Google Website Translator

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Kun lemmikkieläin sairastaa

Lemmikki sairastuuPalaan nyt asiaan, joka tuli mieleeni Akan sairastumisen aikana. Ennen lähtöäni käymään kotona Akan luota juttelin eläinlääkärin kanssa tilanteesta ja jatkosta. Hän kertoi, että jos Akka selviää iltaan asti, minun pitäisi pitää hänet koko ajan lämpimänä ja huolehtia lääkityksestä, syömisestä ja juomisesta. Hänen mukaansa Akka tarvitsisi todellisuudessa valvottua tehohoito yli viikonlopun, mutta sitä tehdään vain eläinsairaaloissa, joista lähimmät Vaasasta ovat Tampereella ja Äänekoskella (n.250 km kumpaankin). Suomessa on toki siellä täällä eläinsairaaloita, mutta yksikään niistä ei sijaitse täällä keskisellä länsirannikolla.

Valvottu hoito
Olen kai katsonut liikaa amerikkalaisia eläinlääkärisarjoja, mutta niistä saa mielikuvan, että jokaisella tuppukylän eläinklinikallakin on tilat, joissa hoitajat ja lääkärit voivat hoitaa leikattuja, onnettomuuteen joutuneita tai erittäin sairaita eläimiä pitemmän aikaa. Kuten ihmisten kohdalla sairaalassa, eläinlääkäri ottaa eläimet "sisään" klinikalle ja siellä niitä valvotaan ja hoidetaan tarvittaessa ympäri vuorokauden. Suomessa taas tilanne on sellainen, että lukuun ottamatta eläinsairaalapaikkakuntia ja niiden välitöntä lähiympäristöä, vaikeasti loukkaantuneelle tai sairaalle eläimelle annetaan välitön ensiapu, jonka jälkeen omistaja ohjeistetaan ja lähetetään potilaan kanssa kotiin. Omistaja, oli hän sitten vaikka vanha ja raihnainen tai nuori ja menevä ja kaikkea siltä väliltä, painii kotona täysin vailla taitoja koko ajan epätietoisena hoitonsa oikeellisuudesta hänelle varmaan rakkaan eläimen kanssa. 


Eläinlääkärien yhteistyö
Vaasassa on 4 eläinklinikkaa (kaupungin + 3 yksityistä) ja lisäksi erinäisiä yksityisten eläinlääkärien vastaanottoja. Niitä löytyy lisää lähialueelta (Mustasaari, Vähäkyrö, Maalahti, Vöyri jne.). Olisiko mitenkään mahdoton ajatus, että johonkin klinikoista tai vastaanotoista perustettaisiin tilat ympäri vuorokauden toimivalle hoidolle? Näihin tiloihin voitaisiin tarpeen mukaan sijoittaa eläinpotilaat kaikista alueen eläinlääkärien vastaanotoista pitempiaikaista, valvottua tehohoitoa varten. Alueen kaikki yhteistyössä olevat klinikat ja lääkärit vastaisivat hoidosta esim. vuoroaikataulun mukaan  Tietysti se maksaisi sekä klinikoille/lääkäreille ja sitä myöten potilaan omistajille, mutta toisaalta omistajat saisivat mielenrauhan lemmikkinsä hyvästä, valvotusta ja asiantuntevasta hoidosta ja heiltä jäisi pois epävarmuus potilaan hoidosta ja selviytymisestä kotona. Tämä vaatisi tietysti eläinlääkäreiltä ja klinikoilta yhteistyöhalua ja asioiden sopimista. Mikä estäisi palkkaamasta ilta- ja yövuoroon hoitajan erikseen? Hoitaja olisi töissä tarvittaessa ja palvelun käyttäjät maksaisivat kulut "kimpassa". Loppujen lopuksihan lemmikin omistaja ne kulut maksaa. Mutta luulen, että moni eläimen omistaja olisi vain tyytyväinen tällaiseen palveluun. 

