Google Website Translator

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tosielämän rikoksia

Palasin vaihteeksi rikoskirjallisuuden pariin. Mutta en romaanien, vaan todellisista rikoksista ja käräjistä kertovien kirjojen mukana.

Yksi meistä. Kertomus Norjasta (Åsne Seierstad) on hyvin yksityiskohtainen kertomus Norjassa terroristiteon ja massamurhat tehneestä Anders Behring Breivikistä ja hänen uhreistaan. Kirjan tarinat kertovat paitsi Breivikin lapsuudesta ja nuoruudesta, myös useiden uhrien elämästä ennen ampumista Utoyan saarella. Ja johdattavat vähitellen lukijan varsinaisiin veritekoihin ja niiden jälkeiseen oikeudenkäyntiin.
Breivikin tarinasta sen verran, että häneltä puuttui elämässään täysin vanhempiensa lämpö ja hyväksyntä ja siksi hän ajautui elämässään jatkuvasti hakemaan arvostusta ja hyväksyntää ulkopuolelta. Samoin hänellä oli valtava tarve olla parempi ja tärkeämpi kuin todellisuudessa oli, vaikka hänen elämänsä näyttää olevan sarja epäonnistumisia ja syrjään työntämistä käytöksensä takia. Kirjoittajan eduksi sanottakoon, että hän ei itse pyri koko kirjan aikana selittelemään Breivikin tekoja, hän kertoo vain tosiasiat ja eri ihmisten kuvaukset ja lausunnot ja jättää johtopäätösten teon lukijalle. Pidin myös siitä, että samaan aikaan Breivikin tarinan kanssa hän kertoo myös uhrien elämäntarinoita.
Kirja on vaikeaa luettavaa. Alkuun yritin lukea sitä kuin mitä tahansa sepitteellistä romaania. Mutta viimeistään silloin, kun käsittelyyn tulee varsinaisten tekojen toteuttaminen ja melkein luoti luodilta kuvatut Utoyan tapahtumat, ei asioiden ulkopuolelle asettuminen enää onnistunut. Kirja sai minut myös raivostumaan Norjan poliisille sen valmistautumattomuudesta terroristitekoihin ja heidän töpeksinnästään. Jos poliisi olisi toiminut niin, kuin heidän näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt toimia, koko Brennevikin räjäytyksen jälkeen toteuttama Utoyan massamurhaaminen olisi voitu estää. Samoin kirjassa suututti Norjan sosiaalidemokraattisen puolueen nuorisojärjestön AUF:n suhtautuminen uhrien omaisiin vuosi tapahtumien jälkeen, heidän täydellinen empatiansa puute ja käsittämätön käytöksensä. Kaiken kaikkiaan, tämän kirjan parasta antia olivat kertomukset uhrien elämästä ja heidän vanhempiensa ja ympäröivän yhteisön rakkaus ja ylpeys heistä ja toisistaan. Karmeinta oli itse Brennevik, joka kuvittelu teoillaan pelastavansa Norjan ja Euroopan islamilta ja rappiolta, muttei loppujen lopuksi kyennyt järjellisesti selittämään, miksi hän teki mitä teki. Omassa päässään hänen tekonsa kuulostivat hänestä loogisilta, mutta ulkopuolisesta täysin hatusta vedetyiltä.

Henki lähti! - suomalaisia henkirikoksia (Hannu J. Ahonen) puolestaan on helppolukuista eikä karmi niin kovasti, koska kirjoittaja käsittelee esimerkkejä suomalaisista henkirikostapauksista vuosilta 1971-2007 hyvin kliinisesti. Hän kertoo tapauksesta sen faktat ja tekijöiden saamat tuomiot. Vasta tapauksista kertovien lukujen lopussa hän esittää omia mielipiteitään joko tekijöistä, heidän motiiveistaan tai tuomioista. Tuomioita hän arvostelee usein liian lepsuiksi tai alkuperäistä tuomiota hyväksyttäväksi, mutta myöhempien oikeusasteiden tuomioiden alentamista selittämättömäksi. Hän käyttää mm. sanoja "kun sillai niiku sopivasti hakkaa, ettei heti kuole, niin pääsee vähemmällä" tai "Tekijä ja hänen kaltaisensa kusevat yhteiskunnan suuhun. Ja mitä tekee yhteiskunta? Se pyytää vaan anteeksi kun sen henki haisee." Tapauskuvauksia lukiessa täytyy kuitenkin todeta, että joskus tekijän ajatuksenjuoksu todella ihmetyttää. Kun tappaa itselleen ennestään tuntemattoman henkilön saadakseen 2-3 markkaa ja pullon olutta, menee ihmisen henki todella halvalla.

Nykypäivän vinkkelistä hassua lukemista oli jo 1945 julkaistu Käräjäpukareita ja käräjäjuttuja (Historian ystäväin liitto). Kirjassa käsitellään ja kerrotaan esimerkein käräjäjuttuja Suomessa 1500-1700-luvuilla käräjäpöytäkirjojen perusteella. Silloiset käräjöintiaiheet tuntuvat nykymittapuulla joskus hassuiltakin. Vanhassa Turussa vaikuttanut Katariina Thorvöst (28 v. rikas leski) sai ja käräjöi uudestaan ja uudestaan Kapteeni Pippingin (43 v. varaton sukulaismies) kanssa siitä, oliko hän lupautunut menemään kapteenin kanssa naimisiin ja sitten kihlannut toisen vai ei. Ja käyttikö kapteeni hyvässä uskossa vähiä rahojaan maatilan ostoon Katariinaa varten avioliiton solmimisen jälkeen ja koki näin henkistä ja aineellista vahinkoa (loppujen lopuksi ei, hän osti tilan Katariinan rahoilla). Tai miten ratkaistaisiin Käkisalmen pormestarinvalinta ja rangaistaisiin kapinoivia alempia porvareita, jotka eivät olleet tyytyväisiä pormestarinimitykseen, vaan halusivat tilalle oman ehdokkaansa. Eivätkä kaikista kielloista huolimatta suostuneet hyväksymään raadin valitsemaa pormestaria. Tai miten rangaistaan kirkkorauhan häiritsijöitä. Kirjassa sivutaan myös Pohjanmaata mm. noitaoikeidenkäyntejä koskevissa tarinoissa sekä kokonaisessa luvussa Pohjalalaisessa lakituvassa 1700-luvulla. Täytyy myöntää, että varsinkin esimerkit käräjöintitapauksista olivat varsin hauskaa luettavaa. Ja rangaistukset ja tapa suorittaa lyhyet vankeustuomiot myös joskus hassuja. Suosittelen ehdottomasti lukemiseksi historiasta kiinnostuneille.

Peräsin tiistaisessa 1-vuotispostauksessa mielipiteitä uudesta välilehdestä ja halusta auttaa sitä lukijoiden omilla valokuvilla ja kommenteilla. Vain 1 blogivierailija lähetti mielipiteensä. Odotin teiltä kyllä hieman enemmän kannanottoja. Saa epäilemään, josko tilastoijani tekee virheitä ja lukijamääräni on jotain aivan muuta, kuin mitä sen numerot näyttävät. Toivon edelleen, että käytte katsomassa postauksen Koiru(u)ksia, vuosi blogia ja mielipiteenne uudesta välilehdestä loppuosan ja kommentoitte sitä.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)