Google Website Translator

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivä

Tänään vietämme jälleen itsenäisyyspäivää. Me juhlimme sinivalkoisin kynttilöin ja hyvällä ruoalla. Samoin seuraamalla juhlallisuuksia, puolustusvoimien paraatia ja illan suurta linnan juhlaa. Me ajattelemme veteraaneja tai ainakin niitä muutamaa, jotka ovat jäljellä. Muistamme myös niitä, jotka kotirintamalla pitivät maan pystyssä. Olkaamme rinta rottingilla siitä, että pieni plänttimme, jonka joku muu usein julisti omakseen, on vihdoin ollut ensi vuonna 100 vuotta itsenäinen valtio. Me olemme outoja, sisäänpäinvetäytyviä mutta rehtejä ja työtätekeviä suomalaisia. Meillä on oikeus äänestää (myös naisilla) vaikkakin tällä hetkellä taidamme olla aika tyytymättömiä esimerkiksi vähäosaisten käsittelyyn. Mutta itse äänestimme itsenäisenä kansana. Joten sellaiset unohdetaan tänään, tänään vietetään kaikkien suomalaisten itsenäisyyspäivää.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)