Google Website Translator

torstai 20. elokuuta 2015

Kultahippuja hömppäkirjojen välissä

Kesä on ainakin minulla yleensä kevyen lukemiston aikaa. Silloin kelpaa auringonpaiste, ulkonaolo ja mahdollisimman paljon hömppää. Kiitos sateiden ja kylmien ilmojen tuli kuitenkin luettua myös jotain hieman vakavampaa.

Järkyttävää tarinaa Intian sijaissynnyttäjäteollisuuden ja yleensä intialaisen yhteiskunnan lahjonnan ja välinpitämättömyyden takana käsittelee Postimyyntilapset (Kishwar Desai). On järkytys lukea intialaisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki virkamiehet alimmasta aivan ylimpään toimivat vain rahan voimalla ja jossa ahneus toimii parhaana motivaattorina.
Tarinan pääosassa on erilainen intialainen nainen, persoonallinen sosiaalityöntekijä Simran Singh. Hän ei halua lapsia eikä naimisiin vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Hän asuu äitinsä ja adoptiotyttärensä kanssa ja haluaa aikaansaada jotain muutosta intialaisten lasten ja naisten hyväksikäyttöön. Hän saa tutkittavakseen tapauksen, jossa sijaissynnyttäjä on synnyttänyt HIV-lapsen ja sittemmin kadonnut. Lapsen brittiläiset vanhemmat kuolevat Intiassa salaperäisissä olosuhteissa. Simran Singh haluaa toisaalta etsiä pienen tytön mahdollisia sukulaisia Englannista ja toisaalta paljastaa totuuden sijaissynnyttäjäbisneksen ja samalla kantasolubisneksen takana.
Jos puoletkaan tämän kirjan kertomuksesta on totta, intialainen yhteiskunta toimii todella eriskummallisesti. Toisaalta on olemassa lakeja ja säädöksiä, mutta kukaan ei noudata niitä. Lakeja käytetään hyväksi ja tulkitaan niin, että ne sopivat omaan tarkoitukseen saada lisää rahaa ja asemaa. Muuten niitä rikkovat surutta niin ylhäiset kuin alhaisetkin. Naisia ja lapsia käytetään hyväksi ennennäkemättömällä tavalla. Ja vaikka kastijärjestelmä on laissa kielletty, tosielämässä se elää silti hyvin vahvasti. Itse kirja on jännityskirjojen parhaimmistoa. Erilaiset tapahtumat tuntuvat alussa täysin irrallisilta, mutta ne kaikki kietoutuvat loppujen lopuksi yhteen jännittäväksi loppuhuipentumaksi. Kirjan lukeminen kannattaa jo siksi, että se antaa kuvaa intialaisesta elämästä ja yhteiskunnasta. Toisaalta tämä teos on myös dekkarikirjojen ystäville todellinen unelma.

