Google Website Translator

tiistai 7. huhtikuuta 2020

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Paprikaa, pizzaa, puolukkaa ja veriappelsiinia


Pääruokien alkuperäiset reseptit löysin 30.1.2020 julkaistusta Ilkka-Pohjalaisesta. Niitä reseptejä tuunasin sitten oman makuni mukaisiksi. Sekä sämpylät että keittoainesten paahtaminen voidaan tehdä yhdellä uuninlämmityksellä.

Pizzasämpylät

Pizzasämpylät1 tlk (400 g) basilikalla ja oreganolla maustettua tomaattimurskaa
1 dl kuumaa vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
1 dl juustoraastetta (esim. emmental)
0,75 dl kuorittuja auringonkukan siemeniä
1 dl vehnä- tai kauraleseitä
1 dl ruisjauhoja
n. 7 dl vehnäjauhoja
Päälle:
1 kananmuna
juustoraastetta

Kaada tomaattimurska leivontakulhoon, surauta se soseeksi sauvasekoittimella. Lisää kuuma vesi ja kuivahiiva, sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon suola, hunaja, auringonkukansiemenet, leseet ja ruisjauho ja sekoita seos tasaiseksi.
Alusta taikinapohjaan vehnäjauhoa, kunnes taikina on pehmeän tarttuvaa. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa n. 45-50 min.
Nosta taikina erittäin hyvin jauhotetulle leivinalustalle, ripottele jauhoja myös taikinan pinnalle. Muotoile taikina pötköksi, lisää tarvittaessa alustalle jauhoja muotoilun aikana. Leikkaa pötköstä 12 suunnilleen samankokoista palaa. Paloja ei tarvitse paljoa muotoilla, sämpylät saavat olla aika rustiikkisen näköisiä. Nostele palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Peitä sämpylät liinalla ja anna kohota n. 30 min. Lämmitä sillä välin uuni 220 ºC. Sekoita myös sämpylöiden voitelua varten kupissa rakenteeltaan rikottu kananmuna ja juustoraaste. Voitele kohonneet sämpylät muna-juustoraasteseoksella.
Paista alakeskitasolla n. 20-30min, kunnes pinta on kauniin värinen ja sämpylät tuntuvat kypsiltä. Anna jäähtyä peittämättöminä. Kun laitat sämpylän väliin kinkkua, metwurstia tai vaikka paistettua pekonia, sinulla on pizza sämpylän muodossa.

Sämpylät toimivat kaverina paahdetulle paprikakeitolle, molemmissa kun on toisiinsa sopiva makumaailma. Itse käytin keiton lisukkeena tortelloneja, mutta myös jotain täysin muuta on mahdollista käyttää. Esim. leipäkuutioita ja raejuustoa, paahdettuja pähkinöitä ja siemeniä, lehtikaali-,punajuuri- tai bataattishipsejä makuöljyn tai smetanan kanssa jne.

Paahdettu paprikakeitto

Paahdettu paprikakeitto4 (n.1,1 kg) punaista paprikaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
70 g tomaattipyreetä
1 l vettä + 1 kasvisliemikuutio
0,5-1 tl kuivattua basilikaa
0,5-1 tl kuivattua oreganoa
1 tl savupaprikajauhetta 
ripaus chilihiutaleita tai 0,5 tuoretta chiliä
2 tl hunajaa
(sitruunamehua)
125 g täytettyjä (aurinkokuiv.tomaatti, juusto, kinkku) tortelloneja, tortellineja, raviolia tai rigatonia
parmesanlastuja tai raejuustoa, basilikanlehtiä koristeluun
Lämmitä uuni 220 ºC. Pese ja puolita paprikat pituussuunnassa, poista kannat ja siemenet sekä sisäosa valkoiset kohdat. Aseta paprikanpuolikkaat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kuori ylöspäin. Halkaise kuorimattomat sipulit ja asettele ne samalle uunipellille myös kuori ylöspäin. Lisää pellille vielä kokonaiset, kuorimattomat (poista sentään uloin, ohut kuorikerros) valkosipulinkynnet.
Paahdetun paprikakeiton ainekset
Laita pelti uunin yläkeskitasolle ja paahda, kunnes paprikat pilkuttuvat mustiksi (n. 30 min). Voit loppua kohti muuttaa uunin lämmön grillivastukselle, jos siltä näyttää.
Sulje paprikanpuolikkaat muovipussiin tai laita ne kulhoon, jonka peität tuorekelmulla ja anna muhia n. 10 min. Irrota paprikoista kuoret (kitkeriä) ja laita liha blenderiin tai kulhoon. Purista paprikalihan joukkoon sipulit ja valkosipulit kuoristaan. Lisää joukkoon 2 dl vettä ja surauta blenderillä tai sauvasekoittimella sileäksi.
Siirrä keittopohja kattilaan kuumentumaan. Lisää kattilaan myös loppu vesi, kasvisliemikuutio, tomaattipyree, mausteet ja hunaja. Sekoita tasaiseksi. Anna kiehua lempeästi (3-4) n. 15 min. Tarkasta maku. Koska paprikoista ja yrteistä ei koskaan tiedä, keitossa voi olla pieni kitkerä jälkimaku. Lisää silloin keittoon pari ruokalusikallista sitruunamehua tasaamaan kitkeryyttä.
Lisää joukkoon tortellonit, raviolit tai muut täytetyt makaronit ja keitä vielä pari minuuttia, että ne kypsyvät. Lisää vettä tarpeen vaatiessa. Tarjoile parmesaanilastujen tai raejuuston kanssa, koristele halutessasi tuoreella basilikalla. Jos käytät vihanneslastuja, siemeniä tai leipäkuutioita, ripottele ne keittolautaselle keiton päälle vasta juuri ennen tarjoilua.

Jälkiruoaksi tein puolukkapirtelöä, koska kaikki ainekset löytyvät omasta takaa. Käytin omassa pirtelössäni makua antamaan Salted Caramel-makutomusokeria. Jos ei sitä satu olemaan, ei kannata sitä ihan heti lähteä netistä tilailemaan. Laita tilalle hunajaa, tavallista tomusokeria tai erikoishienoa sokeria. Tai käytä maustamiseen/makeuttamiseen omenamarmeladia (jos joululta jäi yli torttujen omena-kanelimarmeladia, heitä jämät pirtelön joukkoon) tai omenasosetta. Ohjeesta tulee pirtelöä 1 iso lasillinen tai 2 hieman pienempää.

Puolukkapirtelö

Puolukkapirtelö2 dl pakastepuolukoita
4 dl vaniljajäätelöä
2 dl kylmää maitoa
1,5-2 rkl Salted Caramel-makutomusokeria
(tai muuta makeutus- ja makuainetta oman maun mukaan)

Annostele jäiset puolukat sekoitusastiaan. Kun ne ovat puoliksi sulaneet, surauta soseeksi sauvasekoittimella (varo, roiskuu). Lisää astiaan jäätelö ja jatka sauvasekoittimella sekoittamista. Lisää lopuksi maitoa ja sekoita tasaiseksi edelleen sauvasekoittimella. Maista ja lisää tomu- tai muu sokeri tai makuaine. Kaada pirtelö tarjoilulasiin ja koristele puolukoilla tai esim. sitruunamelissalla. Nauti heti pillillä, lusikalla tai juomalla.

