Google Website Translator

perjantai 27. lokakuuta 2017

Ensilumi

Niin se taas tuli, ensilumi. Kuten kaikkea tänä vuonna, luntakin tuli sitten kerralla ylenpalttisesti, n. 15 cm. Ensin tuli kylmä kesä ja sitähän kesti. Sitten tulivat vesisateet, jotka saivat kadut ja pellot tulvimaan. Ja nyt viimeiseksi lunta enemmän kuin tarpeeksi. Mutta muutaman kuvan tästä veden nykyisestä olomuodosta kuitenkin sain napsaistua.

Kaunista


Luminen vartiosto


Hei jätkät, venatkaa, mä myöhästyin


Kristiina

tiistai 24. lokakuuta 2017

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Satokauden aikaan vol. 2

Löysin hiljan lehdestä hieman erilaisen, uunissa tehtävän omenahillon reseptin. Eihän sitä voinut sivuuttaa, vaan kokeilla. Ensimmäisenä mieleen tuli omenoiden hankinta. Kas kun kerrostaloasujalla ei noita omenaongelmia ole. Eikä omeniakaan. Yhteydenotto aikanaan Facebookissa tutustumaani, lähellä asuvaan Marikaan kuitenkin korjasi tuon pulman. Hänellä oli omenoita yli oman tarpeen, joten pussi mukaan ja pikku pyöräretki lähelle omenastamaan.
Seuraavaksi ei kun työstämään ja keittelemään. Hyvä vinkki sille, jolla on yli 3 kg omenia laitettavana. Ota iso, mieluimmin n. 10 litran kattila. Täytä se puolilleen kylmää vettä ja purista joukkoon 1/2 sitruunan mehu. Sen jälkeen vain ala poistamaan omenaporalla siemeniä omenoista, halkaise ne neljään osaan ja heitä kattilaan sitä mukaan kun niitä työstät. Eivät omenat tummu ja tule ikävän näköisiksi. Iloiseksi lopuksi kaada osa liotusvedestä talteen erilliseen astiaan ja käytä sitä hillon tekemiseen. Jos haluat joulun tuntua ennen joulua, tämän hillon tuoksu saa mielesi hetkeksi hyvin jouluiseksi näin 2 kk ennen aikojaan.

Vaivaton omenasose

3,5 kg omenaa
2 dl omenoiden liotusvettä (kts. ylhäältä)
1 kg hillosokeria
3 dl fariinisokeria
2-3 kanelitankoa
1 tl jauhettua neilikkaa

Kotimaisia omenia ei tarvitse kuoria, ulkomaiset sen sijaan pitää. Pese omenat, poista siemenet ja leikkaa ne 2-4 osaan.
Kun olet poistanut siemenkodat ja halkonut kaikki omenat, käytä samaa kattilaa, mutta valuta vesi erilliseen astiaan.  Nosta kattila, jossa ovat omenalohkot ja 2 dl liotusvettä 200 ºC uuniin n. 30 minuutiksi.
Kun omenat ovat pehmenneet, soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää sokerit ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
Nosta kattila takaisin uuniin. Anna kypsyä uunissa 200 ºC 2,5-3 tuntia. Purkita kuumennetuihin tölkkeihin ja sulje puhtaalla kannella.
Alkuperäinen resepti: Kotivinkki 18/2017

On se kumma, että kun illat pimenevät ja ilmat kylmenevät, mieli halajaa heti tuhtia lihasoppaa. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut lihakeiton reseptin, joten ei toisteta sitä enää. Tosin kuten jo silloin mainitsin, keiton teko on paljolti mielialasta ja satokaudesta kiinni. Joten tällä kertaa lisäsin keittämisen loppuvaiheessa sopan joukkoon myös n. 100 g hienonnettua lehtikaalia. Lisäksi paistoin pannulla 1 litran metsäsieniä (tällä kertaa suppilovahveroita, mutta mitkä tahansa metsäsienet käyvät). Niitä voi sitten ottaa suoraan pannulta lautasen pohjalle ja annostella keiton siihen päälle. Syksyisen ihana yhdistelmä.

Keitto kaipaa kaverikseen myös leipää. Yleensä tuhti siivu ruisleipää juustolla käy hyvin kaveriksi, mutta tällä kertaa ajattelin kiitos REKOn kaurahiutaleiden ja kaurajauhon yrittää kaurarieskasia. Ei tullut ihan rieskoja, mutta hyvältä maistuvia ja erilaisia kaurakakkusia kumminkin. Taikina oli nimittäin raakana sen verran löysää, ettei niistä saanut muotoiltua rieskoja, mutta ihanan rapeapintaisia, sisältä pehmeitä kaurakakkusia hyvinkin.

