Google Website Translator

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kivikautta, eläinrakkautta ja Suomen historiaa omituisesti

Kovien pakkasten aikana oli kiva käpertyä sohvannurkkaan kirjan kanssa. Kuka sitä nyt ehdoin tahdoin olisi halunnut pyrstösulkansa palelluttaa, jollei ollut aivan pakko. Pelkkään ulkoiluvarustuksen pukemiseen kun meni 1/2 tuntia. Nyt on lauhtunut ja tulee vuorostaan lunta, joten lukemista voi jatkaa hyvällä omallatunnolla.

Book
Olen ehdoton kaikenlaisten historiallisten sekä fiktioiden että tositarinoiden ystävä, joten kun silmiini sattui myöhäistä kivikautta fiktiivisesti käsittelevä Suomaalaiset (Mauri Paasilinna), pakkohan se oli lukea. Kirjan alussa nuori Pitkäkoipi ystävineen palaa metsästysretkeltä vain todetakseen, että heidän Baltian alueella sijaitseva kylänsä on tuhottu ja muutamaa ryöstettyä nuorta naista lukuun ottamatta kaikki asukkaat on tapettu. He seuraavat punaisella maalilla naamansa maalannutta suurta miesjoukkoa pelastaakseen ryöstetyt tytöt, mutta yritys menee pieleen ja joukosta nuoria miehiä jää eloon vain Pitkäkoipi ja hänen ystävänsä Räpsy. Onneksi Joensuulaisten heimosta ovat jääneet henkiin myös aikuiset soturit, jotka olivat hyökkäyshetkellä ruoanhankimatkalla ja osa naisista, jotka olivat keräilemässä yrttejä. Joensuulaiset päättävät muuttaa muualle paikkaan, josta hyökkääjät eivät heitä löydä. Matkalla he kohtaavat jäänteet toisesta heimosta, josta on samojen hyökkääjien jäljiltä elossa vain kourallinen naisia ja lyöttäytyvät yhteen näiden kanssa. He liikkuvat yhä syvemmälle Suomeen, mutta hyökkääjät ovat koko ajan kannoilla ja tuhoavat matkalla useita heidän aiemmin kohtaamiaan heimoja. Yhdessä kahakassa Joensuulaisten onnistuu tappaa iso joukko hyökkääjiä, joiden kostonhimoinen loppujoukko lähtee heidän peräänsä. Aina kun vanha päällikkö Salatieto löytää Ukko Perkeleen ohjeiden mukaan heille uuden, turvallisen asuinpaikan, kohta on jo vihollinen taas löytänyt heidät. Suvantokausina seurataan heimon elämää, metsästystä, kalastusta, keräilyä ja ihmisten välisiä suhteita.
Kiinnostavaa luettavaa kirjassa olivat suvantovaiheet. Ihmisten keskinäinen kanssakäyminen, muinaisuskot ja päällikköshamaanin täysi diktatuuri ja ylivalta. Hänen uskonnon avulla käyttämänsä hallinta oli totaalinen, joskin hän teki päätöksiä suurimmaksi osaksi vain ajatellen vallanhimoaan ja väen kontrollointia. Hänen huonot päätöksensä oman mukavuutensa takia vaaransivat lopulta lopunkin heimon olemassaolon. Lisäksi oli mukava tutkailla fiktiivisestikin yhteiskunnan arvohierarkiaa ja jokaisen paikkaa kyläyhteisössä. Sen sijaan yksi asia tässä kirjassa oli mielestäni yliampuva ja epälooginen. Nimittäin hyökkääjät. Me emme tiedä juuri mitään kivikauden ajasta, mutta jos peilaa sitä myöhempiin valloittajiin ja nomadikansoihin, niin hyökkäyksillä on aina ollut jokin tarkoitus. Oman paikkansa löytäminen, elinpiirin laajentaminen, vallanhimo, rikkauksien ja työvoiman hankkiminen. Tässä kirjassa kuitenkin hyökkääjät vain tappavat ja polttavat, saaliikseen he ottavat korkeintaan muutaman tyttölapsen. Ei tunnu erityisen realistiselta. Jos hyökättiin toisen kimppuun, kai tuolla hyökkäyksellä olisi joku tarkoitus. Tässä kirjassa hyökkääjien tarkoitus on vain maksimaalisen tuhon aikaan saaminen ilman, että hamuttaisiin omaisuutta tai orjia. Sääli, että kirjassa ei pitäydytty enemmän fiktiiviseen arkeen ja kyläyhteisöön sen sijaan, että päätarkoitus tuntui olevan pako ja tappaminen. Henkiinjääminen tuohon aikaan oli varmasti muutenkin vaikeaa tarvitsematta tuoda mukaan koko ajan seuraavaa, murhanhimoista "tuntematonta" hyökkääjäsotajoukkoa. Siksi luenkin mieluummin myöhäisjääkauden aikaan sijoittuvia Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset-sarjan kirjoja.