Nyt täytyy hieman selittää, miksi tämä veriappelsiinimarmeladin resepti on mukana tässä postauksessa. Kyllästyin vihdoin maaliskuussa syömään aina aamiaiseksi puuroa ja ruisleipää. Halusin välillä paahtoleipää. Yleensä leivon käyttämäni vaalean leivän itse, mutta tällä kertaa päätin katsastaa kaupan tarjonnan. Ihastuin Vähäkyröläisen Kotileipomo Pihlajan leipiin, varsinkin Hurjan Viljaiseen ja olen nyt käyttänyt sitä jokusen viikon, no välillä toki Kauraistakin. Syön yleensä 2 "suolaista" leipää teen kanssa, mutta kolmannen haluan olevan makeampi jälkiruokaleipä. Ja mikäs jälkiruokaleivän makeuttaa paremmin kuin marmeladi. Tuosta samaisesta Ilkka-Pohjalaisesta löytyi veriappelsiinimarmeladin resepti. Nyt kun on kotiaikaa, hain kaupasta pussin sesongin veriappelsiineja (tavallinenkin käy) ja tekaisin aamiaismarmeladin.

Veriappelsiinimarmeladi

Veriappelsiinimarmeladi1 kg veriappelsiineja
1,5-2 dl hillosokeria tai hillo-hyytelösokeria
minttua, sitruunamelissaa tai rosmariinia

Kuori appelsiineistä pois kuori valkoisine osineen. Onnistuu parhaiten, kun leikkaa appelsiinin appelsiinin molemmin puolin napakohdat eli hatit valkoisine sisäosineen pois. Tue sen jälkeen appelsiini napakohdasta leikkuulautaa vasten leikkaa terävällä veitsellä appelsiinin muotoija mukaille kuori valkoisine sisäkuorineen irti.
Laita appelsiininlihat blenderiin tai kulhoon ja soseuta (kulhossa sauvasekoittimella, varo, roiskuu).
Kuumenna appelsiinimassa kiehuvaksi kattilassa ja lisää sokeri ja kuivattu tai tuore yrtti. Keitä 10-15 min. Kuori päältä vaahto ja säilö puhtaaseen lasiastiaan. Käytä mahdollisimman tasaisen avaraa lasiastiaa, jokka saat kaiken hillon pois purkista. Hillo/marmeladi sakenee jäähtyessään ja jääkaapissa.
Alkuperäinen resepti: Ilkka-Pohjalainen 30.1.2020

Kristiina

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Dekkari, vaellus ja rakkauden etsintä

Viimeiset kirjastosta lainatut varsinaiset kirjat on luettu, seuraavaksi siirrytään e-kirjoihin.

Christian Rönnbacka
Rakennus 31 (Christina Rönnbacka) tuo taas Antti Hautalehdon tutkimaan kummallisuuksia. Edellisessä osassa Julma Hautalehdon omakotitalo poltettiin, mutta nyt hän on päässyt muuttamaan Nikkilään kerrostaloasuntoon. Ei ihanneratkaisu Antista, mutta asiaa kirkastaa tyttöystävä Leena. Seksi ja yhteinen tekeminen on tyydyttävää. Sen sijaan Hautalehto toteaa saaneensa ihan oman stalkkerin, kun joku lähettelee hänelle rakkauskirjeitä ja jopa verhot ikkunaan, josta ne vielä puuttuvat. Ei mukava tilanne.
Antti Hautalehto palaa juuri sopivasti sairaslomalta ryhtyäkseen tutkimuksenjohtajaksi mitä omituisimpaan juttuun. Porvoon ympäristöstä alkaa löytyä tyhjiä hautoja. Mutta koska ne ovat nimenomaan tyhjiä, tekijä on syyllistynyt korkeintaan vahingontekoon ja siihenkin vaan, jos maanomistaja haluaa nostaa syytteen. Mutta joku taustalla usuttaa median vaatimaan poliisilta toimia. Tällä taustahenkilöllä, Nikkilän entisen mielisairaalan yläkerrassa salaa asuvalla taiteilija Maisterilla/Mestarilla on aivan omat kuvionsa hauta-asian suhteen.
Vihdoin tyhjien kuoppien jälkeen viimeisestä kuopasta löytyykin sitten se ruumis. Tosi outo ruumis. Aikuinen mies vaipoissa, päässään orjantappurakruunu, kiinni isossa ristissä ja pistohaava sydämen kohdalla. Murhan selvittelystä ja omituisesta ruumiista syntyy todella kinkkinen kuvio, joka vähitellen nivoutuu Nikkilän vanhan mielisairaalan, Mestarin ja hänen 6 naisensa ympärille. Nikkilä on muutenkin kiinnostava tapahtumakulissi, jossa hiippailee jos jonkinnäköistä outoa porukkaa omilla asioillaan. Ketkä kaikki siellä oikein rellestävät?
Vaikka kirjasta löytyy vauhtia ja vaihtelevia käänteitä myös humoristinen ote säilyy. Onneksi tällä kertaa eivät luodit viuhu, mitä nyt jokusen kerran kolautetaan jotakuta päähän, sytytetään tulipalo ja annetaan potkuja. Ja Antti koettaa saada selville stalkkerinsa henkilöllisyyden päästäkseen tästä eroon. Tyyli on siistiytynyt ja tällä kertaa saamme lukea sivuilta enemmän järjenkäyttöä ja huumoria, vähemmän henkilöiden ulkoista kohennusta ja luotisadetta tai veitsiä.
Helmet-lukuhaaste kohdat 7, 30

