Google Website Translator

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ihana loppuviikko ja viikonloppu

Beetroot
Torstai oli toivoa täynnä tällä viikolla. Menin kurssille vasta 13.30 henkilökohtaiseen kartoitukseen, joten aamulla sai nukkua pitkään. Olin ottanut tarkoituksella päivän viimeisen ajan, sillä olin menossa noutamaan REKO-tapaamisesta tilaamiani tavaroita. Muutaman jauhopussin, kilon punajuuria ja 30 kpl kananmunia. Nyt voisi vispata vaikka minkälaisen marenkikakun, eivät lopu munat ihan kättelyssä kesken. Tärkeintä olivat kuitenkin nuo punajuuret. Kas kun minulla on FB-Kokit-ryhmästä saatu vinkki ihanalle punajuurisalaatille. Sellaiselle kaupan tyyppiselle, mutta vain paremman makuiselle. Ja siihen tarvitaan etikkapunajuuria. Jotka olivat tietenkin loppuneet. Niin että nuo ostopunajuuret vääntyivät torstaina ensin etikkapunajuuriksi. Joista tulee joskus ensi viikolla punajuurisalaattia.

Cats
Löysin FB:n Kissanomistajien sivun kautta oululaisen Heli Montosen, joka maalaa valokuvasta lemmikin kuvia. Tilasin häneltä yhteiskuvan jo edesmenneistä Piparista ja Tuhnusta. Heli maalaa kuvat A5-koossa, jolloin ne voi helposti sijoittaa valokuvakehykseen. Sain kuvan torstaina. Nyt täytyy jossain välissä muistaa ostaa kehys, ja kissat pääsevät valokuvien joukkoon.

Cats
Vaikka olen välillä kaikki päivät kotona, viikonloput ovat silti erilaisia kuin muut päivät. Kotona tai töissä, perjantai-iltana on ihanaa, kun pyykit ja tiskit on aiemmin hoidettu ja koti siivottu. Se merkitsee viikonlopun alkamista. Lauantailla ja sunnuntailla on omat funktionsa. Lauantai on itse määritetylle aktiviteetille omistettu päivä. Näin talvisaikaan se tarkoittaa usein kävelemistä hieman kauemmaksi kauppa-asioille ja ruoan laittoa viikolle sekä leipomista. On mukava laitella ruokia ja leivoskella kaikessa rauhassa vaikka koko iltapäivä, hitaasti ja kiirehtimättä. Lauantaisin voi myös kyläillä ja tavata kavereita tai surfata netissä katsellen kaikkea kivaa. Kesäisin voi mennä metsään tai kasvimaalle. Tai lähteä johonkin hieman pitemmälle vaikkapa shoppailemaan tai johonkin tilaisuuteen.
Sunnuntai taas on tarkoitettu lepoon, itsensä kanssa olemiseen ja itsensä hoitamiseen. Siihen kuuluvat kirjat, ristikot ja kesäisin vaikkapa pyöräretki. Ja mahdolliset hiusten värjäykset, kainaloiden ajelemiset, kasvonaamion teot jne. Ei muita kuin minä ja kissat.

Ensi viikolla on Runebergin päivä. Mikä tarkoitti sitä, että lauantaina piti leipoa Runebergin torttuja. Olin hakenut jo alkuviikosta Alkosta 50 ml:n pullon mantelilikööriä käytettäväksi torttujen valmistukseen Kinuskikissalta löytyi muuten ihana resepti torttuihin, mutta siinä oli mahtava määrä rasvaa (250 g), joten kevensin torttureseptiä vaihtamalla suurimman osan rasvasta rahkaan. Kevytsellaiseen. Ja kermankin vaihdoin kevytversioon. Koska pidän hillosta, laitoin sen pienen hillosilmän lisäksi pursottimella torttuun hillosydämen.

Runebergin tortut    

12-15 kappaletta

Baking Taikina: 
3 dl sokeria
4 munaa
100 g piparkakkuja
2 ½ dl mantelijauhetta
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
50 g voita tai margariinia sulatettuna
1 dl kermaa
100 g maitorahkaa
Kostutus: 
2 dl vettä
2 rkl sokeria
4 rkl punssi- tai mantelilikööriä
Koristelu: 
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta: 2 dl tomusokeria, 1–2 tl vettä, (punaista elintarvikeväriä)

Hienonna piparkakut.
Sekoita keskenään piparimurut, mantelijauhe, täysjyvävehnäjauhot, leivinjauhe, kardemumma ja vaniljasokeri.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vuorotellen kuiva-aineseos, rahka, kerma ja sulatettu rasva.
Lusikoi taikina (silikonisiin tai leivitettyihin) muffinssivuokiin. Kypsennä 200 asteessa 20-25 minuuttia. Jos käytettävissäsi on vain 6 vuokaa, kypsennä tämän jälkeen toinen erä.
Leikkaa muffinssien hattu pois, jotta saat tasaisen pinnan. Tästä puolesta tulee tortun pohja.
Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja kuumenna, kunnes sokeri on liuennut veteen. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon likööri. Upota muffinssi kostukkeeseen puoliväliin saakka. Anna olla nesteessä hetken aikaa (laske suunnilleen viiteen). Ota ylös ja kasta sitten toinen puoli.
Laita päälle teelusikallinen vadelmahilloa. Pursota sokerikuorrutteella reunus ympärille.

Samalla kun uuni oli lämmitettynä, lykkäsin sinne kaalikääryleet ensi viikoksi. Minusta kaaliruoat (kaalilaatikko, kaalipata, kaalipiirakka ja tietysti kääryleet) ovat sitä a-luokan ruokaa näin talvella. Kerralla valmistuu runsaampikin erä helposti. Kaali on myös edullista ympäri vuoden. Muutenkin olisi hyvä käyttää juureksia enemmän näin talvisaikaan. Itselläni olisi pakkasessa vielä lanttua, täytynee kehittää niistäkin jotain.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)