Google Website Translator

lauantai 17. joulukuuta 2016

Mallasta ja munasalaattia

Olen jo useita vuosia halunnut leipoa jouluksi mallasleipää, joka siirappia taikinaan lisättäessä tunnetaan myös saaristolaisleipänä. Joka kerta on muuta leipää tullut tehtyä sen verran, että se on jäänyt.  Tänä vuonna sain sen vihdoin tehtyä. Koska itse en erityisemmin välitä makeasta leivästä, en käyttänyt siirappia. Jos haluaa, voi reseptiin lisätä desilitran tummaa siirappia, mutta silloin pitää jauhomäärää hieman lisätä.

 

Mallasleipä

1 dl kaljamaltaita
1 dl ruisrouhetta
1,5 tl suolaa
3 dl tummaa olutta
5-6 dl vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
1 tl appelsiininkuorta raastettuna
1 dl puolukkasosetta tai puolukkahilloa
(0,5 tl sokeria)
2 rkl rypsiöljyä
Voiteluun:
1 rkl siirappia + 1 rkl kuumaa vettä

Mittaa kulhoon maltaat, ruisrouhe ja suola. Lämmitä oluesta 2 dl ja lisää se kulhoon. Anna rouheen ja maltaiden turvota pari tuntia.
Lämmitä loppu 1 dl oluesta n. 42-asteiseksi ja lisää kulhoon.
Sekoita kuivahiiva n. puoleen jauhoista ja lisää ne seokseen. Lisää seokseen appelsiininkuoriraaste, puolukka ja rypsiöljy.  Jos käytät sokeroimatonta puolukkasosetta, lisää myös sokeri. Jos taas käytät sokeroitua puolukkahilloa, älä lisää sokeria.
Lisää loput jauhoista ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kohota lämpimässä 1-2 tuntia.
Vaivaa kohonnut taikina jauhotetulla alustalla. Voitele leipävuoka kevyesti öljyllä. Levitä taikina tasaiseksi leipävuokaan. Anna leivän kohota vuoassa lämpiämässä peitettynä n. tunnin.
Sekoita voiteluun tarkoitettu siirappi-vesiseos. Voitele kohonnut leipä seoksella.
Lämmitä uuni 250 °C. Laita leipävuoka uuniin hieman keskitasoa alemmaksi.  Alenna samalla uunin lämpötila 200 °C. Paista leipää 35-40 min. Leivän oltua uunissa n. 30 min. voitele pinta uudelleen siirappi-vesiseoksella ja ripottele halutessasi pinnalle ruisrouhetta.
Anna leivän jäähtyä aikansa vuoassa, ennen kuin kumoat sen.

On myös toinen juttu, jota olen jo pitkään halunnut kokeilla.  Jos olette katsoneet amerikkalaisia elokuvia tai lukeneet amerikkalaisten kirjailijoiden kirjoja, hyvin usein jossain vaiheessa jostain tilanteesta löytyy munasalaattivoileipä. Juuri tuo munasalaatti on kiinnostanut minua jo pitkään ja vihdoin kokeilin sitä. Leiväksi voi käyttää mitä tahansa kotoa löytyvää leipää. Itse käytin kokeilussa täysjyväpaahtoleipää, mutta joulupöytään salaatti sopii mainiosti tuon mallasleivän kaveriksi.

Munasalaattivoileivät

Munasalaatti:
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
1-2 rkl majoneesia
1 tl sitruunamehua
0,5 dl hienonnettu selleriä tai purjoa
2 rkl ruohosipulia
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria ja paprikajauhetta
Leipään:
6 palaa leipää
salaattia
retiisiä ohuina viipaleina

Keitä kananmunat koviksi (10 min), jäähdytä ne kylmässä vedessä ja kuori. Hienonna munat haarukalla kulhossa karkeaksi murenaksi.
Pilko selleri tai purjo pieniksi paloiksi (voit käyttää myös molempia). Pilko ruohosipuli.
Sekoita muut ainekset munien kanssa kulhoon. Majoneesia ei saa laittaa liikaa, muuten salaatti valuu leivästä sitä puraistaessa. Mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna maustua jääkaapissa n. 1 tunnin. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.
Paahda leivät. Lisää puolelle leivistä salaatinlehti, ohueksi leikatut retiisiviipaleet ja munasalaatti. Laita jokaisen päällystetyn leivän päälle toinen paahdettu leipäviipale. Leikkaa halutessasi valmiit leivät vielä kolmioiksi.
Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)