Google Website Translator

Meidän jengi


Kirjoittaja

Olen vaasalainen 50+ naaraspuolinen yksilö. Asun kissakaartini kanssa. Minulla on jo aikuiseksi kasvanut, omillaan asustava tytär. Harrastan lukemista, ulkoilua, TV:n katsomista ja ristikoita. Ja pidän tietokoneen kanssa pulaamisesta. Kesäisin puuhastelen kaupungin osoittamalla viljelypalstalla ja marjastan sekä sienestän. Pidän myös hyvästä ruoasta ja sen laittamisesta, vaikka ruoanlaittoni käsittääkin vain tavallisen suomalaisen arkiruoan. Olen kärkäs ottamaan kantaa erilaisiin asioihin ja aina utelias oppimaan uutta. Kuvani näette toistaiseksi vain tuossa bannerin kulmassa kurkistamassa. Minut löydät mm. seuraavasti:

Follow on Bloglovin https://instagram.com/kristiina.raden/


Ylläpidän myös Vaasanseudun Omenapörssin sivuja Facebookissa, käyhän visiitillä.


Heta

Kissaperheen pää, syntynyt noin lokakuussa 2007.


Heta tuli alun perin kotiini Vaasan Kissatalon kotihoitopentuna yhdessä kahden veljensä kanssa. Ne olivat tullessaan arviolta viisiviikkoisia. Silloiset kaksi kissaani olivat jo hieman iäkkäämpiä ja laiskanlaisia, joten ajattelin, että taloon olisi hyvä saada nuori kissa niitä piristämään. Heta oli kolmesta pennusta kaikki sähäköin ja rohkein, joten se todennäköisesti pitäisi parhaiten puolensa vanhempien kissojen kanssa. Tosiasiassa siitä sähisevästä, veljiäänkin puolustaneesta pikkutytöstä on kehkeytynyt todellinen mamman sylikissa ja halivauva. Sähäkkyyttä se osoittaa nykyisin enää vain komentaessaan nuorempia kissoja kuriin ja nuhteeseen. Mielinukkuma-asento on selällään pitkin pituutta retkottaen.

Heta tullessaan
 
Heikki ja Hemmo, Hetan veljet. Saivat kodin muualta.

Ukko ja Akka

Hyvä yritykseni saada Hetasta vanhempien ladyjen piristäjä meni pipariksi, ne eivät tahtoneet sen seuraa. Joten tulin siihen tulokseen, että Heta tarvitsee itselleen kaverin. Kaikeksi onneksi tyttäreni isän kissa sai kolme pentua 28.8.2008. Hän piti itse niistä yhden, joten pentujen ollessa tarpeeksi vanhoja otin jäljelle jääneet kotiini "koekäyttöön" haluten katsoa kumpi sopi Hetalle paremmin. Toiselle oli tarkoitus hakea uusi koti. Vaan kuinka kävikään, sisarukset ovat edelleen molemmat minulla.
 

Ukko on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa uroskissa kaikkien kissojeni joukossa. Ja se onkin tosi ihana herrasmies. Aina rauhallinen ja harkitseva liikkeissään. Ja kaikille kissoille, sekä omalle tyttöhaaremilleen että satunnaisille muille ylen ystävällinen. Ukolla on todella kiltti luonne. Ja kova ääni. Kun Ukko juttelee, siitä ei voi erehtyä. Sen kiekaisut alkavat aamusta, jolloin se heräillessäni hyppää sänkyyn ja ilmoittaa läsnäolostaan kovalla äänellä. Ja sama ääni kiirii läpi päivän, kun herraa jokin kiinnostaa. Sylikissaksi Ukosta ei ole, mutta sekä sen että Hetan bravuureihin kuuluu kysyttäessä "Miten kisu nukkuu" heittäytyä selälleen rapsuteltavaksi. Tosin sen se tekee aina muulloinkin, kun sille juttelee.
 

Akka taas on luonteeltaan varsinainen hötky. Se pyörii ympäriinsä, ryntäilee sinne tänne ja haluaa aina olla vahvasti "läsnä". Akka on myös joukon räpätäti. Hereillä ollessaan se tykkää jutella pienelle tytölle sopivalla äänellä ja haluaa, että sen kanssa käydään vuoropuhelua. Kissaksi. Akka on myös sylikissa koulutuksessa. Alkuaikoina se suhtautui sylissä olemiseen samoin kuin veljensä eli emännän yli sai kävellä, mutta syliin ei jääty. Nykyisin se kuitenkin viihtyy oikein hyvin nukkumassa sohvalla istuttaessa lähinnä reisiosan päällä.
Kun sisarukset aikanaa tulivat pentuina, Heta otti ne hoteisiinsa ja antoi niiden jopa päivittäin lutkuttaa nisiään. Sitä jatkuikin aina siihen asti, kun sisarukset olivat n. 6 kk vanhoja. Siksi tältä parilta puuttuu kokonaan kissoille tyypillinen tarve "pumpata" ihmishoitajaansa etukäpälillään.

Silmäniloksi Heta imettämässä Ukkoa ja Akkaa sekä Ukko ja Akka 2 vk ikäisinä.
 