Eläinlääkärin palvelut
Ehdotukseni koski tietysti kotieläimiä, tuotantoeläimistä kun en tiedä hölkäsen pöläystä. Ehdotukseni ei ole myöskään yksin minun mielipiteestäni kiinni vaan siitä, kuinka moni lemmikin omistaja ja eläinlääkäri on sitä mieltä, että palvelu olisi tarpeellinen tälläkin keskirannikon alueella. Toivon, että joku ottaa kopin ideasta ja tekee asialle jotain. Tampereelle kun on hiukkasen pitkä matka hurauttaa sairaan eläimen kanssa autolla tai junalla. 

Moni tämän postauksen lukenut ihmettelee nyt, miksi keuhkoa eläimistä, kun ihmiset ovat koronavaarassa koko ajan. Ihmisen tulisi tietysti aina tulla ensin ennen eläimiä. Itse en ota kantaa koronaan ainakaan paljoa, koska tällä hetkellä varsinkin sosiaalisessa mediassa liikkuu koronasta niin paljon mis- ja disinformaatiota, että on mahdotonta olla oikeassa aina tai edes joskus. Itse luotan tällä hetkellä tiedossa tärkeimpiin sanomalehtiin, joiden toimittajien uskon toimivan eettisesti ja tietonsa tarkastaen. Samoin luotan THL:n ja viranomaisten tietoihin, iltapäivälehtiin ja sosiaaliseen mediaan en lainkaan. Mutta kun ajattelen karanteenissa olevia ihmisiä, joiden ainoa kokopäiväinen seura voi olla heidän lemmikkinsä ja päälle tulee vielä stressi lemmikin asianmukaisesta hoidosta kun jotain sattuu, se vaikuttaa suoraan ihmisen mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Siksi jokainen osa-alue, joka kohentaa lemmikin olosuhteita, kohentaa myös ihmisen elämänhalua ja arkieloa. 

Kristiina

perjantai 27. maaliskuuta 2020

RIP Akka


Sanotaan, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Kyllä iskee. Niin kävi minulle ja Ukko-kissalle. Vielä tiistaina Akka oli Akka, söi, joi, kakkasi ja nukkui. Mitä nyt sai muutaman amokkohtauksen ja kävi silloin tällöin päivän aikana juttelemassa kanssani leppoisia rapsutuksilla höystettynä. 
Keskiviikkoaamuna Akka oli hieman nuutunut eikä halunnut syödä kuivaruokaa aamiaiseksi. Olin kuitenkin sinä aamuna antanut kissoilleni ensimmäisen kerran uutta kuivaruokamerkkiä, joten ajattelin piipahduksen kupilla ja poiskävelyn tarkoittavan vain sitä, että täytyy hieman totutella uuteen ruokaan.  Kun kuitenkaan sen herkkumärkäruoka ei alkuillasta maistunut, tiesin, että jokin on pahasti vialla.
Soitin heti eilen aamulla eläinlääkärille ja sain kehotuksen tulla saman tien. Naapuri antoi kyydin ja Akka pääsi lääkäriin. Hänet todettiin erittäin alilämpöiseksi, maksa- ja munuaisarvot olivat jostain syystä pilvissä ja koko kissa apaattinen ja syömätön. Akka kiedottiin heti paksuun peittoon, asetettiin lämpöalustalle ja toinen lämpöpeitto päälle. Verikokeen tulosten tultua aloitettiin sekä tiputus että lääkitys ja lisäksi hän sai ruokahalua stimuloivaa lääkettä ja söi vähän hyvällä ruokahalulla kiitos lääkkeen. Verikokeista todettiin myös anemia. Akka jäi koko päiväksi lääkärin ja hoitajan hoidettavaksi ja minua kehotettiin palaamaan n. 15.30 takaisin. Kun lähdin käymään kotona n. klo 12.00, lämpötila oli noussut 3 astetta
Kun palasin iltapäivällä, tilanne oli jälleen luisunut huonompaan. Lämpötila oli taas laskenut ja kissa oli erittäin sairas eikä eläisi enää kauaa. Lääkäri suositteli eutanasiaa ja niin Akka lähti sateenkaarisillan kautta Hetan hoivattavaksi leikkimään Vienon kanssa. Tosin pikku sissini oli sitkeä loppuun asti. Huolimatta huonosta kunnosta, rauhoittavasta lääkkeestä ja nukutuksesta hän jaksoi vielä eutanasiapiikin jälkeen taistella n. 15 min. Kuten Hetallekin, sanoin Akalle häntä siinä silitellessäni ja saatellessani, että hän saa lähteä kavereiden luokse kissojen taivaaseen. Toisen piikin ja pitkän taistelun jälkeen rasittunut sydän sai rauhan.
Minun sydämeni särkyi. Olin menettänyt jo toisen kolmesta kissastani vajaan kahden viikon sisällä. Säälin syvästi myös Ukkoa. Nyt me kaksi vanhaa huuhkajaa haahuilemme täällä keskenämme. Ihmettelen, kauanko Ukko jaksaa vielä olla seuranani, hän kun on elänyt koko elämänsä Akan kanssa symbioosissa (sisarukset) ja Heta on hoivannut ja opettanut Ukkoa siitä asti, kun tämä oli 12-viikkonen.