Markku Turunen
Vaeltaja (Markku Turunen) on kertomus Antti Pentinpoika Myöhäsestä, joka on tuomittu vaeltamaan maan päällä tuomiopäivään asti, jollei hän löydä vilpitöntä rakkautta. Kirjan alussa hän on vielä tavallinen ihminen 1490-luvun Olavinlinnassa, vouti Pietari Kylliäisen alainen ja naimisissa raskaana olevan Kertun kanssa. Sitten Olavinlinnaan tulee tarkastukselle Knut Posse, joka haluaa venäjää osaavan Antin kanssaan Viipuriin. Ei auta kun lähteä ja jättää säikky Kerttu yksin mökkiinsä. Yhdessä muiden miesten tieten Knut Posse ja Antti järjestävät Viipurin pamauksen ja siihen komisteeksi ilotulituksen ja säikäyttävät venäläisjoukot pakosalle. Antti usuttaa venäläisten suojelupyhimystä Andreasta omiaan vastaan ja siitä hyvästä suuttunut Andreas kiroaa Antin ikuiseen sivullisuuteen, josta tämä vapautuu vain jos löytää vilpittömän rakkauden. Niin käykin, että vaikka Antti haavoittuu taistojen lopputiimellyksessä pahasti, hän ei kuole.
Kun itse Knut Posse myöhemmin kuolee, Antti palaa Olavinlinnaan vaan todetakseen, että Kerttu on kadonnut. Kylliäinen kertoo naisen tulleen hulluksi ja synnyttäneen lapsen jossain talossa Anttolassa. Löydettyään oikean talon väki siellä kertoo, että sekä Kerttu että lapsi olivat säikkyjä ja Kerttu vieläpä hullu. Hän oli häipynyt talosta ja jättänyt lapsen talonväen hoidettavaksi, mutta palannut myöhemmin jonkun miehen kanssa ja ottanut lapsen mukaansa. Muuta he eivät tienneet.
Koska Antilla ei ollut mahdollisuutta löytää lastaan, hän päättää lähteä kiertämään maailmaa ja pestautuu laivaan matkalla Rotterdamiin ja ajautuu sieltä edelleen Sevillaan. Sevillassa hän kuulee miehestä nimeltään Magalhaes, joka aikoo purjehtia maailman ympäri ja etsiä samalla uuden reitin Maustesaarille. Antti pestautuu matkalle mukaan ja saa ihan hyvän aseman ensin laivan kirjanpitäjän ja sitten papin apulaisena. Vähitellen kirjan teksti alkoi pitkästyttää minua, koska tätä Magalhaesin matkaa, laivaolosuhteita ja matkalla tehtyjä poikkeamia maihin kuvataan n. 200 sivua. Mutta lopussa Antti pääsee eloonjääneiden pienessä joukossa takaisin Sevillaan ja päättää lähteä pyhiinvaellusmatkalle. Tällä sekä tulevilla matkoillaan Antti kohtaa monia historian tosia ja mielikuvitushenkilöitä, joista suuri osa on Vaeltajia. On Graalin ritari Bors, joka Vaeltajana kehitteli saniteettijärjestelmiä ja vesiklosetteja. On Emil, kujeilija, josta tuli markkinoiden esiintyjä. Muitakin putkahtelee, kuten Ahasverus, joka kielsi Jeesusta lepäämästä ristin tiellä taloonsa nojaten, Lentävän Hollantilaisen kapteeni Hendrick, jolle haettiin morsianta, miehistöineen, roomalainen runoilija Quintus, Wagner tapaamisen alussa ihminen, myöhemmin Vaeltaja. Niin Antti on kirjan aikana vaeltanut jo 500 vuotta.
Kirjassa käydään Antin mukana aina välillä nykypäivässä, ennen kuin hän taas antautuu muistelemaan menneitä. Ei Antti paljon ole 500 vuoden aikana tehnyt löytääkseen rakkautensa, ompahan vaan jo ihmisluonteensa mukaisesti ajelehtinut paikasta toiseen, katsellut tapahtumia hieman sivusta ja puhunut yleensä vaan, jos on kysytty. Tähän kirjaan on kyllä tehty taustatutkimusta perusteellisesti, mutta jotenkin tylsistyin siinä Magalhaesin matkan aikana. Jos haluaa tutustua historiaan ja fiktioon, tämä tarina on ihan hyvä asian harrastajalle. Ei kuitenkaan minulle niin paljoa mieleen, että lukisin toista kertaa.
Helmet lukuhaaste kohdat 15, 22

Jojo Moyes
Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (Jojo Moyes)-teoksessa liikutaan kahdella aikakaudella Lontoossa, 1960-luvulla ja 2000-luvulla. Molemmissa etsitään rakkautta ja merkittävää ihmissuhdetta. 200-luvulla Ellie Haworth on toimittaja, jolla on ollut jo yli vuoden suhde naimisissa olevan kirjailija Johnin kanssa. Ellien yksityiselämä on pelkkää jatkuvaa arvailua siitä, mitä miehen viestit todella tarkoittavat, rakastaako John häntä vai haluaako vain seksiä, miksi mies tekee näin tai noin jne. Toimittaja Ellien lehti on muuttamassa uuteen toimitaloon ja Ellie saa tehtäväkseen löytää arkistosta jotain 50 vuoden takaisista rakkauskäsityksistä ja siitä, millaisia pulmia rakkausasiat synnyttivät silloin. Ellie löytää arkistosta kauan sitten käsin kirjoitetun kirjeen, joka liikuttaa häntä syvästi. Kirjeessä B kirjoittaa kuoressa nimetylle naiselle, Jenniferille, erittäin rehellisen tunteistaan kertovan kirjeen ja pyytää siinä myös Jenniferiä lähtemään kanssaan muualle miehen muuttaessa työnsä takia. Ellie haluaa palavasti tietää, miten rakastavaisten kävi.
1960-luvulla kaivosyhtiön rikkaan johtajan vaimo, Jennifer Stirling, herää sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen muistinsa menettäneenä. Jenniferin päästessä kotiin sairaalasta kaikki tuntuu hänestä vieraalta: aviomies, koti, hän itse. Mies on työnsä takia paljon poissa kotoa, mutta onneksi apuna on taloudenhoitaja rva Cordoza ja muutamat hyvät ystävät sekä oma äiti. Mutta kukaan heistä ei kerro Jenniferille, miksi ja missä olosuhteissa hän yleensä joutui auto-onnettomuuteen. Tutustuessaan tarkemmin kotiinsa ja tavaroihinsa Jenny löytää piilotettuina useita vilpittömiä, kauniita rakkauskirjeitä, jotka on allekirjoittanut B. Kuka on B ja oivatko he todella olleet rakastavaisia. Tässä vaiheessa lukija alkaa saada tietoja Jenniferin elämästä ennen onnettomuutta. Lukijalle, mutta ei Jennylle, selviää kirjoittajan olevan lehtimiesraakki Anthony O'Hare. Anthony on entinen sotakirjeenvaihtaja, eronnut yhden pojan isä, joka sai jonkinnäköisen romahduksen ja alkoholimyrkytyksen viimeisimmällä reissullaan ja on joutunut lehdessään kevyempiin tehtäviin, kuten kirjoittamaan rikkaasta asbestikaivosten johtajasta Rivieralle. Lukijalle selviää tekstin edetessä, että Jennifer oli lähdössä pois miehensä luota Anthonyn kanssa hänen joutuessaan auto-onnettomuuteen.
Ellie kuvittelee surkeiden iltojensa jälkeenkin elävänsä omaa unelmaansa, kun hänellä on John. He tapaavat toisiaan aina kun se Johnille sopii. Sitten mies ilmoittaa lähtevänsä lomalle vaimonsa kanssa. Pakko, kuten mies asian ilmaisee. Vähitellen jopa Ellien ystävät alkavat epäillä suhdetta ja arvuuttelevat, mitä Johnin vaimo tuntisi, jos suhde paljastuisi. Samaan aikaan Ellie jatkaa arkistojen penkomista apunaan Rory, mukava ja komea arkistoapulainen. Arkiston johtaja taas on ensivaikutelmalta äreä, epäystävällinen ukko mutta arkistoa pengottaessa paljastuukin jotakuinkin ihmiseksi. Roryn kanssa Ellie saa keskustella kaikenlaisista asioista ja käy tämän kanssa jopa ulkona kavereina, kunnes kerran kaihoisan kännin aikana Ellie ja Rory päätyvät saman peiton alle. Seuraavana aamuna Rorylle selviää vahingossa Ellien sutina Johnin kanssa ja tekee selväksi, ettei ole kiinnostunut tässä tilanteessa monimutkaisista suhteista. Sotkusta huolimatta Ellie jatkaa salaperäisen kirjeen henkilöiden jäljittämistä. Kiitos löytämänsä kirjeen kirjekuoren hän tietää Jenniferin nimen ja postilokero-osoitteen. Ellie jättää lokeroon, joka on edelleen Jenniferin nimissä, tapaamispyynnön. Jennifer ottaakin yhteyttä Ellieen, kutsuu tämän luokseen ja niin Ellie saa tietää loputkin tarinasta ja siitä, mikä on tilanne tällä hetkellä. Hän saa tietää myös B:n oikean nimen ja ryhtyy jäljittämään myös tätä. Samaan aikaan hän alkaa pohtia omaa suhdettaan Johniin (ja hieman myös Rorya). Miten tässä kaikessa lopulta käy, se teidän pitää lukea itse.
Ihania ihmissuhdekoukeroita ja paljon tunteita. Ehkä hieman pitkitetyn tuntuinen, koska asioita oli hieman liikaa monimutkaistettu. Jennifer olisi voinut tehdä ratkaisuja jo paljon aiemmin, samoin Ellie. Mutta kiitos sujuvan kielen ja tapahtumien hyvän juoksutuksen ehkä Jenniferin tarinan loppuosaa lukuun ottamatta helppolukuista ja viihdyttävää. Romantiikannälkäisille ja omat ihmissuhteensa solmuun saattaneille oivaa luettavaa.
Helmet-lukuhaaste kohta 44