Kauraleipäset

5 dl kaurapuuroa (1,5 dl kaurahiutaleita+3,5 dl vettä)
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl maitoa
1 rkl öljyä
2 dl kaurajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
Voiteluun voita

Jos keität kaurapuuron varta vasten leipäsiä varten, laita kattilaan hiutaleet, vesi, suola ja hunaja ja kiehauta seoksesta puuro. Lisää maito ja öljy. Jos käytät 2 päivää vanhaa, jo hieman jämähtänyttä kaurapuuroa, lisää hieman maidon ja öljyn määrää, tarvittaessa suolaa ja hunaja sekä lämmitä seos.
Lisää jauhot ja niihin sekoitettuna leivinjauho.
Lusikoi leivinpaperilla peitetylle leivinpellille n. 1 kukkura ruokalusikallinen taikinaa/leipänen (n. 12-14 leipää). Paista 250 ºC uunissa15 min. keskitasolla, kunnes pinta on rapea ja kullanvärinen ja sisus vielä pehmeä. Voitele leipäset halutessasi voisulalla ja syö lämpimänä tai anna jäähtyä peittelemättä pellin päällä.
Alkuperäinen resepti: http://kanelikaruselli.blogspot.fi/2013/04/kaurarieskat-pelkasta-kaurasta.html

Tällä kertaa jälkiruoaksi tuli nykäistyä vain vaatimaton kerma-rahka-omenahillojälkkäri. Mutta päässä ja paperilla pyörii hieman erilainen omenapiirakka tuosta hillosta ja hieman muusta. Lähiviikkoina se toivottavasti konkretisoituu ja ilmestyy sivuille.

Kristiina

perjantai 20. lokakuuta 2017

Sadesäällä luettua

Pimenevät, sateiset illat antavat aikaa lukemiselle. Joskus luetaan tuttua, joskus erilaista ja uutta.

Heta (Arne Nevanlinna) kuului sarjaan uusia kirjailijatuttavuuksia. Heta syntyi isättömänä ja äitikin kuoli onnettomuudessa synnytettyään tyttärensä, jonka toinen jalka oli toista lyhyempi. Huolimatta rampuudesta Heta asui Kenraalskan eli kenraalitar Gustava Celeriuksen taloudessa piikana ja hyvänä sellaisena. Jopa niin arvostettuna, että edesmenneen kenraalin vaatimuksesta Heta oli saanut käydä kansakoulun. Hän oli muutenkin tiedonhaluinen ja oli salaa lukenut kenraalin kirjaston kirjat ja asioinut jopa kirjastossa. Lisäksi Hetalla oli muuan taito, jonka hän tarkkaan salasi muilta. Hän osasi lukea ihmisten ajatuksia.
Kirjan tapahtumat alkavat, kun vietetään Kenraalskan 70-vuotispäiviä. Kutsuille saapuu Kenraaskan lukuisa lapsikaarti puolisoineen sekä muutama leskisukulainen. Syntymäpäivät sujuvat vanhan kaavan mukaan, mutta Kenraalska väsyy aikaisin ja vetäytyy nukkumaan. Kun sukulaiskaarti myöhemmin käy hyvästelykäynnillä, todetaan Kenraalskan kuolleen. Hän ei ollut mikään varakas nainen, mutta kun testamentti luetaan käy ilmi, että hän oli jättänyt myös jonkin summan kaikille palvelijoilleen. Ja Hetalle hieman suuremman kuin muille, 150 markkaa. Nyt nuo äänekkäät, riitelevät, eripuraiset lähisukulaiset alkavatkin keksiä juonia Hetan päänmenoksi, jotta saisivat sen pikkuosuuden (n. 15 markkaa/perijä), joka oli Hetalle osoitettu. Vähitellen he keksivät syyttää Hetaa siitä, että tämä tiesi testamentista ja tukahdutti siksi Kenraalskan tämän mentyä nukkumaan. Koska Heta sekä kuulee heidän kovaäänisen riitelynsä hautajaistilaisuudessa että lukee heidän ajatuksensa, hän pakenee paikalta. Siitä alkaa Hetan seikkailu, joka päättyy oikeuden kautta mielisairaalaan.
En voi sanoa, että olisin tavannut yhdessäkään kirjassa niin suuren määrän vastemielisiä henkilöitä, kuin tässä opuksessa ovat Kenraalskan jälkikasvu muine etiäisineen. Toisaalta taas Heta on opinhaluinen ja kohtaa elämässään monia hyviä henkilöitä. Hetan viimeiset vuodet sen sijaan ovat mielenkiintoiset ja rakkauden täyttämät, joten jo sen takia kirja kannattaa lukea. Ja irvistellä niille rahanahneille tomppeleille, jotka muutaman markan takia syyttivät viatonta henkilöä murhasta.

