Google Website Translator

torstai 26. maaliskuuta 2015

Missä vika, jos lapsi lihoo?

Lasten ja nuorten, miksei meidän kaikkien muidenkin, liikkuminen ja lihavuus liittyvät usein yhteen. Suositus lasten liikunnalle ulkona on vähintään 2 tuntia päivässä. Tämä ulkonaliikkumismäärä toteutuu vain 20 % lapsista. Yllättävää mielestäni oli erään lääkärin huomio siitä, että lapset eivät tiedä, mitä tekisivät ulkona. Joskus maailmanaikaan, kun tietokoneiden ja TVn ääressä vietettiin vaan muutama tunti, ulkona keksittiin aina tekemistä. Siitä pitivät kaverit ja mielikuvitus huolen. Onko nykynuorten mielikuvitus sitten niin näivettynyt, että kekseliäisyys ei toimi? Silloin joskus, kun lapsilla vielä riitti mielikuvitusta, heille esimerkiksi luettiin paljon.
Luettiin iltasatuja, keksittiin päivisin yhdessä tarinoita kirjojen kuvista jne. Nykypäivänä lukemisen ja tarinoiden keksimisen sijasta lapset istutetaan usein pienestä asti TV:n eteen katsomaan piirrettyjä videoita. Nekin ovat tavallaan satuja, mutta valmiiksi pureskeltuina ja selitettynä ne ovat myöskin passiivista tekemistä, jossa lapsen osallistuminen jää vain katselemiseen. Sen sijaan satuja lukiessa, jos lapsi ei pidä sadun lopusta, hän voi pyytää lukijalta toisenlaisen lopun. Ja kuvista keksityissä tarinoissa kaikki jää lapsen mielikuvituksen varaan. Mielestäni lukeminen ja tarinointi pitäisi nostaa entiseen kunniaan television eteen istuttamisen sijasta. Tässä kohtaa korjattavaa olisi aikuisten asenteessa. Passiivisesti TVtä tuijottava lapsi vapauttaa aikuisen tekemään omia hommiaan, kun taas lukeminen ja tarinointi sitovat aikuisen tekemään lapsen kanssa. Tosin kun näitä toimintoja aikansa harrastetaan, lapsi oppii viihdyttämään myös itse itseään keksimällä loputtomasti omia tarinoita itsekseen tai kavereidensa kanssa esim. kirjojen kuvista.

Tärkeä lihavuuteen vaikuttava seikka on ruoka. Sekä mitä syödään että miten syödään. Meillä Suomessa uskoakseni tilanne on toistaiseksi kohtuullinen sen suhteen, mitä syödään. Itse osataan vielä tehdä kotiruokaa ja sitä tehdäänkin. Eivätkä ne einekset ja puolivalmisteetkaan kokonaan huonoja ole, turhan kalliita vain. TVstä tuli aikanaan ohjelma nuorista brittiperheistä ja äideistä, joiden lapset eivät syöneet koskaan muuta kuin pikaruokaa tai kalapuikkoja/nakkeja ranskalaisilla. Tämä siksi, että äiditkin söivät niitä eivätkä osanneet laittaa lainkaan ruokaa. Tai jos osasivat, eivät viitsineet. Päiväkävely lasten kanssa tarkoitti sitä, että käveltiin lähimpään pikaruokapaikkaan, haettiin sekä aikuisille että lapsille annokset ja käveltiin takaisin kotiin syömään ne. Näillä lapsilla todettiin lihavuutta, ylivilkkautta tai apatiaa, anemiaa ja muutenkin erilaisia puutostiloja. Onneksi meillä kotisuomessa ei olla vielä näin pitkällä. Mutta nykymenolla, jossa "mummoilu" ja muut kotitaidot ovat katoava luonnonvara, ollaan vaarallisella tiellä samaan suuntaan. Tai ainakin tiellä itse tekemisen hiipumiseen ja einesten/valmisruokien lisääntyvään käyttöön ja sitä myöten ruoan sisällön kontrollin menettämiseen. Siksi nykyiset kokkausohjelmat ja kilpailut ovat oikeasti hyväksi, vaikka niiden runsas tarjonta joskus kyllästyttääkin.
Toinen puoli asiasta on se, miten syödään. Perheillä, varsinkin jos perheessä on "nuorisoa", tuntuu harvemmin enää olevan tapana olla ruoka-aika ja yhteinen kokoontuminen pöydän ääreen syömään. Jokainen syö, milloin haluaa ja missä haluaa. Se ei mielestäni ole hyvä asia. Pitämällä kiinni siitä, että ruokailu on toiminto, jonka aikana vain syödään ja mieluimmin suunnilleen määrättyyn aikaan yhdessä, luo terveellisen ruokailuympäristön. Sen sijaan, kun jokainen syö koska haluaa ja mitä haluaa, merkitsee usein nuorten kohdalla sipsipussia tietokoneen ääressä. Tai jotain muuta vastaavaa ruokaa, jonka nauttiminen suoritetaan vaan siinä chattaamisen ohessa. Tätä kehitystä ei ole syytä rohkaista. Vanhempien olisi otettava itseään niskasta kiinni ja kiellettävä syöminen, ainakin sen päivittäisen lämpimän ruoan syöminen, muualla kuin ruokapöydässä tai lämpimän ruoan korvaaminen vain jollakin nopeasti puraistavalla välipalalla. Koulujen keittiöhenkilökunta on todennut, että kouluruokaa kuluu maanantaisin enemmän kuin muina viikonpäivinä. Johtuuko tämä siitä, että kotona ei viikonloppuna tarjoilla lämmintä ruokaa vai siitä, että sitä kyllä on, mutta se syödään koska sattuu ja missä sattuu, sitä ei kukaan ole tutkinut. Vielä, jos väli- tai iltapalaksi annetaan sipsikulho tietokoneen ääreen hedelmän tai pöydässä syötävän iltapalan sijasta, ollaan jälleen tiellä lihavuuteen ja passiivisuuteen. 

Sekä mielikuvituksen kutittamisessa että ruokailun ja ulkoilun järjestämisessä meidän vanhempien tulisi vilkaista peiliin. 9ssä tapauksessa 10stä lapsen lihominen ja liikalihavuus eivät ole hänen vikansa, vaan vika on joko suoraan vanhemmissa tai epäsuorasti mahdollistamalla lapselle/nuorelle epäterveelliset elämäntavat. Lapselle tulisi tarjota heti pienestä pitäen säännöllisyyttä, laajaa mahdollisuuksien kirjoa ja terveellisyyttä.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)