Google Website Translator

perjantai 23. syyskuuta 2016

Rahanhimoa ja ruokaa

Luin viime viikolla todella hullunkurisen kirjan Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä  (Jonas Jonasson). Siinä Murhaaja-Andersina tunnettu väkivaltainen, hieman yksinkertainen mies vapautuu vankilasta ja kirjautuu asukkaaksi entiseen ilotaloon, jonka omistaja muutti pensionaatiksi. Siellä vastaanottovirkailijana toimiva Per Persson kohtaa eräänä päivänä puiston penkillä virkaheiton naispapin, Johannan. Tämä on asunnoton, yrittää huijata Periltä rahaa, saa eväsvoileivän ja huoneen pensionaatista. Yhdessä pappi ja vastaanottovirkailija keksivät keinon ansaita rahaa. Murhaaja-Anders hoitaisi perintä ja muita pahoinpitelyjä isoa rahaa vastaan. Jonkin aikaa asiat sujuvat hienosti ja rahaa kertyy. Juuri kun pariskunta suunnittelee häipymistä ulkomaille ja Andersin hylkäämistä viimeisten toimeksiantojen jälkeen, Anders tuleekin uskoon ja jättää loput toimeksiannot hoitamatta. Sen takia pariskunta menettää kaikki hankitut rahat. Pitää keksiä uusi keino. Sehän onnistuukin lyöttäytymällä taas nyt omintakeisena saarnaajana toimivan Andersin kanssa yhteen ja perustamalla oma seurakunta. Ja yhtä päättömänä jatkuvat taas rahanhankintahuijaukset.
Täytyy myöntää, että Jonassonilla on mahtava mielikuvitus. Näin hullunkurista tarinaa en edes villeimmissä unelminissakaan olisi voinut keksiä. Myös henkilöhahmot ovat omituisen hulluja. Anders, viinaan menevä, väkivaltainen vankilakundi, joka uskoon tultuaankin pitää (ehtoollis)viinin juontia täysin oikeana. Per, joka tuntee itsensä ja maailman väärin kohtelemaksi ja kaikkien olevan velkaa hänelle. Johanna, pappi vastoin tahtoaan ja verbaalinen huijari. Tätä kirjaa oli leppoisa ja hauska lukea. Suosittelen varsinkin silloin, kun syksyn pimeys ja sade alkavat masentaa.

Olen jo aiemmissa postauksissa maininnut myös kaksi ruokaan liittyvää kirjaa, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Jos haluat tehdä keittiökokeiluja, tutustu hyvän olon Jäätelökirjaan (Virpi Mikkonen ja Tuulia Talvio). Tarkoitettu varsinkin niille, joilla on allergioita. Se hyvä näissä resepteissä on, että massan loppuvalmistamiselle on annettu ohje sekä jäätelökoneella että ilman sitä.
Jos taas sinuakin ihmetyttää se, miksi toisissa maissa lapset syövät roska- ja pikaruokaa kun taas toisissa he oppivat pienestä asti syömään kotona tehtyä, hyvää ja terveellistä ruokaa, tutustu yhtenä esimerkkinä asiasta kirjaan Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? (Karen Le Billon). Se on innostava kertomus paitsi siitä, miten tärkeää kotiruoka ja ruokatavat ovat myös siitä, miten aikuinen joutuu joskus muuttamaan omaa ajatteluaan täysin.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)