Google Website Translator

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Luistelua ja lukemista

Agricolan päivää vietettiin viime torstaina ja tämä kirjapostaus olisi ehkä pitänyt julkaista silloin. Mutta tehdään se näin postuumisti.

Mutta ennen kirjoja muuta mukavaa. Päätin piristää muutenkin aurinkoista lauantaipäivää menemällä katsomaan Vaasan luistinkerhon kevätnäytöstä. He esittivät Kaunotar ja hirviö jääshow'n. Vaikka vanhimmat luistelijat päärooleissa esittivätkin taidokasta luistelua, kyseessä oli kuitenkin luistinkerhon kaikkien ikäryhmien yhteinen amatöörinäytös. Mutta väliäkö sillä, nautin erittäin miellyttävän kaksituntisen kivan sadun ja luistelun merkeissä. Ja näytöksen ansaitut erilliset aplodit keräsivät sittenkin ne pienet luistelukoululaisten esittämät muurahaiset kaikessa suloisuudessaan. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja hyvin toteutettu esitys.

Ice show








Ice show







Ice show







Ice show








Ice show


Sitten niihin kirjoihin. Viime vuoden ehkä eniten julkista kiitosta saanut kirja oli Kissani Jugoslavia (Pajtim Statovci). Epäröin aina näiden ennalta kehuttujen kirjojen kohdalla niihin tarttumista. Tässä kirjassa käsitellään monia ongelmallisia asioita: pakolaisten asemaa, kohtelua ja sopeutumista, homoseksuaalisuutta, perheen sisäisiä ristiriitoja sekä vanhempien ja lasten välisiä suhteita. Pääosassa on Albaniasta Suomeen pakolaisena tullut perhe ja tarinaansa kertovat perheen äiti Emine sekä perheen aikuinen poika Bekim. Eminen tarina alkaa hänen nuoruudestaan Albaniassa. Hänet naitetaan miehelle, jonka hän on nähnyt vilaukselta vain kerran ennen avioliitosta sopimista. Mies lupaa hänelle hyvän elämän, mutta osoittautuu tyranniksi jo ennen kuin pappi sanoo aamen. Bekimin tarina taas alkaa Suomesta hänen asuessaan jo omillaan ja opiskellessaan yliopistossa. Bekim etsii omaa identiteettiään sekä sukupuolisesti että pakolaisena, vieraana. 
Vaikka kirjan kieli on sujuvaa ja tapahtumat etenevät, en erityisemmin pitänyt siitä. Johtunee pitkälti siitä, etten erityisemmin pitänyt kirjan henkilöistä. Mielenkiintoisinta kirjassa olivat Eminen kertomat osat. Kaikki monimutkaiset tavat ja "riitit", henkilöiden asemat ja käytös. Varsinkin alussa ne olivat niin vieraan kuuloisia, että kiinnostivat suunnattomasti. Sen sijaan hänen miehensä Bajram oli äärettömän vastemielinen: tyranni, joka tiesi mielestään tasan tarkkaan kaiken ja jonka pillin mukaan kaikkien olisi pitänyt tanssia. Oman perheen, sukulaisten, ystävien ja suomalaisten. Tästä syystä hän menettää työpaikkansa Suomessa, vieraannuttaa kaikki lapsensa ja lopuksi vaimonsakin ja halveksii uutta kotimaataan ja sen asukkaita. Eminen kertomus oli kuitenkin selkeää, mutkatonta tarinaa. Hänen poikansa Bekimin kertomusosuudet puolestaan olivat täynnä vertauskuvia, mystiikkaa ja symbolisia eläimiä. Joista suurin osa meni tällaiselta tavalliselta lukijalta yli hilseen. Itse Bekim henkilönä oli tympeä: ylimielinen, halveksuva, sulkeutunut, rakkautta etsivä ja seurasta äärimmäisen riippuvainen henkilö. Välillä arka, välillä muita parempi, välillä ei halunnut kenenkään seuraa ja välillä haki seuraa ylettömään alistuvuuteen asti vaipuen. Hänestä en saanut minkäänlaista otetta ja hänen käärme- ja kissaseikkailunsa koin vain erittäin omituisiksi. 