Piti palauttaa nämä kirjat kirjaston palautusluukkuun tänään, mutta luinkin aamulla lehdestä, että vielä palauttamattomia kirjoja ei saa enää palauttaa kirjastoon. Ohhoh, no odottavat sitten täällä kunnes palautus on taas sallittua.

Kristiina

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Kun lemmikkieläin sairastaa

Lemmikki sairastuuPalaan nyt asiaan, joka tuli mieleeni Akan sairastumisen aikana. Ennen lähtöäni käymään kotona Akan luota juttelin eläinlääkärin kanssa tilanteesta ja jatkosta. Hän kertoi, että jos Akka selviää iltaan asti, minun pitäisi pitää hänet koko ajan lämpimänä ja huolehtia lääkityksestä, syömisestä ja juomisesta. Hänen mukaansa Akka tarvitsisi todellisuudessa valvottua tehohoito yli viikonlopun, mutta sitä tehdään vain eläinsairaaloissa, joista lähimmät Vaasasta ovat Tampereella ja Äänekoskella (n.250 km kumpaankin). Suomessa on toki siellä täällä eläinsairaaloita, mutta yksikään niistä ei sijaitse täällä keskisellä länsirannikolla.

Valvottu hoito
Olen kai katsonut liikaa amerikkalaisia eläinlääkärisarjoja, mutta niistä saa mielikuvan, että jokaisella tuppukylän eläinklinikallakin on tilat, joissa hoitajat ja lääkärit voivat hoitaa leikattuja, onnettomuuteen joutuneita tai erittäin sairaita eläimiä pitemmän aikaa. Kuten ihmisten kohdalla sairaalassa, eläinlääkäri ottaa eläimet "sisään" klinikalle ja siellä niitä valvotaan ja hoidetaan tarvittaessa ympäri vuorokauden. Suomessa taas tilanne on sellainen, että lukuun ottamatta eläinsairaalapaikkakuntia ja niiden välitöntä lähiympäristöä, vaikeasti loukkaantuneelle tai sairaalle eläimelle annetaan välitön ensiapu, jonka jälkeen omistaja ohjeistetaan ja lähetetään potilaan kanssa kotiin. Omistaja, oli hän sitten vaikka vanha ja raihnainen tai nuori ja menevä ja kaikkea siltä väliltä, painii kotona täysin vailla taitoja koko ajan epätietoisena hoitonsa oikeellisuudesta hänelle varmaan rakkaan eläimen kanssa. 


Eläinlääkärien yhteistyö
Vaasassa on 4 eläinklinikkaa (kaupungin + 3 yksityistä) ja lisäksi erinäisiä yksityisten eläinlääkärien vastaanottoja. Niitä löytyy lisää lähialueelta (Mustasaari, Vähäkyrö, Maalahti, Vöyri jne.). Olisiko mitenkään mahdoton ajatus, että johonkin klinikoista tai vastaanotoista perustettaisiin tilat ympäri vuorokauden toimivalle hoidolle? Näihin tiloihin voitaisiin tarpeen mukaan sijoittaa eläinpotilaat kaikista alueen eläinlääkärien vastaanotoista pitempiaikaista, valvottua tehohoitoa varten. Alueen kaikki yhteistyössä olevat klinikat ja lääkärit vastaisivat hoidosta esim. vuoroaikataulun mukaan  Tietysti se maksaisi sekä klinikoille/lääkäreille ja sitä myöten potilaan omistajille, mutta toisaalta omistajat saisivat mielenrauhan lemmikkinsä hyvästä, valvotusta ja asiantuntevasta hoidosta ja heiltä jäisi pois epävarmuus potilaan hoidosta ja selviytymisestä kotona. Tämä vaatisi tietysti eläinlääkäreiltä ja klinikoilta yhteistyöhalua ja asioiden sopimista. Mikä estäisi palkkaamasta ilta- ja yövuoroon hoitajan erikseen? Hoitaja olisi töissä tarvittaessa ja palvelun käyttäjät maksaisivat kulut "kimpassa". Loppujen lopuksihan lemmikin omistaja ne kulut maksaa. Mutta luulen, että moni eläimen omistaja olisi vain tyytyväinen tällaiseen palveluun. 

Eläinlääkärin palvelut
Ehdotukseni koski tietysti kotieläimiä, tuotantoeläimistä kun en tiedä hölkäsen pöläystä. Ehdotukseni ei ole myöskään yksin minun mielipiteestäni kiinni vaan siitä, kuinka moni lemmikin omistaja ja eläinlääkäri on sitä mieltä, että palvelu olisi tarpeellinen tälläkin keskirannikon alueella. Toivon, että joku ottaa kopin ideasta ja tekee asialle jotain. Tampereelle kun on hiukkasen pitkä matka hurauttaa sairaan eläimen kanssa autolla tai junalla. 

