Google Website Translator

perjantai 3. marraskuuta 2017

Pariisia, häähumua ja pyrkyryyttä

Tällä kertaa lukemisto on hieman kevyempää.

Meillä on aina Pariisi (Nicolas Barreau) on jälleen ihanan kevyttä ja romanttista luettavaa. Aiemmin olen kertonut saman kirjailijan kirjasta Pieni elokuvateatteri Pariisissa. Rosalie Laurent pyörittää pientä paperikauppaa Pariisissa. Hänen ykkösmyyntiartikkelinsa ovat hänen itsensä kuvittamat toivekortit, joihin hän kirjoittaa joko itse toiveita tai tekee kortin asiakkaan toiveen mukaisesti hänen kuvittamanaan. Rosaliella on myös poikaystävä, varsinainen terveysruoka- ja fitnessintoilija, joka ei lainkaan ymmärrä tytön romanttisia "haihatteluja". Rosalie haaveilee lisäksi kuvittajan urasta. Tämä toive toteutuukin, kun hänelle tarjotaan mahdollisuus kuvittaa kuuluisan lastenkirjailijan, jo iäkkään Max Marchaisin, uusin teos. Kirjan valmistuttua Rosalie myy näitä lastenkirjoja ylpeänä myös omassa liikkeessään.
Eräänä päivänä liikkeeseen rynnistää Pariisissa Shakespearen vierailevana professorina oleva juristi (tosin sekä juridiikkaan että tyttöystäväänsä kyllästynyt) Robert Sherman. Hän lukee uutta kirjaa kaupassa ja ilmoittaa sitten, että kirjailija on varastanut teoksen. Tämän samaisen sadun on hänen äitinsä kertonut hänelle lukemattomia kertoja hänen lapsuudessaan ja jättänyt kuollessaan hänelle jopa tarinan käsikirjoituksen. Vaikka Rosalie inhoaa ensi näkemältä Robertia, hän päättää selvittää tarinan taustat ja ystävystyttyään Max Marchaisin kanssa kertoo tälle Robertista. Tämä vain tuhahtaa jutulle ja sanoo tarinan olevan hänen. Selvittääkseen asian perinpohjaisesti Rosalien on tehtävä yhteistyötä Robertin kanssa, josta ensimmäisten vastemielisten kohtaamisten jälkeen vähitellen paljastuu romanttinen mies. Vähitellen tarinan yllättävä historia paljastuu ja saamme me toki lisäksi ripauksia romantiikkaa ja yllätyksiä.
Minusta nämä Barreaun kirjat ovat kuin hienoa pitsiä. Ne ovat kevyitä ja hauskalukuisia, mutta niistä löytyy aina muutakin kuin romantiikkaa. Niissä ovat mukana aina laajemmatkin ihmissuhteet, mutta myös jokin ratkaistava arvoitus. Näin ollen lukija voi valita painotuksensa: romantiikka, jännitys vai miljöö, jossa kaikki tapahtuu. Tai kaikki yhdessä kirjassa nautinnollisena yhdistelmänä.

Ikuinen morsiusneito (Lindsey Kelk) on hauska, nopeatempoinen chick-lit kirja. Maddie Frazer työskentelee tapahtumia järjestävässä yrityksessä assistenttina. Hänellä on inhottava, muita alentava ja itsensä ylentävä pomo, joka pitää Maddien huippukiireisenä. Maddie haaveileekin koko ajan paremmasta työpaikasta. Maddien parhaat ystävät ovat Lauren ja Sarah. Lauren kertoo olevansa menossa naimisiin, pyytää ystävättäriään morsiusneidoiksi ja lisäksi Maddieta järjestämään häänsä ystävänä (= ilman, että Maddie saisi palkkiota). Samaan aikaan Sarah taas kertoo, että hänen miehensä on ilmoittanut haluavansa avioeron ja muuttanut pois kotoa. Itsellekin pitäisi löytää poikaystävä.
Laurenista kehittyy todellinen hirviömorsian jatkuvine tekstiviesti- ja puheluvaatimuksineen, Sarah kaipaa koko ajan lohdutusta, Maddielle tarjotaan ylenemismahdollisuutta, joka edellyttää työnäytettä järjestämällä itsenäisesti vaativat nimenantojuhlat ja Maddiella itsellään on elämässään tavallaan 2 uutta miestä. Toisen hän mieltää komeaksi, mukavaksi petikaveriksi, mutta onko tämä oikea poikaystävä? Toiseen, Tomiin hän tutustuu samassa juhlassa kuin "poikaystäväänsäkin", mutta ei pidä aluksi tästä. Mutta Tom pyytää Maddieta järjestämään äitinsä 60-vuotisjuhlat juhlanjärjestäjänä ja he saavat tilaisuuden tutustua vähitellen hieman paremmin. Kaikki tämä hillitön pyöritys saa Maddien hiljalleen ajattelemaan, miksi hän aina laittaa kaikki muut itsensä edelle?
Kirja on kieltämättä ylilyövässä älyttömyydessään hauska ja kevyt. Normaalielämässä tuskin kukaan kestäisi sellaista pyöritystä kuin kirjan sivuilla. Tai sellaisia ihmisiä, joita kirjan henkilöt ovat: sabotoiva pomo, vain sänkyseuraksi tytön kelpuuttava "poikaystävä", yltiövaativa morsian, koko ajan surullinen ystävä. Mutta jos kaipaa kepeää, liioittelevaa lukemista, kirja on oikea valinta.

