Google Website Translator

perjantai 21. lokakuuta 2016

Klovnimänttiyttä ja saituutta ylimmillään

Olenkohan täysin pudonnut kartalta koskien omituisia ajanviettotapoja? Tämä huomautus koskee viimeaikasta pelottelijaklovnivillitystä. Joku tonttu haluaa siis pelotella lapsia, uhkailla naisia ja hakata miehiä.  Eihän sitä voi tehdä arkisessa olemuksessaan, siitähän jäisi kiinni.  Joten maalataan naama ja puetaan päälle pellenasu. Ja ei kun raitille pelottelemaan ja ahdistelemaan kanssaihmisiä. Täysin älyvapaata, raukkamaista touhua. Ei tule ihan äkkiä mieleen, miten tämän raukkamaisempaa vapaa-ajan touhua voisi enää keksiä. Toivon tosiaan, ettei tämä viimeaikainen villitys leviä tänne Vaasaan. Hönöjä saadaan olla, muttei tyhmiä.

Harpagon PougetOnko kukaan teistä seurannut koskaan TVstä ohjelmaa Saitureiden säästövinkit? Sanotaan niin, että saituruudenkin voi viedä aivan omaan ulottuvuuteensa. Viimeksi kun katsoin ohjelmaa, perheen emäntä oli kutsunut kotiinsa vieraita katsomaan jalkapalloa ja syömään.  Vika oli vain siinä, että hänen tarjoamassaan lasagnessa oli n. 200 g jauhelihaa ja 500 g rasvakudosta (koska lihakauppa ei myynyt vanhentunutta jauhelihaa alennuksella).  Kaiken kukkuraksi, säästääkseen sähköä, emäntä työnsi lasagnen kypsymään tiskikoneeseen samalla kun pesi astiat. Anteeksi vaan, mutta tuntuuko ruoka ja sen kypsennystapa teistä yhtä ällöttävältä kuin minusta? Pihi saa olla, mutta jossain mennään aina sen rajan yli. Jopa tätösen oma aviomies häpesi kutsuja ja vieraista tuntui hämmentävältä mennä mainostauolla vessaan kynttilän kanssa (koska sähkö oli suljettu, mainosten aikana on hyvä säästää sähköä).

Edellisessä osassa, jonka näin, aviomies oli päättänyt järjestää vaimolleen häiden vuosijuhlat 15 dollarilla koristeluineen ja kakkuineen. Ainakin minua suorastaan nolotti se, että hän tinki joka ainoassa kaupassa ja yritti löytää pelkkää halpaa ylijäämätavaraa. Eikö vaimo todella ole enemmän arvoinen?

Joskus tuntuu, että amerikoissa jotkut osaavat viedä kaiken äärimmäisyyksiin. Jämäjuhlia, tiskikoneruokaa rasvakudoksesta. Minusta hyvät, kekseliäät ja arvokkaat juhlat ja herkullinen ruoka osoittaisivat ainakin puolisolle ja vieraille, että arvostamme heitä.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)