Google Website Translator

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Kusti polkee mutta posti ei kulje

Täytyy ihailla tätä nykyistä postin toimintaa. Tai vihailla.

Lähetin äidilleni Vaasasta Vantaalle äitienpäiväkortin keskiviikkona 8.5.2019, jotta se olisi perillä ennen äitienpäivää. Meillä on tapana soitella toisillemme aina sunnuntaisin, jos viikolla ei ole muuta asiaa. Äitienpäivänä soitin tietysti onnittelusoiton. Samalla kysyin, että saihan hän äitienpäiväkorttini. Äitini kertoi, että korttia ei ollut tullut. Koko juttu muuttui keskinäiseksi vitsiksemme alkaessamme spekuloida, että ehkä kortti tulee perille jo ensi vuoden äitiepäiväksi. Silloinhan säästäisin yhdeltä vuodelta kortin ja postimerkin hinnan.

Viime sunnuntaina kysyin onko korttia vieläkään näkynyt. Äiti kertoi, ettei ole. Tänään hän kuitenkin soitti. Ei jäänyt kortti ensi vuoden äitienpäiväkortiksi. Se oli tullu perille tänään eli tasan 2 viikkoa postittamisesta. Äiti oli tarkastellut kortin kuorta ja totesi, että osoite oli täysin oikea ja kortti oli leimattu Tampereella 9.5.2019. Missä se seikkaili seuraavat 2 viikkoa jää arvoitukseksi. Ehkä ensi vuonna tilaan postilta äidilleni ruohonleikkuun äitienpäiväksi. Sovimme kuitenkin äidin kanssa, että jatkossa se onnittelupuhelu riittää, kortit jääköön kaupan hyllyyn. Ei ihme, että postilta vähenevät työt eli kannettava posti, kun vähäkin kannettava viipyy matkalla viikkokausia.

Kristiina