Google Website Translator

torstai 12. marraskuuta 2015

Salasyöppöilyä ja valoa pimeään.

Hyvät, huolelliset palvelijat ovat harvassa. Niin voisivat ainakin meidän taloutemme kissat todeta. Tarkoittaen allekirjoittanutta eli persona personalmente, kuten TV-sarjan Montalbano konstaapeli Catarella toteaisi. Olin viime lauantaina kylässä ystäväni Katjan perheen luona ja kotiin lähtiessäni he pistivät mukaani kissoilleni sunnuntain herkkupalaksi pienen pussin kuivanapsuja, muutaman kissanruoka-annospussin ja pussillisen herkkutikkuja. Täysin ajattelematta jätin pussin sisältöineen ruokapöydälle. Vaikka kokeneena kissanomistajana pitäisi tietää, että kaikki ruoalle vivahtava suljetaan tarjoiluun asti kaappiin, oven taakse.
Heräsin sunnuntaiaamuna erikoiseen näkyyn. Eiväthän kisukullat olleet voineet vastustaa pussista kantautunutta seireenien laulua. Joten aamulla olohuoneen lattialta löytyivät auki revitty ja osittain tyhjennetty napsupussi, herkkutikuista jäljelle jäänyt käärepaperi ja yksi tyhjennetty annospussi kissanruokaa. 2 annospussia oli sentään jäänyt koskemattomaksi pöydälle. Miten se yksi oli avattu ja tyhjennetty, se jää kyllä arvoitukseksi. Ehkä valvontakameroille olisi ollut käyttöä, sen verran taiteellinen suoritus tuo pussien tyhjentäminen oli. Vaikka aamulla päätin, että sunnuntai-illan herkut on jo etukäteen nautittu eikä illalla heru lisää, periksihän se oli kuitenkin annettava. Kissat saivat jäljelle jääneet annospussit sunnuntaiherkkuna.

Joulu alkaa hiljalleen hiipiä koteihin. Tosin joulukarkit ja muut härpäkkeet tulivat kauppoihin jo kuukausi sitten. Mutta nyt alaa alkavat valtaamaan ajatukset siivoamisesta ja DIY touhuista. Lisäksi pitää tarkastaa, että kynttilävarastot on tankattu ja koristeet ovat ehjiä. Tänä vuonna näyttää siltä, että meidän joulumuorimme eli äitini on vuositarkastuksen terveen papereista huolimatta kuoleman kielissä. Se sallittakoon 88-vuotiaalle, tavattoman virkeälle äidilleni. Tytsy taas on innoissaan kesällä saamastaan uudesta kummivauvasta ja aikoo näiltä näkymin viettää joulun vauvaa palvoen. Mikä tarkoittaa, että tänä vuonna vietän joulun syöden vain niitä ruokia, joita itse haluan. Ihkua, vaikka hieman hiljaista. Viime vuosien joulut kun ovat menneet puolikuurolle äidille kiljuessa ja kuulokkeet korvissa aikaa viettävän tyttären huomion kiinnittämisessä. Vihdoinkin hiljainen joulu, kissat kun syöttää aattona nukuksiin, niin ei tarvitse karjua kenellekään.
Onneksi emme ole ottaneet Yhdysvalloista mallia kaikista heidän juhlapäivistään. Tai onhan meillä Ystävänpäivä ja Halloween. Ja äitien- ja isänpäivä. Muttei onneksi Kiitospäivää. Ajatelkaa sitä rassukka emäntää, joka ensiksi marraskuun lopulla siivoaa ja koristelee kotinsa ja kattaa pöytänsä Kiitospäiväksi ja sitten juosten vaihtaa jouluaiheeseen. Joulussa on ihan tarpeeksi valmistelemista ilman ylimääräisiä juhlallisuuksia sen ja juhannuksen (Halloweenin) välissä.

Inhottava pimeä on taas laskeutunut maan päälle. On aika kaivaa kaamosvalot esiin. Kaamosvalo eroaa jouluvaloista siinä, että kaamosvalot pidetään esim. parvekkeella noin marraskuusta huhtikuuhun. Kun taas jouluvalot loistavat vain sen pienen jouluisen hetken. Nyt olisi aika kaikkien valosta pitävien koristella patio tai parveke mahdollisimman monilla ja loistavilla värivaloilla. Laitoin omani jo parvekkeelle, mutta sytyttämisen aika on otollisin pikkujouluviikonloppuna eli marraskuun lopussa. Saapa nähdä, vietetäänkö Tytsyn kanssa sinä viikonloppuna perinteistä pikkujoulua. Eli Tytsy leipoo joulupiparkakut ja minä laiskottelen. Tasan eivät käy onnen lahjat. 

Valosta tuli mieleen myös heijastimet. On se aika vuodesta, jolloin lumi ei vielä tee maasto valoisammaksi ja "pimeät" tielläliikkujat ovat vaarassa. Tarvitaan heijastimia ja pyöränvaloja. Täytyy sanoa, että hätkähdyttävimpiä ilmestyksiä tiellä liikkuessa ovat yhtäkkiä eteen putkahtavat, tummiin vaatteisiin pukeutuneet (yleensä miespuoliset) henkilöt. Mutta saa tämä ilmiö surkuhupaisiakin mielipiteitä esiin. Paikallisen aviisin Tekstaten-kirjoituksissa on ollut mielipiteitä aiheesta ja jotkut niistä ovat olleet hieman yliampuvia. Eräs kirjoittaja oli sitä mieltä, että kävelijälle tai pyöräilijälle ei yksin heijastinliivi riitä kertomaan hänen olemassaolostaan. Liivin lisäksi tarvittaisiin myös polvien korkeudelle erilliset, roikkuvat heijastimet. No jos et osaa liivin perusteella päätellä, että liivin alapuolella ovat myös jalat, niin ajokyky on heikoissa kantimissa. Sitä paitsi olen aina luullut, että autoilija katselee ajaessaan eteensä eikä maahan. Eteen katsellessa liivi on ehdottoman näkyvä ilmoitus kulkijasta. Ne roikkuvat heijastimet taas jäävät kaupassa kiinni hyllynpäätyihin ja ostoskärryihin ja esim. bussissa tankoihin ja istuimiin. Tuloksena on taas uusi reikä takissa, kun yrität liikkua niine roikkuvine heijastiminesi. Tosin roikkuvakin heijastin on parempi kuin täysin pimeässä tappeloiminen. 
Toinen hulppea tekstariehdotus oli kohdistettu pyöräilijöille. Sen mukaan pyörällä liikkuvan tulisi aina taluttaa pyöränsä suojatien yli, ei ajaa sitä suojatiellä vaikka suojatie olisikin pyörätien jatke. No juuri niin, peltilehmien kuninkaat. Minulla olisi vastaehdotus.  Miten olisi, jos jokaisen suojatien kohdalla tulisit liiveinesi ja heijastiminesi ulos sieltä autostasi ja työntäisit autosi suojatien yli. Miksi sen sateessa kastuvan pyöräilijän pitäisi joka suojatien kohdalla pompata alas pyörän päätä työntelemään omaa ajokkiaan? Voihan sen tehdä myös autossa sateen suojassa istuva kuski. Ai niin, hänhän kastuisi. Kumpi olisi kurjempi, sateessa polkeva pyöräilijä vai autoaan työntävä kuski? Molemmille malttia, niin mahtuvat kumpikin liikenteeseen.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)