Moni tämän postauksen lukenut ihmettelee nyt, miksi keuhkoa eläimistä, kun ihmiset ovat koronavaarassa koko ajan. Ihmisen tulisi tietysti aina tulla ensin ennen eläimiä. Itse en ota kantaa koronaan ainakaan paljoa, koska tällä hetkellä varsinkin sosiaalisessa mediassa liikkuu koronasta niin paljon mis- ja disinformaatiota, että on mahdotonta olla oikeassa aina tai edes joskus. Itse luotan tällä hetkellä tiedossa tärkeimpiin sanomalehtiin, joiden toimittajien uskon toimivan eettisesti ja tietonsa tarkastaen. Samoin luotan THL:n ja viranomaisten tietoihin, iltapäivälehtiin ja sosiaaliseen mediaan en lainkaan. Mutta kun ajattelen karanteenissa olevia ihmisiä, joiden ainoa kokopäiväinen seura voi olla heidän lemmikkinsä ja päälle tulee vielä stressi lemmikin asianmukaisesta hoidosta kun jotain sattuu, se vaikuttaa suoraan ihmisen mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Siksi jokainen osa-alue, joka kohentaa lemmikin olosuhteita, kohentaa myös ihmisen elämänhalua ja arkieloa. 

Kristiina

perjantai 27. maaliskuuta 2020

RIP Akka


Sanotaan, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Kyllä iskee. Niin kävi minulle ja Ukko-kissalle. Vielä tiistaina Akka oli Akka, söi, joi, kakkasi ja nukkui. Mitä nyt sai muutaman amokkohtauksen ja kävi silloin tällöin päivän aikana juttelemassa kanssani leppoisia rapsutuksilla höystettynä. 
Keskiviikkoaamuna Akka oli hieman nuutunut eikä halunnut syödä kuivaruokaa aamiaiseksi. Olin kuitenkin sinä aamuna antanut kissoilleni ensimmäisen kerran uutta kuivaruokamerkkiä, joten ajattelin piipahduksen kupilla ja poiskävelyn tarkoittavan vain sitä, että täytyy hieman totutella uuteen ruokaan.  Kun kuitenkaan sen herkkumärkäruoka ei alkuillasta maistunut, tiesin, että jokin on pahasti vialla.
Soitin heti eilen aamulla eläinlääkärille ja sain kehotuksen tulla saman tien. Naapuri antoi kyydin ja Akka pääsi lääkäriin. Hänet todettiin erittäin alilämpöiseksi, maksa- ja munuaisarvot olivat jostain syystä pilvissä ja koko kissa apaattinen ja syömätön. Akka kiedottiin heti paksuun peittoon, asetettiin lämpöalustalle ja toinen lämpöpeitto päälle. Verikokeen tulosten tultua aloitettiin sekä tiputus että lääkitys ja lisäksi hän sai ruokahalua stimuloivaa lääkettä ja söi vähän hyvällä ruokahalulla kiitos lääkkeen. Verikokeista todettiin myös anemia. Akka jäi koko päiväksi lääkärin ja hoitajan hoidettavaksi ja minua kehotettiin palaamaan n. 15.30 takaisin. Kun lähdin käymään kotona n. klo 12.00, lämpötila oli noussut 3 astetta
Kun palasin iltapäivällä, tilanne oli jälleen luisunut huonompaan. Lämpötila oli taas laskenut ja kissa oli erittäin sairas eikä eläisi enää kauaa. Lääkäri suositteli eutanasiaa ja niin Akka lähti sateenkaarisillan kautta Hetan hoivattavaksi leikkimään Vienon kanssa. Tosin pikku sissini oli sitkeä loppuun asti. Huolimatta huonosta kunnosta, rauhoittavasta lääkkeestä ja nukutuksesta hän jaksoi vielä eutanasiapiikin jälkeen taistella n. 15 min. Kuten Hetallekin, sanoin Akalle häntä siinä silitellessäni ja saatellessani, että hän saa lähteä kavereiden luokse kissojen taivaaseen. Toisen piikin ja pitkän taistelun jälkeen rasittunut sydän sai rauhan.
Minun sydämeni särkyi. Olin menettänyt jo toisen kolmesta kissastani vajaan kahden viikon sisällä. Säälin syvästi myös Ukkoa. Nyt me kaksi vanhaa huuhkajaa haahuilemme täällä keskenämme. Ihmettelen, kauanko Ukko jaksaa vielä olla seuranani, hän kun on elänyt koko elämänsä Akan kanssa symbioosissa (sisarukset) ja Heta on hoivannut ja opettanut Ukkoa siitä asti, kun tämä oli 12-viikkonen.

Tämä episodi sytytti päässäni myös lampun ja erään ajatuksen. En kuitenkaan kirjoita siitä tässä Akalle omistetussa tekstissä, vaan palaan asiaan parin päivän päästä.

Kristiina

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Muutakin kuin koronaa

Minusta on aina hauskaa seurata paikallislehtemme (IlkkaPohjalainen) yleisönosastokirjoituksia ja varsinkin Tekstaten-palstaa, jonne tavalliset pulliaiset saavat lähettää lyhyitä tekstiviestimielipiteitään. Yleensä näin lumien sulaessa ja kevään antaessa ensimerkkejään yleisimpiä keskustelunaiheita ovat koirankakka- ja roskaamiskirjoitukset. Leudon ja vähälumisen talven takia varsinaisesti niitä ei ole paljoa näkynyt, esillä on sen sijaan ollut muutama "mielenkiintoinen" ja hieman huvittavakin (anteeksi kirjoittajat) keskusteluketju.

Ensimmäinen tämän alkuvuoden viestiketju alkoi siitä, kun joku kerrostaloasukas valitti, että lehdenjakaja rymistelee rapussa niin, että hän herää siihen. Kirjoittaja ehdotti, josko kerrostalojenkin postin voisi jakaa postilaatikoihin postiluukkujen sijasta kuten omakoti- ja rivitaloissa. Jäin miettimään asiaa samoin kuin sitä jäi miettimään moni muukin vastineissaan asian esittäjälle. Ensimmäinen, mitä mieleeni tuli oli se, mihin laatikot laitettaisiin. Jos nyt ajatellaan esim. meidän 5-kerroksista kerrostaloamme, joka rapussa on 20 asuntoa. Ja koko yhdessä talossa 60 asuntoa (taloyhtiössämme on 5 talo, joista 3 on 5-kerroksista ja 2 3-kerroksista). Mihin rapussa sijoitettaisiin ne 20 postilaatikkoa? Johonkin tuulikaapin tai rapun käytävän seinälle? Voi sitä reppanaa, joka sen jälkeen yrittäisi muuttaa tai siirtää jotain isompia uusia huonekaluja tai tavaroita. Ne käytävät kun eivät ole leveydellä pilattuja. Vai laitettaisiinko laatikot tikun nokkaan pihalle? No, tilanpuutteen vuoksi pitäisi pihasta poistaa sitten lasten leikkipaikka, jotta tilalle saataisiin ah niin esteettinen postilaatikkometsä.
Sitten tuli toinen ajatus asiasta. Nyt siellä rapussa "rymistää" se yksi lehdenjakaja, joka herättää kirjoittajan. Jos lehti jaettaisiin yhteen paikkaan rapun alakerrassa tai pihalla oleviin laatikoihin, siellä rapussa rymistäisivät edestakaisin aamuisin kaikki lehden tilanneet jokainen vuorollaan hakemassa lehtensä laatikosta. Sekö sitten aiheuttaisi vähemmän meteliä kuin yksittäinen ihminen? Joten oma loppupäätelmäni oli, että jaettakoon se lehti vaan edelleen ihan postiluukkuihin aamuisin. Jos lehdenjakaja häiritsee, niin väliovi tai makuuhuoneen ovi kiinni nukkumaan mennessä. Paljon halvempi ja esteettisempi ratkaisu.

