Google Website Translator

perjantai 20. lokakuuta 2017

Sadesäällä luettua

Pimenevät, sateiset illat antavat aikaa lukemiselle. Joskus luetaan tuttua, joskus erilaista ja uutta.

Heta (Arne Nevanlinna) kuului sarjaan uusia. Heta syntyi isättömänä ja äitikin kuoli onnettomuudessa
synnytettyään tyttärensä, jonka toinen jalka oli toista lyhyempi. Huolimatta rampuudesta Heta eli Kenraalskan eli kenraalitar Gustava Celeriuksen taloudessa piikana ja hyvänä sellaisena. Jopa niin arvostettuna, että edesmenneen kenraalin vaatimuksesta Heta oli saanut käydä kansakoulun. Hän oli muutenkin tiedonhaluinen ja oli salaa lukenut kenraalin kirjaston kirjat ja asioinut jopa kirjastossa. Lisäksi Hetalla oli muuan taito, jonka hän tarkkaan salasi muilta. Hän osasi lukea ihmisten ajatuksia.
Kirjan tapahtumat alkavat, kun vietetään Kenraalskan 70-vuotispäiviä. Kutsuille saapuu Kenraaskan lukuisa lapsikaarti puolisoineen sekä muutama leskisukulainen. Syntymäpäivät sujuvat vanhan kaavan mukaan, mutta Kenraalska väsyy aikaisin ja vetäytyy nukkumaan. Kun sukulaiskaarti myöhemmin käy hyvästelykäynnillä, todetaan Kenraalskan kuolleen. Hän ei ollut mikään varakas nainen, mutta kun testamentti luetaan käy ilmi, että hän oli jättänyt myös jonkin summan kaikille palvelijoilleen. Ja Hetalle hieman suuremman kuin muille, 150 markkaa. Nyt nuo äänekkäät, riitelevät, eripuraiset lähisukulaiset alkavatkin keksiä juonia Hetan päänmenoksi, jotta saisivat sen pikkuosuuden (n. 15 markkaa/perijä), joka oli Hetalle osoitettu. Vähitellen he keksivät syyttää Hetaa siitä, että tämä tiesi testamentista ja tukahdutti siksi Kenraalskan tämän mentyä nukkumaan. Koska Heta sekä kuulee heidän kovaäänisen riitelynsä hautajaistilaisuudessa että lukee heidän ajatuksensa, hän pakenee paikalta. Siitä alkaa Hetan seikkailu, joka päättyy oikeuden kautta mielisairaalaan.
En voi sanoa, että olisin tavannut yhdessäkään kirjassa niin suuren määrän vastemielisiä henkilöitä, kuin tässä opuksessa ovat Kenraalskan jälkikasvu muine etiäisineen. Toisaalta taas Heta on opinhaluinen ja kohtaa elämässään monia hyviä henkilöitä. Hetan viimeiset vuodet sen sijaan ovat mielenkiintoiset ja rakkauden täyttämät, joten jo sen takia kirja kannattaa lukea. Ja irvistellä niille rahanahneille tomppeleille, jotka muutaman markan takia syyttivät viatonta henkilöä murhasta.

Koska vieressä sattui olemaan toinen saman kirjailijan kirja, otin luettavaksi myös kirjan Pako (Arne Nevanlinna). Siinä nuori Josef pakenee vanhempiensa kuoltua Dresdenistä pois johonkin, jota venäläisten miehitys ei uhkaa. Matkalla hän kohtaa nuoren tytön Katharinan, joka on myös pakomatkalla, mutta täysin pallo hukassa. Tyttö on varakkaasta perheestä ja lähtenyt matkaan juhlamekossa ja korkeakorkoisissa kengissä ja kuvittelee, että hänen hyvä taustansa takaa hänelle hyvän kohtelun. Nuoret taivaltavat riitojen jälkeen yhdessä ja osuvat maatilalle, jonka ronski mutta hyväntahtoinen emäntä sallii heidän jäädä sinne ruokapalkalla työpanosta vastaan. Tilalle osuu myös kiero pappi, jonka mielestä nuoripari pitäisi vihkiä, vaikka he ovat vasta 15-16 vuotiaita. Tosin valehdeltuaan olevansa täysi-ikäisiä. Pari vihitään, joskin hääyö päättyy siihen, että "pastori" raiskaa nuoren morsiamen ja häipyy sitten paikalta. Jonkin ajan kuluttua pariskunta jatkaa matkaa ja päätyy hyväntahtoisen, joskin omituisen ambulanssikuskin matkaan. Hänen avullaan ja neuvoillaan (sekä rahoillaan) he pääsevät satamakaupunkiin ja laivaan Amerikkaan.
Tässä vaiheessa kirjassa tulee hieman häiritsevä hyppäys, jossa pariskunta onkin asunut Amerikassa jo pitemmän aikaa ja kummallakin on oma arvostettu asemansa. He rikastuvat pikku hiljaa, muuttavat ensimmäisestä pikku kopistaan aina vaan isompaan asuntoon paremmalle alueelle, mutta samalla avioliittoon tulee kuhmuja matkaan. Kun ollaan kiireisiä työssä, lapsia ei tule ja keskitytään paljolti itseensä, yhdessä ei enää olla kuten pakomatkalla. Mutta huolimatta kuhmuista, pariskunta on yhdessä siihen asti, kun Katharina kuolee. Josef elää vielä vuosia sen jälkeen, mutta muistelee myös heidän pitkää taivaltaan.
Jotenkin tämä kirja teki minut surulliseksi. Hyvä alku ja vastoinkäymiset, kaikki yhdessä koettu, latistui arkipäiväiseksi avioliitoksi, jossa kumpikin osapuoli oli jäykkä kuin uusi nahkasaapas. Kun pyrittiin vain menestykseen ja pärjäämiseen, ei aikaa riittänyt enää toisilleen. Silti nämä kaksi omituisesti naimisiin joutunutta nuorta pysyivät yhdessä elämänsä ja yrittivät luovia avioliittonsa läpi loppuun asti. Lohdullista ja lohdutonta samanaikaisesti.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)