Koska vieressä sattui olemaan toinen saman kirjailijan kirja, otin luettavaksi myös kirjan Pako (Arne Nevanlinna). Siinä nuori Josef pakenee vanhempiensa kuoltua Dresdenistä pois johonkin, jota venäläisten miehitys ei uhkaa. Matkalla hän kohtaa nuoren tytön Katharinan, joka on myös pakomatkalla, mutta täysin pallo hukassa. Tyttö on varakkaasta perheestä ja lähtenyt matkaan juhlamekossa ja korkeakorkoisissa kengissä ja kuvittelee, että hänen hyvä taustansa takaa hänelle hyvän kohtelun. Nuoret taivaltavat riitojen jälkeen yhdessä ja osuvat maatilalle, jonka ronski mutta hyväntahtoinen emäntä sallii heidän jäädä sinne ruokapalkalla työpanosta vastaan. Tilalle osuu myös kiero pappi, jonka mielestä nuoripari pitäisi vihkiä, vaikka he ovat vasta 15-16 vuotiaita. Tosin valehdeltuaan olevansa täysi-ikäisiä. Pari vihitään, joskin hääyö päättyy siihen, että "pastori" raiskaa nuoren morsiamen ja häipyy sitten paikalta. Jonkin ajan kuluttua pariskunta jatkaa matkaa ja päätyy hyväntahtoisen, joskin omituisen ambulanssikuskin matkaan. Hänen avullaan ja neuvoillaan (sekä rahoillaan) he pääsevät satamakaupunkiin ja laivaan Amerikkaan.
Tässä vaiheessa kirjassa tulee hieman häiritsevä hyppäys, jossa pariskunta onkin asunut Amerikassa jo pitemmän aikaa ja kummallakin on oma arvostettu asemansa. He rikastuvat pikku hiljaa, muuttavat ensimmäisestä pikku kopistaan aina vaan isompaan asuntoon paremmalle alueelle, mutta samalla avioliittoon tulee kuhmuja matkaan. Kun ollaan kiireisiä työssä, lapsia ei tule ja keskitytään paljolti itseensä, yhdessä ei enää olla kuten pakomatkalla. Mutta huolimatta kuhmuista, pariskunta on yhdessä siihen asti, kun Katharina kuolee. Josef elää vielä vuosia sen jälkeen, mutta muistelee myös heidän pitkää taivaltaan.
Jotenkin tämä kirja teki minut surulliseksi. Hyvä alku ja vastoinkäymiset, kaikki yhdessä koettu, latistui arkipäiväiseksi avioliitoksi, jossa kumpikin osapuoli oli jäykkä kuin uusi nahkasaapas. Kun pyrittiin vain menestykseen ja pärjäämiseen, ei aikaa riittänyt enää toisilleen. Silti nämä kaksi omituisesti naimisiin joutunutta nuorta pysyivät yhdessä elämänsä ja yrittivät luovia avioliittonsa läpi loppuun asti. Lohdullista ja lohdutonta samanaikaisesti.

Kristiina

tiistai 17. lokakuuta 2017

Tarpeetonta - Useless



Mitä meiltä puuttuu, se o tarpeetonta.
Paitsi 15 cm ylimääräistä kangasta housunpuntussa. Sitä ei tarvitse kukaan.

