Google Website Translator

torstai 8. syyskuuta 2016

Syönkö vai enkö syö?


Helsingin reissullamme ostin mm. kirjan Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? (Karen Le Billon). Siinä kanadalainen kirjailija, joka muutti vuodeksi Ranskaan miehensä asuinseudulle sukulaisten lähelle äärimmäisen ruokanirsojen lastensa kanssa kertoo, miten hänen silmänsä vähitellen avautuivat ranskalaiselle ruokakasvatukselle ja kaiken maistelemiselle sekä hitaalle ruokailulle. Kirja sai minut miettimään, mitä itse syön tai en syö. Tosin maailmassa on varmaan tuhansia ruokia joita en ole koskaan maistanut. Kuten etanoita tai simpukoita. Osallistun myös mielelläni rapujuhliin tai syön hummeria, mutta eläinrakkaana en saisi itseäni ikinä pakotettua heittämään niitä elävinä kiehuvaan veteen. Joten minun rapujuhlani rajoittuvat valmiisiin, pakastettuihin rapuihin tai jonkun muun järjestämiin juhliin.

Aloin ajatella elämäni tavallisia kotiruokia. Pidän itseäni melko kaikkiruokaisena, mutta minullakin on rajoitukseni. Rakastan yli kaiken verilettuja puolukkahillon ja voisulan kera. Mutta muistan vieläkin kouluaikojen veripaltun. Sitä en suostu syömään edes pitkin hampain. 
Aivan ihana ilta- tai aamupala on vispipuuro, jonka tärkeä osa ovat mannaryynit. Mutta mannapuuro sellaisenaan on minulle kauhistus. 
Muistan kotoa, että aina kun isäni oli matkoilla, äitini teki silakkalaatikkoa. Koska isäni ei sitä syönyt. Silakka on minusta ihana kala, mutta jotenkin silakkalaatikon muodossa se ei uppoa. Se maistuu laatikossa vain keitetyltä, melkein raa'alta kalalta. Vaikka esimerkiksi graavilohi on herkkua, silakkalaatikon silakat eivät vain mene alas. 
Olen myös juustojen ystävä. Vaikka jotkut niistä haisevatkin kuin paljon mainostettu Al Bundyn jalkahiki, yleensä ne ovat oikein käytettynä herkullisia. Valitettavasti on yksi juustolaji, joka ei kerta kaikkiaan kutsu minua. Nimittäin homejuustot. Jos haluan syödä hometta, jätän leivän pöydälle päiväksi liian pitkään. Mutten tee sitä. Jatkuvasti löytyy hienoja salaattireseptejä, jotka homejuuston käyttö pilaa minulta. En tiedä, mikä siinä juustossa saa karvani nousemaan pystyyn. Olen sitä toki maistanut, mutta en kerta kaikkiaan saa sen mausta nautintoa, vain halun heittää ruoka pois.

Maksa-, peruna-, ja lanttulaatikkoToisaalta taas pidän monista sellaisista ruoista, jotka eivät yleensä syöjille maistu. Maksa kaikissa muodoissa on minusta ihanaa. Useat ihmiset eivät pidä siskonmakkarasta, mutta minä rakastan sitä. Keitossa, kastikkeessa, pataruokana. Punajuuri, monien kauhistus, on minusta herkullista. Se, mikä yhdestä on suurta herkkua, voi olla toiselle kauhistus. Yhdestä periaatteesta olen Tytsyn kanssa kuitenkin pitänyt kiinni. Usein kertoessani, mitä teen päivälliseksi, hän sanoo että tuota en ainakaan syö kun en tykkää siitä. Johon ilmoitan suoraan, että tykätä ei tarvitse, mutta mielipidettä ei kerrota maistamatta edes vähäsen. Usein meillä onkin käynyt niin, että ehdottoman asenteen ja maistamisen jälkeen Tytsy on ilmoittanut sittenkin pitävänsä ruoasta. Jotain yhteistä minullakin on näin ranskalaisten kanssa. Paitsi että he kouluttavat lapsensa syömään homejuustoa jo ennen hampaiden puhkeamista. Höh.

Kristiina

2 kommenttia:

  1. Mannapuuro on minunkin innokkini ja vispipuurosta tykkään. Silakoista en niinkään välitä, mutta homejuustoja rakastan. Maksasta ja punajuurista tykkään. Ja meilläkin tykätä ei tarvitse, mutta maistaa pitää. Tällä viikolla oli kaksi uutta ruokaa lapsille kolmen pavun keitto ja linssikastike. Ensimmäinen vaatii enemmän totuttelua. Linssikastikkeesta melkein tykättiin. Maukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että joku muukin ajattelee samoin kuin minä eli ettei saa sanoa inhoavansa jotain ruokaa ennen kuin on maistanut sitä. Kaikkea voi kokeilla ja vasta sitten päättää. Maukasta viikonloppua myös sinulle.

      Poista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)