Google Website Translator

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Eläimellistä menoa

Hoivakodin kissa Oscar (David Dosa) kertoo kissasta, jolla on erityislahja aavistaa hoivakodin hoidokkien kuoleman hetki. Kirjan kirjoitta David Dosa toimii lääkärinä dementikoille tarkoitetussa hoivakodissa. Vähitellen hän alkaa kuulla hoitajien tarinoita Oscar-kissasta, joka saapuu hoidokkien huoneeseen heidän ollessaan kuolemassa ja viipyy paikalla kunnes hautausurakoitsija saapuu. Hoitajien mielestä Oscarin työtä on saattaa kuoleva viimeiselle matkalle ja samalla auttaa omaisia vaikealla hetkellä. Tohtori suhtautuu aluksi asiaan erittäin epäilevästi, mutta keskustellessaan hoitajien, potilaiden ja kuolleiden omaisten kanssa hän alkaa vähitellen uskoa tarinaan. Ja toki hän samaan aikaan tekee myös omia havaintojaan Oscarista. 
Ehkä enemmän kuin itse kissaa tämä kirja pohdiskelee lääkäreiden, sairaanhoitojärjestelmän ja omaisten suhtautumista dementikkoihin ja dementiaan sekä heidän hoitoansa koskevia asioita. Myös eläinten käyttöä terapiana ja seuralaisina dementiakodeissa mietiskellään eri näkökulmista. Kissaihmisenä olisin tietysti halunnut nostaa Oscarin hieman paremmin esille kirjan nimen perusteella, mutta toisaalta kirjan potilas- ja hoito-olosuhdeosuudetkin ovat hyvää tietoa. Eläinihmisten luettavaa ja hyvää pohdiskeltavaa myös niille, joilla lähipiirissä on dementikko.

Kissan 9 luonnetta (Sari Kumpula) sovittaa leikkimielisesti eneagrammia kissoihin. Eneagrammi kuvaa ihmisten 9 erilaista persoonallisuustyyppiä. Näihin tai niiden sovelluksiin on varmaan jokainen törmännyt vähintäänkin sanomalehdissä erilaisissa työympäristöä, ystävyyssuhteita jne. käsittelevissä artikkeleissa. Nyt samaa järjestelmää on sovellettu tunnistamaan kissojen erilaiset persoonallisuudet. Persoonallisuuskuvauksista kai harvoin löytää ihan tasan sitä omaa kissaansa, mutta hallitsevan luonteenpiirteen voi kyllä löytää. Hauskaa luettavaa siitä, mitä jokaisen persoonallisuustyypin kissat ajattelevat, miten käyttäytyvät ja mikä saa ne "tikittämään".

Omalaatuinen ystäväni (Anna-Kaisa Pitkänen) seikkailee pitkälti minulle tuntemattomalla alueella eli hevosissa. Toimittaja Anna-Kaisa Pitkänen ostaa itselleen apaattisen, stressaantuneen, laihan ja yliherkän hevosen, jonka jokainen järkevä hevosenostaja olisi jättänyt väliin. Se on entinen menestynyt kilparatsu, joka kammoaa esteitä ja vaatii äärimmäistä säännöllisyyttä. Tämän Varjoksi nimetyn hevosen kautta Pitkänen tutustuu hevosten mielenlaatuun ja sielunelämään sekä oppimiskykyyn. Hän alkaa tarkkailla omaa hevostaan ja sen kanssa vuorovaikutuksessa olevia muita hevosia. Hän hankkii lisätietoa hevosten ajattelutavoista, koulutuksesta ja alkaa vähitellen katsoa kaikkea hevosen kanssa tapahtuvaa toimintaa eri tavalla kuin on totuttu. Hän alkaa kuunnella hevostaan ja oppi sen mukana kuuntelemaan myös itseään ja muuttamaan omia tapojansa toimia ja ajatella. Vähitellen hän oppii, että on tärkeämpiäkin asioita kuin suorittaminen ja järkevyys. 
Koska hevoset ovat minulle täysin tuntematon yhtälö, minun on hieman vaikea arvioida kirjaa hevosasioiden kannalta. Kirja pohdiskelee hyvin paljon hevosten pään sisällä tapahtuvaa toimintaa, niiden vaistoja, oppimista ja käytöstä. Hevosten toimintaa peilataan hyvin paljon ihmisten käyttäytymisen kautta. Minulle nämä pohdiskelut ja psykologiset mietelmät olivat joskus hieman pitkäveteisiä ja veivät liian suuren osan kirjasta, mutta hevosihmisille tämä kirja voi olla hyvinkin hyödyllistä luettavaa.

Kristiina

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen juttu Kristiina. Eläimet kyllä vaistoavat kuoleman, mutta suhtautuvat siihen kuten me ihmisetkin monin eri tavoin. Ehkä Oscar kissa halusi vain lohduttaa surevia, kuolevaa sillä ihminen muuttaa käytöstä huomaamatta kun tulee kuolevan huoneeseen jne. Myös tuo hevoskirja vaikutti jänskältä, vaikka meitä aina varoitetaankin pistämästä ihmisluontoa ja ajatuksia eläimen päähän, mutta niin me vain teemme. Vaikka eläin ei ajattelekaan kuten me, siitä voi olla apua silloin kun haluaa auttaa eläintä. Ehkä katsomme tarkemmin mitä eläin viestittää, kun yritämme päästä samalle tasolle sillä keinolla joka on meille tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ollut sitä mieltä, että eläimet vaistoavat kuoleman. Jotkut vain hieman tarkemmin. Ja tuo Oscarin suhtautuminen kuolevaan ja hänen omaisiinsa oli jännä. Ja tuo hevosmaailma on itselleni sinänsä vieras, mutta kirjan kirjoittaja mietiskelee ja tutkailee oman hevosensa käytöstä enemmänkin hevosen kuin ihmisen ajatusten kautta. Siis tarkoita, että mikä on perimmäisenä syynä hänen hevosensa määrätynlaiseen käytökseen hevosena.

      Poista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)