torstai 12. lokakuuta 2017

Kouluruokailu

Hiljan luin lehdestä artikkelin, jonka mukaan Vaasan lukioissa on vegaanin vaikea saada ruokaa, he joutuvat elämään omilla eväillään. Vegetaristit on hyväksytty seuraan eli vegetaristiruoka on normi kouluissa, mutta vegaanit haluavat ruokaa, jossa myös maitotuotteet ja munat on poistettu annoksista.
Tämä vei ajatukseni kouluruokaan yleensä tänä päivänä. Vuonna yksi kello kaksi, kun tämä kääkkä vielä kävi koulua, me olimme oikeutettuja kouluateriaan. Ei enää siihen puuroon (niin vanha minäkään en ole), vaan normaaliin lämpimään ruokaan. Mutta se ateria oli kaikille sama. Ei otettu huomioon minkäänlaisia poikkeuksia, vaan kaikkien lautasille lätkäistiin samaa sapuskaa, jollet itse kontrolloinut asiaa. Esimerkiksi kala-allergikko otti kalapäivänä vain perunaa ja kastiketta tai geliaakikko jätti leivät väliin. Salaatteja ei ollut eikä ihme, siihen aikaan kakarat olisivat todenneet, jotta pupuksiko tässä on muututtu. Tosin itse täytyy todeta, että suorastaan rakastin kaikkea, mitä sinne lautaselle lätkäistiin. Pinaattikeitosta maksapihveihin. Nam.
Tänä päivänä asia tuntuu paljon mutkikkaammalta. Jos jollakulla on lääkärin toteama allergia tai muu sairaus, joka vaatii välttämään määrättyjä ruokatuotteita, oppilas tai oikeammin vanhemmat toimittavat koululle lääkärintodistuksen ja jälkikasvu pääsee erityisruokavaliolle. Hyvä niin, tiedetään ettei lapsi saa mitään kiellettyä. Milloin pähkinää, maitotuotteita, määrättyä allergisoivaa tuotetta tai esim. viljatuotetta.

Sen jälkeen mennäänkin tuntemattomille vesille. Nimittäin eettiset, omat ratkaisut. Vegetaristitkin saavat kouluissa jo omat annoksensa. Mutta niissä ovat mukana maito ja munat. Itsekin voisin ajatella ryhtyväni vegetaristiksi, ei se liha ole niin tärkeätä. Paitsi jouluna, pääsiäisenä ja grilliaikaan kesällä. Se siitä vegetarismista. Asiaan. Mihinkä asti kouluruokailun versus kustannusten on taivuttava? Jos vegaani haluaa omanlaatuistansa ruokaa, onko hänen tuotava omat eväät vai taivuttava siihen, mitä muukin enemmistö syö?

SchoolLunchItse muistan koulun ruokailun aivan erilaisena. Se oli ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Ensin jonotettiin ruokalaan ja sinä aikana saatettiin hieman naljailla kaverille päivän tai viikon tapahtumista ja kiusoitellakin oppilastoveria. Ei kiusata, vaan pikkaisen vain heitellä "vitsiä". Kun oma ruoka oli haettu, hakeuduttiin samaa pöytään ja juteltiin kaikesta kouluun ja muuhunkin liittyvästä syöden samalla hyvin. Joskus pöytään tuli mukaan myös opettaja, jonka aivoja voitiin ruokailun myötä kaivella, tunnelma oli kevyt ja kaikilla oli kiva olla. Ei ollut eriarvoisuutta, jopa se opettaja oppilaiden joukossa vastaili kysymyksiin ja tuli mukaan keskusteluun. Se oli mielestäni sosiaalista kanssakäymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Nykypäivänä tuntuu, että kaikkien pitää olla erityisiä. Lääkärin määräämän ruokavalion tietysti ymmärrän, ei ole kiva kupsahtaa kesken ruokailun tai saada hurjat vatsanpurut. Mutta jos eettisistä syistä et halua olla osa tätä yhteisöä, ota omat eväät ja esiinny kuin et voisi samaistua muihin. Raja näihin erityisiin on tultava jossain vastaan. Voinhan minäkin väittää, etten voi syödä esim. porkkanaa tai sipulia ja siten en voi osallistua ruokailuun, koska minun tarpeitani ei huomioida. MINÄ, MINÄ, MINÄ. Mihin katoaa se sosiaalinen kanssakäyminen, josta kaikilla on ikään kuin "vapaahetkenä" mahdollisuus nauttia? Oma mielipiteeni on, että lääkärin toteamat allergiat ja kiellot on ehdottomasti huomioitava. Mutta ne eettiset olkoon omana kuppikuntanaan siellä omassa nurkassaan ilman sitä mahtavaa yhdessäolon tunnetta, jonka kouluruokailu suo. Ja kiitos kaunis kaikille niille, jotka ovat aikanaan mahdollistaneet sen, että suomalaiset lapset saavat koulupäivän aikana ilmaisen aterian lisukkeineen jaksaakseen opiskella. Moni muu joutuu tulemaan toimeen vähemmällä ruoalla ja vähemmällä sosiaalisella yhteenkuuluvuudella. Kunnioitetaan me sitä eikä vaadita aina taipumaan omaan tahtoon. Yhdessä olemme parempia kuin yksilö, jolla on korkea käsitys itsestään ja oman kutsumuksensa oikeutuksesta. Jousto suuntaan ja toiseen palkitsee molempia osapuolia.

