Google Website Translator

torstai 28. toukokuuta 2020

Villiyrttejä ja leivontaa

Villiyrtit
Vietin tiistaina mukavan muutaman tunnin rupeaman läheisellä metsäalueella Pilvilammella keräillen pötyä pöytään. Pusseihin päätyi nokkosta, maitohorsmaa ja ketunleipää. Mukaan olisi kelvannut myös poimulehti salaattiin ja voikukan kukinnot hilloksi. Mutta niitä ei metsästä tai puhtaista paikoista löytynyt. Teiden varsilta kyllä, mutta saivat jäädä sinne jatkamaan touhujaan. Samalla löytyi retkellä myös samanmielinen keräilevä uusi tuttavuus, naapuri kaiken lisäksi. Kuten jo aiemmin totesin, matkailu avartaa.

Puhdistelin kasvit illalla ja laitoin ne jääkaappiin odottamaan sateiseksi luvattua seuraavaa päivää. Makeita leipomuksia lukuun ottamatta ruokiin käytettiin villikasveja täydennettynä kaupan tuotteilla.
Alkupalaksi valitsin pekoniin käärityt maitohorsmat.  Ne voi paistaa uunissa, kuten itse tein, tai grillata kauniin ruskeaksi. Tein samalla myös nokkos-perunarieskoja ja niiden päälle ketunleipäpestoa. Ketunleipiä saa metsästä poimia n. litran. Kun ne puhdistaa ja painelee tiiviisti astiaan, tuloksena on 5 dl pestoainesta. Rieskat käyvät toki pääruoankin kanssa.

Maitohorsma-pekonikääröt

Maitohorsma-pekonikääröt6-8 maitohorsman versoa/syöjä
2 pekonisiivua

Pese maitohorsmat, varsinkin tupsut ja leikkaa pätkä varren alaosasta. Asettele 3-4 maitohorsman versoa nipuksi ja kääri niiden ympärille pekonisiivu ylhäältä alas. Asettele kääröt paistonkestävään astiaan ja paista +250 ºC uunissa keskitasolla n. 15 min. Jos mahdollista, asettele kääröt vuokaan niin, että tyviosa on korkeammalla (esim. uuniastian reunan varassa) ja latvaosan tupsut astian pohjalla. Tarjoile sellaisenaan.

Nokkos-perunarieska (18-20 kpl)

Nokkos-perunarieskat1 dl ryöpättyjä nokkosia (0,5 dl kuivattuja)
1 kg perunoita
1 tl suolaa
0,25 tl jauhettua muskottia
2 dl perunoiden keitinvettä tai maitoa
1,5 dl ohrajauhoja
3,5-4 dl vehnäjauhoja

Jos käytät tuoreita nokkosia, pese, perkaa ja ryöppää ne. Sulata pakastetut. Keitä perunat samassa vedessä, jossa ryöppäsit nokkoset.
Kuori ja keitä perunat kypsiksi, ota talteen keitinvesi.
Soseuta perunat ja lisää joukkoon ryöpätyt tai kuivatut nokkoset ja mausteet. Kaada joukkoon perunoiden keitinvesi/maito ja sekoita sose tasaiseksi.
Lisää joukkoon erinä jauhot sekoittaen taikina lusikalla tasaiseksi.
Nostele leivinpaperilla päällystetylle uunipellille (2 kpl) ruokalusikalla nokareita taikinasta. Taputtele nokareet jauhotulla kädellä n. 0,5 cm paksuisiksi leipäsiksi. Pistele rieskat haarukalla ja paista 250 ºC uunin keskitasolla, kunnes rieskat saavat hieman väriä (enemmän tai vähemmän). Rieskat ovat parhaimmillaan lämpimänä, jälkikäteen ne voi lämmittää leivänpaahtimessa.

Ketunleipäpesto

Ketunleipäpesto5 dl ketunleipiä (tiiviinä)
2 dl auringonkukan siemeniä
2 dl oliivi- tai rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
2 rkl parmesaani- tai grano pagano-raastetta
(sitruunamehua)

Pese ketunleivät ja kuivata niitä hetki (sanomalehti)paperin päällä (voit kokeilla myös salaattilinkoa).
Annostele kaikki aineet astiaan ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderissä. Tarkasta maku, halutessasi hieman kirpeää hapokkuutta lisää joukkoon 1-2 tl sitruunamehua. Käytä pesto levitteenä tai vaikka spagettikastikkeena. Ylimääräisen peston voi pakastaa.

