Google Website Translator

perjantai 2. helmikuuta 2018

Haluan huomiotasi

On aika päivittää taas hieman kisujuttuja.

Kissat nukkuvat n. 65-75 % vuorokaudestaan. Sen lisäksi ne syövät ja käyvät asioillaan. Loppu ajasta vaaditaankin sitten leikittämistä, ne saavat hullunkohtauksiaan tai touhuavat omiaan (= omistajan mielestä pahantekoa, kissan mielestä itsensä huvittamista tai tarmon purkamista/metsästämistä). Itse olen ylpeä meidän vanhimmastamme, nyt 10-vuotiaasta Hetasta. Vaikka se on ihmisen iässä jo reilusti keski-iän ylittänyt, se amokit tai kuten itse nimitän, ADHD-kohtaukset, ovat monumentaalisia. Olen joskus yrittänyt videoida niitä kohtauksia, mutta ilmeisesti minun refleksini keski-ikäistyvät nopeammin kuin kissani, koska tuloksena on ollut hienoja kuvia seinistä, ovista ja huonekaluista. Ainoa mikä niistä puuttuu on kissa, koska se on aina huomattavasti nopeampi. Yleensä kohtaus päättyy kirjahyllyn päälle tai keittiön ikkunan ääreen säksättämään kaikkea, mikä ulkona liikkuu. Sen jälkeen on juoma- ja syömätauko ja paluu sohvalle ottamaan unet. Jos satun istumaan itsekin sohvalla, se luo minuun merkitsevät katseen, kääntyy selälleen ja ilmoittaa näin: "Nyt olisi hyvä hetki pienille masurapsuille, että uni tulisi paremmin".

Kauhukaksikko eli Ukko ja Akka ovat taas osaltaan lörppöjä. Akan hereillä ollessa se ilmestyy johonkin lähelle tuolille, pöydälle tai sohvalle ja aloittaa valtavan miukutuokion eli lörpötyksen kanssani. Maailman huvittavin asia ainakin ulkopuolisen silmin ovat sen höpötyshetket, jotka vaativat että vastaan sille. Joten minunkin on ollut pakko opetella "kissaa" ymmärtämättä yhtään, mitä me höpisemme. Koko juttu alkaa sillä, että se istuu johonkin lähelle ja alkaa pölpöttää. Silloin minun on vastattava sille samanlaisilla kiljauksilla tai miukauksilla ja näin me voimme jatkaa jopa 5 min. Toivottavasti kukaan vieras ei sitä tule todistamaan, koska todennäköisesti silloin minulle saatettaisiin soittaa pii-paa auto. Mutta se nyt vaan on joka päivä muutaman kerran toistuva tapahtuma, jolloin on pakko jutella sen kanssa, muuten se loukkaantuu.

Ukko vaatii huomiota täysin toisin äänin. Aamuisin se töräyttää sen aiemminkin mainitun rääkäyksensä korvaani vaatien, että on aika herätä ja alkaa rapsuttaa ennen ruokailua. Kun se haluaa huomiotani, päivärapsuja tai jotain muuta, se päästää käheitä miukaisuja. Aivan kuin sillä olisi kurkku kipeä. Mutta jos sitä ei tarpeeksi huomioi, kurkkukipuinen ääni katoaa ja tilalle tulevat jälleen erittäin äänekkäät rääkäisyt. Lisäksi nimitän sitä joskus pässiksi. Ei siksi, että se olisi tyhmä vaan koska se tehostaa ääntelyään puskemalla minun käsiäni tai päätäni kuin pässi. Sillä täytyy olla todella paksu kallo, niin voimakkaita nuo puskut ovat.

Kissoilla on monia tapoja herättää palvelijansa huomio niiden mielestä tärkeisiin asioihin. Yllä olevat olivat joitakin minun kissojeni tapoja.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)