Vaasalaisena kauhuni kaksinkertaistui lukiessani Kuokkamummon (Marko Hautala) lukiessani. Sijoittuvathan sen tapahtumat Vaasan Suvilahteen. Moni varmasti pitäisi tätä passelina kauhukirjana syyspimeälle, mutta itse halusin lukea kirjaa vain päiväsaikaan, sen verran siinä oli selkäpiitä karmivaa juttua. Kirja pohjaa käsittääkseni vanhaan urbaanilegendaan, jossa Kuokkamummo rankaisee väärin tehneitä lapsia seurailemalla heitä ja iskemällä hiljaa varjoista kuokalla heidän selkäänsä sekä syömällä heidän perunapellossa maatuneita sydämiään. Legenda on elänyt jo nyt vanhojen ihmisten elämässä ja elää edelleen nykylapsien elämässä. Kirjan päähenkilöinä esiintyvät Samuel, miellyttävä tavallinen nuorimies. Hänellä on ollut oma traumaattinen kohtaamisensa Kuokkamummon kanssa jo nuoruudessa ja kun hän palaa isänsä kuoltua Vaasaan, hän joutuu uudelleen Kuokkamummon tarinan kanssa vastakkain. Samuelin nuoruuden tyttöystävä Julia, Amerikasta Vaasaan muuttanut nykyaikaisen oloinen tyttö, ei pelkää legendaa ainakaan siihen asti, kunnes katoaa. Ja Maisa, nuoruudessaan Samueliin palavasti rakastunut, ryhtyy aikuisena uskonnontutkijana selvittämään Kuokkamummon tarinaa. Hän värvää nuoren maahanmuuttajatytön Sagalin äänittämään salaa Satukellarissa pidetyn nuorten vihkimissaarnan. Sitten Sagalkin katoaa. Vaikka kyseessä pitäisi olla vain lasten pelottelutaru, vuosien varrella nuoria on aina silloin tällöin kadonnut oikeasti.
Kauhu tässä kirjassa on tyyliltään pimeydessä vaanivaa, tarkkailevaa, salaa sieluun kaivautuvaa. Tarinoiden ja tapahtumien keskiössä on saaressa sijaitseva Bondorffin autiohuvila, sen rähjäisyys, pimeä kellari ja ällöttävä löyhkä. Ja sitä vartioivat hahmot. Hienoisen tyytymättömyyden tunteen tuo kirjan lopun epämääräisyys ja tapahtumat, jotka jäävät paljolti lukijan mielikuvituksen varaan. Jos kuitenkin ainakin valoisalla kestätte hienoiset väristävät puistatukset, lukekaa ihmeessä kirja.

"Et muuten tätäkään usko"-Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (Kauko Röyhkä-Juha Metso) on sekä hihityttävää, surullista että suun ihmetyksestä pyöristävää luettavaa. Kirjassa Ville Haapasalo kertoilee kohtaamistaan tilanteista, mielipiteistään Venäjän tilasta ja elämänmenosta sekä meille suomalaisille kummallisista tuntuvista tosiasioista asioiden hoidosta naapurimaassa. Kirja koostuu pienistä, haastattelun tai rupattelun muodoissa kirjoitetuista luvuista ja upeista Juha Metson valokuvista. Tarina etenee jouhevasti ja leppoisasti. Ville Haapasalo kertoilee paljon omalta osaltaan imagonsa luomisesta, elokuvanteosta ja julkisuudesta Venäjällä ja siitä, miten erilailla asiat siellä hoidetaan verrattuna Suomeen. Paljon puhutaan 30-päivää ohjelmista ja elokuvista, joissa Ville on näytellyt tai tuottanut/käsikirjoittanut. Surullisia ovat kertomukset suomensukuisten kansojen kurjista oloista ja tavallisen ihmisen huonosta asemasta. Hullunhauskoja ovat jutut esimerkiksi Sotshin olympialaisista tai Villen mukanaolosta Dancing on Icen venäläisversion loppukilpailussa huumattuna ja lääkittynä korvia myöten. Aina välillä tässä osassa on viitteitä myös aiemmin julkaistuun, Villen Venäjän varhaisvuosista kertovaan "Et kuitenkaan usko"-kirjaan. Koska tuppaan kulkemaan pylly edellä puuhun, en ole lukenut ensimmäistä osaa, mutta se on takuulla tämän kirjan lukemisen jälkeen listalla.

Kristiina

5 kommenttia:

  1. Anonyymi9.5.15

    Thanks , I have recently been searching for information approximately this subject for a while and yours is the greatest I have came upon till now.
    But, what about the bottom line? Are you sure concerning the source?


    Visit my blog ... minuman berenergi aman

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. Have to admit i didn't quite understand your last question about the source. Could you clarify?

      Poista
  2. Anonyymi18.8.15

    Nice post. I was checking constantly this blog and I am impressed!
    Very helpful info specially the last part :) I care for such
    information a lot. I was seeking this particular information for a long time.
    Thank you and best of luck.

    Also visit my webpage ... quest bars

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy that you found something useful.

      Poista
  3. Anonyymi21.8.15

    When someone writes an article he/she maintains the idea of a user in his/her
    mind that how a user can understand it. Thus that's why this paragraph
    is great. Thanks!

    Feel free to visit my weblog :: quest bars

    VastaaPoista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)