Google Website Translator

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Matkantekijää ja kätilöitä

Matkantekijä-sarjan 8. kirja, Sydänverelläni kirjoitettu (Diana Gabaldon), yli 1200-sivuinen opus, on jälleen nautinnollista luettavaa. Tosin täytyy myöntää, että peräkkäin sarjasta lukemani 4 ensimmäistä kirjaa olivat todellinen lukuelämys. Mikä mielikuvitus kirjailijalta ja hyökkäys historian syövereihin. Sen jälkeen henkilöhahmoja ja hyppimistä pitkin historian lehtiä alkaa olla niin paljon, että pääseminen kirjan tapahtumiin ja ihmisiin vaatii hieman aikaa ja hyvää muistia. Viis siitä, kun lukemisessa pääsee vauhtiin, kaikki tämän sarjan kirjojen lukemisen ilo suorastaan hyökyy päälle. Miten ihanasti tavallisen ihmisen arkeen ja tapahtumiin sisällytetään historialliset henkilöt kuten George Washington, Benedict Arthur ja useat muut. Ja samalla kirjan päähenkilöt saadaan pidettyä rakastavina, inhimillisinä ja jopa humoristisina. Kirjan loppu jättää tilaa seuraavallekin jaksolle, mutta itse soisin tarinan jo saavan rauhallisen ja kauniin päätöksen. Aikansa kutakin, nautittavaa luettavaa, mutta kaipaan sitä päätöstä. Ja sehän on kirjailijasta kiinni.

Olen jo aiemmin kertonut kahdesta osasta kirjaa Hakekaa kätilö. No nyt on TV-sarjassa nähty loppu ja kirjaan tullut loppuosa (kait) on tietysti Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille (Jennifer Worth). Aivan aluksi muistelmiksi mieltämäni teos ja sen hyppiminen muistelmien ja Britannian historiallisista tosiasioista kertovien tosiseikkojen välillä teki kirjoista ehkä hieman hankalasti luettavia. Mutta, koska loppujen lopuksi historia kuuluu lempikirjallisuuteeni, nämä kirjat ovat arvokasta luettavaa. Siitä, miten brittiläiset pompöösit, itseään täynnä olevat ja itsensä kansakuntien kermaan mieltävät herrasmiehet säätivät lakeja, jotka sortivat ja asettivat alempaan asemaan naisia. Joissakin kohdissa nämä todelliset lait järkyttivät suunnattomasti. Esimerkkinä kirjassa on otettu vuoden 1864 tartuntalaki (naisille) ja sen seuraukset. Siteeraan harvoin kirjaa, mutta tässä kohtaa minun on pakko. Kirjan pätkä kertoo 13-vuotiaasta tytöstä, jonka pyykinvientimatkan poliisi keskeytti lain perusteella ja alisti sukupuolitautitutkimukseen yhtä himokkaan mieslääkärin avustuksella.
"Nykyisin kliinisessä tutkimuksessa käytetään yhä läpinäkyvää muovista emätintähystintä. Tuolloin kyseessä oli 5-6 tuumaa pitkä, kahdesta puoliskosta koostuva raskas instrumentti. Tämä tähystin työnnettiin emättimeen. Välineen leuat aukeavat sitten kolmen, neljän tuuman leveyteen. 1800-luvun tähystin on ollut valmistettu karkeasta, siloittelemattomasta metallista ja epäilen pahasti, ettei kukaan vaivautunut liukastamaan sitä. Kirurgi ja konstaapeli työnsivät tähystimen toistuvasti tytön sisään käännellen ja väännellen sitä. He työnsivät kätensä hänen nuoren kehonsa sisään. Sitten he ottivat käyttöön muita välineitä, muun muassa pitkävartiset pihdit, joilla he pystyivät ottamaan kiinni kohdunkaulasta, vetämään ja kääntelemään sitä, näennäisesti etsiäkseen siitä merkkejä sukupuolitaudista. Tyydytyksen saatuaan he irrottivat tytön siteet. "Tyttö on puhdas. Ei merkkejä sukupuolitaudista." Välillä tulee ajatelleeksi, että olivatko kaikki brittimiehet noin sukupuolisesti kieroutuneita. Kirja, kuten edeltäjänsäkin, kannattaa lukea siksi nimenomaan, että paitsi muistelmat se sisältää myös paljon sellaista historiaa, jota emme voineet edes kuvitella.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)