ristiäisiä ja valmiina palaamaan työelämään muuttamaan liikkeensä valikoimaa muotiasusteista mammalookiin ja lastentarvikkeisiin. Mikä ei ole oikein sitä, mitä Julian oikea käsi, homomies Lasse haluaisi. Kaikki mutkistuu, arki ja stressi painaa Juliaa ilman aviomiehen apua, kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja merkit viittaavat selvästi siihen, että Timppa ei enää halua tylsää vauvaperhettään, vaan lennokasta elämää ja Tarun rinnalleen. Pisteenä i:n päällä on Klaukkalaan suunniteltu tuleva kansainvälinen rallitapahtuma, johon Timppa on luvannut Julian osallistuvan vapaaehtoisena ja myös lainaavan uuden talon ja sen tontin tapahtuman käyttöön. Viis siitä, että Julia on suunnitellut Hoppulin ristiäiset samalle päivälle. 
Onhan kirjassa vilskettä, väärinkäsityksiä ja tilanteita niin, että heikompaa hirvittää. Itse aihepiiri ei ole itselleni ajankohtainen, joten asettuminen Julian asemaan on vaikeata. Ja hänen lennokas ajatuksenjuoksunsa suunnitelmineen ja aikatauluineen, seksihullu naapuri, fantasioiden toteutuma helikopterikuski Fred, enemmän tai vähemmän oudot Hoppulin mummot ja Julian omituiset ystävät ovat ehkä hieman kaukana todellisesta elämästä. Jotenkin eniten maassa tässä kirjassa jalkansa tuntuu pitävän Julian oikea käsi, kokki ja muotifanatisti Lasse. Sopii luettavaksi ehkä paremmin niille, joilla on tai on hiljan ollut pieniä lapsia. Itseäni kirja ei kummemmin naurattanut kohelluksineen ja epärealististenkin unelmien toteutumisineen.

Tunarin (Patricia Highsmith) lasketaan kuuluvan psykologisiin jännäreihin. Jännitys syntyy tässä kirjassa lähinnä ihmisten välisistä suhteista ja heidän päänsisäisistä tapahtumistaan. Asianajaja Walter Stackhouse on hieman tossukka ja aikaansaamatonkin mies, jolla on kostonhaluinen, dominoiva ja neuroottinen vaimo. Vähitellen Walter saa tarpeeksi vaimostaan ja haluaa avioeron. Samoihin aikoihin eroajatusten kanssa hän tutustuu lempeään, fiksuun ja sympaattiseenkin Ellieen, johon tuntee vetoa. Kostoksi avioerohankkeista ja epäillen Walterin suhdetta Ellieen hänen vaimonsa yrittää itsemurhaa. Walter toteaa elämänsä olevan hyvällä mallilla sillä aikaa, kun vaimo makaa koomassa sairaalassa. Valitettavasti ei tarpeeksi pitkään.
Walter on kerännyt harrastuksenaan lehtileikkeitä erilaisista rikoksista ja murhista kirjoittaakseen joskus novellikokoelman, jonka tarinat perustuisivat noihin leikkeleisiin ja arveluihin niissä kerrottujen tapahtumien kulusta. Yksi leikkeistä kertoo murhasta bussin pysähdyspaikan lähellä. Walter miettii tuon tapahtuman kulkua ja käy jopa tutustumassa murhatun naisen aviomieheen ja tämän omistamaan kirjakauppaan. Kun Walterin vaimo lähtee bussimatkalle samalla linjalla, jolla murhattu nainen matkusti, Walter fantasioi murhaavansa vaimonsa ja seuraa tätä. Vaimo kuitenkin katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena saman pysähdyspaikan läheltä, jossa edellinenkin nainen surmattiin. Syyllisyydentunto ajatuksistaan saa Walterin valehtelemaan jatkuvasti asioista sekä poliisille että ystävilleen. Tämä syyllisyydentunnosta kumpuava valehtelu ja uteliaisuus lukemansa murhatapauksen suhteen saa Walterin yhä syvemmälle vaikeuksiin, joita hän ei tunnu millään itse näkevän. 
Tämä kirja on todella psykologinen, mutta se tutkii mieluumminkin ihmisten pään sisäisiä liikkeitä kuin itse tapahtumia. Kirjan loppuosan tapahtumat kietoutuvat pikemminkin oikeasti murhaan syyllistyneen Kimmelin (lehtileikkeen vaimon surmannut aviomies), syyllisyydentuntoisen Walterin ja ylennystä ja pääntaputuksia kaipaavan poliisin Corbyn ympärille. Jännitystä tässä ei mielestäni ole kuin siinä, saako Corby kyseenalaisten keinojensa avulla todistettua halunsa mukaisesti, että molemmat miehet ovat syyllisiä ja tuhoaako Walter syyllisyydentunnossaan kaiken ympäriltään ennen kirjan loppua.

Olen julkaissut viikoittain MakroTex-välilehdellä valokuvia Pieni Lintu-blogissa annetusta aihepiiristä. Meitä samasta aiheesta mitä erilaisempia kuvia julkaisevia on  viikoittain n. 20. Kuvia julkaisseiden linkit löytyvät Pienestä Linnusta. Aihe vaihtuu yleensä joka viikon tiistaina. Ensi viikon aihe on pyöreä ja haluaisin yrittää kuvata täysikuuta. Mutta kun täysikuu on vasta ensi viikon torstaina. Sitä paitsi en omista riittävän tehokasta objektiivia ottaakseni kuusta makrokuvan. Täytynee keksiä jotain muuta.

Joskus sitä ihmettelee asioita, joita kissat syövät. Niiden kun pitäisi olla pääasiassa lihansyöjiä. Yksi edesmenneistä kissoistani oli kuitenkin hulluna tomaatin sisukseen. Aina, kun itse söin tomaattia, sain puraista siitä vaan sen "lihaisen" osan ja sisällä ollut malto piti antaa kissalle nuoltavaksi. Tuo sama kissa muuten halusi aina palasen punaisista nallekarkeista. Olin iltana muutamana laittanut itselleni iltapalasalaatin ja hakiessani teekuppia laskin salaatin pöydälle. Akka hyppäsi heti tutkimaan lautasen sisältöä. Seurasin kiinnostuneena, kuinka se aikansa nuuskittuaan varasti lautaselta salaatinpalan, hyppäsi lattialle ja söi sen salaatin. Sama toistui useamman kerran (välillä katosi jopa kurkunpala). Otin aikani kuvia ja sitten pelastin salaatista jotain itsellenikin.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)