Google Website Translator

perjantai 7. lokakuuta 2016

Huumepoliisi, elokuvateatteriromanssi ja Biafra

Sairaana on aikaa lukea. Joten kirjakasan saldo oli aika mukava.  Tällä kertaa valitsin jälleen kolme kirjaa, joista pidin erityisesti.

Pasilan mies (J.K.Tamminen) on kirja, josta ei oikein tiedä, onko se faktaa vai fiktiota. Se kertoo Helsingin huumepoliisista ja sen oudosta tavasta toimia. Vaikka kirjassa päällikön nimi on Jouko Aro, jokainen viimeaikaisia tapahtumia seurannut tietää, että puhutaan Jari Aarniosta ja hänen ryhmästään. Ryhmään liittyy kirjan alussa uusi jäsen, konstaapeli Sari Purhonen. Kirjan tapahtumia seurataan hänen ja ryhmän joidenkin muiden jäsenten silmin. Jouko Aro haluaa huumeryhmän tuottavan parhaita pidätystuloksia eikä siedä valvontaa, ylempiään tai poliisin muita osastoja. Toisaalta, tulosten saamiseksi, rikoksia katsotaan usein läpi sormien tai niitä haetaan alan miehiltä kaveeraamalla tai kiristämällä. Kunnes eräänä päivänä touhulle tulee piste.
Oli vaikea sanoa, mitä ajatella, kun ei tiedä, onko kirja tarua vai totta. Sitä voi miettiä vain siltä pohjalta, mitä lehdistä on lukenut. Joten otin kirjan vain kiehtovana lukuelämyksenä, joka ehkä paljasti joitakin totuuksia. Tosin toisaalta kirjoittaja on rikostoimittaja. Mutta jos haluatte jotain valaistusta poliisin ja rikollisten väliseen ohueen siteeseen, vaikka se olisikin keksittyä, lukekaa ihmeessä.

Pieni elokuvateatteri Pariisissa (Nicolas Barreau) sai jälleen ymmärtämään, miksi aina silloin tällöin haluan tarttua johonkin romanttiseen kirjaan. Kirjan päähenkilö Alain Bonnard on viettänyt nuoruutensa intohimonsa eli setänsä pienen, taide-elokuvia esittävän elokuvateatterin elokuvien parissa. Vanhempiensa painostuksesta hän opiskelee kuitenkin liiketaloutta ja työskentelee jokusen vuoden isossa yrityksessä. Sitten setä ilmoittaa vetäytyvänsä uuden vaimonsa kanssa eläkkeelle ja jättävänsä elokuvateatterin Alainille. Tämä keksii, pitääkseen teatterin pystyssä, esittää keskiviikko-iltaisin rakkauselokuvien klassikkoja. Ja joka keskiviikko-ilta määrätylle paikalle teatterissa tulee punaiseen takkiin pukeutunut nainen, Melanie. Kerättyään tarpeeksi rohkeutta Alain pyytää naista ulos ja he viettävät ihanan illan ja yön kuljeskellen ympäri Pariisia jutellen ja ihastuen suin päin. He sopivat treffit taas seuraavaan leffailtaa. Mutta Melanie ei ilmestykään. Samoihin aikoihin paikalle ovat osuneet kuvankaunis näyttelijätär ja kuuluisa amerikkalainen ohjaaja, jotka haluavat kuvata osan seuraavasta elokuvastaan Alainin teatterissa. Hanke saa paljon julkisuutta lehdissä ja kuvaukset alkavat, mutta ainoa asia, jota Alain haluaa, on löytää Melanien ja kysyä, mitä tapahtui. Tunsiko tämä niin kuin hänkin?
Yleensä romanttiset rakkausromaanit käsittelevät rakastumista ja rakkaansa tavoittelua naisen näkökulmasta. Oli virkistävää lukea vaihteeksi romanttinen kirja, jossa mies etsii rakastettuaan. Lisäksi kirja ei jää turhan imeläksi, koska mukana on myös ihmisten välisiä ristiriitaisuuksia ja salaisuuksia. Myös kirjan Pariisi, jossa en ole koskaan käynyt, herää ihanasti eloon lukijan mielikuvituksessa. Perusote tekstissä on kepeä ja rikkana rokassa kirjan lopussa on lista Alainin teatterissaan esittämistä ja kirjassakin mainituista 25 klassisesta romanttisesta elokuvasta, jotka ovat ainakin osittain tuttuja klassisen elokuvan ystäville.

Olen vain harvoin saanut käsiini afrikkalaistaustaisten kirjailijoiden kirjoja. Tällä kertaa onnisti. Kirja on Puolikas keltaista aurinkoa (Chimamanda Ngozi Adichie). Se on kertomus biafralaisten, kirjan alussa vielä nigerialaisten, elämästä ennen Biafran ja Nigerian välistä sotaa ja sen aikana. Kirjassa on viisi päähenkilöä. Nuori poika, Ugwu, saa palvelijan paikan kapinallisen ja koulutetun maamiehensä Odenigbon taloudesta. Paitsi palvelijana toimimista, Odenigbo ja hänen rakastajattarensa, kaunis Olanna yrittävät myös opettaa Ugwulle lukemista, kirjoittamista ja kirjojen maailmaa. Olannalla on kaksoissisar Kainene, joka toimii rikkaan isänsä yrityksessä johtajana ja joka on luonteeltaan täysin erilainen kuin Olanna. Vähitellen etäinen Kainene ajautuu rakkaussuhteeseen afrikkalaismielisen englantilaisen Richardin kanssa. Olannan ja Kainenen välit rikkoutuvat. Sitten puhkeaa sota Biafran itsenäistymisestä Nigerian alaisuudesta. Alkavat sodan julmuudet ja pakolaiselämä kaikille omalla tavallaan. Jokaisen päähenkilön on käsiteltävä tilanne ja elämänvalinnat parhaaksi näkemällään tavalla.
Tämä kirja oli kerta kaikkiaan kiehtova. Vaikka se kertoo sodasta, pakolaisuudesta ja nälänhädästä, niillä ei mässäillä ylettömästi. Kirjan teksti kertoo myös onnellisista ajoista ja vaikka sodan kauhuista kerrotaan, niitä ei viedä ylettömyyksiin koko ajan. Koska onnelliset ajat lomittuvat kurjien aikojen kanssa, kirjasta ei kehity kauhukertomusta vaan kertomus elämästä ja selviytymisestä, kukin omalla tavallaan. Jos ette ole lukeneet afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoja aiemmin, tarttukaa tähän. Ja vaikka olisitte, tarttukaa silti.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)