Minusta Stoner (John Williams) oli kaunis kirja. Kirjan päähenkilö, Willian Stoner, on köyhän maalaistalon poika, jonka vanhemmat lähettävät paremman tilanhoidon toivossa maatalousoppiin yliopistoon. Siellä poika kuitenkin ihastuu ja on ymmällään pakollisella kirjallisuudenkurssilla ja vaihtaa opintoalaa. Hän alkaa opiskella kirjallisuutta, opettelee latinaa ja kreikkaa ja suorittaa kandidaatintutkintonsa vanhempien luullessa hänen edelleen opiskelevan maataloutta. Valmistujaispäivänään hän kertoo vanhemmilleen opinnoistaan, jatko-opiskeluaikeistaan ja siitä, ettei hän enää palaa kotiin maatilalle. Vanhempien suhtautuminen on tyyni ja ymmärtäväinen, kyllä he pärjäävät. Stoner jatkaa lukujaan, jää assistentiksi opinahjoonsa Columbian yliopistoon ja ystävystyy kahden muun nuoren assistentin, David Mastersin ja Gordon Finchin kanssa. Aikanaan Stoner suorittaa maisterintutkintonsa, valmistautuu väittelemään tohtoriksi ja 1. maailmansodan puhjettua ja ystäviensä lähdettyä sotimaan, Stoner saa yliopistostaan lehtorin paikan. Stoner tuntee intohimoista rakkautta kirjallisuutta kohtaan, mutta ei aluksi opettaessaan saa viestittyä sitä oppilailleen. Kuitenkin hän vähitellen oivaltaa tyylin, jolla hänen intohimonsa välittyy oppilaille ja hänen kursseistaan tulee suosittuja oppilaiden keskuudessa. Ystävistä David kuolee sodassa ja Gordon palaa yliopistoon dekaanin apulaiseksi ja etenee myöhemmin dekaaniksi. Stoner etenee apulaisprofessoriksi eikä halua hallinnollisia tehtäviä, hän haluaa opettaa. Hänen osastonsa uudeksi johtajaksi valitaan rampa mutta komeakasvoinen Hollis Lomax, jonka kanssa Stoner aluksi tuntee jonkinlaista ystävyyttä. Mutta erästä oppilasta koskevan yhteenoton jälkeen Lomaxista tulee hänen elinikäinen vihollisensa. Lomax antaa Stonerin opetettavaksi vain toisarvoisia kursseja.
Stoner on aikanaan rakastunut ja mennyt naimisiin parempiin piireihin kuuluvan Edithin kanssa, mutta avioliitto osoittautuu täysin epäonnistuneeksi. Edith on estynyt ja rajoittunut ihminen, jota Stoner ei arkana onnistu auttamaan ja he päätyvät elämään enemmän tai vähemmän omaa elämäänsä samassa talossa. He saavat tyttären, Gracen, jota Stoner hoitaa tämän ensimmäiset 6 elinvuotta äidin välittäessä viis koko lapsesta. Mutta sitten Edith julistaa 1. sodan miehelleen ja omii tyttären kokonaan itselleen kouluttaen hänestä vuosien varrella samanlaisen tyhjän, tahdottoman ihmisen kuin Edith itsekin on. 40 ikävuoden aikoihin Stoner rakastuu palavasti itseään nuorempaan kollegaansa, Katherineen. He aloittavat rakastava, intohimoisen ja samalla hellän suhteen. Edith tietää suhteesta, mutta ei välitä siitä. Tämä asiantila kuitenkin lopettaa vaimon julistaman hiljaisen sodan. Stoner elää onnellista aikaa, hän saa opettaa, vaikkakin vähäpätöisiä kursseja, hänellä on Katherine ja kotonakin elämä on rauhallista. Ainoa, mitä Stoner suree, on menetettyä läheistä suhdetta tyttäreensä. Mutta vihamies Lomax tuhoaa Stonerin ja Katherinen suhteen. Stonerin ainoa voitto Lomaxista on se, että hän onnistuu omalla toiminnallaan saamaan takaisin opetettavakseen tärkeät, hänen oman alansa kurssit.
Elämä soljuu eteenpäin, Edith yrittää välillä uutta sotaa, epäonnistuu Stonerin välinpitämättömän suhtautumisen vuoksi ja höpsähtää hieman. Grace tulee raskaaksi, menee naimisiin, muuttaa toiselle paikkakunnalle, menettää miehensä 2. maailmansodassa ja alkaa juoda. Lomax haluaisi Stonerin jäävän eläkkeelle, mutta Stoner haluaa opettaa vielä 2 sallittua vuotta, mahdollisimman pitkälle. Valitettavasti kohtalo puuttuu peliin.
Joku pitäisi tätä kirjaa ja Stonerin elämää ehkä tylsänä ja epäonnistuneena. Itse en nähnyt sitä niin. Hän sai opiskella haluamaansa alaa, toteuttaa intohimoaan eli kirjallisuuden opetusta. Ja kirjojen tutkimista ja lukemista. Toki hänelläkin oli kiitos alkukankeuden opetuksessa ja Lomaxin omat alamäkensä, mutta hän onnistui ponnistamaan niistä voitolle. Hän eli rakkaudettomassa, ajoittain vihamielisessä avioliitossa, mutta koki kuitenkin elämässään suuren rakkauden Katherineen ja tasaisen, kestävän rakkauden tyttäreensä. Hän saavutti avioliitossaankin jonkinlaisen seesteisyyden. Aino iso vika Stonerissa mielestäni oli hänen hissukkamaisuutensa, kun äiti vähitellen vuosien varrella pilasi heidän tyttärensä elämän. Tämän kirjan kieli ja sen antamat mielikuvat olivat kauniita, rauhallisia ja seesteisiä. Stoner on ihan tavallinen mies, jonka elämä on päällisin puolin tasaista ja joka ulospäin näyttäytyy hieman tunteettomana ja välinpitämättömänä. Mutta sisällä hänessä, kuten myös kirjassa, vellovat suuret tunteet. Ennen kaikkea rakkaus ja intohimo.

Käsiini osui Sauna Paradise (Pirjo Hassinen) ja otin sen luettavaksi nimen takia uteliaisuudesta. Kirjassa käsitellään elämän kipeitä asioita sekä "tosielämän" että fiktion kautta. Kirjailija Anne Horn on viettänyt muistellessaan myöhemmin onnellisen lapsuuden oleillen paljon isänsä omistamassa yleisessä saunassa. Luentotilaisuudessa kotikaupungissaan hän tapaa sauna-ajoilta nuoruudesta tutun Lauri Kovasen. Tämän perhe-elämä lapsuudessa oli taas kovin onneton kiitos alkoholisti-isän. Lauri pyytää Annea toimimaan hänen muistinaan, koska hän on unohtanut lapsuudesta isänsä katoamiseen liittyviä asioita ja epäilee aiheuttaneensa isänsä kuoleman. Vastineeksi hän on luvannut kertoa jonkin Annen elämään liittyvän salaisuuden. Ensin vastahakoinen Anne lupautuu lopulta auttamaan ja niin lähdetään tutkimaan sekä Annen että Laurin lapsuutta. Rinnakkain heidän tarinoidensa kanssa kulkee tarina Anne seuraavasta kirjasta Tuhlaajatyttö, jossa Anne käsittelee omankin elämänsä suurinta kipupistettä, lapsettomuutta.
Vaikka tuntuisi hankalalta lukea rinnakkain kahta tarinaa, joista toinen on vielä ikään kuin päähenkilön fiktiivisesti keksimä tarina, tämä kirja ihastutti. Tarinaa on sujuva tai oikeastaan molemmat tarinat ovat. Kummankin tarinan tunnelma on tiivis ja voimakas. Rinnakkain ovat Lauri, joka ei muista osaa lapsuudestaan ja toisaalta Anne, joka muistaa kaiken erittäin hyvin, mutta joka ei tiedä kaikkea elämänsä ihmisistä. Ja fiktiivisen tarinan Silja, joka elää normaalia suomalaista perhe-elämää eikä saa kaipaamaansa lasta ja kotiin palaava sisarensa Sonja, entinen pornotähti, naimaton ja erittäin sikiävä. Jos et ole lukenut aiemmin Pirjo Hassisen kirjoja, ainakin tämä kannattaa lukea.

Kristiina

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä, täytyy laittaa tuo Postimyyntilapset lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan. Toisaalta järkyttävää luettavaa, mutta samalla jännitystä potenssiin miljoona.

      Poista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)