Kristiina

tiistai 10. lokakuuta 2017

Lokakuu - October



Lokakuu ei ole joka kuu: Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät. Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Satokauden aikaan

Pitkästä aikaa: Hei. Kesällä ja varsinkin loppukesästä/alkusyksystä on riittänyt sen verran touhustelua, että on tämä bloggaaminen jäänyt vähemmälle. Mutta nyt on aika palata takaisin. Aloitus tapahtuu kesän rehukuurien jälkeen lempiaiheellani eli viikonlopun menyyllä.

Olen ahkera REKOn asiakas ja jokunen aika sitten hihaan tarttuivat mm. tattarisuurimot. Olen joulunaikaan siirtynyt riisipuuron teossa kattilapuuron sijasta uunipuuroon. Ne kattilapuurot kun tuppaavat palamaan herkästi pohjaan, jos niitä ei koko ajan vahdi ja vatkaa. Nyt mieleeni tuli, että teenpä tuosta tattarista uunipuuron suunnilleen samalla ohjeella. Jos kokeilet reseptiä ja olet perheellinen, määrät kannattaa tuplata.

Tattariuunipuuro

1,5 dl tattarisuurimoita
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 rkl voita
Vuoan voiteluun voita

Lämmitä uuni 200 ºC.
Voitele uunivuoka. Huuhdo ja valuta tattarisuurimot ja kaada ne uunivuokaan.
Kuumenna kattilassa maito, suola ja voi ja kaada seos uunivuokaan suurimoiden päälle.
Anna puuron hautua uunin keskitasolla vuoka kannella tai foliolla peitettynä n. 40 min. Poista kansi ja anna hautua vielä n. 10 min., kunnes suurimot ovat pehmenneet.
Jos haluat puurolle hieman rusketusta pintaan, nosta vuoka vielä uunin ylätasolle ja anna paistua 5-10 min.
Tarjoa marjojen, hillon tai marjakeiton kanssa.

Sienikausi on ollut parhaimmillaan, ainakin joillekin. Sen kunniaksi päätin tehdä ruokaa sienistä. Pähkäilyn jälkeen, nälän kurniessa vatsassa päädyin nopeaan ja helppoon sienipastaan. Kyytipojaksi se sai pikasalaatin. Näiden molempien, sienipastan ja salaatin hyvä puoli oli siinä, että niiden yhteenlaskettu valmistusaika oli n. 15 min.

Mustatorvisienipasta

200 g tagliatellepastaa (kuivapaino)
2-2,5 ltr vettä
suolaa
Pastakastike:
0,5-1 ltr tuoreita mustatorvisieniä (maun mukaan) tai pari kourallista pakastettuja
1 rkl öljyä
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl ruokakermaa
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
0,5 tl sitruunamehua
0,5 tl kuivattua rakuunaa
persiljaa maun mukaan
Lautasannoksen päälle raastettua parmesaania

Mausta vesi suolalla ja sen kiehuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, mutta kiehuta pastaa n. 1 min vähemmän kuin ohjeen määräaika. (yritä saada sekä pasta että kastike valmiiksi suunnilleen samaan aikaan).
Pilko sipuli ja murskaa valkosipuli.
Puhdista tuoreet sienet. Pilko sieniä hieman ja paista sekä pakastettuja että tuoreita sieniä kuivalla pannulla, kunnes liika neste haihtuu.
Lisää pannulle öljy ja sipulit. Anna sipuleiden pehmetä muutama minuutti. Lisää ruokakerma. Anna seoksen hautua n. 5 min.
Mausta sienimuhennos suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, rakuunalla ja persiljalla. Anna hautua vielä n. 1-2 min.
Valuta pasta ja kaada se kuumana sienisoseen joukkoon. Sekoita ja anna pastan maustua kastikkeessa  n. 3 min. Annostele lautaselle ja raasta päälle parmesaania. Tarjoa salaatin kanssa.

