Google Website Translator

torstai 4. helmikuuta 2016

Lukujumi ja blogisynttärit

Book
Olen kamalassa tilanteessa. Minulla on lukujumi, ollut jo yli viikon. Tavallisesti täytän kaiken liikenevän ajan lukemalla. Aamuhetket, päivisin silloin, kun on vähän tekemistä, TV-ohjelmien mainostauot, ennen nukahtamista. Nyt lukeminen ei kerta kaikkiaan maistu. Tällä hetkellä täyttelen mieluummin ristikoita ja sudokuja. Touhustelen kaikenlaista pientä. Mutta en saa itseäni tarttumaan aktiivisesti kirjaan ja lukemaan siihen syventyen. Välillä lukaisen sängyssä muutaman sivun jonka jälkeen vain totean, että alan mieluummin nukkumaan. Toivottavasti tähän henkiseen asiantilaan tulee pikainen muutos.

Fireworks4 amk Eilen mieleeni tuli, että joskus tässä helmikuussa pitäisi tulla täyteen 2 vuotta aktiivista bloginpitämistä. Kun palasin blogini alkuun totesin hämmästyksekseni, että se 2-vuotispäivä on tänään. Ihmeen nopeasti se aika vaan kuluu. Ensimmäinen kirjoitukseni käsitteli sitä, miten tylsää on talvella, kun ei oikein tahdo keksiä mitään tekemistä. Mikä johtuu tietysti omalta osaltaan siitä, etten aja autoa. Joten nämä pyöräilykauden väliset talvikuukaudet olen aika lailla sidottu lähiympäristöön. Eikä täällä järjestetä minkäänlaisia rientoja. Jopa paikallinen kapakka, jossa silloin tällöin oli live-esiintyjiä, sulki viime viikonloppuna ovensa lopullisesti. Niin että sisätouhujen, kyläilyjen ja satunnaisten metsässä liikkumisten lisäksi ei tarjoilla ole muuta. Kahdessa vuodessa asiat eivät ole menneet yhtään parempaan suuntaa, ehkä päinvastoin entistä huonompaan. Mutta se siitä valittamisesta. Itse olen iloinen siitä, että näiden kahden vuoden aikana on tapahtunut kaikki mukaviakin asioita. Eikä vähäisimpänä se, että olen vähitellen päässyt hieman paremmin sisään blogien maailmaan. Liityin aikanaan Vaasan Alueen Blogeja-ryhmään ja myöhemmin myös pariin muuhun bloggariyhteisöön. Lisäksi olen päässyt yhteyteen myös muihin harrastuksiini liittyvien ryhmien kanssa. Vaasan Alueen Blogeja-ryhmä oli oikeastaan sellainen yhteisöllisyyden läpimurto kohdallani. Siihen aikaan silloinen ylläpitäjä ja muutkin olivat erittäin aktiivisia ja meillä oli paljon tapahtumia ja tapaamisia. Sittemmin ikävä kyllä tuo toiminta on hiipunut, koska ryhmästä ei enää löydy aktiiveja, jotka ottaisivat järjestääkseen erilaisia tilaisuuksia. Silloiset aktiiviset tarmonpesät ovat ilmeisesti siirtäneet toimintansa erikoistuneempiin ryhmiin.

Nikon D3100
Toinen merkkitapahtuma blogillani oli viime vuonna 24.3. Tuona päivänä tuli täyteen 10.000 lukijaklikkausta. Mikä oli mielestäni suorastaan hämmentävä tapaus. Miksi lukijat olivat olleet noinkin kiinnostuneita tylsähköstä arkisesta elämästäni?  Nyt huomaan olevani tilanteessa, jossa tuo ensimmäisen vuoden klikkausten määrä alkaa olla tuplaantunut tämän toisen vuoden aikana. 30.000 tulee täyteen varmasti jo ennen tuota maaliskuun loppua, niin lähellä sitä lukua ollaan jo. Yhtä uutta harrastusta saan kiittää paljolti tuosta kiinnostuksen lisääntymisestä. Nimittäin valokuvausta. Niin amatöörimaista kun se minulla vielä edelleenkin on. Blogini alkuaikojen kuvat on otettu kuunpäiväisen vanhalla digikameralla ja sen ne ovat näköisiäkin. Heinäkuussa 2014 hankin viimein elämäni ensimmäisen järkkärin. Siitä alkoi sen käytön opettelu. Ja vihdoin tammikuussa 2015 osallistuin ensimmäisen kerran Pienen Linnun Makrotex-kuvahaasteeseen. Sen jälkeen olen vaihtelevasti osallistunut myös joihinkin muihin valokuvahaasteisiin, mutta tuosta tammikuusta lähtien Makrotex-kuvat ovat olleet se pysyvä osallistumiskohteeni valokuvien maailmassa. Kunpa vaan Vaasan Alueen Blogeja-ryhmä järjestäisi edelleen valokuvausoppi-tapahtumia, niitä kun ei tunnu enää muualta löytyvän. Vaasasta tuntuu puuttuvan mahdollisuus kehittää taitojaan. 2014 Vaasa-opisto järjesti vielä kurssin blogivalokuvauksessa (huomasin sen vasta jälkikäteen). 2015 vastaavaa kurssia ei valitettavasti järjestetty. Taitojen kehittäminen jää siten vain omien kokeilujen ja satunnaisten nettivinkkien varaan.
Kristiina

5 kommenttia:

  1. Kuvaamalla oppii kuvaamaan :) Jos muuten lisäoppia ihan perusvalokuvaukseen kaipaa, kannattaa katsoa Kamerakoulun lyhyet ja ytimekkäät opetusvideot Youtubesta https://www.youtube.com/channel/UCh8k5MQNZv63HVa2akWnN7w

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se vähän tuppaa olemaan. Sitä vaan tuntuu välillä jumittuvan itse opetellessa vääriin tapoihin ja niistä pois pääseminen onkin vaikeampaa yksin. Ja kiitos vinkistä, käyn heti katsomassa.

      Poista
  2. Onnea blogille! Ehkä se lukujumi on joskus hyvästäkin :) Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  3. Onnea kaksivuotiaalle! Kiitos käynnistäsi blogissani, tulin vastavierailulle ja hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  4. Minun lukujumi on kestänyt jo kohta vuoden...otan kirjan käteen, mutta kun ei niin ei...ja takas hyllyyn....tai pari kirjaa on luennan alla; Digital photography for dummies ja Eos 60D käyttöopas..sitten kun vain osaa soveltaa luetun käytäntöön ;)
    Onnittelut Blogillesi <3 ja on kiva tutustua!

    VastaaPoista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)