Lämpimille ruoille on hieman hankala antaa mahdollisia annoskokoja. Oma uunimunakkaani käy esimerkiksi pääruokana 1-2 kahdelle hengelle riippuen syöjän ja nälän koosta, lisukkeen taas 3-4lle. Kalavuoasta taas riittää 2 nälkäiselle tai 3-4 vähemmän nälkäiselle.

Nokkos-tomaatti-fetauunimunakas

Uunimunakas4 kananmunaa
1 dl kermaa tai maitoa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl paprikajauhetta
ripaus jauhettua muskottia
1 dl ryöpättyjä nokkosia tai 0,5 dl kuivattuja
150 g fetajuustoa
(tuoreita basilikanlehtiä)
125 g kirsikkatomaatteja
suolaa

Vatkaa kulhossa sekaisin munat, kerma ja mausteet. Lisää joukkoon nokkoset ja murennettu fetajuusto. Varo suolan lisäämisen kanssa, sillä feta on suolaista (itse en käyttänyt lainkaan lisäsuolaa).
Kaada massa voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Painele massan pinnalle basilikanlehdet ja puolitetut kirsikkatomaatit.
Paista 200 ºC uunin keskitasolla n. 20 min. Munakkaan pitää olla hyytynyt, muttei kuiva. Tarjoile lämpimänä.

Kalanyytti

Kalanyytti1 kesäkurpitsa (150-200 g)
n. 150 g maitohorsman versoja
200-300 g kalafileitä (turska, ahven, kuha, siika jne.)
suolaa, sitruunapippuria
1 luomusitruuna
voita
tilliä

Pese ja siivuta kesäkurpitsa. Pese maitohorsmat. Siivuta sitruuna.
Vuoraa uunivuoka niin reiluilla paloilla alumiinifoliota, että voit taittaa reunat annoksen päälle. Laita folion päälle leivinpaperi samoin reiluina paloina. Lado vuokaan ensin kesäkurpitsasiivut ja päälle maitohorsmat. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla.
Kuivaa kalafileet ja mausta ne suolalla ja sitruunapippurilla. Nosta fileet vuokaan päällimmäiseksi. Lado päälle sitruunaviipaleita ja muutama nokare voita.
Sulje paketti huolellisesti taittamalla päälle ensin leivinpaperin sivut ja sitten alumiinifolio. Paista 200 ºC uunin keskitasolla n. 20 min. Avaa nyytti (varo kuumaa höyryä) ja koristele paistos tillillä. Tarjoa esim. uunimunakkaan tai uusien perunoiden kanssa.

Sitruuna-lakritsileivokset ja Dumble-kauralastut
Pitihän sitä jotain makeaakin leipoa jälkiruoaksi ja herkutteluun. Mielessäni on ollut 2 Kinuskikissan reseptiä, joita halusin kokeilla. Niinpä tein jälkiruoaksi sitruuna-lakritsileivoksia. Koska kyseessä oli näiden torttujen ensimmäinen kokeilukerta, tein ne muuten aivan reseptin mukaan, mutta johtuen vuokani koosta 1,5-kertaisena. Lisäksi kaupassamme ei ollut hopeatoffeepusseja, joten tein kuorrutteen lakritsifudgekarkeista. Pohja ei kohonnut kunnolla, vaan jäi litteäksi, mutta maku oli kohdallaan.
Herkutteluun valitsin Dumble-kauralastut, taas reseptin mukaan käyttäen kuitenkin uusia mansikanmakuisia Dumble-karkkeja (koko pussi ./. 1 karkki, oli pakko maistaa). Tuli arvioitua hieman väärin lastujen leviämismäärä, mutta onpahan enemmän herkuteltavaa/lastu.

Kristiina

1 kommentti:

  1. Kiitos ohjeista! Villiyrttejä pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän.

    VastaaPoista

Mielipiteesi on aina tervetullut :)