Google Website Translator

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kirjoja dekkariviikon kunniaksi ja valokuvausta

Kaikki siemenet ovat vihdoinkin maassa. Tosin, kuten niin usein, ei nytkään kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Istutin tänään viimeiseen viljelemättömään palstaan siemenet ja tarkoitus oli viimeistellä työ levittämällä päälle hallaharso. Kun avasin pussin, jossa harso oli, pussissa olikin jäljellä vain höttöä. Talven aikana harso oli syystä tai toisesta hajonnut täysin. Ei ole ennen sattunut. Tosin naapuripalstan viljelijä tiesi kertoa, että heille on aikanaan käynyt yhden harson kanssa samalla tavalla. Nyt palsta jäi sitten ilman harsoa ja minulle tuli eteen kaupunkireissu huomenna. Täytyy hankkia uusi harso ja samalla uudet puutarhahanskat. Olen nimittäin viime perjantaina käyttänyt hanskoja palstalla istuttaessani ja kääntäessäni maata ja sen jälkeen niistä ei ole tietoa. Tiistaiaamuna niitä vaan ei enää löytynyt. Hieman mystistä. Hanskat, joita käytän tasan yhdessä paikassa, katosivat. 

Kuten olen aiemmin maininnut, sadeaikana tuli lueskeltua aika paljon. Koska on dekkariviikko, kerron ensin muutamasta luetusta dekkarista.

Luin toisen Vish Puri salapoliisiromaanini eli Nauruun kuolleen miehen tapaus (Tarquin Hall). Tunnettu gurujen temppujen paljastaja teloitetaan ison ihmisjoukon silmien edessä ja teloittajana on tarujumalatar Kali. Juttu on niin mystinen, että poliisi pyytää apuun intialaisen mitä yksityisimmän yksityisetsivän Vish Purin. Samaan aikaan Purin äiti selvittelee miniänsä kanssa sitä, kuka varasti naisryhmän rahat. Vaikka Vish Purin mielestä naisista ei ole etsiviksi. Omaa juttuaan selvittäessään Vish Puri seikkailee slummeissa, pyhässä kylässä ja matkalla purimaiseen tapaansa syö paljon.
Tosi hauskaa tekstiä. Tosin, jos pääosassa olisi länsimainen etsivä ja tapahtumat sattuisivat länsimaisen kaavan mukaan, teksti todennäköisesti ei olisi hauskaa. Mutta intialainen elämäntapa ja ihmisluonne ovat niin erilaisia, että ihmiset ja tapahtumat tuntuvat länsimaisesta näkökulmasta huvittavilta. Intian mitä yksityisin yksityisetsivä apureineen on jälleen vauhdissa ja tapahtumia riittää.

Kuolema ei ole lasten leikkiä (Alan Bradley) on hupaisa tarina nuoresta tytöstä, oikeastaan lapsesta, joka älynsä ja kemian kiinnostuksensa avulla ratkaisee rikoksia.
Pikkukylässä asuva Flavia de Luce on älykäs ja nokkelakielinen 11-vuotias tyttö. Hän asuu filatelisti-isänsä ja kahden hänen mielestään ilkeän ja turhamaisen sisarensa kanssa isossa talossa, jonka henkilökuntaan kuuluvat myös kylän juorut tietävä keittäjä ja sodassa mielensä haavoittanut jokapaikanhöylä-puutarhuri.  Nukketeatterin omistaja Rubert Porson ja hänen avustajansa joutuvat jäämään kylään heidän autonsa hajottua ja lupautuvat pitämään kaksi marionettiteatterinäytöstä. Kesken toisen esityksen Rubert Porson murhataan ja Flavia de Luce haluaa löytää murhaajan. Miten hän onnistuu kaivamaan menneisyyden salat ja nykyiset kuiskatut jutut?
Jotenkin tämän kirjan tunnelma ja tapahtumat tuovat mieleen Neiti Marplen jutut. Sekä hän että Flavia osaavat jututtaa ihmisiä niin, että nämä kertovat heille enemmän kuin muille. Neiti Marplelle, koska hänellä on ikää ja kokemusta ja Flavialle, koska hän on vasta lapsi, jolle on mukava kertoa muistelemisiaan. Jos salapoliisiromaanit, joissa juttuja ratkotaan älyllä ja joissa ei vuodateta ylen määrin verta ovat sinulle mieleen, lue ehdottomasti.

Kolmen kortin temppu (Marco Malvaldi) sijoittuu kuvitteelliseen toscanalaiseen Pinetan kylään ja pääosissa seikkailee Bar Lumen omistaja Massimo (kirja on toinen ilmestynyt Bar Lumen murhat-sarjan kirja). Massimon lisäksi murhaselvityksiin osallistuvat hänen isoisänsä Aldo seurueineen, kaikki seitsemissäkymmenissä. Massimo haluaisi vain pitää rauhassa baariaan, mieluimmin ilman vanhuskvartettia, mutta joutuukin kylän komisarion vaatimuksesta selvittämään japanilaisprofessorin murhaa. Juttu vaikuttaa helpolta, mutta ei olekaan sitä.
Kirjan henkilögalleria on mainio. Yrmeä Massimo, sanaileva ja vaativa isoisä, hänen ystävänsä mielipiteineen ja juttuineen, baariapulainen Tiziana sisustuksenuusimisineen, englanninkielentaidoton komisario Fusco keskellä murhaa kansainvälisessä konferenssissa, italiaa puhuva boheemi hollantilaisprofessori. Kirjan kieli on sujuvaa ja hauskan kuvailevaa ja tapahtumat soljuvat eteenpäin ongelmitta. Lukemisen arvoinen uusi tuttavuus, täytynee tutustua sarjan 1. kirjaan.

Kotimatkani palstalta kotiin kestää yleensä pyörällä 15 min. Tänään samaan matkaan meni n. 1,5 tuntia.  Olin nimittäin palstamatkallani nähnyt eräässä pihassa uskomattoman kauniin puun ja luullen, että en vähään aikaan käy palstalla tämän päivän jälkeen, päätin ottaa mukaan kameran ja kuvata kotimatkalla sen puun. Niin tuli tehtyä, mutta matkalla oli myös niin paljon muuta kuvattavaa (kukkia ja puita), että matka hieman venähti.  Mutta se puu. En tiedä, mikä puu on kyseessä, mutta ainakin minun mielestäni se on kertakaikkisen upea, ilmeisesti kukkiva puu. Katsokaa itse. Ja jos joku tietää, mistä puusta on kyse, kertokaa ihmeessä.



Kun niitä kuvia nyt tuli napsittua, niin laitetaan vielä vähän lisää näytille:

Pihlajankukka, Orvokki, Poimulehti, luonnon oma kukkakimppu, Koiranputki, Kuusenkerkkiä

Kristiina
P.S. Tutkin netistä tuota puuasiaa ja näyttää todennäköiseltä, että tuo puu on koristeomenapuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)