Onnentyttö (Jessica Knoll) liittyy näiden kahden kirjan seuraan hieman erilaisena. TifAni/Ani FaNell on New Yorkilainen menestyksekäs toimittaja Womens World-lehdessä, vaatekaappi viimeisen päälle, ulkonäkö trimmattu, sulhanen seurapiirien huipulta. Hän on siis viimeisen päälle menestyjä ja on erittäin ylpeä siitä. Näin ei ole aina kuitenkaan ollut. Ani on alun perin kotoisin Philadelphiasta keskiluokkaiselta alueelta keskiluokkaisille vanhemmille. Alakoulunsa hän on aluksi katolisessa koulussa. Mutta hänen hienosteluun kaikin voimin pyrkivä äitinsä päätti, että yläkoulun alkaessa hän siirtyy kouluun paremmalle alueelle hienoon kouluun. Siellä hän tutustuu ensin koulun älykkäisiin, mutta ei niin hienoihin oppilaisiin, mm. kaikki juorut tuntevaan pulleaan Arthuriin ja hänen piiriinsä. Koko ajan Ani toivoo kuitenkin pääsevänsä koulun eliitin ryhmään. Eräänä päivänä hänet kutsutaankin syömään heidän pöytäänsä ja myöhemmin bileisiin. Ani 14-vuotiaana, katolisen koulun käyneenä ei kuitenkaan aivan tajua eliitin menoa. Hän on vain ylpeä (samoin kuin äitinsä) siitä, että hänet kutsutaan komeisiin taloihin, hienojen ihmisten luokse kylään. Eräissä bileissä tapahtuu jotain ikävää. Sama uhkaa toistua toisissa illanistujaisissa, mutta Ani herättää huomiota ja saa isäntäperheen isän puuttumaan asiaan. Sen jälkeen Ani saa huonon maineen ja joutuu vähitellen ulos eliittiryhmästä ja heidän pilkkansa kohteeksi. Sitten koulussa tapahtuu tragedia, jonka osasyyllisenä myös Ania pidetään. Hänestä tulee opiskelunsa loppuajaksi melkeinpä hylkiö. Mutta koulun jälkeen Ani onnistuu mielestään elämässään loistavasti. Hän menestyy, saa hienoja ystäviä ja sulhasen ja opettelee kantapään kautta hienoston tavat. Mutta kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan täysin kunnossa. Ani on sisimmässään hyvin epävarma: hän pelkää lihomista, töppäämistä käyttäytymisessään tai tavoissaan, aina jotakin menetystä. Ainoa todellinen ystävä nykyisessä elämässä, suorapuheinen Nell aavistaa hänkin, että jotain puuttuu.
Tämä kirja on tyypillinen kuvaus sosiaalisesta pyrkyristä. Anin äiti on opettanut hänet pyrkimään aina vaan hienompiin piireihin ja hienompiin materialistisiin asioihin. Juuri tuota elämäntyyliä Ani sitten noudattaakin alkaen 14-vuotiaasta ja jatkaen läpi koko kirjan. Hän ei ole paha ihminen, päinvastoin. Hänelle on vain aikanaan opetettu täysin väärät elämän arvot. Nuo väärät elämänarvot ovat aikanaan johdattaneet hänet vaikeuksiin, mutta hänen mielestään nykyisyys korvaa kaiken, ainakin ulkoisilta puitteiltaan. Sisimmässään hän tuntuu aikuisena tietävän näiden ulkoisten seikkojen höttöyden, mutta sitä ei ulospäin saa näyttää.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)