Seuraava keskusteluketju on vaatinut koiraveron palauttamista koirankakkaongelman (tuli se sittenkin sieltä) ja muutenkin koirista koituvan "haitan" hoitamiseksi. En tiedä, ovatko veron palauttamista vaatineet liian nuoria muistaakseen, miksi 1990-luvun alussa, kun koiraveron perintä siirrettiin valtiolta kunnille vapaaehtoisesti perittäväksi veroksi, kunnat luopuivat siitä lukuun ottamatta Helsinkiä ja Tamperetta. Kunnille selvisi nimittäin varsin pian, että koiraveron tuotto verotettavista koirista oli hyvin pieni kun taas laskutus- ja perintäkulut suuret. Joten saattoi hyvinkin käydä niin, että lopputulos oli miinusmerkkinen. Lisäksi ihmiset eivät välttämättä viitsineet rekisteröidä koiriaan verotettavaksi eikä ollut mitään mahdollisuutta ryhtyä "jahtaamaan" rekisteröimättömiä koiria, se olisi ollut vielä lisäkustannus. Eli kunnat yksi toisensa jälkeen luopuivat koiraverosta kannattamattomana. Viimeiset sitkeät sissit Helsinki ja Tamperekin tekivät näin 2017. Joten koiraverolla ei todellakaan hoideta mitään koirien aiheuttamia "ongelmia", lisätään vaan byrokratiaa ja kynänpyörityksen kustannuksia. Kyllä se on jokaisen yksittäisen koiranomistajan vastuulla hoitaa ongelmakohdat, ei kunnan kannattamattoman verotuksen kautta.

Siinä taas riipaisu muutamaan kirjoitteluketjuun tältä keväältä. Koronaa en viitsi edes kommentoida, sen tekevät lehdet ja TV aivan tarpeeksi tehokkaasti.

Meillä Heta tuli eilen takaisin kotiin ja pääsee keväällä Vienon seuraksi Pilvilammelle hyvin kauniiseen paikkaan. Tai siis hänen tuhkansa pääsevät, ei kissa sellaisenaan.


Kristiina

tiistai 17. maaliskuuta 2020

RIP Heta



Kissalauman vanhin Heta siirtyi ajasta ikuisuuteen maanantaina aamulla hieman klo 03.00 jälkeen sairastettuaan ns. vanhuuden oireita erittäin lyhyen aikaa. Vielä viikko ennen menehtymistä se oli kyllä oksennellut silloin tällöin, mutta oli muuten reippaassa kunnossa. Viikolla se lopetti kuitenkin syömisen ja alkoi laihtua ja heiketä. Ennen kun sain eläinlääkäriajan se menehtyi täällä kotona minun vieressäni rapsutuksien ja hyväilyjen kera. Myös Ukko ja Akka seurasivat molemmat jonkin matkan päässä.

Se tuli minulle aikanaa kahden veljensä kanssa Kissatalolta sijaishoitoon ja porukan ärhäkkäimpänä kissana se sai loppujen lopuksi luotani pysyvän kodin. Se eli kanssani yli 12 vuotta loppujen lopuksi täytenä mamman sylikissana, mistä lienee senkin oppinut. Se nyhjäsi koko ajan leikkejään ja syömistä lukuunottamatta kyljessäni, perässäni tai sylissäni. Ikävä on kova, kuka minun kyljessäni nyt koko ajan nyhjää, Ukko ja Akka eivät nimittäin ole kovin nyhjäävää tyyppiä. Mutta sillä oli hyvä elämä ja poistuminen keskuudestammekin oli suhteellisen nopea. Hetan viimeisinä hetkinä sanoin sille, että se voisi lähteä rauhassa luotani sateenkaarisillan kautta sinne paremmille hiirestysmaille ja leikkimään jo aiemmin edesmenneiden Vienon, Piparin ja Tuhnun kanssa. Ja lötköttelemään siellä mielin määrin.

Kristiina

perjantai 28. helmikuuta 2020

Pyttipannua ja sieniä laskiaisviikolla

Jokainen teistä tuntee varmaan pyttipannun. Siihen voi käyttää ylijääneet keitetyt perunat. Lisäksi tarvitaan sipuli ja makkaraa (jos ei ole kasvissyöjä) ja jos makkaraa on jäänyt yli esim. lauantain saunalenkistä, entisaikaan eväiden Suomi-makkarasta tai vaikkapa nauravista nakeista. Nykypäivänä tietysti krakovanmakkarasta tai chorizosta. Itse huomasin, että pakastimessa oli vielä jäljellä pussillinen lanttua, joten päätin tehdä erilaisen pyttipannun. Reseptistä tuli 2 annosta ja kyytipojaksi vanhanaikaisesti etikkapunajuuria ja maustekurkkua.

Lanttupyttipannu

Laskiaisen lanttupyttipannu0,5 - 1 rkl öljyä
1 punasipuli
n. 250 g lanttua (esikeitetty, pakastettu)
0,5 tl yrttisuolaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl cajunmaustetta
0,5 tl mustapippuria
100 g kalkkunametvurstia
Päälle:
1 kananmuna/annos 

Silppua sipuli. Kuutioi lanttu ja makkara.
Kaada öljy paistinpannulle ja kuumenna pannu miedolla lämmöllä (3). Lisää joukkoon sipuli ja anna sen hautua n. 7-10 min. Lisää joukkoon lanttukuutiot, nosta lämpöä hieman (4) ja anna kuutioiden saada hieman väriä. Lanttu voi olla myös "tuoretta", mutta silloin se on hyvä esikeittää n. 10 min. Lisää paiston aikana mausteet pannulle, jotta nekin saavat makua. 
Lisää lopuksi makkara ja anna kaikkien aineiden sekoittua ja saada makuja toisistaan taas alemmalla lämpötilalla n. 5-10 min.
Annostele annos lautaselle ja paista päälle löysäkeltuainen kananmuna, jonka keltuainen toimii ns. kastikkeena.