Jo edesmenneet jengiläiset

Elämäni ensimmäinen kissa oli 1990 syntynyt Kiiru (valitettavasti siitä ei ole kuvia). Se otettiin, kun muutin Vantaalta Vaasaan odottaessani tytärtäni. Tarvitsin seuraa ollessani yksin päivisin vieraassa kaupungissa. Tulen perheestä, jolla oli aina koiria, mutta luontaisen mukavuudenhaluni takia en halunnut ulkoiluttaa koiraa aamuisin räntäsateessa. Joten päädyimme kissaan. Kiiru onkin ainoa kissoistani, joka on tullut perheeseen jotenkin normaalisti lehti-ilmoituksen kautta.
Kiiru oli varsin vilkas, rohkea ja utelias kissatyttö. Se myös piti ihmisistä ja sängyssä vierellä oleilusta. Kun muutimme tyttäreni isän kanssa erilleen, Kiiru muutti kanssani kerrostaloasuntooni sisäkissaksi. Se oli kuitenkin tottunut rivitaloaikanamme liikkumaan jonkin verran ulkona.  Kun sitten tyttäreni isä aikanaan hankki "mummonmökin" maalta ja halusi Kiirun sinne, jotta se voisi myös ulkoilla, Kiiru muutti maalle. Se eli 18-vuotiaaksi hiiriä pyydystellen ja kuoli 2008 nukkuessaan.

Seuraava kissani oli Pipari. Eräänä vuoden 1994 päivänä näin parvekkeeltani  pikkutyttöjen
 

löytävän viereisen lastentarhan pihasta kissan. Pyysin heitä tuomaan sen sisään luokseni syömään. Arvioin kissan alle 1/2 vuotiaaksi. Tyttöjen mukaan kissa kuului ihmisille, jotka laittoivat sen joka päivä ulos muiden ruokittavaksi ja selviämään päivän omillaan. Hoitaessani monta päivää sen kuravesiruokavalion aiheuttamaa ripulia päätin, että pidän kissan.
Piparista tulikin oikea ihannekissa. Se oli ihmisrakas, ylikiltti, rauhallinen ja hiljainen kissa. Alun perin kutsuin kissaa Piippariksi siksi, ettei se juurikaan päästellyt ääniä ja silloin harvoin kun päästi, se ei naukunut vaan lausui vain vienosti "Piip". Pipari oli saanut elämänsä alussa ylitarjonnan seikkailuja, joten se ei koskaan yrittänytkään karkuun, vaan viihtyi yksikseenkin tuntikausia parvekkeella tuolissa auringonpaisteessa. Pipari kuoli täällä kotona syliini 14-vuotiaana 2008.

Kolmas kissani oli Tuhnu. Se tuli minulle sisarustensa kanssa v. 1997 Wärtsilän maalaamosalista
 

löydettynä 1 päivän vanhana. Valitettavasti sen sisarukset olivat ennen löytämistään ehtineet hengittää liikaa maalaamon myrkkyjä ja menehtyivät, vain kasassa alimmaisena maannut Tuhnu jäi henkiin. Pipari toimi Tuhnun keinoemona itseni lisäksi heti alusta asti ja noiden kahden suhde oli erittäin kiinteä. Piparin menehdyttyä Tuhnu selvästi suri sitä monta kuukautta.
Tuhnu oli nuorena kissana levottoman luonteinen. Se oli myös saanut huolimatta ihmisruokinnasta vereensä villikissan perintöä, koska vain minä sain retuuttaa ja käsitellä sitä miten tahdoin. Muiden se ei antanut juuri koskea, antoi joskus ehkä rapsuttaa hetken ja kiitti sitten raapaisemalla ja sähisemällä. Vanhemmiten sen luonne tosin tasaantui. Omana sylikissanani se oli aina valmis olemaan. Myös se oppi vanhemmiten nauttimaan pitkistä parvekeoleskeluista auringossa harkitsemattakaan karkaamista. Samoin kuin Pipari, Tuhnu tuli aikanaan vanhaksi ja heikkeni ja nukkui pois eläinlääkärin auttamana v. 2011.
  
Liian nuorena, vain 8-vuotiaana kuollut Vieno oli jälkipolvikatraan nuorin


Vieno on syntynyt noin kesäkuussa 2009. Myös se tuli aikoinaan Vaasan Kissatalosta emonsa ja kahden sisaruksensa kanssa luokseni kotihoitoon. Sen sisarukset saivat uuden kodin melkein heti ja Vieno äiteineen jäi vielä luokseni. Parin vuoden rupeaman jälkeen äidille löytyi koti. Samaan aikaan Vieno harkittiin siirtää Kissataloon kodin saamiseksi sillekin. Vienossa on kuitenkin pieni erikoisuus. Se rakastaa muita kissoja ja inhoaa ihmisiä. Se ei anna kenenkään vieraan koskettaa itseään, harvoin edes minun, eikä päästä ihmisiä lähelleen. Se olisi siis jäänyt loppuelämäkseen Kissatalon asukkaaksi. Niinpä tarjouduin vaihtoehtoisesti pitämään Vienon tutussa kodissaan. Ja niin Vieno jäi.
Vieno on luonteeltaan salaperäinen ja utelias. Se viihtyy loistavasti muiden kissojen kanssa. Ihmisiä se sen sijaan seuraa etäisyyden päästä ja itse saan koskettaa sitä vain, kun se makaa sängyssä tai sohvan selkänojalla täysin rentona. Muuten se karkaa välittömästi ulottumattomiin. Paitsi muutaman kerran päivässä, jolloin se käy sanomassa "Hei" pikkusormeani nenällään koskettamalla. Vieno on, kuten kuvista näkyy, myös muuten erikoisuus kissalaumassani. Kaikki muut elämäni kissat ovat olleet valko-musta-harmaanruskeita. Paitsi raukka värivammainen porkkananvärinen Vieno. Vieno siirtyi sateenkaarisillalle verisyövän uuvuttamana marraskuussa 2017.
 
Vieno emonsa ja sisarustensa kanssa.
Vieno pienenä


Näiden vakiojengiläisten lisäksi kotonamme on nähty monia muita kissoja: Kissatalon kotihoitokissoja, löytökissoja, kylässä kävijöitä ja mm. Ukon ja Akan myöhemmin syntyneet veli ja sisko (Nappi ja Neppari), joille etsin uudet kodit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)