Book
Näin aikanaan jossain englanninkielisellä kirjasivulla kehuja kirjasta Lost Dogs and Lonely Hearts. Tutkin, onko sitä suomennettu ja olihan se. Sitä kautta löytyi "luettava, kun saan käsiini"-listalle Eksyneiden sydänten koti (Lucy Dillon). PR-toimiston taitava ja aikaansaava työntekijä Rachel Fielding on ollut 10 vuotta rakastunut pomoonsa hänen toisena naisenaan. Kun pomo Oliver sitten ilmoittaa aikovansa paikata suhteensa vaimoonsa ja eroaa Rachelistä, nainen irtisanoutuu ja menettää samalla työsuhdeasuntonsa. Sattumalta hänen Dot-tätinsä on hieman aikaisemmin kuollut ja jättänyt Rachelille talonsa, uskollisen Gem-koiransa ja tiloissa sijaitsevan koirahoitolan/löytökoirakodin. Vielä typertyneenä rakastettunsa ja elämänsä menetyksestä Rachel matkustaa lapsuudestaan tuttuun taloon aikomattakaan ruveta asumaan maalla ja hoitamaan koiria. Hänen ensimmäinen suunnitelmansa on myydä talo ja palata mahdollisimman nopeasti kaupunkiin omaan elämäänsä. Tätinsä testamentin toimeenpanijana hänen täytyy kuitenkin huolehtia tavaroiden ja asioiden järjestelystä sitä ennen, joten hän jää vastahakoisesti vähäksi aikaa. Hiljalleen Rachel huomaa luiskahtavansa paikkaan ja sen elämäntapaan. Koirien myötä Rachelin elämään tulee kokonainen kokoelma herkullisia uusia ihmisiä. Ja eläimiä. Täti on ollut todellinen taituri löytämään kodittomille koirille uudet, oikeat omistajat, mutta koirahoitola on jäänyt käyttämättä ja talous retuperällä. Siihen asiaan Rachel ja hänen hoitolapäällikkönsä Megan alkavat tekemään muutoksia. Löytökoirille on löydettävä uusia koteja ja hoitolaan saatava maksavia hoidokkeja. Samalla myös kirjan edetessä henkilögalleria laajenee ja monimutkaistuu ja vähitellen Rachel huomaa olevansa tätinsä veroinen koirien ja ihmisten "parittaja".
Tässä kirjassa on paljon sellaista, mistä pidän. Ihmisiä, tunteita, eläimiä ja ihmisten sekä ihmisten ja eläinten välisiä keskinäisiä suhteita. Toisaalta kirja kuuluu kevyemmän sarjan luettaviin, joita on ihana käyttää ajanvietteenä vällyjen alla pakkasen paukkuessa nurkissa. Tietysti tämäntyyliseen kirjaan kuuluu myös romantiikka ja elämän yllättävät käänteet. Mutta ennen kaikkea tästä näkyy lämmin suhtautuminen eläimiin ja niiden kohteluun sekä oikeaan hoitoon. Niitäkin ohjeita kirjassa saadaan matkan varrella. Kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä kirja, jota suosittelen kaikille ihmisistä, elämänmuutoksista ja eläimistä pitäville.

Book
Luin aikanaan nimeltä mainitsemattomasta kodin yleislehdestä Roope Lipastin pakinoita elämästä. Joka kerta ne naurattivat minua yhtä paljon. Kun sitten aikanaan vaihdoin lehteni toiseen vastaavaan, jäin kaipaamaan Lipastin pakinoita. Haikailtuani tarpeeksi kauan niiden perään minulla välähti: josko hänen kirjansa olisivat samantyylisiä. Niinpä hain kirjastosta teoksen Virtasen historia (Roope Lipasti). Läpi kirjan seikkailee perisuomalainen Virtanen aina alkueläimestä tuonne 1940-luvun lopulle. Jo kivikaudella Virtanen ihastuu nuoreen, muodokkaaseen neitoon Korhoseen, joka pysyy myös mukana kaukaisena ihastuksena kirjan loppuun asti. Itse kirja sisältää lyhyitä tarinoita maamme ja maailman enemmän tai vähemmän historiallisista, käänteentekevistä hetkistä Roope Lipastin hauskan huumorin mukaisesti väännettynä. Virtanen itse taas on aikamoinen rakentaja ja aikaansaaja, rakentaahan hän yksin mm. perustan Helsingille, keksii rautatien ja kirjapainon sekä tietysti saa Ruotsilta korvauksena Suomen kärsimyksistä sodassa Nobel-palkinnon keksimästään kemikaalista, joka säilöö heinää. Vaikka ei kukaan oikein keksinytkään käyttöä aineelle. Virtasen keksinnöistä vain hyöty tuppaa menemään ulkomaalaisille, Virtanen kun itse ei keksi varsinaista hyödyllistä käyttöä keksinnöilleen. Mutta aikaansaava ja työteliäs mies Virtanen on, ei jaksa istua jouten. Ja pyrkii aina rauhaan sodan sijasta, vaikka useat hänen keksinnöistään ja teoistaan saavatkin aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Saako hän koskaan Korhosen omakseen, sen saatte lukea itse.
Kerta kaikkiaan hersyvää ja hauskasti keksittyä historian tulkintaa. Soljuvaa tekstiä, joka saa useammassa paikassa hymyilemään ja hörähtelemään ääneen. En ole koskaan ennen nähnyt näin ihastuttavan omintakeista tulkintaa erilaisista historian tapahtumista kautta aikojen.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)