Tämä episodi sytytti päässäni myös lampun ja erään ajatuksen. En kuitenkaan kirjoita siitä tässä Akalle omistetussa tekstissä, vaan palaan asiaan parin päivän päästä.

Kristiina

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Muutakin kuin koronaa

Minusta on aina hauskaa seurata paikallislehtemme (IlkkaPohjalainen) yleisönosastokirjoituksia ja varsinkin Tekstaten-palstaa, jonne tavalliset pulliaiset saavat lähettää lyhyitä tekstiviestimielipiteitään. Yleensä näin lumien sulaessa ja kevään antaessa ensimerkkejään yleisimpiä keskustelunaiheita ovat koirankakka- ja roskaamiskirjoitukset. Leudon ja vähälumisen talven takia varsinaisesti niitä ei ole paljoa näkynyt, esillä on sen sijaan ollut muutama "mielenkiintoinen" ja hieman huvittavakin (anteeksi kirjoittajat) keskusteluketju.

Ensimmäinen tämän alkuvuoden viestiketju alkoi siitä, kun joku kerrostaloasukas valitti, että lehdenjakaja rymistelee rapussa niin, että hän herää siihen. Kirjoittaja ehdotti, josko kerrostalojenkin postin voisi jakaa postilaatikoihin postiluukkujen sijasta kuten omakoti- ja rivitaloissa. Jäin miettimään asiaa samoin kuin sitä jäi miettimään moni muukin vastineissaan asian esittäjälle. Ensimmäinen, mitä mieleeni tuli oli se, mihin laatikot laitettaisiin. Jos nyt ajatellaan esim. meidän 5-kerroksista kerrostaloamme, joka rapussa on 20 asuntoa. Ja koko yhdessä talossa 60 asuntoa (taloyhtiössämme on 5 talo, joista 3 on 5-kerroksista ja 2 3-kerroksista). Mihin rapussa sijoitettaisiin ne 20 postilaatikkoa? Johonkin tuulikaapin tai rapun käytävän seinälle? Voi sitä reppanaa, joka sen jälkeen yrittäisi muuttaa tai siirtää jotain isompia uusia huonekaluja tai tavaroita. Ne käytävät kun eivät ole leveydellä pilattuja. Vai laitettaisiinko laatikot tikun nokkaan pihalle? No, tilanpuutteen vuoksi pitäisi pihasta poistaa sitten lasten leikkipaikka, jotta tilalle saataisiin ah niin esteettinen postilaatikkometsä.
Sitten tuli toinen ajatus asiasta. Nyt siellä rapussa "rymistää" se yksi lehdenjakaja, joka herättää kirjoittajan. Jos lehti jaettaisiin yhteen paikkaan rapun alakerrassa tai pihalla oleviin laatikoihin, siellä rapussa rymistäisivät edestakaisin aamuisin kaikki lehden tilanneet jokainen vuorollaan hakemassa lehtensä laatikosta. Sekö sitten aiheuttaisi vähemmän meteliä kuin yksittäinen ihminen? Joten oma loppupäätelmäni oli, että jaettakoon se lehti vaan edelleen ihan postiluukkuihin aamuisin. Jos lehdenjakaja häiritsee, niin väliovi tai makuuhuoneen ovi kiinni nukkumaan mennessä. Paljon halvempi ja esteettisempi ratkaisu.