Omena-fenkoli pikasalaatti

1 kotimainen omena
n. 100 g fenkolia
150 g rae- tai salaattijuustoa
100 g salaattisekoitusta
(25 g manteli- tai pähkinärouhetta)
Kastike:
4 rkl (oliivi)öljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl Dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta

Tee ensin kastike, jotta se ehtii maustua. Se valmistuu yksinkertaisesti sekoittamalla kaikki ainekset esim. juomalasissa tai säilykepurkissa ja sekoittamalla, kunnes ainekset ovat hyvin yhdistyneet.
Kuutioi omena ja fenkoli pieniksi kuutioiksi kulhoon. Lisää juusto ja kauho sekaan salaattisekoitusta. Halutessasi voit ruokaistaa salaattia myös manteli- tai pähkinärouheella. Sekoita aineet keskenään, kaada päälle salaattikastike ja annostele salaatti lautasille tai kulhoon.

Pitihän sitä viikonloppuna saada jotain pikku jälkkäriäkin. Jostain oli mieleeni jäänyt vanhan ja nykyajankin maitokiisseli. Koska halusin satokauden kunniaksi mukaan myös marjoja, kiehautin mustikoista nopean hillon. Myös muita hilloja, kuten mansikka ja vadelma voi hyvin käyttää.
Annoksen kokoamiseen pieni varoitus. Jos katsotte netistä ohjeita, mainoskuvissa hillo tai kiisseli ovat pohjalla tai päällä hienosti kerroksina. Ei muuten onnistu tosielämässä. Todennäköisesti mainoskuvia varten kiisselit/hillot ja maitokiisseli ovat niin rajusti terästettyjä hyytelöksi, ettei niitä oikeassa elämässä söisi edes Oskarikaan. Kootessani annosta minua aluksi hatutti, että kerrokset alkoivat sekoittua. Mutta niin se on naisen mieli kuin tuuliviiri. Loppujen lopuksi minusta oli kivaa, kun annoksesta tuli ikään kuin marmoroitu. Alla mustikka, välissä sekoitekerros ja päällä puhdas maitokiisseli. Makukin oli hymyn mukainen.
Tämän ohjeen mustikkahillosta tulisi n. 4 annosta, mutta maitokiisselistä ainoastaa 2 annosta. Joten kotiväen tai vierasmäärän mukaan voit laskea annostuksen (jos olet pihi ja valitsen pienen tarjoiluastian, niin riittäähän näistä enempäänkin :) )

Mustikkahillo-maitokiisselijälkkäri

Mustikkahillo:
500 g mustikoita
40 g taloussokeria
40 g hyytelösokeria
1 rkl sitruunamehua
Maitokiisseli:
5 dl maitoa
3 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeri

Jos et käytä jo valmista hilloa, tee ensin mustikkahillo jotta se ehtii jäähtyä. 
Hulauta kattilaan marjat, sokerit ja sitruunamehu. Lämmitä kiehuvaksi ja anna kiehua matalalla lämpötilalla n. 20 min., kunnes ylimääräinen neste haihtuu. Jäähdytä ja annostele hillo tarjoiluastioiden pohjalle. Säilö mahdollinen ylimääräinen hillo tulevaisuutta varten desinfioituun lasipurkkiin.
Tee maitokiisseli. Mittaa kattilaan maito, maissitärkkelys ja sokeri. Kuumenna sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 2 min koko ajan sekoittaen. Nosta levyltä. 
Lisää vaniljasokeri. Siirrä kattila altaaseen kylmään veteen. Sekoittele silloin tällöin ja anna jäähtyä. Näin tehden kiisseli ei kuoretu. Jaa kiisseli annoskulhoihin.
Maitokiisselin voi tehdä myös perunajauhoja (2,5 rkl) käyttäen. Silloin ohje pätee muuten, mutta kiisselin ei anneta kiehua, vaan ensimmäisen pulpahduksen jälkeen kattila nostetaan pois levyltä (kuten marjakiisseli). Muuten toimitaan samoin.
Maitokiisselin alkuperäinen ohje: https://www.valio.fi/reseptit/maitokiisseli

Siinä olivat tämän viikonlopun nopeat ja herkulliset. Otsikon vol. 1 tarkoittaa sitä, että jatkossakin tulen tekemään jokusen satokausiruoan, esim. juurespadan kiitos meidän hirvittävästi myöhässä olevan satokautemme.

Kristiina