Google Website Translator

tiistai 19. tammikuuta 2016

Koulutus uhattuna

Me suomalaiset olemme pitkään ylpeilleet koululaitoksellamme. Jo keskiajasta lähtien meillä on ollut kouluja. 1600-luvulta alkaen lukutaitovaatimus, edes vaatimaton, koski myös tavallista kansaa, ei vain aatelisia ja ylimystöä. Aiemmin koulumme ja koulutustasomme ovat olleet kansainvälisillä mittapuilla huipputasoa. Mitä meidän koulutuksellemme on nyt tapahtumassa? 

Education
Melkein ammattiin kuin ammattiin vaaditaan nykyisin niin perussivistystä kuin muutakin koulutusta. Kuitenkin viime aikoina ovat hälyttävässä määrin lisääntyneet kertomukset perustasoa edustavien koulujen lakkauttamisista, opettajien lomautuksista ja irtisanomisista sekä koululuokkien kokojen kasvattamisesta. Kaikki tämä vain rahan säästämiseksi. Samaan aikaan puhutaan syrjäytyneistä nuorista, jotka eivät saa tarvitsemaansa huomiota ja koulutusta. Kaikesta tästä tulee mielikuva, että meillä päättäjätasolla ei oikein välitetä siitä, miten nuorten asioita hoidetaan. Työelämä vaatii menestyäkseen koulutettuja ihmisiä, mutta samaan aikaan koulutukseen panostaminen vähenee. Päinvastoin tuntuu, että koulutukseen halutaan panostaa vähemmän ja tuottaa hyvin koulutettujen menestyjien rinnalle "tykinruokaa", joka tekee niitä surkeita töitä surkealla palkalla. Jonkunhan ne ruputyötkin on tehtävä. Niinpä nykyisissä kansainvälisissä mittauksissa meidän koulutustasomme on alkanut tippua kuin lehmänhäntä. 

Helsingin yliopiston päärakennusNyt on tultu seuraavalle tasolle. Yliopistojen rahoitusta muutettiin aikanaan siten, että ne muuttuivat enemmänkin liikelaitoksiksi ja turvatakseen koulutuksen monipuolisuuden niiden tuli hankkia myös yksityistä rahoitusta. Seuraavaksi kärsivät ammattikoulut, joilta vedettiin pois rahoitusta. Viimeaikaiset uutiset kertovat korkeakoulujen ja yliopistojen henkilökuntien rajusta vähentämisestä, kurssitarjonnan supistamisesta ja rahavaikeuksista. Työantajat haluavat koulutuksen nykyisin kaikille aloille, jopa siivoojalla on oltava ammattitutkinto. Saati sitten opettajalla, jolta vaaditaan monivuotinen koulutus. Samaan aikaan koulutusmahdollisuuksia vähennetään ja opinahjoihin sijoitettuja rahoja vedetään kuitenkin enenevässä määrin pois. 

Pitäisiköhän meidän ottaa tarkkaan syyniin se, mitä oikein haluamme? Haluammeko tasokasta koulutusta ja hyvin koulutettuja ihmisiä vai haluammeko kaikki nopeasti 15 ikävuoden jälkeen töihin ja onko tarkoitus, että jatkossa työnantajan harteille siirretään työntekijän koulutus? Palataan siis siihen, että koulut opettavat vain ne aivan perustaidot eli lukemaan ja laskemaan auttavasti ja yritysten tehtäväksi jää sitten ammattiin kouluttaminen. Lukuun ottamatta ehkä pappeja, lääkäreitä ja lakimiehiä.
Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)