Google Website Translator

tiistai 13. lokakuuta 2015

Harmaa talous kuriin pizzapoliiseilla

Törmäsin yllättävään uutiseen. Poliisi jahtaa alle 6 euroa maksavia pizzoja. Voi hyvätön tavaton. Meillä valitetaan poliisien resurssien puutteesta ja pienistä palkoista ja mihin sitten voimavaroja käytetään? Pizzojen jahtaamiseen. Menkää koska vaan tavalliseen markettiin, jossa on maksettavana henkilöstökulut, kiinteistökulut ja muut kiinteät kulut. Sekä muuttuvat kulut sen lisäksi. Ja silti sieltä saatte pizzanne reilusti alle 6 euroa. Mutta jonkun älypoliisin mielestä pizzayrittäjä ei tarjouksella saa myydä pizzaansa halvalla. Itse käyn pizzalla tai haen pizzan kotiin pari kertaa vuodessa ja olen aina saanut ostoksistani kuitin. Sitä paitsi, useimmat ostavat nykyisin pikku pizzerioistakin kortilla, joten jokainen ostos kirjautuu yrittäjän tuloihin automaattisesti.

Miksi minulle tulee tunne, että tämä harmaan talouden jahtaaminen on ajautunut aivan väärille urille. Miljoonayhtiöt siirtävät varansa ulkomaille eivätkä maksa veroja Suomeen, mutta jahtaavatko poliisit heitä yhtä tarmokkaasti? Tai rakennusliikkeitä, jotka käyttävät pimeitä alihankkijoita ja alipalkattuja virolaisrakentajia? Ei toki, vaikka TV:n ajankohtaisohjelmat ja sanomalehdet ovat täynnä uutisia niistä. Sen sijaan harmaata taloutta yritetään saada kuriin pizzojen hinnalla. En tiedä, nauraako mahansa kipeäksi vai itkeäkö, niin tohelolta tämä uutinen tuntuu.

Kristiina

6 kommenttia:

  1. Anonyymi15.10.15

    Ahaa, its fastidious dialogue on the topic of thiss article here at this blog, I have read all
    that, so at this time me also commenting at this place.


    Also visit my page ... Incredibles 2 posters (Asimagensprimeiro.Blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's my opinion too. Doesn't police have anything else to do then to chase after pizza prices?

      Poista
  2. Ha haa! Pizzaa! Lähdetkö mukaan kotihaasteeseen? http://wondersbykaari.com/2015/10/15/kotihengetar/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni lähden. Laitan vastaukset sinulle postauksessani tiistaina 20.10.

      Poista
  3. Mitä ihmettä?!?! Kaikkea sitä pitääkin lukea ja kuulla. :D Pizzapoliisit.. huh huh.
    Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö totta, kai meillä sittenkin on ainakin joillakin osastoilla liikaa poliiseja. Myös sinulle hyvää viikonloppua.

      Poista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)