Tällä viikolla on laskiaisviikko ja vaikka kuinka rakastan hernekeittoa ja blinejä, yleisiä laskiaisruokia, pidän myös sienistä. Niinpä päätin tänä vuonna tehdä jotain erilaista laskiaiseksi. Tuloksena olivat sieniletut sienimajoneesilla. Koska minulla ei sattunut olemaan jääkaapissa maitoa, kun laitoin kuivatut sienet likoamaan, käytin vettä ja maitojauhetta, mutta sienet voi liottaa myös maidossa. Pääasia, että käytätte liotusliemen lettuihin.

Sieniletut

10 g kuivattuja mustavahakkaita tai muita kuivattuja metsäsieniä
Sieniletut sienimajoneesi
tai n. 2 dl suolattuja tai pakastettuja sieniä
4,5 dl vettä tai maitoa
1 salottisipuli
öljyä tai voita
suolaa, valkopippuria, ripaus currya
Lettutaikina:
4,5 dl sienten liotusnestettä tai 4,5 dl maitoa
(3 rkl maitojauhetta, jos sienet on liotettu vedessä)
2,5 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
suolaa, mustapippuria
0,5 tl kuivattua kirveliä
öljy/voiseosta

Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne veteen tai maitoon likoamaan vähintään muutamaksi tunniksi, mieluimmin kuitenkin jo edellisenä iltana. Siivilöi sienten liotusneste kulhoon ja pilko liotettuja sieniä tarvittaessa. Pilko suolatut tai pakastetut sienet hienoksi. 
Silppua sipuli. 
Hauduta öljyssä tai voissa sipulia paistinpannulla n. 5 min. Lisää joukkoon sienet ja mausteet. Paista, kunnes sienistä on irronnut ylimääräinen neste. Jäähdytä seos.
Tee lettutaikina. Jos liotit sienet vedessä, siivilöi nesteen joukkoon maitojauhe. Jatka siivilöimällä joukkoon vehnäjauhot ja vispaa lopuksi seokseen munat ja mausteet. Anna lettutaikinan turvota vähintään 0,5 tuntia.
Lisää lettutaikinaan jäähtynyt sieni-sipuliseos.
Paista letut joko pikkulettuina tai isommassa pannussa suurempina räiskäleinä.

Sienimajoneesi

100 g suolasieniä
3 rkl majoneesia
suolaa, mustapippuria
(muutama tippa tryffeliöljyä)

Huuhtele suolasienistä ylimääräinen suola siivilässä juoksevassa vedessä. Pilko sienet kuutioiksi.
Laita sienet tarjoiluastiaan ja lisää majoneesi. Mausta pippurilla ja halutessasi öljyllä ja tarkista maku suolan osalta. Tarjoa lettujen päällä.

Laskiaispulla
No, täytyy myöntää, että annoin sen verran periksi laskiaisperinteille, että tein vielä laskiaispullia. Tällä kertaa hillolla ja vaniljakermavaahdolla.

Kristiina

maanantai 17. helmikuuta 2020

Myrskyn jälkeen

Olipahan eilen oikein keli. Vettä tuli koko päivän ja alkuillasta alkoi se paljon puhuttu myrsky. Tuuli niin, että pelkäsin parveketuolien muuttuvan lentäväksi tavaraksi. Shokeeravinta tapahtui kuitenkin tuossa 20.00-21.00 välillä, jolloin satuin itse istumaan parvekkeella. Tiedätte jo varmaan miksi. Yhtäkkiä alkoi kuulua ritinää. Pelkäsin jo, että suoraan edessäni seisova koivu katkeaa. Mutta ei. Pihan sivussa kasvoi sellainen yli viisikerroksisen kerrostalon kokoinen 2-latvainen kuusi ja sen toinen latva runkoineen päivineen rämähti keskelle pihaa suoraan (onneksi) parvekkeeni alle. Kunnon rysäys, joka sai minut ja kissat sisällä pomppaamaan varmaan metrin verran. Kyllä elämässä pitää olla rytinää, mutta ei ihan näin paljon. Soitin aamulla huoltomiehelle, joka kertoi jo olleensa tarkastuskäynnillä ja tuijottaneensa pudonnutta puuta samoin monttu auki. Onneksi raivaajat tulivat pian paikalle ja nyt puuparan toinen puolisko on muisto vain.

Kristiina

maanantai 27. tammikuuta 2020

Epookkia ja dekkareita

Vuosi on kiva aloittaa tarkastelemalla muutamaa pyhien aikana luettua kirjaa. Tai ei vain pyhien, vaan kunnon flunssankin aikana.

Belgravia books
Downtown Abbeyn käsikirjoittaja tuo luettavaksemme Lontoon 1800-luvun lopun elämää kirjassaan Belgravia (Julian Felloves). Mutta kirjan tarina alkaa Brysselistä, jossa armeijan hankkija James Trenchard perheineen asuu johtuen sotatilanteesta. Isä James on armeijan aatelisten päälliköiden suosiossa työssään osoittamiensa taitojen takia ja samalla äärimmäisen kunnianhimoinen pyrkiessään ylhäisiin piireihin, joihin ei oikeastaan kuulu. Vaimo Anne taas ei hyväksy miehensä pyrkyryyttä, mutta suvaitsee sen. Perheen kaunotar, tytär Sophia on rakastunut aateliseen sotilaaseen, Bellasin jaarlin poikaan Edmund Brockenhurstiin. Tarina alkaa tanssiaisista, jotka Edmundin täti järjestää ja johon yläluokkien tuttavuuteen pyrkivä James Trechard perheineen saa myös kutsun Sophien ja Edmundin myötävaikutuksella. On kuitenkin Waterloon taistelua edeltävä ilta, nuoret sotilaat lähtevät taisteluun kesken tanssien ja Edmund saa surmansa. Hän on kuitenkin ennen kuolemaansa mennyt salaa naimisiin Sophien kanssa tai ainakin tyttö kuvittelee niin, kunnes näkee sotaan lähtevien sotilaiden joukossa heidät vihkineen papin. Koko vihkiminen näyttää huijaukselta, mutta sillä on seurauksensa. Sophie on raskaana, synnyttää pojan ja kuolee synnytykseen. Poika annetaan lapsettomalle pappisperheelle Popelle kasvatettavaksi kuin omanaan.
Hypätään 20-30 vuotta eteenpäin ja Lontooseen. James Trechard on edelleen yhtä pyrkyrimäinen, mutta eronnut armeijasta ja toimii rakennuttajana yhdessä arkkitehti Thomas Cubittin ja tämän veljen kanssa. Kiitos Jamesin kaiken nielevän pyrkyryyden hänen vaimonsa Anne saa kutsun Lady Brockenhurtin ystävän iltapäiväteetilaisuuteen ja itse Lady rupattelee hänen kanssaan kertoen ainoan poikansa ja perillisen kuoleman aiheuttamasta suuresta surusta. Silloin Anne Trechard tajuaa, että hänen on kerrottava Lady Brockenhurstille Sophien ja Edmundin pojasta, Charles Popesta. Vaikka poika olisikin avioliiton ulkopuolella syntynyt ja hänen oman tyttärensä maine olisi vaarassa. Niinpä Anne kertoo pojasta Lady Brockenhurstille vannottaen tätä pitämään salaisuuden. Charles Pope saa kuitenkin aloittelevana puuvillatehtailijana Lontoossa yllättävää huomiota paitsi rouvilta Brockenhurst ja Trenchard, myös nyt lapsettomien aatelisten Brockenhurstien joskus tulevan perillisen, veljenpojan Johnin ja Sophien veljen osalta. Tosin miespuolisten henkilöhahmojen kohdalla puhuu kateus ja rahanhimo. Olisi varmaan kiva lukaista, miten kaikki päättyy. Kipittäkää siis kirjastoon tai kirjakauppaa.
Rakastan näitä epookkikirjoja. Englantilainen luokkajako, siihen hämmingin aiheuttaminen, rakkaustarina x2, kaikki vetosi minuun. Tosin kirjan juonikulku on kuin lukisi TV-sarjan tai elokuvan käsikirjoitusta, muttei haitannut. Sinne vaan, uppoutumaan 1800-luvun monimutkaiseen elämään.
Helmet lukuhaaste kohdat 15, 37

