Google Website Translator

tiistai 19. toukokuuta 2015

Väkivaltaa, Wikileaksia ja tosielämää


Olen tyytyväinen. Makuuhuoneen ikkuna on korjattu ja nokkosohukaisia tuli paistettua tyydyttävä kasa. Nyt alkaa olla aikaa kevättöille viljelypalstalla. Ja tietysti lukemiselle.

Kolumbialainen liitto (Alexander Söderberg) jatkaa Guzmanin rikollisperheen ja Sophie Brinkmanin tarinaa siitä, mihin 1. osa Andalusialainen ystävä loppui. Jotkin useamman kirjan sarjat ovat luettavissa yksittäinkin, mutta tämä sarja ei kuulu niihin. Jos 1. osan vauhti oli huimaava, niin tämä toinen osa vaan lisää pökköä pesään. Henkilögalleria vain kasvaa ja välillä on vaikeuksia muistuttaa itselleen, kuka kukin on.
Sophie Brinkman johti nimellisesti Guzmanin espanjalaismafiaa Hector Guzmanin ollessa koomassa. Tosiasiassa vallassa oli Hectorin lähin mies Aron. Guzmanien imperiumi on hajoamassa saksalaisten ja kolumbialaisten yrittäessä saada haltuunsa heidän osuutensa hinnalla millä hyvänsä. Hectorin lähisukulaiset tapetaan, hänen avustajansa ja poikansa kidnapataan ja kun listalle lisätään vielä Sophien poika Albert, joutuu Sophie hakemaan apua vanhoilta ystäviltään Guzmanien ulkopuolelta vapauttaakseen poikansa. Sophien yritykset tekevät hänet epäluotettavaksi Aronin silmissä ja hän koettaa saada Sophien joko tapetuksi tai tappaa itse. Kirjassa mukana seikkailevat uudet poliisit ovat hieman vanhoja rehellisempiä, mutta yhtä lailla kykeneviä murhaan. Ja edellisestäkin osasta tuttu poliisin päällikkö Tommy Jansson murhaa väkeä oikealta ja vasemmalta jäämättä kiinni ja säilyttäen rehellisen poliisin julkisivun.
Tämä sarjan osa muistuttaa entistä enemmän TV-sarjan käsikirjoitusta. Mutta kyllä tulisi vauhdikas ja verinen sarja. Poliisin toiminta on edelleen varsin kyseenalaista. Ruumiita syntyy kasapäin eikä kukaan oikein tunnu ihmettelevän eikä välittävän kuin muodon vuoksi ja jotain tehdäkseen. Ihmiset haavoittuvat useaan kertaa enemmän ja vähemmän vakavasti ja heistä päähenkilöt sinnittelevät aina vaan hengissä ja vieläpä sairaalan ulkopuolella. Kirja on täysin epätodellinen ja sopii hyvän mielikuvituksen omaaville, joille realismi ei ole kovin tärkeää. Mutta täytyy myöntää, että koska kirjasta ei vauhtia ja tapahtumia puutu, kyllä se mielenkiinnon jaksaa ylläpitää. Suuren henkilögallerian takia kannattaisi ehkä odottaa, kunnes viimeinenkin osa ilmestyy ja lukea sitten kaikki 3 peräkkäin. 