Seuraava keskusteluketju on vaatinut koiraveron palauttamista koirankakkaongelman (tuli se sittenkin sieltä) ja muutenkin koirista koituvan "haitan" hoitamiseksi. En tiedä, ovatko veron palauttamista vaatineet liian nuoria muistaakseen, miksi 1990-luvun alussa, kun koiraveron perintä siirrettiin valtiolta kunnille vapaaehtoisesti perittäväksi veroksi, kunnat luopuivat siitä lukuun ottamatta Helsinkiä ja Tamperetta. Kunnille selvisi nimittäin varsin pian, että koiraveron tuotto verotettavista koirista oli hyvin pieni kun taas laskutus- ja perintäkulut suuret. Joten saattoi hyvinkin käydä niin, että lopputulos oli miinusmerkkinen. Lisäksi ihmiset eivät välttämättä viitsineet rekisteröidä koiriaan verotettavaksi eikä ollut mitään mahdollisuutta ryhtyä "jahtaamaan" rekisteröimättömiä koiria, se olisi ollut vielä lisäkustannus. Eli kunnat yksi toisensa jälkeen luopuivat koiraverosta kannattamattomana. Viimeiset sitkeät sissit Helsinki ja Tamperekin tekivät näin 2017. Joten koiraverolla ei todellakaan hoideta mitään koirien aiheuttamia "ongelmia", lisätään vaan byrokratiaa ja kynänpyörityksen kustannuksia. Kyllä se on jokaisen yksittäisen koiranomistajan vastuulla hoitaa ongelmakohdat, ei kunnan kannattamattoman verotuksen kautta.

Siinä taas riipaisu muutamaan kirjoitteluketjuun tältä keväältä. Koronaa en viitsi edes kommentoida, sen tekevät lehdet ja TV aivan tarpeeksi tehokkaasti.

Meillä Heta tuli eilen takaisin kotiin ja pääsee keväällä Vienon seuraksi Pilvilammelle hyvin kauniiseen paikkaan. Tai siis hänen tuhkansa pääsevät, ei kissa sellaisenaan.


Kristiina

tiistai 17. maaliskuuta 2020

RIP Heta



Kissalauman vanhin Heta siirtyi ajasta ikuisuuteen maanantaina aamulla hieman klo 03.00 jälkeen sairastettuaan ns. vanhuuden oireita erittäin lyhyen aikaa. Vielä viikko ennen menehtymistä se oli kyllä oksennellut silloin tällöin, mutta oli muuten reippaassa kunnossa. Viikolla se lopetti kuitenkin syömisen ja alkoi laihtua ja heiketä. Ennen kun sain eläinlääkäriajan se menehtyi täällä kotona minun vieressäni rapsutuksien ja hyväilyjen kera. Myös Ukko ja Akka seurasivat molemmat jonkin matkan päässä.

Se tuli minulle aikanaa kahden veljensä kanssa Kissatalolta sijaishoitoon ja porukan ärhäkkäimpänä kissana se sai loppujen lopuksi luotani pysyvän kodin. Se eli kanssani yli 12 vuotta loppujen lopuksi täytenä mamman sylikissana, mistä lienee senkin oppinut. Se nyhjäsi koko ajan leikkejään ja syömistä lukuunottamatta kyljessäni, perässäni tai sylissäni. Ikävä on kova, kuka minun kyljessäni nyt koko ajan nyhjää, Ukko ja Akka eivät nimittäin ole kovin nyhjäävää tyyppiä. Mutta sillä oli hyvä elämä ja poistuminen keskuudestammekin oli suhteellisen nopea. Hetan viimeisinä hetkinä sanoin sille, että se voisi lähteä rauhassa luotani sateenkaarisillan kautta sinne paremmille hiirestysmaille ja leikkimään jo aiemmin edesmenneiden Vienon, Piparin ja Tuhnun kanssa. Ja lötköttelemään siellä mielin määrin.

Kristiina