Donna Leon books
Välipäivinä on ihana lukea dekkareita. Komisario Brunettin luoviminen Venetsian poliisilaitoksen ihmemaailmassa ja yleensä rappeutuvassa Venetsiassa kuuluu suosikkeihini. Nuoruuden lähde (Donna Leon) alkaa illalliskutsuista, joihin komisario Brunetti vaimoineen osallistuu appivanhempiensa kotona, tosin emäntänä toimii hyväntekeväisyyttä harjoittava kreivitär Lando-Continuin. Kreivitär pyytää illan lopuksi Brunettia käymään luonaan, hänellä on asiaa. Hänen pojantyttärensä on teini-iässä heitetty kanavaan ja tyttö miltein hukkui. Kiitos paikallisen "juopon" tyttö pelastui, mutta taantui 7-vuotiaan tasolle. Ennen kuolemaansa kreivitar haluaa tietää, mitä ja miksi tämä tapahtui. Brunetti suostuu tutkimaan asiaa, mutta vain hieman vasemmalla kädellä. Kun tytön pelastanut paikallinen asukas löytyy kuolleena, Brunettin antennit nousevat ylös. Brunetti saa avukseen naiskomisario Griffonin, joka osoittautuu arvokkaaksi avuksi jutun ratkaisemisessa. Jutun ratkaisun ja lopun saatte lukea itse, mutta se kannattaa. Saatte nauttia paitsi italialaisista ruoista Brunettin päivällispöydässä myös mielenkiintoisista keskusteluista Brunetin perheessä.
Helmet lukuhaaste kohdat 24, 41, 42

Ackte Raija Oranen books
Ackte! (Raija Oranen) kertoo Aino Ackten elämästä hänen lähdettyään opiskelemaan Pariisiin 18-vuotiaana aina loppuun asti. Aino matkusti oopperalaulua opiskelemaan äitinsä kanssa Pariisiin äidin entisten opettajien johdolla. Tosin tässä vaiheessa äiti pyrki vaikuttamaan kaikkeen Ainon opetuksessa ja hänen urakehityksessään. Tämä kirja antaa erittäin omituisen kuvan Achten (alkuperäinen sukunimi) perheestä. Äiti on pettynyt menetettyyn lupaavan laulajan elämänsä avioliiton ja lapsien myötä ja kohtelee lapsiaan todella huonosti. Isä taas on juoppo taiteilija, joka yrittää hyvitellä äidin ilkeyttä, kunnes itsekin Ainon menestyksen myötä yhtyy siihen. Lapset, sisarukset Aino ja Irma, olivat loistavia laulajia, mutta äiti ei antanut heidän lapsuudessaan tyttöjen laulaa, kielto oli ehdoton. Tytöt kuitenkin lauloivat ankarankin rangaistuksen uhalla. Samaan aikaan Aino on rakastunut arkkipiispan poikaan, fennomaaniin Heikki Renvalliin ja haluaa tämän kanssa naimisiin. Vuosien vetkuttelun jälkeen pari meneekin naimisiin huolimatta Ainon rakastumisesta ennen avioliittoa hänen muotokuvansa maalanneeseen Albert Järnefeltiin ja Ainon korviin kantautuneista huhuista Heikin naisseikkailuista. Pari saa 2 lasta vaikka Heikki asuu Suomessa ajamassa suomalaisuusasiaa, kun taas Aino liikkuu Pariisin lisäksi myös muualla maailmassa, mm. Amerikassa ja ehtii juuri ja juuri piipahtaa Suomessa tovin kesäisin. Jo keski-iän kynnyksellä ja innostuneena ajatuksesta Savonlinnassa järjestettävistä oopperajuhlista Ainolle selviää, että Heikillä todella on taas uusi rakastajatar ja hän eroaa miehestään. Rakastuminen samassa talossa asuvaan Bruno Jalanderiin ja avioliitto tämän vaimon kuoltua ei tuonut sen enempää iloa hänelle, koska Aino halusi äänensä heikennyttyä edelleen menestystä Euroopassa, matkusti sinne ja totesi uransa olevan mennyttä. Samaan aikaan uusi aviomies alkoi sairastella ja vietti isoimman osan loppuelämästään Euroopan kylpylöissä Ainon palattua Suomeen ahkeroimaan oopperajuhlia ja pienimuotoista esiintymistä Suomessa. Lapset, jotka olivat imeväisikää lukuun ottamatta suurimman osan elämästää olleet Heikin hoidossa ja vieraantuneet äidistään, ei ollut paljon iloa ja apua äidilleen ja he elivät omaa elämäänsä Ainosta riippumatta.
Jotenkin tämä elämäntarina oli todella surullista luettavaa. Lapsi, jota äiti oli halventanut koko hänen elämänsä. Aviomies, rakastettu, joka osoittautui oman asiansa ajajaksi ja häntä-heikiksi. Ennen kaikkea nuoruuden kauneus ja oivallinen ääni, jotka pettivät keski-iässä. Samoin jatkuva pyrkimys maineeseen ja kunniaan, jotka nekin loppujen lopuksi kestivät vain rajallisen ajan. Toki Aino Ackte vielä myöhemmällä iällä niitti kunniaa Savonlinnan oopperajuhlista ym., mutta ei enää saanut kansainvälistä kunnioitusta ja aiemmin saavuttamaansa mainetta. Hän oli vieroittanut elämästään sekä aviomiehensä että lapsensa. Toki hänellä oli ystävänsä, mutta riittikö se?
Helmet lukuhaaste kohdat 15, 18

Kristiina