Kirjan Assange (David Leigh ja Luke Harding) pitäisi sitten olla tosielämän jännitystä. En oikein tiedä, mitä sanoa. Toisaalta kirja oli erittäin mielenkiintoinen, mutta toisaalta puuduttavan tylsä. Kirja käsittelee hyvin paljon Wikileaksin Bradley Manningilta käsiinsä saamien salaisten asiakirjojen julkaisuprosessia lähinnä sanomalehtien kannalta. Itse Julian Assangesta on tämän kirjan perusteella vaikea saada kokonaiskuvaa. Toisaalta hän on onnettoman lapsuuden omannut tietokonenero, joka uskoo vapaaseen tiedon julkaisemiseen. Kunhan hän on sen julkaisija ja saa samalla rahaa ja mainetta. Toisaalta hän on tuittuileva, karkea tyranni. Hän määrää, kuka tietoja julkaisee ja sitten surutta rikkoo tehtyjä sopimuksia mielensä mukaan. Kyllähän hänet välillä määritetään miellyttäväksi ja hurmaavaksi, mutta seuraavassa hetkessä asiat kääntyvät päälaelleen. Suurin osa kirjan sisällöstä kietoutuu kuitenkin saatujen tietojen tarkastamis- ja julkaisuprosessien ympärille ja se ei ollut kovin mielenkiintoista, niin lavealti asiat oli selitetty. Vähempikin olisi riittänyt, mutta silloin kirjasta olisi tullut aika ohut. Kirjaan on kuitenkin saatu mukaan syyt siihen, miksi Bradley Manning teki mitä teki ja kuvaus hänestä henkilönä ristiriitoineen ja herkkine luonteineen. Kirjan julkaisuprosessia käsittävän osuuden ymmärtää, sillä kirjoittajat ovat molemmat The Guardian-lehden toimittajia, jotka olivat alusta alkaen mukana tietojen julkaisuprosessissa.

Paikka vapaana on J.K.Rowlingin, Harry Potter-kirjojen kirjoittajan, aikuisromaani. Kirja esittelee Pagfordin kylän (pikkukaupungin) ja moninaisen kirjon ihan oikeita ihmisiä, jolla jokaisella on jokin "puute", he ovat jollakin tapaa rikkinäisiä. Kuten ihan tavalliset oikeat ihmiset ihan oikeassa elämässä. Tämä romaanin sanoma on kieltämättä realistisen yhteiskunnallinen. 
Kirjan alussa Barry Fairbrother, paikallisvaltuutettu ja muutenkin yhteiskunnallisesti toimelias mies, kuolee äkillisesti aivoverenvuotoon. Tämä asia ja ennen kaikkea häneltä vapautuneen kaupunginvaltuustopaikan täyttämisprosessi vyöryttää eteemme runsaan henkilögalleria. Pagford on jakautunut kahteen leiriin. Toisella puolella ovat ne, joiden mielestä kaupungin kyljessä oleva Fieldsin kaupunginosa huumeenkäyttäjineen ja sosiaalipummeineen ei kuulu "meille". Tämän ryhmän mukaan huumeenkäyttäjien pitäisi vain lopettaa piikittäminen ja mennä töihin. Sen sijaan ylläpidetään kaupungin tiloissa vuokralla huumeklinikkaa, josta nuo nistit saavat metadonia. Klinikkakin pitäisi lopettaa. Vastapuoli taas on sosiaalisesti valveutuneempaa ja ymmärtää fieldiläisiä ja haluaa heitä autettavan, jotta he voisivat päästä elämässä eteenpäin. 
Kirjan alussa runsas henkilömäärä saa pään hieman pyörälle. Mutta kun henkilöihin tottuu ja tutustuu, he heräävät henkiin. Jokaisesta löytyy sekä hyvää että huonoa. Jotkut ärsyttävät, jotkut säälittävät, osa henkilöistä huvittaa ja toisiin samaistuu. Kirjan henkilöistä säälittävimmät ja samalla ärsyttävimmät löytyvät juuri kiistellystä Fieldistä, teinityttö Krystal, hänen pikkuveljensä Robbie ja heidän narkkariäitinsä Terri. Heistä kolmesta löytyy pähkinänkuoressa se, miksi Fieldistä pitäisi päästä eroon ja miksi se pitäisi säilyttää ja yrittää viedä asukkaita eteenpäin. Lukija, joka odottaa pottermaista taianomaista maailmaa, voi jättää tämän kirjan väliin. Joka taas haluaa tutustua täysin erilaiseen, aikuiseen ja jopa inhorealistiseen Rowlingiin ja sen kirjailijan teokseen, kannattaa lukea tämä.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)